Sotatieteiden kandidaattien johtamisen perusopinnoissa ihmisten johtamisvalmiudet syvenevät teemapäivässä. Siinä tutustutaan mentorien johdolla Puolustusvoimien monitahoisiin, kolmen sektorin sidosryhmiin vierailemalla kohdeyhteisöissä, joihin oppijat perehtyvät etukäteen ja valmistautuvat opintojakson painopisteiden mukaisin kysymyksin. Kohteina ovat moninaiset yksityiset yritykset, julkishallinnon toimijat sekä aatteelliset yhdistykset. Yhteisenä nimittäjänä on kumppanuus Puolustusvoimien kanssa.

Teemapäivän anti koostetaan, jaetaan ja arvioidaan puolen päivän purkutilaisuudessa, jossa korostuvat niin (liike-)taloudelliset kuin henkilöstökysymykset kuin upseerikasvatuksellisetkin periaatteet.

Yhteisötapaamisissa jotkin havainnot painottuvat vuodesta toiseen: Tällaisia ovat organisaatiorakenteen ja -kulttuurin merkitys henkilöstöjohtamisen ja siten tuloksentekokyvyn kannalta, monitieteinen osaaminen, yhteisöllisyys, yksilön huomioiminen sekä työssä jaksaminen sekä kokemuksellisuus. Tarkastelen tässä kirjoituksessa näitä tekijöitä peilaamalla niitä erityisesti tuoreeseen, monitieteiseen tutkimukseen sekä upseerikoulutuksen ja -kasvatuksen hyveisiin.

Krista Kohtakangas tutkii (2019) väitöskirjassaan yrittäjiä ja yrittäjiä itselleen armollisen johtamistavan sekä johdettavista ja muista sidosryhmistä välittävän johtajuuden kokemuksellisista näkökulmista. Hänen tutkimuksensa pureutuu työtä ravistelevien vastoinkäymisten käsittelyyn ja niistä selviytymiseen. Hallintotieteistä ja psykologiasta ammentava tutkimus on Puolustusvoimienkin hyödynnettäväksi mitä ajankohtaisin tilanteessa, jossa Puolustusvoimat 2020 -koulutus painottaa kehon ja mielen, itsetuntemuksen ja ryhmäkiinteyden merkitystä. Kohtakangas näet toteaa, että alati muuttuvassa työelämässä ihmisistä välittävä johtaminen sekä inhimillisten kokemisprosessien ymmärtäminen ovat merkittäviä koko organisaation toimintakyvylle.

Tutkijan mukaan itseohjautuvuuteen nojaavat työprosessit tarvitsevat tuekseen läsnä olevaa ja rohkeasti kohtaavaa johtamisymmärrystä. Itsensä johtamiseen näkyy tarvittavan lisää oivallusta vastoinkäymisten herättämien tunteiden johtamisesta sekä kärsimyksen kohtaamisesta organisaatioissa.

Kokemuksen armollinen käsitteleminen selviytymiskyvyn vahvistajana

Poikkeusoloissa erityisesti soturien henkinen kestokyky on taistelukentän oloissa koetuksella. Kriisin päättyessä kokemukselliset takaumat seuraavat. Näitä tuntemuksia Kohtakangas valottaa yritystoiminnan lopettamisen sekä palaamisesta takaisin työelämään kerronnassa: yritystoiminnan lopettaminen käy esimerkkinä haastavasta ja kärsimystä aiheuttavasta vastoinkäymisestä. Näyttäisi siltä, että yhteisöllinen kokemusten käsitteleminen sekä kokemus- että ammatillisten asiantuntijoiden ohjauksessa olisi omiaan vahvistamaan ryhmäidentiteettiä, selviytymistä myöhemmistä kriisitilanteista sekä luomaan selviytymisen pusureiksi voimaa ja toivoa.

Kohtakangas lisää ymmärrystä itsensä johtamisesta ja itsemyötätunnosta niin selviytymisessä kuin sen jälkeisessä toiminnassa sekä hyödyntää tätä kokemusnäkökulmaa välittävän johtamiskäyttäytymisen muotoilussa.

