Vuoden 2014 tapahtumista Krimillä ja Itä-Ukrainassa on kulunut noin viisi vuotta. Sotilasasiantuntijoiden näkemys on, että geopolitiikan näkymä on pysyvästi muuttunut. Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen vallinnut näkemys kylmän sodan päättymisestä on ohi. Venäjä haluaa korostaa asemaansa geopoliittisena pelurina jälleen kerran, ja Kiina on nousemassa kehitysmaan asemastaan keskeiseksi toimijaksi turvallisuuspolitiikassa ja maailmantaloudessa.

Vuosi 2014 näkyy kansalaisten arvioissa Suomessa ja Ruotsissa

Vuonna 2014 Krimin ja Ukrainan tapahtumien jälkeen tehdyssä Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) mielipidekyselyssä (linkki) 56 prosenttia vastaajista oli puolustusvoimien määrärahojen korottamisen kannalla, kun vastaava osuus vuotta aikaisemmin oli 32 prosenttia. Vuosien kuluessa osuus on edelleen säilynyt korkeammalla tasolla vuoteen 2013 verrattuna. Tämä on vain yksi esimerkki kansalaisten maanpuolustusajattelun muutoksesta. Mm. huolestuneisuus tilanteesta Venäjällä muuttui selvästi pahempaan suuntaan ja on pysynyt sellaisena.

Vastaava ilmiö oli nähtävissä Ruotsissa. MSB:n (Myndigheten för Samhällsskydd och Beredskap, linkki) vastaavassa tutkimuksessa puolustuksen määrärahojen korottamisen kannalla oli 57 prosenttia vastaajista vuonna 2014 kun edellisen vuoden lukema oli 38 prosenttia. Ruotsissa oli luovuttu rauhanaikaisen asevelvollisuuden järjestelmästä, mutta perinteinen asevelvollisuus sai selvästi lisää kannattajia.

Onko kansalaisilla oikea uhkakuva?

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi uudenvuodenpuheessaan maailman monimutkaistuneen. Hän nosti puheessaan esiin, miten rauhattomuus, epävakaus ja lyhytjänteisyys ovat leimanneet elämää niin maailmalla kuin Suomessa. Niinistön mukaan niille on nyt luotava vastavoimia. Hänen ajatuksensa voidaan tulkita myös epäsuoriksi ja suoriksikin kannanotoiksi uhkakuvista.
– Tarvitsemme enemmän rauhaa, vakautta ja pitkäjänteisyyttä, Niinistö sanoi.

Niinistön mukaan yhteiskunnan on taattava turva ja rauha elämiseen.
– Suomi on hyvin salliva ja avoin yhteiskunta, siinäkin mallimaa. Mutta maailmassa on myös pahuutta, eikä pelkkä hyväntahtoisuus sitä karkota.
– Hyvää on pakko suojata, tiukasti, jos siitä halutaan pitää kiinni. Tästä on kyse myös puheissani terrorismia koskevasta lainsäädännöstä.

Viime kädessä jokainen on kuitenkin oman onnensa seppä. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan selkeä lähtökohta tulee edelleen olla oman asemamme turvaaminen. Sitä ei kukaan muu tee.

Uhkakuvista tutkitusti

MTS on selvittänyt vuotuisessa mielipidekyselyssään kansalaisten huolestumisen kohteita. Vuoden 2018 lopulla julkaistussa tutkimuksessa (linkki) näitä uhkakuvina pidettäviä asioita on yhteensä viisitoista. Mukana on myös presidentin mainitsema kansainvälinen terrorismi.

MTS esittää raportissaan ainoastaan jakaumat koko vastaajajoukon tasolla, esimerkiksi puoluekannan mukaan tuloksia ei ole taulukoitu. Olen saanut tutkimuksen aineiston käyttööni Tampereen yliopistossa toimivasta tietoarkistosta, ja tein taulukoinnin itse. Osoittautui, että poliittinen kanta jakaa voimakkaasti mielipiteitä uhkakuvista varsinkin, kun tarkastellaan kyseisestä asiasta ”paljon” huolestuneiden osuutta. Tämän päivän julkista keskustelua seuranneelle tämä ei ole mikään yllätys, puolueiden ja niiden kannattajien ylläpitämä keskustelu on suorastaan raivokasta. Jos jokin näistä uhkakuvista tulevaisuudessa alkaa toteutua voimakkaasti, voidaan olettaa, että ratkaisua hakevat poliitikot tai virkamiehet saavat voimakasta vastustusta tai voimakkaasti puoltavia mielipiteitä asiasta riippuen.

Taulukoinnin selkiyttämiseksi ryhmittelin viisitoista uhkakuvaa ensin tilastollisesti. Ryhmittely on suuntaa-antava, koska tutkimuksen muuttujat eivät varsinaisesti ole tällaiseen analyysiin tarkoitettuja.

Ensimmäiseksi ryhmäksi voidaan ottaa esille niin sanotut kovat uhkakuvat. Ne ovat Itämeren turvallisuustilanne, joukkotuhoaseiden leviäminen, kansainvälinen terrorismi, tilanne Lähi-Idässä sekä maailman pakolaistilanne.

