Valtiota kiinnostaa aina, onko tarpeellinen määrä sen kansalaisia kouluttavissa sotilaiksi mahdollisen aseellisen kriisin torjumista varten. Yhtä tärkeää on, löytyykö kansalaisten joukosta riittävää tukea taistelijoille ja yleensäkin aseellisen voiman käytölle. 

Maanpuolustustahdon käsitteen käytölle on monia lähtökohtia. Niistä keskeisimpiä ovat kokemukset viime sodista ja sotien jälkeisestä ajasta. Kokemukset Karjalan kannaksen torjuntataisteluista vuonna 1944 saivat tutkivat upseerit kiinnittämään huomiota taistelutahdon ja -kunnon psykologisiin piirteisiin.

Sodan jälkeinen aika koettiin traumaattiseksi. Se sai silloisen kapteeni Jaakko Valtasen valitsemaan Sotakorkeakoulun diplomityönsä tutkimuksen kohteeksi miesväestön maanpuolustustahdon. Hän ei ollut ensimmäinen asiaa käsitellyt tutkija, mutta voidaan katsoa, että hänen työnsä vuodelta 1954 vakiinnutti käsitteen käytön.

Kahden kenraalin töitä

Kapteeni Paavo Junttila laati vuonna 1952 diplomityönsä Taistelutehon laskemiseen vaikuttaneet tekijät sodan 1941–44 aikana ja siitä tehtävät johtopäätökset. Junttilan tutkimus perustui sodan aikaisten joukkojen arkistoihin sekä johtajille tehtyihin haastatteluihin ja kirjallisiin lausuntoihin.

Valtanen sen sijaan teki opinnäytetyönsä tiedonhankinnan henkilökohtaisina haastatteluina Suomen Gallup Oy:n avulla. Hänen työtään pidetään ensimmäisenä Puolustusvoimissa toteutettuna maanpuolustustahdon survey-tutkimuksena.

Molempien sittemmin kenraaleiksi edenneiden kapteenien työt on julkaistu 2000-luvulla myös Maanpuolustuskorkeakoulun uusissa julkaisusarjoissa.

Junttilan työ nosti esiin myös tarpeen sosiaalipsykologiselle tutkimukselle. Sodan jälkeen perustettu Sotilaspsykologinen seura teki aloitteen Henkisen maanpuolustuksen komitean perustamisesta. Valtanen kutsuttiin komitean sihteeriksi. Henkisen maanpuolustuksen suunnittelukunta perustettiin vuonna 1962.

Suunnittelukunta omaksui tavoitteekseen kansakunnan kouluttamisen ja kasvattamisen yhtenäisen totaalimaanpuolustuksen näkemyksen kannattajaksi. Tämä osoittautui myöhemmin poliittiseksi kompastuskiveksi. Henkisen maanpuolustuksen suunnittelukunta lakkautettiin ja sen toiminnan jatkajaksi muodostettiin vuonna 1975 Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta.

Suunnittelukunnan puheenjohtaja Asko Vilkuna kirjoitti asiasta Kylkirauta-lehden numerossa 2/1979: ”Henkinen maanpuolustus ei sopinut uusiin kriittisiin oloihin, koska se oli kriitikkojen mielestä pyrkinyt samankaltaistamaan ajattelun yhteen ideologiaan. Etenkin SKDL:n ja SDP:n kannanotoissa käsiteltiin varsin varauksellisesti henkistä maanpuolustusta.”

Siviilikansalaisten maanpuolustustahto

Sotien aikana kehitettiin omat järjestelmät siviilikansalaisten mielialojen mittaamiseksi. Ne täyttivät tehtävänsä, mutta varsinaisia tutkimuksia ne eivät nykyaikaisessa mielessä olleet. Niin sanotun VIA-organisaation (Vapaus, isänmaa, aseveljeys) käytettävissä oli tiedonantajia ympäri maata erilaisissa sosiaalisissa ympäristöissä. Sodan ajasta johtuen kerätyt mielialatiedot pidettiin salaisina.

