Maamme hallitusohjelman moninaisissa sopeuttamisvaateissa koulutukseenkin kohdistuvat rajut säästötoimet. Tutkijakoulutettuja hamutaan lisää puolittamalla koulutusaika nykyisestä. Niin ikään yliopistojen perustutkinto-opiskelijoiden suoritusvaatimuksista tingitään. Kykenemmekö säilyttämään opetuksen laadun ja kilpailuetua tuottavan tuloksellisuuden rimaa laskematta tilanteessa, jossa korkeakoulutettujen nyt jo on työlästä suoriutua pakollisista ruotsin kursseista, äidinkielen kirjoittamisesta – ylipäänsä kirjojen lukemisesta.

Jottei jouduttaisi ojasta allikkoon, sinänsä kannatettavassa tarkassa taloudenpidossa on kuitenkin syytä pysähtyä oppimisen ja osaamisen perustekijöiden edessä, tarkastella yhteiskunnan, yhteisön ja työelämän vaatimuksia globaalin kilpailuedun savuttamiseksi.

Aristoteles näki opettajan luottamuksen arvoisena ohjaajana, mentorina, joka auttaa oppilasta kehittymään parhaaksi itsekseen. Leimallista on lähestymistapa, jossa opettaja ja oppilas tekevät yhteistyötä ja jakavat ajatuksia. Hällä väliä -johtaminen, jossa opettaja on passiivinen, ei myöskään ole tehokkainta, koska oppilas tarvitsee ohjausta ja tukea oppimisprosessissaan.

Aristoteles korosti ystävällisyyttä oppilaan kasvulle ja kehitykselle välttämättömän turvallisen ympäristön luomiseksi. Kelpo opettaja on siis tiedon välittäjän tehtävänsä lisäksi oppilaan tukija ja ystävä, joka kannustaa oppilasta löytämään omat vahvuutensa.

Hyveitä jäljittänyt Alasdair MacIntyre painotti yhteisön ja perinteiden merkitystä. Keskeistä on, että oppija ymmärtää ja arvostaa etiikan ja kulttuurin arvostuksen: esimerkkinä toimivan opettajan rooli on ohjata oppilaita kohti hyveitä ja auttamaan heitä kehittämään omaa moraalista ja älyllistä kyvykkyyttään yhteisön tavoitteiden saavuttamiseksi.

Kokemusfilosofi John Dewey puolestaan korosti kokemuksellista oppimista ja demokraattista vuorovaikutusta opettajan ja oppilaan välillä. Hän uskoi, että oppiminen on parasta, kun se tapahtuu käytännön kokemusten kautta ja että opettajan tulisi olla oppilaan kumppani oppimisprosessissa. Paulo Freire taas kiinnitti kriittisessä pedagogiassaan huomionsa tasa-arvoisen dialogin merkitykseen opettajan ja oppilaan välillä.

Growth mindset -pioneeri Carol Dweck halusi opettajan kannustavan oppilaita uskomaan omiin kykyihinsä ja oppimismahdollisuuksiinsa. Motivoinnin ja itseluottamuksen rakentamisen keskiössä ovat tuen antaminen ja rakentava, myönteinen palaute.

Tilanne, tehtävä ja vaikuttavuus keskiössä

Psykologi ja tieteenfilosofi Kurt Lewin tunnisti kolme perinteiseksi miellettyä johtamistyyppiä – autoritaarisen, demokraattisen ja antaa mennä eli laissez-faire-johtajuuden.

Itsenäisyyttä korostava, johdettavien näkemykset ia huomiotta jättävä autoritaarinen johtamistyyli soveltuu erityisesti nopeaa päätöstä edellyttäviin tilanteisiin. Käskytys ja määräily voivat kuitenkin heikentää johtajan ja johdettavien luottamuksellisia suhteita. Myös luovuus ja innovatiivisuus ovat koetuksella.

