Uutiset ennustavat karuutta suomalaisuudelle.

Kuusi kymmenestä suomalaisesta on sitä mieltä, että suomalaiset elävät turvattomammassa tulevaisuudessa. Yli puolet suomalaisista kokee asioiden menevän maassamme väärään suuntaan ja vain neljäsosa kokee kehityksen tällä hetkellä oikeansuuntaisena. Yli kolmasosalla peruskoululaisista fyysinen toimintakyky on huolestuttavalla tasolla. Yhteisöllisyys on kadonnut – ja kuulu suomalainen sisu sen myötä.

Ensimmäisessä uudenvuodenpuheessaan tasavallan presidentti Alexander Stubb painotti, että jatkuvan informaatiotulvan puskiessa päällemme huolemme on kasvanut ja samalla etäisyys toisiin ihmisiin. Hän muistutti oleelliseen keskittymisen merkityksestä:

”Tulevaisuus ei ainoastaan lähesty, vaan me rakennamme sitä joka päivä. Viestini tänään on yksiselitteinen. Meillä ei ole hätää. Me pärjäämme. Me teemme tulevaisuudesta hyvän. Yhdessä.”

”Me pärjäämme, koska vaikeissa paikoissa me olemme aina puhaltaneet yhteen hiileen. Historian vaikeista käännekohdista olemme selvinneet yhdessä. Niin nytkin.”

Turvallisuus on sivistystä

Ylipäällikkö korosti, että turvallisuus ei ole yksinomaan aineellista vaan sen kestävä perusta on aineettomuudessa: ”Turvallisuus on myös kulttuuria, koulutusta ja sivistystä. Ne suojaavat meitä hybridivaikuttamiselta ja propagandalta. Ne ovat henkistä huoltovarmuutta. Sitä, mikä on Suomessa puolustamisen arvoista. Yhteistä, jaettua, koettua.”

Tasavallan presidentti katsoo, että empatia on elämässä  usein hyvä ohjenuora. ”Siis se, että kykenemme asettumaan toisen asemaan. Välittämään. Lohduttamaankin.”

”Myötätunto ja suvaitsevaisuus eivät kohdistu vain samanmielisiin. Niiden ydin on kunnioitus. Se, että olemme avoimia erilaisille näkemyksille. Sitä, että olemme valmiita keskustelemaan ja ennen kaikkea kuuntelemaan – löytämään ratkaisuja yhdessä.”

Presidentti Sauli Niinistö nimesi Viron yleisradion ERR:n haastattelussa kuluvan tammikuun alussa Euroopan maiden välisen yhtenäisyyden puutteen yhdeksi suurimmista maamme turvallisuuden uhkatekijöistä. Hänestä on ymmärrettävä, että jos mikä tahansa EU-maa on vaarassa tai kohtaa erittäin vaikean tilanteen, koko unioni ja sen jäsenvaltiot ovat vaarassa. Niinistö on huolissaan, että ajatus yhtenäisestä puolustuksesta, yhteisestä puolustuksesta, ei ole vielä oikein saanut kannatusta eikä sitä ole ymmärretty syvällisesti. Hän haluaisi nähdä EU:ssa sellaista henkeä, että ”hyökkäys yhtä jäsenvaltiota vastaan nähdään hyökkäykseksi koko Euroopan unionia vastaan”.

Koululaiset eivät enää osaa juosta

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) vuodentakaisen tutkimuksen mukaan miehistä puolet arvioi Suomen suunnan vääräksi ja naisista kaksi kolmasosaa.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) syksyn 2024 Arvo- ja asennetutkimusten kokonaisuuden tulokset puolestaan valottavat suomalaisten huolenaiheita. Näitä näyttäisivät olevan sosiaaliturva, yhteiskunnalliset ristiriidat ja terveydenhuollon toimivuus.

Alueelliset erot lasten ja nuorten fyysisessä toimintakyvyssä ovat EVAn tutkimuksen mukaan edelleen merkittäviä. Fyysisessä toimintakyvyssä on huomattavia eroja kaupunkien ja maaseudun välillä. Kaupunkimaisissa kunnissa lasten ja nuorten toimintakyky on selkeästi parempi kuin maaseutumaisissa kunnissa.

