Puolustusvoimien tutkimuslaitos isännöi professori Milan Vegon (U.S. Naval War College) vierailua Puolustusvoimissa elokuussa 2014. Professori Vego esitti näkemyksiään viikon aikana Puolustusvoimien tutkimuslaitoksessa, Maanpuolustuskorkeakoulussa sekä Merivoimissa.

Vego ei ollut miettinyt Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasprofessorin Jari Rantapelkosen esittämää vierailukutsua pitkään. Suomi kiinnostaa häntä sekä vaiherikkaan historiamme että nykypäivän sotilaspoliittisen sijaintimme kannalta katsottuna. Entisenä Jugoslavian laivaston meriupseerina Vegoa kiinnostaa sotataito ja erityisesti merisodankäynnin kehittyminen. Suomenlahti on valtameriin verrattuna pieni lätäkkö, mutta viime vuosisatojen varrella sillä on ollut merkittävä asema monessa kriisissä ja sodassa. Vego halusi myös tutustua Suomeen ja suomalaisiin sotataitoajattelijoihin, jotta ymmärtäisi entistä paremmin talvisotaa ja sitä, miten näin pieni kansa pystyi ja uskalsi vastustaa itäistä naapuriaan.

Vego on vähitellen noussut yhdeksi maailman vaikutusvaltaisimmista sotataitokirjoittajista. Yhdysvalloissa on juuri nyt tilausta hänen ajatuksilleen, koska käynnissä on laaja jälkipuinti kymmenen vuoden sotaretkestä ja siitä, mihin suuntaan sotataidollista ajattelua seuraavaksi viedään. Amerikkalaiseen tapaan on toki odotettavissa äärilaidasta toiseen siirtymistä. Ehkä tällä kertaa osataan myös poimia olemassa olevasta sellaiset osat, jotka ovat osoittautuneet toimiviksi ja edelleen käyttökelpoisiksi.

Milan Vegon näkemys sotataidon elementeistä

Jokaisella sotataidon elementillä on oma roolinsa. Taktiikka on varsinaisia taisteluita ja suorituskykyjen käyttöä. Strategia on sodankäynnin päämäärien asettamista (objective). Operaatiotaidolla mahdollistetaan se, että taktisen tason toimilla saavutetaan strategisen ja operatiivisen tason päämäärät. Vego käsittelee sotataidon elementtejä usein rinnakkain sodankäynnin tasojen kanssa (strateginen, operatiivinen, taktinen). Hän kuitenkin varoittaa sekoittamasta näitä keskenään. Tämä tuntuu ristiriitaiselta ohjeelta, koska Vego käyttää sodankäynnin tasojen hierarkiaa selittäessään sotataidon elementtien välistä vuorovaikutusta.

Vierailuviikon loppupuolella Vego lopulta myönsi, että hänen sanomaansa voidaan ymmärtää väärin, ja hän innostui ajatuksesta kirjoittaa (ainakin) yksi sotataidon teoriaa käsittelevä teos. Tällä kertaa kirja olisi lyhyt ja ytimekäs.

Vego korostaa sitä, että sotataidon elementtien asetelma ei muutu ajassa. Kyse on pysyvästä piirteestä sodankäynnissä. Sotataito on voittamisen taitoa ja taidetta. Jokaisella aikakaudella on omat teknologiset ja sosiaaliset ratkaisunsa saavuttaa taktisia voittoja taistelukentällä. Jokaisessa ajassa on myös tapansa asettaa strategisen tason tavoitteita poliittis-strategisissa virtauksissa. Tämän johdosta jokainen sotatoimi vaatii aina omanlaisia ratkaisuja, joissa kurotaan umpeen taktisten toimien ja strategisten tavoitteenasetelmien välistä kuilua.

Jotkut sotateoreetikot, esimerkiksi prikaatikenraali (evp) Huba Wass de Czegen (U.S. Army), pitävät taktisten toimien ja strategisten tavoitteenasetelmien välistä kuilua niin suurena, että he eivät näe mielekkääksi yhdistää taktista ja strategista elementtiä toisiinsa. Muuten on aina vaarana se, että strategisella tasolla toimiva kokee kiusausta puuttua taktisen tason toimintaan.

