Pekka Kurvinen

Laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta, Puolustusvoimien Koulutus 2020 -ohjelma sekä ilmeisimmin eduskuntavaalipöhinä ovat jälleen virittäneet eri etupiiritahojen keskustelun suomalaisesta reserviupseerikoulutuksesta. Näkemykset herättävät ihmetystä, kummastusta ja suoranaisen epäilyn siitä, ovat sanansäilöin sivaltajat kuunaan Puolustusvoimiemme reservin upseeriston – ylipäänsä päällystön ja miehistön – koulutuksen perusteisiin aidosti tutustuneet. Vai onko kyse vai asenteellisesta omien taisteluhautojen puolustamisesta hallinnanhalusta, tai sen puutteesta, ylemmyydentahdosta, huonon itse- ja omanarvontunnon asettamisesta itsekeskeisissä, mielikuvituksellisissa peloissaan järjen yläpuolelle?

Kriisijohtamisessa, joka edellyttää muutoksenhallintakykyä äärimmäisessä nopeudessaan, asioiden ja ihmisten johtamisen asettavat dilemman: yhtäältä on kyettävä toimimaan annettujen käskyjen ja määräysten järkähtämättömän noudattamisen maailmassa, toisaalta on samaan aikaan osattava motivoida ihmiset epäinhimillisiltä, sietämättömiltä tuntuviin tavoitteisiin. Jos jossain, sotilasjohtamisessa, korostuvat ihmisen halujen ja tarpeiden valjastaminen tilanteessa, jossa valinkauhassa ovat inhimillinen kärsimys, kuoleman jatkuva läsnäolo ja yksilöllisten lyhytnäköisten tarpeiden hylkääminen yhteisten, tuntemattomien, alati kyseenalaisten päämäärien edessä. Siinä jos jossain, tarvitaan ihmistuntemusta, inhimillistä tilanneherkkyyttä, yhteisön ja yksilön ristiriidat yhdistämään kykenevää pelisilmää. Sellaista johtamistehtävää ei kellekä hyvänsä voine antaa tuosta vain, siksi vain.

Poliitikkojen, ammattiyhdistysväen sekä jopa yliopistojen professorien hämmentämästä sotilasjohtamiskeskustelusta, ”RUK-johtamisesta”, huokuvat ennakkoluuloiset, monesti ilmeisestä asiantuntemattomuudesta kielivät kauna, katkeruus, kateus, suoranaiset itseensä pettymisen ja alemmuudentunnon värittämät pelot. Ulostuloissa ideologiset, vakaumukselliset asenteet näkyvät hyökkäävyytenä, puolusteluna – ja tietämättömyytenä. Lopputulos on paradoksaalinen – jokaisella varusmiespalveluksen suorittajalla kun tosiasiallisesti on yhtäläiset mahdollisuudet ilmaiseen, elämään ja uraan lisäarvoa tuottavaan johtajakoulutukseen.

Reserviupseerien johtoasema ja kadettiupseerien luotsivastuu

Puolustusvoimien johtamiskoulutus elää ajassa – yhteiskuntamme murroksessa sekä maamme puolustusvoimien toimintaympäristön ja sen mukaisten suorituskykyvaatimusten mukaisesti. Se joustaa ketterästi, johtamisen yhteydet ja tilanteet kaikilla johtamistasoilla – yksilön itsensä – ryhmän – taktisen, operatiivisen, strategisen tason kulloisetkin ominaisuudet tunnistavasti ja turvaavasti.

Poikkeusolojen puolustusvoimissamme ydinjohtamisvastuuta kantavat reservin upseerit. He eivät ole mikään samasta puista veistetty joukko. Jokaiselle sen sijaan on yhteistä vakaa, vahva, arvoperusteinen maanpuolustustahto, joka näkyy velvollisuudentuntoisena ymmärryksenä tilanteen ja yhteyden merkityksestä johtamistoiminnassa.

Puhutaan jaksamisen ja työhyvinvoinnin merkityksestä. Suomalaista sotilasta johdetaan perinteisesti edestä, toverista – johdettavasta ja johtajasta – kannetaan huolta, hänestä välitetään – kaveria ei jätetä. Toiminnallinen, tunneälykäs laatu käy teknisen edellä.