Tennistähti Jarkko Niemisen entinen valmentaja, liikunnanopettaja Henrik Johansén totesi Ylen haastattelussa viime syksynä, että liikuntatunneilla näkee lapsia, jotka eivät osaa juosta. Hänen mukaansa jaksaminen ja sinnikkyys ovat heikentyneet. Osa oppilaista pelkää hikoilemista, ja paha hengästyminen voi olla täysin uusi asia.

Lentopallon tai pesäpallon kaltaiset lajit ovat Johansénista liian vaikeita usealle. Osa koululaisista ei pääse oikeaoppisesti kyykkyyn tai pysy asennossa kaatumatta. Jotkut eivät ole ennen kouluikää koskaan kävellyt metsässä eikä osaa ylittää juurakoita. He eivät  kykene kuperkeikkaan – eivät koskaan ole edes yrittäneet. Rapukävelyn tai karhukävelyn kaltaiset liikuntamuodot ovat monille koululaisille mahdottomia lihasten ja nivelten heikon kunnon takia.

Sisu Suomi-kuvan luojana

Filosofian maisteri Tanja Helminen kartoitti sisua Itä-Suomen yliopistossa viime syksynä tarkastetussa väitöstutkimuksessaan sisun kehitystä suomalaisuuteen yhdistettynä käsitteenä. Hänen mukaansa käsite suomalainen sisu syntyi viimeistään 1890-luvulla. Siitä keskusteltiin ja kiisteltiin 1900-luvulla esimerkiksi lakkoilun, vapaussodan, myöhempien sotien, urheilun ja työn yhteydessä. Sisuun yhdistyy työteliäisyyden, isänmaanrakkauden, äkkipikaisuuden ja rohkeuden tapaisia ominaisuuksia.

Helminen kertoo, että sisulla rakennettiin ja kyseenalaistettiin kansallista identiteettiä. Sisu toimi 1900-luvun alkupuolella suomalaisuusideologian välittäjänä. Vapaussodassa kielteinen ja myönteinen sisu sekä suomalainen sisu esitettiin kummankin osapuolen ominaisuutena. Talvisodassa sisu nähtiin jälleen koko kansan hyveenä. Yhtäältä sisusta kiisteltiin, toisaalta sen avulla luotiin yhtenäisyyttä ja Suomi-kuvaa. Urheilijoihin sisu liitettiin viimeistään 1900-luvun alussa. Urheilun kultakauden miessankarit ja talvisodan sotilaat ovat yleisesti käytettyjä esimerkkejä suomalaisesta sisusta.

Kaveria ei jätetä – molempien turvallisuuden tähden

Digitalisaation aiheuttamassa turvamurroksessa keskustelu velloo kyberkysymyksissä. Työyhteisöjen mikrotason ja arjen johtamisessa yksilön selviytyminen porukassa on myös keskeinen pitkäjänteisen menestyksen edellytys.

Työn jatkuvuuden epävarmuus kuormittaa yksilöä yhä enemmän sekä sisäisten osaamis- ja epäonnistumispelkojen että ulkoisten järjestelyjen tähden. Jälkimmäisten ansiosta yhä useampi työsuorite ulkoistuu, jolloin työyhteisön tuiki tärkeä sosiaalinen tuki vähenee ja uhkaa jopa loppua kokonaan.

Kiivasluonteinen, aikakiristeinen työ vaatii uudenlaista johtamisajattelua. Siinä painopiste on siirtynyt vertikaalisesta käskemis- ja valvontakulttuurista horisontaaliseen ohjeistamiseen ja seurantaan, myös johdettavan kykyyn johtaa itseään. Joka hierarkiatason työntekijän on kyettävä ottamaan vastuu paitsi itsestään myös aktiivisesti ja oma-aloitteisesti työyhteisöstään. Kasarmivääpelien aika on luovuuden ja innovatiivisuuden toimintaympäristössä ohitse.