Myös Vego korostaa taktisella tasolla olevan ilmiön taktista luonnetta. Hänelle ”strateginen korpraali” ei ole strateginen, vaan korpraali, jolla voi olla suurta merkitystä. Kaikki taistelussa käytettävät resurssit ja suorituskyvyt ovat myös taktisia, vaikka niitä ohjattaisiin strategiselta tasolta.

Operaatiotaito on yleistettävissä olevaa sotatieteellistä taitoa ja tietoa. Ei ole olemassa erityisesti suomalaista operaatiotaitoa – on operaatiotaito, jota soveltamalla on mahdollista liittää jokainen taktisen tason taistelu palvelemaan strategista loppuasetelmaa. Operaatiotaidon soveltamiseen tarvitaan kykyä ajatella operatiivisesti. Vegon mukaan länsimaiset asevoimat ajattelevat liian taktisesti ja siksi ne eivät osaa hyödyntää sotataidon elementtejä kokonaisvaltaisesti.

On syytä huomata se, että (myös) omalta asevoimaltamme puuttuu keskustelu operatiivisen ajattelun luonteesta ja sen merkityksestä. Myös meillä operaatiotaito on kumuloitunutta taktiikkaa, eli toiminta operatiivisella johtamisen tasolla tuo oikeutuksen puhua toiminnasta operaatiotaidon näkökulmasta. Tässä siis sekoitetaan sotataito ja sen elementit sodankäynnin tasoihin. Amerikkalaisessa keskustelussa operaatiotaito kytketään taas liian helposti strategiaan ja strategiseen ajatteluun.

Operaatiotaito ja operatiivinen ajattelu eivät siis perustu pelkästään taktiikkaan ja siihen liittyvään suorituskykyjen koordinointiin ja orkestrointiin. Operaatiotaitoon ja operatiiviseen ajatteluun liittyvissä keskusteluissa huomio on niissä pohdinnoissa, jotka lopulta johtavat päätöksiin joukkojen taisteluttamisesta. Huomio on myös niissä arvioissa, joissa päätellään, mihin taisteluttaminen vaikuttaa ja mihin se johtaa lyhyellä ja pitkällä aikajänteellä. Tärkeintä ei siis ole tehdä nopeita päätöksiä vaan oikea-aikaisia päätöksiä, joilla mahdollistetaan sodankäynnin päämäärien saavuttaminen.

Operaatiotaidon tulkinnat ovat tulkintoja epävarmuuden, epäselvyyden ja tulkintojen kehyksessä. Yhdysvalloissa on vallalla ajattelusuuntaus, jossa operaatiotaito on älyllinen linkki suunnittelun (Planning) ja eräänlaisen konseptuaalisen muotoilun (Design) välillä. Vego ei perusta näihin lähtökohtiin, vaan hän pitää amerikkalaista operaatiotaitoa aivan liian mekaanisena.

Suomalaisittain olemme ehkä tottuneet ajattelemaan että Design on Alvar Aaltoa tai jotain muuta tavoittelemattoman hienoa ja korkeakulttuurista, emmekä välttämättä huomaa, että kyseessä on älyllinen vaatimus mille tahansa strategis-operatiivisen tason suunnittelulle. Vego korosti useaan otteeseen vierailun aikana että (myös) Suomen sotilaallinen puolustaminen on riippuvainen operaatiotaitoon liittyvästä osaamisesta ja kyvystämme ajatella operatiivisesti. Perusteluna Vego mainitsi muun muassa maantieteelliset olosuhteemme ja vähäiset resurssimme.

Suomella ei siis ole omaa operaatiotaitoa. Toki voimme puhua suomalaisesta tavasta käydä sotaa (eng. Finnish Way of Warfare), jos haluamme korostaa, että meillä on tapana toteuttaa operaatiot juuri tietyllä, ja esimerkiksi omia olosuhteitamme hyödyntävällä, tavalla. Lisäksi meillä voi olla kansallisia erityispiirteitä käyttää tietynlaista voimaa juuri tietynlaisissa tilanteissa. Näitä voidaan kutsua esimerkiksi kansallisiksi sotataidollisiksi oletuksiksi.