Organisaatiota johtanut Martti Ruutu hautasi sodan päätyttyä päiväkirjansa maahan vuosikymmeniksi. Hänen motiivinaan lienee ennemminkin ollut kätkeä muistiinpanot ja tiedot maan johdon toiminnasta sekä käydyistä neuvotteluista ja keskusteluista, ei niinkään salata tietoja väestöryhmien erilaisista näkemyksistä.

Ilmeistä kuitenkin on se, että muun muassa Päämajan Tiedoitusosaston arkistomateriaaleja tuhottiin, tai ainakaan ne eivät ole säilyneet tutkittaviksi. Sota-arkistoon dokumentteja on toimitettu vasta vuonna 1969, jolloin Pääesikunnan tiedotusosaston päällikkö Jaakko Valtanen allekirjoitti asiaa koskevat lähetteet.

Sodan päätyttyä siviilikansalaisten mielialojen seuranta lopetettiin. Tutkimusten kehittämisessä otettiin mallia Ruotsista. Siellä esitettiin 1950-luvulla tiettävästi ensimmäisen kerran puolustustahtoa mittaava haastattelukysymys: ”Antag att Sverige anfalles. Anser Ni att vi bör göra vapnat motstånd även om utgången för oss ter sig oviss?”. Siitä muodostui sittemmin ”klassinen mittari” sekä Ruotsissa että Suomessa.

Suomalaisissa tutkimuksissa vastaavaa kysymystä on käytetty 1960-luvulta alkaen. Vakiintunut käännös on ”Jos Suomeen hyökätään, niin olisiko suomalaisten mielestänne puolustauduttava aseellisesti kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta?” Henkisen maanpuolustuksen suunnittelukunta teetti ensimmäisen tutkimuksensa vuonna 1964. Näin saatiin täytettyä aukko kansalaisten maanpuolustusajattelua koskevissa tiedoissa.

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta käyttää kysymystä edelleen vuosittain kansalaisille suunnatuissa mielipidekyselyissään ja ylläpitää seurantaa tuloksista.

Kuten alla olevassa trendikuvasta ilmenee, alhaisimmillaan kansalaisten maanpuolustustahto on ollut vuosina 1970 ja 1971. Elettiin kylmän sodan, Neuvostoliiton ja YYA-sopimuksen aikoja, ja kansalaiset arvioivat puolustusmahdollisuutemme heikoiksi. Toisaalta tulokset saattoivat olla myös osoitus nyrkin puristamisesta taskussa – mielipidetutkimuksessakaan asiasta ei haluttu puhua.

1980-luvulla kansalaisten maanpuolustustahto selvästi koheni, ja se vakiintui sittemmin 1990-luvulla Neuvostoliiton kaaduttua. Kuvion perusteella maanpuolustustahtoisten ”normaalitasona” voidaan pitää 70–75 prosenttia tai jopa sitä ylittävää tasoa. Kaikkiaan 80 prosentin taso saavutettiin ensimmäisen kerran vuonna 1995, jolloin Suomen jäsenyys Euroopan unionissa oli jo astunut voimaan.

Julkisessa keskustelussa on aika ajoin kannettu huolta maanpuolustustahdon alenemisesta muutaman prosenttiyksikön alenemisen perusteella. Kuvasta kuitenkin ilmenee, että erityistä huolta ei näytä olevan. Pienet ja mahdollisesti satunnaiset muutokset kuuluvat tämäntyyppisten survey-tutkimusten luonteeseen.

Venäjän Krimillä ja Ukrainassa vuonna 2014 toteuttamien toimien johdosta on joissakin muissa maanpuolustukseen liittyvissä mittauksissa havaittu selviä muutoksia. Kansalaisten käsitys Venäjän uhkasta muuttui suuresti, ja tuki Puolustusvoimien määrärahojen korottamiselle kasvoi voimakkaasti ja pysyvästi. Maanpuolustustahto on kuitenkin pysynyt vakaalla tasollaan. Sama ilmiö on havaittu myös Ruotsin vastaavissa tutkimustuloksissa.