Itsenäisyyden ja vapauden nurja puoli on vastuun lisääntyminen. Ihminen taistelee tykönänsä luovuuden, täydellisyyden tavoittelun ja itselleen armottomuuden huipun sekä ammottavan yksinäisyyden kuilun välimaastossa. Yksin puurtaessaan hänellä ei ole ketään, jonka kanssa jakaa kokemuksensa, voimansa ja toivonsa. Itse- ja omanarvontuntolähtöiset epäonnistumisen mielikuvitukselliset pelot ajavat yhä ahtaammalle.

Uudessa toimintaympäristössä jaksamisen johtaminen vaatii erityistä huomiota kaikilta henkilöstöryhmiltä, erityisesti organisaation ylimmän portaan sekä suorittavan joukon tapettiliisterinä olevalta keski- ja työnjohdolta. Esimiehen on myötäänsä pohdittava sekä omalta että johdettavan joukkonsa osalta, miten kohdata ja käsitellä pelkonsa. Kuinka välttää helpolta näyttävät, nopeat, lyhytjänteiset näennäisratkaisut? Miten valaa toivoa ja uskoa porukkaan tilanteessa, jossa itse on putoamassa pelkojensa, ahdistuksensa ja masennuksensa sudenkuoppaan?

Yhteisön pitkäjänteinen menestys etusijalle

Työyhteisöt tarvitsevat ihmisen tärkeyden toiselle ymmärtäviä, toveristaan ja samalla itsestään huolehtivia johtajia sekä johdettavia. Ekstroverttien insinöörien, lainoppineiden ja kauppatieteilijöiden ohella introverteille sanattoman viestinnän taitajille ja sielutieteilijäjohtajille olisi kysyntää myös puolustusvoimissa.

Tulevaisuutemme ytimessä ovat keskenään kamppailevat lyhytnäköiset, itsekkäät ja itsekeskeiset yksilön sekä pitkäjänteistä myönteistä menestystä tavoittelevat yhteisöllisen menestykset arvot ja toiminnan etiikka. Näiden säröillessä olemme jatkuvassa taistelussa, johon aineellinen hyvinvointi saattaa tuoda hetkellisen helpotuksen, hoitaa oiretta vaan ei pureudu syyhyn eikä siten ratkaise ongelmaa. Turvallisuustavoitteiden tulee yhtyä tietojen, tunteiden ja asenteiden tasoilla. Perustuessaan johdonmukaiseen, kiihkottomaan, henkiseen ja hengelliseen arvopohjaan, monitieteiseen sekä omiin näkemyksiin nähden kriittisten arvioiden hyödyntämiseen päämäärät voivat johtaa turvaan, kestävään kalliopohjaan.

Turvallisuudentunne on arvoissa

Turvallisuus on arvoperusteinen tunne, ei hyväuskoisuuteen perustuvien pelkkien asiatietojen ja niistä muodostettavien strategisten uskomusperusteisten valintojen tulos. Tunteiden ja tietojen ohella yksilö on saatava kannustetuksi ja orientoiduksi yhteiseen päämäärään, jonka saavuttamista ihminen yksin ja joukon osana on itseohjautuvasti valmis säätelemään jatkuvasti toimintaa arvioimalla.

Kilpailuetuisen yrityksen viestin voi tiivistää seuraavasti: verkotu ja hyödynnä läpinäkyvästi poikkitieteellistä osaamista, jos mielit menestyä.

Uuden ajattelu- ja toimintatavan saama vastaanotto on ristiriitainen: muodollisiin, joustamattomiin johtamisoppeihin uppoutuneet johtajat eivät halua itseään klubiensa sikarintuoksuisista ja konjakinhuuruisista kammioista innovatiiviseen ja asiakaskeskeiseen menettelyyn kammeta. Tuttu ja turvallinen on itsekeskeiselle ja -riittoisalle pomolle sekä häntä liehittelevälle konsultille mieluisin vaihtoehto. Se takaa vakiintuneen aseman myös harmaapäiden metsästysporukassa.