Huomionarvioista on, että nämä kansalliset sotataidolliset tottumukset ja tavat voivat olla puolustuksen kriittisin heikkous. Vastustajan operaatiotaidon taitaja voi hyökätä suunnitelmiemme taustalla olevia sotataidollisia oletuksiamme vastaan ilman sitä, että edes ymmärrämme, miten vastustaja pystyi niinkin helposti kukistamaan sen, minkä ei pitänyt olla menetettävissä, ja iskemään tuhoisasti sinne, mistä ei pitänyt olla mitään haittaa.

Vegon mukaan upseeriston on opittava operatiivista ajattelua ennen kuin se kokeilee taitojaan todellisessa sodankäynnissä. Näin vältytään turhilta oppirahoilta, jotka pahimmillaan mitataan miljoonien tai miljardiluokan materiaalimenetyksinä ja tuhansina tai jopa kymmeninä tuhansina henkilöstömenetyksinä. Vego korosti useampaan otteeseen, että pienillä mailla, esimerkiksi Suomella, on hyvät mahdollisuudet käydä sotaa ylivoimaista vastustajaa vastaan, jos sillä on riittävien materiaalisten suorituskykyjen lisäksi korkealuokkaista sotataidollista osaamista. Tämä vaatii kuitenkin jatkuvaa harjoittelua, ei vain taktisella ja samalla medialle näkyvällä ja näyttävällä kentällä, vaan myös aineettomalla operaatiotaidon areenalla.

Vegon mielestä sekä yksilöiden että koko ylemmän upseeriston operatiivisen ajattelun kehittäminen vaatii jatkuvaa harjoittelua erilaisilla sotapeleillä. Niissä testataan puolustusjärjestelmän rakenteiden ja suorituskykyjen sekä kehitteillä olevan sodankäyntitavan toimivuutta erilaisissa tilanteissa. Sodankäyntitavalla viitataan tässä sotilaallisen doktriinin (oppirakenteen) taustalla oleviin sotateoreettisiin lähtökohtiin ja niihin sotataidollisiin painotuksiin, joita käyttämällä asevoimat uskovat kykenevänsä voittamaan huomispäivän sotatoimet.

Vego kritisoi voimakkaasti vallalla olevia sotataidollisia suuntauksia. Hänestä Network Centric Warfare- ja Effects-Based Operations -konseptit sopivat hyvin taktisiin tarkasteluihin, mutta ne eivät sovi operatiivisen ajattelun lähtökohdiksi eivätkä missään tapauksessa strategisen tason pohdintojen keskiöön. Vego perustelee näkökantaansa nykypäivän sotilaallisilla haasteilla, joissa korostuu (taas muutaman vuosikymmenen tauon jälkeen) kaksipuolinen sotanäyttämö, jota ei enää dominoi yksi teknisesti ylivoimainen sotakoneisto.

Äskettäin julkisuuteen noussut hybridisodankäynnin idea kumpuaa juuri sotilaspoliittisten realiteettien muuttumisen tunnustamisesta. Sen tarkoituksena on muistuttaa, että sodankäyntiin on aina liittynyt niin suunnitelmallisia ja tavanomaisia piirteitä kuin hallitsemattomia ja samalla epätavanomaisia piirteitäkin. Hybridityyppisen sodankäyntitaidon hallinta ja osaaminen vaatii operatiivista ajattelua ja samalla myös sotataidon elementtien kokonaishallintaa.

Kohokohtia viikon varrelta

Professori Milan Vegolle tarjottiin monipuolinen näköala Puolustusvoimien tutkimustoiminnasta ja meripuolustuksesta. Painopiste oli sotataidollisissa keskusteluissa, ja tavoitteena olikin osallistuttaa mahdollisimman monia asiasta kiinnostuneita eri tilaisuuksiin.