Terrorismi ja pakolaistilanne saivat paljon huolestuneiden osuudeksi molemmat 55 prosenttia vastaajista. Terrorismista eniten huolestuneita olivat kristillisen puolueen kannattajat (69 %) ja perussuomalaisten kannattajat (68 %). Vähiten paljon huolestuneita oli RKP:n kannattajien joukossa (15 %) sekä vihreiden kannattajien (44 %) sekä vasemmistoliiton kannattajien (47 %) joukossa. Tämän perusteella voi olettaa, että presidentti Niinistön ajatus terrorismilainsäädännöstä saa erilaisia kannanottoja eri puolueilta.

Pakolaistilanteesta paljon huolestuneita oli perussuomalaisten kannattajien joukossa (68 %) ja RKP: kannattajien joukossa ainoastaan 38 %.

Itämeren turvallisuustilanteesta paljon huolestuneita oli 25 prosenttia tutkituista vastaajista. Tässä korostuivat perussuomalaisten kannattajien osuus (35 %) ja kokoomuksen kannattajien osuus (31 %). Lähi-Idän tilanteesta paljon huolestuneiden osuus oli kokonaisuutena 38 prosenttia. Korostuneet osuudet olivat perussuomalaisten kannattajien joukossa (49 %), vasemmistoliiton ja RKP:n kannattajien joukossa 40 prosenttia ja kristillisdemokraattien kannattajien joukossa 39 %.

Joukkotuhoaseiden leviämisestä paljon huolestuneita oli 48 prosenttia, eniten paljon huolestuneita oli kristillisdemokraattien kannattajissa (69 %) ja vasemmistoliiton kannattajissa (66 %).

Sosiaaliset uhkakuvat

Toiseen uhkakuvaryhmään koottiin valtiollinen valeuutisointi (24 % paljon huolestuneita) kyberuhkat (40 %), työllisyystilanne Suomessa (26 %) sekä eriarvoisuus Suomessa (36 %). Mikään näistä uhkista ei siis nouse erityisen korkealle tässä käsiteltyjen uhkien listalla. Puoluekohtaisia selkeitä eroja silti on nähtävissä.

Kyberuhkiin kiinnittävät paljon huomiota perussuomalaisten kannattajat (55 %). Eriarvoisuutta uhkana pitävät vasemmistoliiton kannattajat (78 %) samoin kuin työllisyystilannettakin (46 %).

Poliittisesti latautuneet uhkakuvat

Julkisessa poliittisessa keskustelussa selvästi latautunein uhkakuva ja huolestuneisuuden aihe on ilmastonmuutos. Sitä paljon huolestuttavana pitäviä on kaikkien vastaajien joukossa 57 prosenttia. Kristillisdemokraattien kannattajien joukossa näin ajattelevia on 31 prosenttia, vasemmistoliiton kannattajien joukossa 77 prosenttia ja vihreiden kannattajien joukossa 73 prosenttia. Muiden puolueiden kannattajat asettuvat näiden ääripäiden väliin.

Poliittisista ääriliikkeistä paljon huolestuneita on 45 prosenttia tutkituista. Paljon huolestuneita on vasemmistoliiton kannattajien joukossa 68 prosenttia, mutta RKP:n kannattajien joukossa ainoastaan 9 %. Kristillisdemokraattien kannattajien joukossa paljon huolestuneita on 54 prosenttia. Poliittisten ääriliikkeiden tunnistaminen tai kokeminen ei ole selvää, mutta näyttää siltä, ja ääriliike havaitaan silloin kun sen ajatellaan toimivan omaa poliittista ajattelua vastaan.

Rasismista paljon huolestuneita on 38 prosenttia, selvästi eniten vasemmistoliiton kannattajien joukossa (60 %), ja vastaavasti vähiten perussuomalaisten kannattajien joukossa (25 %). Rasismin kokeminen ja arviointi näyttää voimakkaasti poliittisesti latautuneelta.

Kehitys EU:ssa ei näytä huolestuttavan kansalaisia, ainoastaan 13 prosenttia sanoo olevansa siitä paljon huolestunut. Enemmänkin huolestuttaa kehitys Yhdysvalloissa, paljon huolestuneita on 32 prosenttia. Paljon huolestuneita on vasemmistoliiton kannattajissa (47 %). Keskimääräistä vähemmän huolestuneiden osuus on perussuomalaisten kannattajien joukossa (22 %).

Venäjän tilanteesta paljon huolestuneiden osuus on 27 prosenttia, mutta poliittinen kuva on päinvastainen Yhdysvaltoihin verrattuna. Eniten paljon huolestuneita on kristillisdemokraattien (45 %) ja perussuomalaisten kannattajien (36 %) joukossa. Selvästi vähemmän huolestuneita on vasemmistoliiton (25 %) ja vihreiden (23 %) kannattajien. Erityisen vähän Venäjästä huolestuneita on keskustapuolueen kannattajien joukossa (19 %).