Pelko ja ahdistus tuhoavat luovuuden. Johtajan tehtävänä on kannustaa virheisiin, kunhan niiden avulla pyritään yhteisölliseen, pitkäjänteiseen kehittämiseen ja menestykseen. Suomalaisten luonteenlaatu, maan hankalat ilmasto-olosuhteet, niukat luonnon ja näiden myötä vaatimattomat taloudelliset edellytykset ovat pakottaneet ihmiset innovoimaan kaikilla elämän alueilla. Sisu-käsitettä kuvaavat yhtäältä suo, kuokka ja Jussi tervanpolttoineen ja koskien valjastamisineen, toisaalta vaikkapa sotien Molotovin cocktail tai Sipoon korpien mestarilliset salaamis- ja harhauttamisoperaatiot puuaseineen ja -rakennelmineen, sotakorvauksien maksamisesta tekoälyn uumoiltuun suurvalta-asemaan.

Johtajat ja tutkijat tapaavat korostaa, että omasta työstä tai elämästä voi päättää itse. Kivun ja kitkan sietäminen painottuu yhteisöllisyyden tavoittelussa. Peruslähtökohtia on yksilön itsetutkistelu, jossa hän hakee kehittymiseensä vertailupohjaa omista, realistisesti saavutettavista lähtökohdistaan, vertaamatta itseään muihin. Toisaalta askelet muistuttavat, että tuska on kaiken henkisen kehityksen kulmakivi. Yhteinen menestys käy perinteissä yksilön itsekeskeisten tarpeiden edellä.

Hyväksymällä ja luottamalla kannan vastuuni – itsestäni ja työtovereistani

Katolisen kirkon keskiaikainen paavi Franciscus Assisilainen oli alun perin kauppiaan poika, joka oli opiskellut keskiaikaisen liike-elämän alkeita feodaaliyhteiskunnan luokkarakenteissa. Koettuaan oman elämänsä henkisen kiirastulen holtittomassa rahankäytössään sekä valta-aseman tavoittelussaan Franciscus Assisilainen nöyrtyi teoissaan, tunteissaan ja uskossaan. Hän rukoili pääsyä rauhan välikappaleeksi, luottamuksen nostattajaksi sekä ilon ja lohdutuksen tuojaksi.

Pyhän Franciscuksen maailmankuva viestii aitoa toisista välittämistä. Hänen kuulussa rukouksessaan on sanoma myös tämän päivän johtajille, joiden keskeisiä tehtäviä asiantuntijoittensa luotseina on arvoperusteista johtajuutta jakamalla luoda esimiehen ja työntekijän välinen vaihtosuhde. Sen pohjana ovat kokemuksellinen samastuminen, vilpitön kuuntelemisen halu sekä yhteisöllisyyteen kannustava luottamus.

Aristoteelisen etiikan mukaan ihminen oppii biologisen perusluonteensa avulla oikeudenmukaiseksi tekemällä oikeudenmukaisia tekoja. Yhteisöllinen etiikka kehittyy ja välittyy yhteisön jäsenille sukupolvien perintönä. Valta ja totuus kietoutuvat toisiinsa mielipiteenvapaudessa, ennakkoluulottomuudessa ja oikeudenmukaisuudessa. Kadonneen pakkomielteisyyden on täyttänyt pelottomuudesta, yhteisestä toivosta ja lähimmäisestä välittämisestä siinnyt turvallisuudentunne.

Kun jokainen työyhteisön jäsen on valmis ponnistelemaan yhteisen menestyksen eteen, Pyhän Franciscuksen rukouksen pyrkimykset valon viemiseksi varjoihin ja toivon valamiseksi epätoivon sijaan näyttäisivät vievän organisaation jokaisen työntekijänsä johdattavana kestävän, keskinäisen luottamuksen ja taloudellisen menestyksen tulevaisuudenuskoon. Itsekkyyden ja omahyväisyyden aiemmin täyttämä tahdonvoima kanavoituu yhteisöllisyyden tuottamaan myönteiseen tulevaisuudenuskoon. Ymmärrys arjen valinnoista avaa uuden, mielekkään, täysipainoisen elämän.

Parvessa on hyvä lentää – niin taivaan lintujen kuin taistelulentäjienkin.

***

Kirjoittaja, KTT, majuri evp Pekka Kurvinen on liiketalouden sekä sotilasjohtajuuden tutkija ja soveltaja. Kirjoittaja luottaa siihen, että kun tekee oman osuutensa joukkonsa eteen, vilja sataa omaan laariin.