Vego on innokas keskustelija, joka ei nopeaälyisenä jää sanattomaksi. Hänellä on ihailtava tapa puhua selkeäsanaisesti monimutkaista sotataidollisista teemoista. Tyypillisenä historiantutkijana hän on kiinnostunut alkuperäisaineistoista ja perustaa johtopäätöksensä varsin laaja-alaiseen materiaaliin ja perusteellisiin tutkimuksiin. Esiintyessään hän ei tosin jää kiinni yksityiskohtiin vaan löytää nopeasti yleisölleen sopivantasoisia lähestymistapoja ja yleistyksiä.

Vegon persoonallisuus on kiinnostava yhdistelmä mutkattomuutta, syvällisyyttä, analyyttisyyttä sekä persoonallista lämpöä. Hänellä on ihailtava, lähes lapsenomainen, asenne oppia ja kokea uutta. Yli 70-vuotiaaksi hän vaikuttaa henkisesti ikäistään nuoremmalta ja viriilimmältä. – Vegoa oli helppo isännöidä. Hän oli vähään tyytyväinen, ja hän oli hyvin otettu kaikesta vieraanvaraisuudesta ja tilaisuuksista, jotka oli järjestetty hänen kunniakseen.

Kaksi päivää oli varattu tiedepohjaiseen keskusteluun Maanpuolustuskorkeakoulussa. Yhtenä päivänä järjestettyyn operaatiotaitoseminaariin osallistui yleisesikuntaupseerikurssin lisäksi useita sotataidosta kiinnostuneita henkilöitä Puolustusvoimista. Kaikki sotilasprofessorimme pitivät alustuksen seminaarissa esittäen näkemyksiään ja näkökulmiaan operaatiotaidosta ja sotataidosta. Puolustusvoimien tutkimuslaitoksesta alustajina oli doktriiniosaston johtaja, komentaja Auvo Viita-aho sekä tämä artikkelin kirjoittaja.

On harmillisesti, että vasta vierailun aattona heräsi ajatus tilaisuuden digitaalisesta tallentamisesta ja seminaarin korkeatasoisen sanoman levittämisestä laajemmallekin yleisölle – myös kansainväliseen jakeluun.

Merivoimien komentaja, kontra-amiraali Kari Takanen kutsui Vegon vierailulle. Aluksi tutustuttiin merivalvonnan järjestelyihin ja sen jälkeen perehdyttiin tarkemmin yhden ohjusveneen suorituskykyihin. Herrat olivat tutustuneet U.S. Naval War Collegessa vuosikymmentä aikaisemmin, jolloin Vego oli toiminut Takasen opettajana. Vego oli erittäin otettu Merivoimien vieraanvaraisuudesta ja erityisesti mahdollisuudesta päästä tutustumaan merivalvonnan periaatteisiin ja ohjusveneen toimintaan. Muistiinpanojen määrästä päätellen myös tuleva kirja sai paljon uutta virikettä.

Rannikkomme ja saaristomme olosuhteet tekivät myös suuren vaikutuksen. Vego vei tuliaisena Suomesta muutaman Akateemisesta kirjakaupasta löytämänsä teoksen ja lisäksi Suomenlahden merikarttasarjan. Hän haluaa vielä tarkemmin perehtyä rannikkomme maantieteeseen ja sen meriväyliin.

Vego oli perehtynyt jo ennakkoon Vesikon historiaan ja veneen merkitykseen saksalaisen sukellusvenesodankäynnin kehittämisen kannalta. Hän on jo aiemmin tutustunut saksalaisiin tyypin VII ja XXI sukellusveneisiin, mutta II-tyypin vene oli hänelle uusi tuttavuus. Maanpuolustuskorkeakoulun sotamuseon tutkijan Juha Joutsin opastuksella hänelle avautuikin uudenlainen näkökulma veneen toimintaan ja teknisiin yksityiskohtiin.

Entisenä torpedoveneupseerina Vegoa kiinnostavat torpedoja laukaisevat aselavetit. Tämä kiinnostuksen kohde tuli selvästi esille myös Sotamuseon maneesin museoesineistöön tutustumisen yhteydessä.

Everstiluutnantti, VTT Juha Mälkki tutkii ja kehittää suomalaista sotataitoa ja sotataidollista ajattelua Puolustusvoimien tutkimuslaitoksessa.