Demokraattinen, osallistava johtamistapa huomioi johdettavat taikka oppijat ja kannustaa heitä jakamaan ideoitaan viemättä kuitenkaan lopullista päätösvaltaa johtaja-kouluttajalta. Lopullinen päätöksenteko on kuitenkin johtajan vastuulla. Etuina ovat johdettavien huomioiduksi tulemisen kokemus, sitoutuminen sekä motivaation ja luovuuden kasvattamismahdollisuudet.

Laissez-faire-johtamistapa ei tarjoa mitään ohjeistusta johdettaville vaan jättävät päätökset heille, mikä voi vaarantaa motivaation ja tuloksellisuuden eritoten huonosti resursoidussa joukossa. Menettely toimii parhaiten tilanteissa, joissa joukolla on korkea itsenäisyys ja asiantuntemus. Tällöin johtaja voi antaa työntekijöilleen vapautta tehdä päätöksiä ja kehittää itseään ilman tiukkaa valvontaa. Tämä tyyli voi edistää luovuutta ja innovaatioita, kunhan tiimi on motivoitunut ja kykenevä.

Demokraattinen johtaminen ja kouluttaminen ovat tehokkaita, kun halutaan edistää yhteistyötä ja sitoutumista. Tällöin johtaja kuuntelee joukkonsa jäseniä ja ottaa heidän mielipiteensä huomioon päätöksenteossa. Menettely on omiaan lisäämään yhteenkuuluvuutta ja parantamaan oppimiskokemusta, kun yksilöt ja yhteisö tuntevat itsensä arvostetuiksi.

Autoritäärinen johtaminen ja kouluttaminen saattavat olla hyödyllisiä kriisitilanteissa tai silloin, kun nopea päätöksenteko on tarpeen. Tällöin johtaja antaa selkeät ohjeet ja vaatimukset, mikä voi auttaa tiimiä keskittymään tehtäviinsä ilman häiriöitä. Kuitenkin tämä tyyli voi rajoittaa luovuutta ja itsenäisyyttä.

Ydintekijäksi voitaneen nostaa osallistava oppiminen pari- ja ryhmäoppimiseen, tuumatalkoineen ja aivoriihineen. Kokemusten jakamisessa mentorointi ja vertaisarviointi korostuva. Oppilaalle tulee tarjota tappioiden rinnalla myös voittaja, antaa tilaa oppimisaiheitten valinnassa. Mokaamalla voi päästä menestykseen – sallimalla intuition ja luovuuden kukkia. Luottamus rakentuu vallan ja vastuun tilanteenmukaisessa jaossa, jossa viitekehyksenä toimii kokonaishyvinvoinnin varmistava yhteinen arvopohja.

Yksilöllinen ja yhteisöllinen oppiminen käyvät tavoitteellisesti rinnan myönteisessä, vahvuuksia kannattelevassa oppimisympäristössä. Teoria ja käytäntö vuorottelevat yksilön ja yhteisön valmiuksien, halujen ja tarpeiden mukaisesti. Elämänhallintataitoja näyttäisi olevan syytää korostaa. Oppilailta voidaan vaatia vastuullista oma-aloitteisuutta kohtuullisesti, riippuen heidän iästään ja kehitystasostaan. Esimerkkinä käyköön puhelimien laittaminen kiinni kouluajaksi.

Värikkäin viehein parasta pyydystämään

Korkea-asteen koulutustason laskemiselle ei näyttäisi olevan perusteita muiden muassa kansainvälisistä kilpailukykysyistä. Osaamisen ja innovoinnin heikentäminen voi vaikuttaa kielteisesti talouteen ja yhteiskuntaan muuttuvine teknologisine, ympäristö- ja sosiaalisine vaatimuksineen. Globaalissa vain parhaat pärjäävät.

Siinä missä korkea-asteen koulutustason laskeminen voi heikentää tutkimuksen ja kehityksen ja sen myötä erottuvan innovoinnin laatua, ammattiin valmistuvien kehittämisessä keskeistä näyttäisi olevan harjoittelun ja työelämäyhteyksien varmistaminen. Ajantasainen ja ennen kaikkea tulevaisuuteen luotaava osaaminen voinee tapahtua vain jatkuvassa ja työelämän yhteistoiminnassa. Elinikäisen oppimisen kulttuuri on maailmanjärjestyksen murroksessa ensiarvoista siinä missä palautteen kerääminenkin kaikilta sidosryhmiltä. Oppimisen edistämisen viisastenkivi lieneekin monipuolinen ja osallistava lähestymistapa, joka yhdistää käytännön harjoittelun, teorian opiskelun ja vuorovaikutuksen.