Tutkimukset kehittyvät

Sodan jälkeen Puolustusvoimien henkilöstön mielialojen seuranta virkatietä lähetettyjen mielialaraporttien kautta tuli ennen pitkää tiensä päähän. Kenraali Yrjö Keinosen toimiessa puolustusvoimain komentajana vahvistui näkemys siitä, että mielialaraportit olivat epäluotettavia. Niiden korvaamiseksi tarvittiin muita menetelmiä, kuten henkilökuntaan ja asevelvollisiin kohdistettuja asennetutkimuksia.

Pentti Airion mukaan on myös mahdollista, että mielialailmoituksissa ilmoitettiin sellaisiakin yleisiä valituksia ja huomautuksia, joita Puolustusvoimien ylin johto ei pitänyt asianmukaisina. Sen sijaan mielipidemittauksissa vastattiin vain esitettyihin kysymyksiin.

Vuonna 1967 Puolustusvoimien henkilöstötutkimus annettiin tohtori Osmo A. Wiion tehtäväksi. Tavoitteena oli selvittää henkilökunnan ja varusmiesten asenteita sekä paljastaa mahdolliset tyytymättömyyttä aiheuttavat tekijät. Otannalla vastaajiksi valittiin 5 000 henkilöä eri henkilöstöryhmistä.

Tämän jälkeen henkilöstötutkimuksia tehtiin epäsäännöllisin välein. Systemaattiset tutkimukset käynnistettiin uudelleen työilmapiirikyselyn nimellä vuonna 1997 Puolustusvoimien koulutuksen kehittämiskeskuksen käyttäytymistieteiden osaston johdolla. 1990-luvun alussa ryhdyttiin kehittämään kenttäkelpoista tutkimusmenetelmää käytettäväksi kertausharjoituksissa. 2000-luvun alussa aloitettiin varusmiesten kotiuttamiskyselyt maanpuolustustahdon ja koulutuksen laadun arvioimiseksi.

Maanpuolustustahdonkin tutkimuksessa on aina pitänyt ottaa huomioon maamme geopolitiikka. Sodan jälkeen maanpuolustustahtoa pidettiin Henkisen maanpuolustuksen suunnittelukunnan mietinnössä kannanottona ”Suomen puolesta, ei ketään vastaan”. Jari Rantapelkonen on kysynyt, voiko vihollista tutkia, kun sitä ei ole. Hän ei tarkastele sodankäynnin henkisiä komponentteja, mutta niidenkin kohdalla kysymys on oikeutettu. Toisenlaisilla kysymyksenasetteluilla olisi erityisesti 1970- ja 1980-luvuilla saatu myös toisenlaisia vastauksia.

Tämän päivän informaatioympäristössä maan ja Puolustusvoimien johto tarvitsevat reaaliaikaisen tilannekuvan kansan, asevelvollisten ja sotilaiden mielialasta. Nykyajan tekniikalla se on mittavissa helpommin kuin koskaan aikaisemmin. Reserviläisiä varten kehitetään uusinta tekniikkaa käyttävää järjestelmää ja varusmiesten palautekyselyjä uudistetaan. Asevelvollisten koulutus kehittyy, ja heidän maanpuolustustahtonsa on 2010-luvulla ollut kasvusuunnassa.

Myös akateeminen tutkimus on ottanut maanpuolustustahdon käsittelyynsä. Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitoksessa sotilassosiologian professori Teemu Tallbergin johdolla työskentelevä Tahto-tutkimusprojekti on saanut ensimmäisen vaiheensa valmiiksi. Toinen vaihe jatkuu vuoteen 2020. Tutkimusprojektissa tarkastellaan kansalaisten suhdetta maanpuolustukseen ja yhteiskuntaan.

Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksella käynnistyi vuoden 2018 alussa maanpuolustustahdon historiaa ja poliittisuutta käsittelevä tutkimushanke. Siinä pohditaan, miten maanpuolustustahto on päätynyt nykyiseen keskeiseen rooliinsa osana Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittista keskustelua. Hanketta johtaa filosofian tohtori Teemu Häkkinen.

Risto Sinkko
ST, Senior Analyst, Insight360 Oy