Julkisten varojen käyttöä pohtiva velkajarrupäätöksenteko on ulottunut myös koulutusjärjestelmämme rahoittamisen uudelleenarviointiin. Keskustelussa on jopa arvioitu, että Suomen kehnot korkeakoulu­opinnot eivät ole maksun arvoisia.

Monitieteisenä oppijana olen kolunnut maamme yliopistoja, ammattikorkeakouluja sekä toisen asteen oppilaitoksia mm. kauppa-, sota- ja viestintätieteissä. Kokemustani olen siirtänyt vuosikymmenet johdon konsulttina, yritysvalmentajana sekä mentorina. Äidyin kartoittamaan joitain elinikäisen oppijan aikajanani taitekohtia.

Helsingin yliopiston viestinnän perusopintojen laki- ja oikeusosiota veti Journalistiliiton eläköitynyt juristi. Muutaman illan aikana hän ei avannut tietokonetta, ei sytyttänyt piirtoheitintä vaan istui etusormi leualla tarinoiden. Yhden kuvan opettaja piirsi jakson aikana, liitutaululle. Hiekkalaatikkomaisessa neliössä reunoja kehysti katkoviivoin merkitty laillisuuden harmaa alue, jossa toimittajan tuli kyetä toimimaan.

Helsingin kauppakorkeakoulun talousoikeutta tajuntaamme juntannut ammattijuristi esitteli lakiperustaa tavalla, jota – opettajan sanoja lainatakseni – hallitsivat ja vallitsivat ratkaisuissaan toinen toistaan kummallisemmat case-esimerkit. Myös sotilaslakimiehet ymmärtävät tänään keissien teoriana avaavan merkityksen kadettien esimerkiksi Johtaminen sodan ajan toimintaympäristössä -opintojakson oikeusopetuksessa.

Antoisaa pedagogiikkaa löysin myös Helsingin yliopiston viron ja Vaasan yliopiston saksan kielen kursseilta. Lapsuuden ja nuoruuden tuomitsevan kielioppimikroskopian sijaan meidät pantiin pitämään sekä hissipuheita että keskustelemaan muun muassa vieruskaverin sukkahousuvalinnoista. Tajunnanräjäyttävä toiminta on taikasana!

Arvot ja etiikka liikkuvan kuvan keinoin

Jyväskylän yliopiston laadullisen tutkimuksen tohtoriopinnoissa hajamielisen professorin prototyypin pistekoolla 12 kirjoittama piirtoheitinkalvo PowerPoint-aikana ei haitannut, kun pedagogi antoi tehtävänä olleen kirjallisuusanalyysin henkilökohtaiset palautteet useassa monivaiheisen prosessin osassa. Kannustavissa, monipolvisissa kirjoituksissaan hän osoitti perehtyneensä jok’ikiseen tuotokseen pikkupiirteisesti.

Niin ikään Jyväskylän jatko-opintoihin oli raahattu Kanadasta professoripariskunta. He kaivoivat YouTubesta esiin klassikkoelokuvan 12 Angry men (Valamiesten ratkaisu). Tuijotettuamme miltei kaksi tuntia rainaa moni mietti, kannattiko Atlantin tuolta puolen lentää Keski-Suomeen. Mutta sitkeys palkittiin: perustellun, retorisen argumentoinnin merkitys ei esitystä seuranneissa professorien virittämissä haastavissa keskusteluissa jäänyt epäselväksi. Ja jokaisen rohkeus tuoda oma näkemyksensä englanniksi esiin kohotti paitsi ryhmäidentifikaation merkitystä myös yksilön itsetuntoa.

Kadettikoulun englannin lehtori Hannu Pitkänen hyödynsi taajaan elokuvaa taistelukohtauksineen kielen opiskelussa. Samalla nuoren oppijan tajuntaan piirtyi taistelukentän silloinen kuva.

Vaasan yliopiston johtamisen väitöskirjaohjauksessa koin yksilöllistä huolenpitoa enemmän kuin tuskin koskaan sitten äitini sylin. Iltaöiset, ohjaaja-aloitteiset puhelinkeskustelut veivät tuloksekkaasti maaliin: vuorovaikutuksessa eivät olleet opettaja ja oppilas vaan tasaveroiset oppijat, molemmin puolin toisistaan huolta kantavat ihmiset.