Myönteinen anarkismi, joka korostaa yksilön vapautta, itsehallintoa ja hierarkioiden kyseenalaistamista, voi tarjota mielenkiintoisia näkökulmia oppimiseen. Vaikka anarkismi usein liitetään poliittisiin ja sosiaalisiin liikkeisiin, sen periaatteet voivat vaikuttaa myös oppimisympäristöihin ja -menetelmiin. Siinä näet painottuvat itseohjautuvuus ja autonomia, yhteisöllisyys ja yhteistyö ja kriittinen, motivoiva ajattelu.

Identiteetti ja identifikaatio ovat keskeisiä käsitteitä oppimisessa, ja niillä on merkittävä rooli opiskelijoiden kehityksessä korostaessaan tervettä joukkoon kuulumisen ylpeyttä ja samuutta – halua ja valmiutta oman suoritusmotivaation kehittämiseen.

Oppimiskyvyn kehittämisessä keskeisiä tekijöitä ovat tavoitteellinen, avoin vuorovaikutus, jossa palautteen janoaminen käy antamisen edellä. Oppimistapoja on syytä vaihdella itsetutkistelun ja -arvion mahdollistamiseksi. On harjoiteltava harjoittelemisesta päästyä, ihmisenä ja täysivaltaisena yhteisön jäsenenä kasvamisen prosessissa.

Sotilasjohtajuus ja kouluttamistaito käsi kädessä

Sotilasjohtaja on usein myös kouluttaja, onhan hänen tehtävänsä varmistaa johdettavien tilanteenmukainen valmius ja osaaminen. Koulutus on keskeinen osa sotilasjohtajan roolia, sillä se auttaa kehittämään taitoja ja valmiuksia, joita tarvitaan kenttäolosuhteissa.

Autoritaarisen vallan käyttö koulutuksessa voi olla perusteltua, koska sotilasorganisaatioissa on usein tiukat hierarkiat ja selkeät käskyt. Tämä voi auttaa varmistamaan, että kaikki noudattavat ohjeita ja toimivat yhtenäisesti, mikä on erityisen tärkeää kriisitilanteissa. Linjajohtaminen voi siis olla tehokasta, koska se mahdollistaa nopean päätöksenteon ja selkeän viestinnän.

Koulutettaville voidaan ja pitääkin antaa valtaa ja vastuuta tietyssä määrin, jotta he oppivat itsenäistä ajattelua ja päätöksentekoa. Tämä voi myös lisätä motivaatiota ja sitoutumista. On kuitenkin tärkeää löytää tasapaino epäjärjestyksen välttämiseksi.

Toimintaympäristöllä on kiistaton merkityksensä. Hyvä vuorovaikutus sotilasjohtajan ja koulutettavien välillä voi parantaa oppimiskokemusta ja luoda luottamusta. Kun koulutettavat kokevat, että heidän mielipiteitään ja ajatuksiaan arvostetaan, se voi edistää oppimista ja tiimihenkeä.

Tehtäväjohtamisestakin tutun kitkan rakenne on hyvä tunnistaa myös oppimisprosesseissa. Clausewitzmäinen ja samuelsmainen tavoitteiden ja sekä aineellisten että aineettomien resurssien huomioiminen käy etulinjassa. Ihanteellisen suoritusmotivaation ja vaikutuksellisuuden kehittämiseen on syytä kiinnittää huomiota epätäydellisyyden arvoa unohtamatta.

Johtamisen kontekstisidonnaisuus vaikuttaa yhdessä organisaatiokulttuurin kanssa tarkoituksenmukaisimman johtamisfilosofian valintaan. Transmoderni, altruistinen ajattelutapa saattaa joskus perustellusti syrjäytyä suoritusta arvioivan transaktiivisen johtamisen tieltä, palveleva johtaminen autokratian ja kulttuurisen sotilaskasvatuksen vaateiden edessä.

