Monien tutkimusten mukaan suomalaisilla on poikkeuksellisen vahva maanpuolustustahto verrattuna muihin maihin. Näyttää kuitenkin siltä, että varusmiespalvelukseen lähtemiseen liittyy liikaa harkinnanvaraa.

Vapaassa demokraattisessa yhteiskunnassamme ”velvollisuus” mielletään usein samaksi asiaksi kuin ”pakko”. Menemättä termin ”velvollisuus” laajoihin filosofisiin pohdiskeluihin, niin yksinkertaisesti nähtynä velvollisuus on yksilön lupaus yhteisölleen ja maalleen siitä, että ”hoidan homman”. Asiaa ei muuta sekään, että velvollisuus on määritelty laissa. Lakikin on yhteinen sopimus siitä, kuinka tulee toimia.

Maanpuolustustahto ja maan puolustaminen keskittyy entistä harvemmille

Yhdeksi maanpuolustustahdon konkreettisista ilmenemismuodoista on asepalvelukseen suorittaminen varusmiehenä (ml. naisten vapaehtoinen asepalvelus) ja osallistuminen kutsuttaessa reserviläisenä kertausharjoituksiin.

Asepalveluskelpoisuudesta on omat pykälänsä ja määräyksensä, mutta niihin vetoaminen näyttää kasvavan vuosi vuodelta. Asepalveluksen suorittamisessa onkin jo nähtävissä pieni häivähdys eräänlaisesta vapaaehtoisuudesta. Miesikäluokasta varusmiespalveluksen viimeistään 30-vuotiaana suorittaneiden osuus on laskenut alle 70 prosentin. Reservin kertausharjoituksista on anottu lykkäystä viime vuosina vaihtelevin määrin. Onneksi kuitenkin parina viime vuonna anomusten määrä on vähentynyt. Lisääntyvänä ilmiönä on eroaminen reservistä ja siirtyminen lyhyen täydennyskoulutuksen kautta siviilipalvelusvelvolliseksi.

Mielipidetutkimuksissa maanpuolustustahtoa pyritään mittaamaan kysymällä halua maan puolustautumista aseellista hyökkäystä vastaan. Kansalaisista maanpuolustustahtoisia on tämän kysymyksen vastausten perusteella 70-80 prosenttia. Yksittäisiä kansalaisia koskevia asioita ei yleensä tutkita, esimerkiksi ei kysytä halukkuutta poistua maasta sodan uhatessa. Olin keväällä 2021 mukana maanpuolustusjärjestöjen 15-24 vuotiaille nuorille kohdistetussa mielipidekyselyssä. Sen vastaajista jopa 34 prosenttia sanoi poistuvansa maasta sotilaallisen kriisin uhatessa.

Asepalveluksen merkitys

Asepalveluksella kansalaiskasvatuksena on ilman muuta merkitystä. Palvelus tarjoaa nuorille miehille ja naisille tuntumaa suuressa organisaatiossa toimimisesta ja tehtävien menestyksellisestä toteuttamisesta tavoitehakuisessa yhteisössä.

Suoritetulla varusmiespalveluksella on sosiaalista merkitystä kansalaiseksi kasvamisessa samaan tapaan kuin vaikkapa rippikoulun suorittamisella. Asepalvelus ei kuitenkaan tee yksilöstä keskimäärin erityisen sotilaallista eikä rippikoulu ”uskovaista”. Silti molempia arvostetaan, vaikka saadun koulutuksen jäljet välttämättä eivät kovin syvällisiä olisikaan.

Varusmiespalvelusta pidetään siis arvona sinänsä, mutta sitä ei mielletä ”velvollisuutena” palvelemaan reserviläisenä, josta näyttääkin olevan joissain piireissä helppo luopua, kun mielessä häivähtää ”uhkakuva” tulossa olevista taistelutehtävistä.

Nykyinen asevelvollisuus- ja kutsuntajärjestelmämme antaa mahdollisuuden tehdä valintoja myös niille, joille maan puolustaminen ei henkilökohtaisesti näyttäydy riittävän tärkeänä, vaan uskotaan joidenkin toisten siitä ottaman vastuun tai ”velvollisuuden” riittävän.