Poliittiset tilanteet ja niihin liittyvät uhkat ovat jatkuvassa muutoksessa. Lähi-Idän asetelmat ovat viimeksi muuttuneet niin, että todennäköisesti kansalaistemme huolestuneisuus olisi suurempaa, jos mittaus olisi tehty nyt. Venäjällä presidentti Putin on muuttamassa maan poliittista rakennelmaa lähivuosille, ja seuraukset ovat vielä näkemättä. Vähentääkö keskittyminen sisäpolitiikkaan maan ulkopolitiikan aktiivisuutta, vai vaatiiko sisäpolitiikan uudistaminen presidentti Putinille suotuisaksi joitakin näyttäviä toimenpiteitä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa?

Ruotsissa uhkakuvat esillä

Ruotsissa pidetään vuosittain turvallisuuspolitiikan päättäjien konferenssi tunturihotellissa Sälenissä tammikuussa. Kokouksen järjestää valtakunnallinen Folk och Försvar -järjestö. Tämänvuotisessakin kokouksessa uhkakuvia käsiteltiin laajasti, ja nimenomaan Venäjää ja sen omaksumaa roolia. Suomessa vastaavaa julkista keskustelua Venäjästä ei ole ollut tapana harrastaa.

Kokouksessa valtion virallista näkemystä puolustuksen kehittämisestä esittelivät niin ulkoministeri, puolustusministeri kuin puolustusvoimien komentajakin kymmenien asiantuntijoiden lisäksi. Puhujien yhteinen näkemys oli se, että nyt lisätään puolustukseen resursseja tavalla, jolle löytyy vertailukohta ainoastaan kylmän sodan ajalta 1950-luvulta.

Merkittävänä uutisena kokouksen sisällössä voidaan pitää sitä, että maahan perustetaan kokonaan uusi elin käsittelemään psykologista maanpuolustusta. Työryhmä valmistelee uuden viranomaisen perustamista ja työn odotetaan valmistuvan kuluvan kevään aikana. Jo viime vuosina vuoden 2014 jälkeen panostusta psykologiseen maanpuolustukseen on selvästi lisätty. Voidaan jopa sanoa, että tässä asiassa ruotsalaiset ovat huomattavasti realistisempia kuin me suomalaiset.

Ainakin julkisessa keskustelussa uhkakuvista halutaan antaa suppea kuva. Nykyhallituksemme puolustusministeri Antti Kaikkonen totesi ”virkaanastujaishaastattelussaan” Ruotuväki-lehdessä, että Suomi ei koe välitöntä sotilaallista uhkaa Venäjältä.

Uhkakuva ja turvallisuustilanne ovat muuttuneet

Emme ole koskaan olleet niin haavoittuvaisia kuin nyt, sanoi MSB:n pääjohtaja Dan Eliasson esityksessään. Hän luetteli pitkän listan digitalisaatiosta taloudelliseen painostukseen turvallisuuspolitiikan aloina, joilla tämä on tilanne. MSB on Suomen MTS:aa vastaava viranomainen, joka toimii paljon suuremmilla resursseilla kuin MTS.

Yhtenä mielenkiintoisena aiheena kokouksen keskustelussa oli kysymys siitä, mitä eroa on propagandalla ja psykologisella puolustuksella. Oma arvioni tästä kysymyksen asettelusta on se, että joidenkin aseellista tai yleensä puolustautumista koskevien argumenttien ajatellaan olevan hyötyä sisäpolitiikassa joillekin politiikan suuntauksille, joita jotkut toiset vastustavat.

Samanlainen asetelma oli poliittisessa keskustelussa Suomessa 1970-luvulla kun vasemmisto painosti lopettamaan Henkisen maanpuolustuksen suunnittelukunnan, koska sen katsottiin edistävän liikaa oikeistolaisia näkökulmia maanpuolustuksesta.

Sälenin kokouksessa keskustelu antoikin viitteitä siihen suuntaan, että kansalaisten ja eri organisaatioiden näkemys ole välttämättä sama kuin hallituksen ja puolustusvoimien virallisena esittämä. Mielenkiintoista on seurata, millaiseen ratkaisuun Ruotsissa uudesta psykologisesta puolustautumisesta päädytään. Uusi viranomainen varmasti perustetaan.

Suomessa toisen maailmansodan jälkeen seurattiin ruotsalaisia esimerkkejä henkisestä maanpuolustuksesta. Suomessa taisteltiin hengen hädässä maan itsenäisyyden puolesta, Ruotsissa oli aikaa pohtia maanpuolustuksen psykologisiakin aspekteja. Maanpuolustustahdon mittaamisessa käytetty ja yhä käytössä oleva mielipidetiedustelun kysymyskin kopioitiin sieltä.

Nykyinen MTS on perustettu 1975 ja se tekee yhteistyötä MSB:n kanssa. Vaikka sen toimintaa onkin pyritty uudistamaan, ei sen toiminta nykyisillä periaatteilla parlamentaarisena toimikuntana ole nykyisen toimintaympäristön vaatimuksiin riittävästi vastaava. Lisäresursseja henkiseen maanpuolustukseen ilman muuta tarvitaan huomattavasti lisää, mutta myös toiminnan perusteet on uudistettava.

Risto Sinkko
ST, Senior Analyst, Insight360 Oy