Kuri ja järjestys performanssin keinoin

Oman, puoli vuosisataa kestäneen johtaja-pedagogiurani aikana olen yrityksen ja erehdyksen kautta etsinyt omia, hiertämättömiä valmentaja-fasilitaattorin kenkiäni. Ehkäpä suurin oppi on itsetuntemuksessa: nöyryyttä hamuava ymmärrys itsestäni, oman arvoperusteisen sisimpäni hyväksyminen ja vyöryttäminen johdettava-oppijoilleni on kohdallani hyvinvointia luovan tuloksellisuuden airut. Erikoismies, ainoa totuuden torvi ja ylin auktoriteetti en ole, ennakkoluuloton heittäytyjä, riskinottaja, voittaja, kylläkin – kollegoitani tai oppimistovereitani hyljeksimättä.

Haluan olla myönteisellä tavalla omintakeinen, innostava ja ihmeellinen – ruotsinkieliset painottaisivat ilmausta underbar adjektiivin underlig sijaan – kumpaakaan suoraan tyrmäämättä. Toverillinen ote minun on hyvä säilyttää, mutta liian läheiseksi kaveriksi minun ei sovi heittäytyä. Oman kestävän ja kantavan roolin etsiminen on työlästä, mutta palkitsevaa. Massasta kannattaa erottua, mutta edukseen. Yhtenä ohjenuorana olenkin käyttänyt aikanaan Isosaaren aliupseerikoulun vanhan sotilasmestari-kouluttajan oppia: on kahdenlaisia sotilaita: merkillisiä ja esimerkillisiä. Kokemuksestani ero on vähintään häilyvä.

Valmentajan, mahdollistajan, tukijan, mentorin työ edellyttää tilannetajua, pelisilmää, jossa vahvaan yleissivistykseen kietoutuvalla huumorilla on iso arvonsa. Lähdenkin joka kerta keikalleni asemoimalla itseni performanssitaiteilijaksi, jolla tulee olla valmius toimia yleisönsä ehdoilla – tavoitteista ja haluamistani vaikutuksista tinkimättä. Kylmään veteen sukeltamisessani itseironia on pelastanut monesta kiipelistä, kun koetan solmia perinteistä ja vallattomasta heittäytymisestä kestävän verkon oppijoitteni arvostuksen ja tuloksellisuuden ristitulessa kalastamiseksi.

Olen monesti saanut myönteistä palautetta siitä, että kun näennäisesti heittelen ajatuksia lonkalta, niiden takana on tiukka ja täsmällinen kurinalaisuus. Haluankin, että kykenen luomaan jokaiselle kuulijalleni turvallisen, pelottoman ja rauhallisen, keskittymistä häiriöittä tukevan oppimis- sekä toimintaympäristön. Pyrin siihen, että oppijat kokevat elämyksiä, antavat tapahtumille merkityksiä ja löytävät semioottisia syy-seuraus-suhteita. Autan heitä nivomaan löydöksensä oman elämänsä kiinnekohtiin hyödyntääkseen niitä tulevissa uravalinnoissaan. Näyttäisipä menettelyllä olevan kunnioitusta ja vastuullisuuttakin lisäävä vaikutus. Nöyrän asenteen kannattelemaa elinikäisen, monitieteisen oppimisen ja kokemuksen suomaa ammattiylpeyttä ei ole tarvis piilotella, jos kohta ei sillä ylvästelläkään pidä. Valmiiksi kun ei kuunaan tule.

Annettakoon myönteisesti, peloitta erottuvan, rosoisimmankin elämän, estetiikan, kulttuurin ja taiteiden näkyä – tanssin ilon rytmittämänä.

***

Kirjoittaja, KTT, majuri evp Pekka Kurvinen on liiketalouden sekä sotilasjohtajuuden tutkija ja soveltaja. Hän perustaa häpeämättömän pedagogiikkansa katupoikaidentiteetin estottomaan performanssiin.

Kuvat Puolustusvoimat.