Kovien manageriaalisten, tehtävälähtöisten arvojen keskiössä on aina ihminen: vaikka kuinka hoetaan, että sota ei yhtä miestä kaipaa, ihmisen arvo joukon identifikaation, yhteenkuuluvuuden ja ryhmähengen merkityksen luomiseksi kumpuaa suomalaissotilaan selkäytimestä ja virtaa hänen sydänveressään. Reserviupseerikoulutuksessa perinteinen Kirkkojärven marssi edustaa joukon yhteenkuuluvuuden korostamista parhaimmillaan. Maailman myllerryksessä ja globaalissa markkinamurroksessa pohtii, että olisivatko kriisijohtamisen opit juuri nyt ratkaisujen keskiössä.

Reservinupseereita ohjaavat ja valmentavat poikkeusolojen tehtäviinsä Maanpuolustuskorkeakoulusta valmistuneet kadettiupseerit. Mentoroinnin avulla rauhan ajan reserviläisten johtajina toimivat aktiiviupseeripolvet juurtuvat yksilöä kunnioittavan, motivoituneen, oma-aloitteisuuteen sekä luottamukseen perustuvaan ihminen edellä -vuorovaikutuksen arvomaailmaan. Sotatieteiden kandidaattiopiskelijoiden mentoreina toimivat evp-upseerit, joiden virkaura on hionut ylenmääräiset hötkyilysärmät. Sukupolvien hiljaisen tiedon siirtämisen kasvatuksellisessa kokemuksenjaossa yhteinen pitkäjänteinen menestys käy, pyyteettömästi, yksilön lyhytnäköisten tarpeiden edellä.

Kiistaton näyttö tuloksellisesta yhteiskunnan rakentamisesta

Esimerkkinä sekä sotilasjohtamisen periaatteista ja tuloksekkuudesta käyköön esimerkki, jossa toimijoina olivat saamiaan sotilasoppeja siviilissä menestyksekkäästi maamme sodanjälkeisessä jälleenrakentamisessa soveltaneet upseerit.

Talvisodan vänrikkien ansiosta maamme maksoi sotakorvaukset, jälleenrakensi Suomen, muutti sen agraariyhteiskunnasta modernin teollisuuden arvostetuksi ja luotetuksi valtioksi – sekä postmodernin yhteiskunnan ja teknologian pikkujättiläiseksi. Oman työurani alkuvaiheissa jokseenkin kaikki ylimmän ja keskijohdon tehtävät olivat sodan käyneiden upseerien käsissä – toimitusjohtajista henkilöstö- ja mainospäälliköihin. Johtamisen kontekstisidonnaisuus puri: vielä 1970-luvun maailmassa yhteiskuntamme näyttäisi tarvinneen vahvaa, autoritääristä johtajuutta – olipa kyse presidentistä tai työnjohtajasta. Pääainetason johtamiskoulutusta eivät tuon ajan yliopistot käytännössä tarjonneet.

Esimerkkinä käyköön ministeri Mika Tiivola, joka vallitsi Yhdyspankkiaan lähellä olevan yritysryppään ansiosta laajalti aikansa suomalaista elinkeinoelämää paitsi valtiotieteilijän ja juristin myös Kadettikoulusta ja ilmavoimapalveluksesta saamiensa oppien avulla. Kenttärovastin pojan johtamisepiteettejä olivat isänmaallinen, arvoperusteinen, vahva ja määrätietoinen. Puolustusvoimien ja sotakokemusten peruja lienee, että Tiivola oivalsi luottamuksen rakentamisen sekä vuorovaikutuksen merkityksen johtamistoiminnan onnistumisessa: hänellä oli sidosryhmissään joukko luottohenkilöitä, joiden kanssa evp-majuri keskusteli pitkään tehdäkseen suuret päätökset lopulta yksin.