Selviytymisprosessissa näyttäisi olevan keskeistä oppia aktiivisesta rauhoittumisesta surutyöhön löytämällä järkiperusteisen tulkinnan avulla kokemukselle mittasuhteet uuden tasapainon rakentamiseksi. Selviytymiskokemuksen ytimessä on Kohtakankaan mukaan armo itselle ja myötätunnon osoittaminen muille yhteisöllisen kokonaishyvinvoinnin ja jaksamisen edellytyksinä.

Ina Juva puolestaan pohtii (2019) kasvatustieteiden väitöskirjassaan normaaliuden ja koulun välistä yhteyttä. Hän muistuttaa, että koululla on tärkeä rooli normaaliuden rakentamisessa ja ylläpitämisessä. Juvan mukaan normaalius käsitteenä tarkoittaa keskiarvon sijaan ideaalia, jollainen ihmisen tulisi olla.

Juvan tutkimuksessa koulun normaalius rakentuu ideaalin oppilaan tai ihmisen oletuksesta. Tähän ideaaliin sisältyy myös ajatus siitä, millainen oppilas on suomalainen, tai millaisella oppilaalla on kontekstissaan ”oikeanlaiset” sosiaaliset taidot. Osoittautuu, että suomalainen identiteetti on osa ideaalin oppilaan rakentumista. Törmäyksiä näyttäisi syntyvät tilanteessa, jossa suomalainen normaalius kohtaa muun kuin suomalaisen identiteetin.

”Oikeanlaisiksi” sosiaalisiksi taidoiksi Juva nimeää muiden muassa oppijan sopeutumiskyvyn kouluun ja yhteiskuntaan sekä taidon olla aiheuttamatta ongelmia taikka haastamatta virallista ja epävirallista koulua. Osana ”oikeanlaista” käytöstä oppilaiden oletetaan pystyvän tunnistamaan ”oikeiden” sosiaalisten taitojen rajat.

Upseerikoulutuksessa Juvan löydökset näyttäytyvät perinteissä sekä Yleisen palvelusohjesäännön määrityksissä, näkyvän sekä ennen kaikkea kokemusperäisen, hiljaisen tiedon siirrännässä. Jälkimmäisessä mentoroinnilla on eritoten upseeriuran perusopintojen alkuvaiheessa keskeinen jatkuvuuden varmistamisen ja arjessa selviytymisen rohkaisemismerkityksensä.

Juva pohtii myös kiusaamista. Aiemman yksilöiden väliseksi ongelmaksi mieltämisen sijaan tutkija laajentaa käsitteen myös opettajan toimiin roolissaan. Osoittautuu, että oppilaan luokitteleminen ”ei-normaaliksi” muodostaa riskin, että oppilas voisi joutua kiusaamisen kohteeksi.

Opettajat eivät tutkijan mukaan tunnista ”ei-normaaliksi” luokiteltua oppilasta kiusaamisen uhriksi, minkä vuoksi näiden oppilaiden katsotaan ansaitsevan muita niukemmin apua ja huolenpitoa. Kiusaamisen katsotaan tutkijasta olevan yksi tapa estää oppilaita poikkeamasta normeista ja normaaliudesta. Normaalius heijastaa yhteiskunnan poliittisten taloudellisten, ideologisten ja kulttuurin rakenteiden odotuksia. Näin ollen kiusaamisessa ei ole kyse yksittäisen oppilaan ”ei-normaaliudesta”, vaan se sisältää myös kysymyksiä yhteiskunnan normeista ja ideaaleista.

Linjajohtamisesta vastuulliseen vertaisoppimiseen

Upseerikoulutuksemme nojaa perinteisiin, hierarkiaan sekä sotakokemuksiimme. Puolustusvoimien tutkimus ja kehitys kuitenkin elävät ajassa, jolloin poikkitieteellisyys sekä muiden kuin sotilaiden hyödyntäminen asiantuntijuuden syventämisessä ovat arkipäivää. Yhteiskunnallinen kehitys globalisaatioineen digitalisaatioineen sekä demografiakehityksineen muokkaavat ja vahvistavat yliopistojen, tutkimuslaitosten sekä arjen yhteistyökumppaneiden hyödyntämistä johtamisessa, koulutuksessa sekä kasvatuksessa arvo- ja etiikkapohjan säilyessä.

