Aki-Mauri Huhtinen

Valtion puolustusjärjestelmän pitää olla niin uskottava, että se pakottaa mahdollisen vastustajan sotatoimiin. Sotilaallisella tyhjiöllä on aina täyttäjänsä. Ukrainan kriisi ja siellä käydyt taistelut vahvistavat jälleen kerran tätä perusperiaatetta. Pelkkä poliittinen ja taloudellinen sopiminen ei riitä tekemään valtiosta uskottavaa sotilaallisesti. Miksi Ukraina on niin tärkeä venäläisille? Palautetaan mieleen historiaa, joka on ainoa keino nähdä tulevaan.

Pultava sijaitsee n. 340 km Kiovasta itään Ukrainan alueella. Pietari Suuren 45 000 miehen armeija löi Ruotsin 29 000 miehen joukot vuonna 1709 tuolla alueella. Se oli lähtölaukaus Venäjän voimistuvalle vaikutukselle Euroopan suuntaan. Kursk puolestaan sijaitsee n. 400 km Kiovasta itään ja se on Venäjän puolella.

Kurskissa käytiin toisen maailmansodan suurin panssaritaistelu, jossa saksalaiset hävisivät neuvostoliittolaisille heinäkuussa 1943. Näillä historiallisilla etapeilla on tärkeä psykologinen merkitys Venäjän sotilaalliselle itsetunnolle. Tänään myös taisteluiden painopiste on Itä-Ukrainassa, josta löytyy myös suurin venäläiskielinen alue. Ukraina on jälleen kerran hankalassa tilanteessa, koska rintamia voi syntyä useaan suuntaan; koillisessa, idässä, etelässä ja tietysti lopulta koko maan syvyydessä, jos taisteluita jatketaan.

Toistaako historia itseään? Kyllä, mutta ei sellaisenaan kopioituna. Sotilaallisen voiman mittelöt ovat ikuisia, mutta poliittiset ja kulttuuriset kiistat monivivahteisempia. Näyttää siltä, että viimeisen reilun 20 vuoden aikana Venäjä ei ole päässyt mukaan läntisen Euroopan talousvetoiseen pelisääntömaailmaan ja kokee itsensä ja identiteettinsä alituisesti uhatuksi. Venäjä haluaa muuttaa pelin sääntöjä. Altavastaajan ainoa keino on turvautua sotilaalliseen voimaan. Läntinen Eurooppa luuli jo hetken, että historian haamut eivät toistuisi ja pelon ja epäluottamuksen ilmapiiri olisi pois pyyhkäisty talouden tiukkojen riippuvuussuhteiden kautta. Mutta olemme heränneet jälleen kerran kasakan nauruun. Kansallisvaltioiden ei pitänyt hyökätä toistensa kimppuun ja geopolitiikan piti olla vanhentunut ajatusmalli akateemisten ajattelijoiden uusissa trendeissä.

Viro osoittaa selkeää kansallista strategiaa suhteessa siihen, mitä Ukrainan kriisi on tuonut tullessaan. Virossa arvioitiin selkeästi se, että pienen valtion suuren valtion kyljessä ei ole hyvä olla yksin. Liittoutuminen Natoon oli selkeä ratkaisu siihen haasteeseen, että kansallista itsemääräämisoikeutta ei enää vietäisi vain poliittisilla perusteilla. Mahdollisen vastustajan olisi turvauduttava sotilaallisen voiman käyttöön. Virolaiset ja muut Baltian maat ilmaisevat valtion ylintä johtoa myöten Venäjän olevan heille sotilaallinen uhka. Suomessa ajatellaan toisin. Meidän valtiollinen johto on todennut, että Suomea kohtaan ei kohdistu tällä hetkellä sotilaallista uhkaa. Myös kielenkäytössä minimoidaan puhumasta Ukrainan kriisistä sotana.

Wikipedia määrittelee, että toimintaympäristöllä tarkoitetaan yhteistyön toteutukseen olennaisesti vaikuttavia poliittisia, yhteiskunnallisia, lainsäädännöllisiä, taloudellisia, kulttuurisia, sotilaallisia, sosiaalisia ja luonnonympäristöön liittyviä tekijöitä. Nämä tekijät on otettava huomioon kun yhteistyötä suunnitellaan, jotta se istuu järkevästi toimintaympäristöönsä ja pohjautuu paikalliseen todellisuuteen ja vallitseviin olosuhteisiin. Kun toimintaympäristö otetaan huomioon, yhteistyöstä on mahdollista suunnitella tarkoituksenmukainen eli siinä

• tehdään oikeita asioita,
• tehdään oikealla tavalla ja
• tehdään oikealle ihmisryhmälle.

Kontekstista irrallaan suunniteltu ja toteutettu yhteistyö on tuomittu epäonnistumaan. Olemme vahvasti mukana yhteistoiminnassa Euroopan Unionin kanssa kun kyse on taloudellisista toimenpiteistä. Sen sijaan voimme pohtia sitä, miten luomme yhteisymmärrystä siitä turvallisuuspoliittisesta kehityksestä, joka nyt näyttää alkaneen.