Mika Tiivola palkkasi sittemmin Yhdyspankkiin kauppatieteiden tohtorin, sittemmin niin ikään majuriksi reservissä kohonneen Björn Wahlroosin, joka johtamisopissaan turvautui Jalkaväen taisteluohjesääntö III:een: hänen asemassaan johtamisjänteenä kuului myötäänsä olleen alle kymmenen henkilöä, jolloin ryhmän ja joukkueen menestymisen kulmakivet olivat pysyneet kenttäjohtajan opein parhaiten perustuksissaan. Wahlroos on myös vertailut Ruotsin ja Suomen päätöksentekoa ja todennut, että Suomen etu on se, että valtaosa johtajista on reservin upseereita: he ovat tottuneet siihen, että linjajohdolla on aikansa ja paikkansa – toverillisella, yhteisöllisellä päätöksenteolla omansa.

Pankkiirien johtamistapa kuvaa hyvin todellisen sotilasjohtajuuden ketjua, joka perustuu sekä tilanteen, yhteyden, tehtävän ja resurssien huomioimiseen että arvo-, etiikka-, ammatillisuus- ja ennen kaikkea kulttuuriseen ketjuun. Siinä mestari, vanhempi (kadetti-)upseeri siirtää kokemuksensa, voimansa ja toivonsa mentoroinnin keinoin kisällille (reservi-)upseerille. Käskemisen, määräämisen tai ylipäänsä komentamisen sijaan painopiste on perusteellisessa ihmistuntemuksessa, oikean sotilaan valitsemisesta juuri hänen (siviili-)koulutuksensa tunneälynsä sekä motivaationsa mukaiseen tehtävään. Sen jälkeen marssijärjestyksenä on täyttää tehtävä (sotilaskäsky) inhimilliset voimavarat edellä kokonaisarvion perusteella tuloksekkaimmin – asiakeskeisesti – johdetaan oikeita asioita oikein.

Humanisti esimerkillisenä sotilasjohtajana

Olin omasta poikamiehen ikuisen pennittömyyden halustani tullut määrätyksi Vaasan varuskunnan päivystäjäksi juhannusaattona 1984. Päivystäjän apulaiseksi oli käsketty upseerikokelas Sakari Pesola, joka siviilissä tunnettiin tuolloin kovassa nousukiidossa olleen Kolmas Nainen -rockyhtyeen kitaristina ja säveltävänä. Keskikesän juhla oli luonnollisesti bändin kovimman kysynnän aika – taloudellisesti ylivertainen.

Opin tuntemaan historian yhteiskuntaopin opettajaksi sittemmin valmistuneen Pesolan upseerikokelaanani humanistina, kaukana stereotyyppisestä, kategorisesta lammiosotilaasta. Näin, kuinka juhannuksen päivystystehtävä hänen sisimpänsä kiehuen suututti, syystäkin. Mutta nurkumatta, velvollisuudentuntoisesti, pikkutarkasti velvollisuutensa täyttäen upseerikokelas Sakari Pesola päivystyksensä hoiti, purkamatta pettymystään saati osoittamatta mielipahaansa palvelustovereilleen. Rima ei väpättänyt missään vaiheessa.

Samanmoisena olen saanut kohdata sadat tuntemani reservin upseerit sekä Puolustusvoimissa että eritoten siviilissä: heidän arvonsa, ammattietiikkansa ja ammatillisuutensa ovat näkyneet kiperissä paikoissa, joissa tunneäly ja altruistinen johtajuus ovat peitonneet kylmäkiskoisen asiajohtamisen.

Evp-upseerina sekä Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitoksen mentorina näen, että rauhan aikana – jolloin suunnitellaan ja valmistellaan poikkeusolojen toimintaa, ihmisten johtaminen, johtajuus käy kaikilla tasoilla etumaisena. Toimintaympäristöt (kansainvälistyminen, kybersodankäynti, pienentynyt reservimme, erityisosaamista edellyttävien tehtävien lisääntyminen, siviilikoulutuksen huomioiminen) ja niiden aiheuttamat suorituskykymuutokset edellyttävät asiantuntijaorganisaation johtamistapoja: perinteinen aivottomaan massaa perustuva kasarmikulttuuri käskemisine, määräämisine, virheiden etsimisine sekä valvontoineen ei juonnu. Tarvitaan mahdollistamista, seuraamista, luottamusta rakentavaa, tavoitteellista vuorovaikutusta, johon yksilöt haluavat sitoutua – ilman, että heitä väkisin sitoutetaan. Omilla aivoillaan ajattelevan yksilön kohtaamiseen, ennakkoluulottomaan kokeilunhaluun kannustamiseen ja luotsaamiseen pyritään.