Ihminen johdettavana -opintojaksolle muiden tieteenalojen oppijat tuovat uusia näköaloja yliopistojen välisen joustavan opiskeluoikeuden ansiosta. Meneillään olevalla jaksolla muualta tulevia oppijoita on kaksi; esimerkiksi oikeustieteisiin ja julkishallintoon suuntautuvan oppijan vertaisilleen tuoma lisäarvoa ei voi korostaa liikaa. Yhä useammalla mentoreistakin on sotatieteellisen osaamisen rinnalla muun tieteenalan opintoja. Ja Puolustusvoimien monimuotoiset tehtävät tuovat nekin kansainvälisyydessään ja kumppaniuksissaan viljalti kokemuksellista lisäarvoa: muutokseen osataan varautua ja se nähdään voimavarana.

Sotilasvala (2000) asettaa vannojalleen yhteisön pitkäjänteisen menestyksen tavoitteelliselle sitoutumiselle vankkumattomat vaatimukset:

”Joukkoa, johon kuulun sekä paikkaani siinä, en jätä missään tilanteessa, vaan niin kauan kuin minussa voimia on, suoritan saamani tehtävän loppuun.”… ”Jos minut asetetaan esimiesasemaan, tahdon olla alaisiani kohtaan oikeudenmukainen, pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan, hankkia tietoja heidän toiveistaan, olla heidän neuvonantajanaan ja ohjaajanaan sekä omasta puolestani pyrkiä olemaan heille hyvänä ja kannustavana esimerkkinä.”

Säädösteksti luo perustan johtamiskäyttäytymiselle, joka ei perustu ainoastaan annettujen käskyjen ja määräysten järkähtämättömään noudattamiseen vaan ennen kaikkea yksilön vilpittömälle halulle tehdä oma osuutensa joukkonsa ja sen myötävaikutuksessa itsensä kaikkinaisen menestyksen puolesta. Valassa turvallisuuskäsitys laajenee aineellisesta aineettomaan, johon eivät kuulu kiusaaminen saati simputus missään oloissa. Upseerius johtamiskäyttäytymisineen ponnistaa ihmistuntemuksesta, motivoinnista, mahdollisuuksien luomisesta, ohjaamisesta, sparraamisesta ja – mentoroinnista.

Karsiutuneesta simputuksesta tasavertaisuuden painottamiseen

Muiden muassa Leinonen et al. (2012) painottavat, että simputtaminen liittyy selkeästi esimiesaseman väärinkäyttöön. Näyttää siltä (Leskinen 2012), että simputus on jokseenkin harvinaista, sillä saapumiserien 1/2011–1/2012 varusmiehistä 70 prosenttia ei ollut kokenut sitä kertaakaan. Vanhatalo (2008) toteaa sotatieteiden maisterin pro gradu -tutkielmassaan, että kadettien koulutuksestakin simputus on kytkeytynyt pois.

Pääesikunnan viestintäosasto huomauttaa (2014) raportissaan, että vuodesta 2009 varusmiesten peruskoulutuskaudella ja johtajakoulutuksessa ovat olleet tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta käsittelevät oppitunnit sekä aiempaa painokkaammat kiusaamisen ja simputuksen ehkäisemiskokonaisuudet. Yleisessä palvelusohjesäännössä käsitellään simputuksen ja kiusaamisen ehkäisyä sekä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta käsiteellään niin ikään aiempaa laajemmin. Tavoitteena on, että opettajamaisen yksisuuntaisen julistamisen sijaan oppiminen voisi tapahtua dialogina, jolloin varusmiesten oma kokemuksellinen aktiivisuus korostuisi ja toisi ohjesääntötekstiin syvää ymmärrystä.

Yhdenvertaisuuskoulutusta voidaan järjestää sekä henkilökunnalle että varusmiehille. Koulutuksen tarve ja sisältö kummallekin ryhmälle herätti osin ristiriitaisia näkemyksiä. Tasa-arvotuntien pito varusmiehille on haastava asia, koska nuoret voivat suhtautua valistustunteihin välttämättömänä pahana. Luentojen sijaan haastateltavat pohtivat erilaisia vuorovaikutteisia työpajamenetelmiä, joissa kysymysten avulla nuoret joutuisivat pohtimaan, mitä yhdenvertaisuus merkitsee varusmiespalveluksessa ja heidän joukko-osastossaan. Näin varusmiehet olisivat itse aktiivisessa roolissa oppitunnin aikana. Huomautettiin myös, että haasteena on saada alokkaat sisäistämään, mitä yleisessä palveluohjesäännössä sanotaan tasavertaisuudesta tai yhdenvertaisuudesta.

Aktiivinen, monisuuntainen sidosryhmäyhteistyö näyttäisi teemapäiväkokemuksissakin murtavan ennakkoluuloja, virhekäsityksiä sekä rakentavan luottamusta. Asioita saadaan tapahtumaan vain ihmisten avulla ja välityksellä, mikä asettaa jatkuvan palautteen saamisen sekä antaminen – joka tason vuorovaikutuksen – ensiarvoiseen asemaan. Tasaveroinen suhtautuminen kumppaniin hierarkiaa painottamatta luo pohjan ihmistuntemukselle, joka murros- ja äärimmillään kriisitilanteessa avaa oven oikeiden ratkaisujen löytämiseksi kulloinkin oikeimman henkilösuhteen ansiosta. Koulutus ja johtaminen kulkevat erottamattomina käsi kädessä arvojen kehystäessä yhteisöllistä selviytymistä.

Kirjallisuutta:

Juva, I. (2019). Who can be ‘normal’? Constructions of normality and processes of exclusion in two Finnish comprehensive schools. Helsinki: Helsingin ylipisto. Osoitteessa https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/306212/Whocanbe.pdf?sequence=1&isAllowed=y . Luettu 15.11.2019.
Kohtakangas, K. (2019). Välittävä johtajuus ja armollinen itsensä johtaminen konkurssin tai alasajon tehneiden yrittäjien kokemuksissa. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Osoitteessa https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/63925 . Luettu 15.11.2019.
Leinonen, M., Nikkanen, R. & Otonkorpi-Lehtoranta, K. (2012). Sukupuolten tasa-arvo puolustusvoimissa – Kehittämistarpeiden näkökulma asepalvelusta suorittavien ja henkilöstön kokemuksiin. Tampere: Tampereen yliopisto.
Leskinen, J. (2012). Havaintoja varusmiesten loppukyselyistä 2011–2012. Seminaariesitelmä Asevelvollisuuden tulevaisuus Suomessa -seminaarissa. Helsinki: Suomen Sotatieteellinen Seura ry.
Puolustusvoimien pääesikunnan viestintäosasto (2014). Eri tausta, sama tahti – monimuotoisuus puolustusvoimissa. Osoitteessa https://puolustusvoimat.fi/documents/1948673/2267766/PEVIESTOS-Eri-tausta-sama-tahti-monimuotoisuus-puolustusvoimissa.pdf/ce53ce23-ff93-4bab-9e40-6e0beb99688a/PEVIESTOS-Eri-tausta-sama-tahti-monimuotoisuus-puolustusvoimissa.pdf . Luettu 15.11.2019.
Vanhatalo, T. (2008). Kadetin elämismaailma – Sisäoppilaitosmaisen korkeakoulun haasteet. Helsinki: Maanpuolustuskorkeakoulu. Osoitteessa https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/92566/SM508.pdf?sequence=2&isAllowed=y. Luettu 15.11.2019.
Valtioneuvosto (2000). Valtioneuvoston asetus sotilasvalasta. Helsinki: Valtioneuvosto. Osoitteessa https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2000/20000741. Luettu 15.11.2019.

Kirjoittaja, KTT, majuri evp Pekka Kurvinen työskentelee itsenäisenä johdon konsulttina ja valmentajana sekä tietokirjailijana.
kurvisen.pekka(at)gmail.com, Twitter: (at)PKurvinen