Puolustusvoimien johtajakoulutukseen valikoitavilta ja osallistuvilta vaaditaan sekä pyrkyä että nostetta, reserviupseereiksi pääseviltä itsensä haastavista pitkäjänteistä elämän suunnittelua, tulevaisuudenuskoa ja -tajua, päämäärätietoisuutta, sitkeyttä, taitoa, kykyä, kansalaiskuntoa. Syyttä eivät yliopistot ja korkeakoulut anna reservin johtajakoulutuksesta opintopisteitä eivätkä työnantajat arvoa: jälkimmäiset ymmärtävät, että globaalin kilpailun paineessa soveltuvuustestatut reservin upseerit todennäköisimmin selviävät verrokkejaan paremmin: sotilasjohtajan tehtäviin hakeutuva asevelvollinen näyttäisi olevan luonteeltaan eteenpäin pyrkivä. Hänen voisi olettaa tulevan toimeen ihmisten kanssa. Vastuuauliutta tarvitaan esimerkiksi muutoksen, projektien tai talouden johtamisen tehtävissä.

Aitojen johtamistilanteiden palaute ja elinikäiset verkostot

Varusmiesajan ja kertausharjoitusten johtamistehtävät suovat mahdollisuuden harjoitella päätöksentekoa ja vastuunottoa kriisejä jäljittelevissä, aidoissa johtamiskohtaamisissa. Reserviupseerikoulu on perinteisesti luottamuksellisten, elinikäistenkin verkostojen solmimisen paikka. Ainutlaatuista on se, että nuorukainen saa johdettavakseen joukon, jossa palautetta sei säästellä: johtajaopiskelija joutuu silmätysten vahvuuksiensa ja heikkouksiensa kanssa – ja opiksi ottaessaan saa kultajyviä, joista on hyötyä kaikilla elämänalueilla.

Aitojen tilanteiden vertaisjohtamisessa jyvät erottuvat akanoista keskinäismentoroinnin tilanteissa, jossa kellään ei arvovaltaa entuudestaan ole. Ajoin esiintyvät näkemykset, joiden mukaan johtajien omahyväinen harha muutoksen tarpeettomuudesta kariutuu. Vaikka suurten tarinoiden aika on ohitse, pienet arjen kohtaamiset valmistavat elämän suuriin koitoksiin, jatkuvaan yhteiskunnalliseen, globaaliin murrokseen, jossa eilinen normaali on epänormaalia.

Kyky kriittiseen ajatteluun kehittyy. Käsky- ja komentokeskeinen, asioita ja prosesseja painottava transaktionalismi on muuttunut transformationaaliseksi johtamistavaksi. Transmodernismiin viittaa havainto, jonka mukaan sotilasjohtamisessa johdettava-käsite on syrjäyttänyt alaisen. Altruistinen kumppanuus, pyyteettömyys, oman edun tavoittelemisesta luopuminen, antavat tilaa yhteisölliselle sotilasorganisaation pitkäjänteiselle menestykselle.

Muuten, Vaasan yliopiston vararehtori Annukka Jokipii, joka vastaa tutkimuksen ja tutkijakoulutuksen kehittämisestä ja johtaa koulutuksen kehittämistä, on Suomen ensimmäinen naispuolinen reservin sotilasmestari. Yliopistossa onkin maamme suurin henkilöstöjohtamisen tutkimusryhmä. Mahtaisiko jälki johtaa sylttytehtaalle…?

Kirjoittaja, KTT, majuri evp Pekka Kurvinen työskentelee itsenäisenä johdon konsulttina ja valmentajana sekä tietokirjailijana.
kurvisen.pekka(at)gmail.com, Twitter: (at)PKurvinen