Kertomuksen ja tarinan voimin

Semiotiikan verkostoyliopiston Imatran-seminaarissa kohtasin oppijoita miltei kaikista maamme yliopistoista ja tiedekunnista kandidaatin tutkintoa suorittavista humanisteista yleisesikuntaupseerikurssilaiseen ja tohtorikoulutettaviin. Verkottumien eri taustoista, päämääristä ja arvoperustasta lähtöisiin opiskelijoihin oli kullanarvoista: oma maailmankuvani laajeni, asennoitumiseni ja ymmärrykseni ilmiöihin muuttui aiempaa suvaitsevammaksi. Tuntui, että seminaarin vetäjän, maailman yhden johtavan semiootikon, musiikkitieteen professorin Eero Tarastin kiinnostus johtajuusnäkemystäni kohtaan oli aito ja vilpitön. Hän jaksoi kannustaa vielä jälkeiskirjeenvaihdossammekin.

Helia-ammattikorkeakoulun ammatillisen opettajan opinnot suoritin näyttötutkintona, johon valmistivat kirjallisuusanalyysit esseineen. Ideana oli sitoa ammatti- ja elämänkokemus teoriaan. Ammattitaidon osoittaminen Opetushallituksen määrämin arvioinnin kohtein ja kriteerein teki tutkinnosta sekä hedelmällisen että sekä tutkinnon suorittajaa että kohdettakin käytännönläheisyydessään motivoivan.

Toisen asteen koulutuksissa olen saanut työskennellä liiketalouden ja tekniikan ammatti- sekä erikoisammattitutkintojen luotsina. Kerran, nivoessani pitkän yrittäjyyskoulutuksen tuloksena kehittyneet henkilökohtaiset liiketoimintasuunnitelmat yhteen koko porukan ollessa koolla kysyin: ”Haluatteko, että edetään diashowna vai keskustellen?” Vastaus tuli yhteen ääneen: ”Sammuta se masiina, sulla on niin hyvät jutut.”

Kokemusta jakaen

Toistakymmentä vuotta olen toiminut Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitoksen kadettien mentorina. Me runsaat 20 evp-upseeria hakeudumme vuosi toisensa jälkeen tehtävään, jossa jaamme ammatillisen ja elämänkokemuksemme seuraajiemme ammennettaviksi upseerikasvatuksen viitoittamana. Kun perustana ovat yhteiset arvot, tulokset ovat kaikensuuntaisen palautteen perusteella olleet erinomaiset.

Tämän kauden mentorivalmennuksessa Ihminen johdettavana –opintojakson vetäjä oli äkännyt poimia oppiaineistoon tänäänkin mitä ajankohtaisimman eversti Erkki Silvon jo 1970-luvulla laatimasta Puolustusvoimien kouluttajan oppaasta muutaman kuvan. Ne ilmensivät monta keskeistä teemaa kontekstisidonnaisen koulutustason ja –valmiuden vaatimuksista yksilön aisteihin, viestimiseen ja tekemiseen. Ainakin orastavana tavoitteena oli jo konstruktivistinen oppimiskäsitys. Silvon sotilaskouluttamisen johtoajatuksena oli motivaation luominen, esimerkkijohtajuus sekä tarpeettomien muotoseikkojen ja käyttäytymismallien karsiminen – kaikki valmentajan hyveitä tänäkin päivänä. Eikä pidä unohtaa, että kouluttaja on aina myös johtaja.

Tekoäly on loistoapuri, mutta sitä ei pidä päästää johtajaopettajaksi.

Vuorovaikutuksellisen kerronnan, tarinoinnin opetusvoima on uskomaton. Ja kun eritoten mentorina malttaa käyttää korviaan ja suutaan Luojaltaan saamissaan mittasuhteissa, ennuste on entistäkin parempi.

Maastossa harjoitellen

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen panostukset vaihtelevat sekä oppilaitoksin että tutkinnoittain. Ylivoimaisesti eniten koen kehittyneeni Kadettikoulussa. Sen antama opetus perusti akateemisuuteen, mutta käytännön harjoitukset – eritoten välittömältä palautteeltaan ankarimpien – vertaisten johtamisjunailut maastossa joka vuodenaikana ja kaikissa sääoloissa olivat ensiarvoisia itsensä, ihmistuntemuksen ja joukon osana menestymiseksi.

Vaasan yliopiston kauppatieteellisen tiedekunnan kaikille pakolliset massaluennot puuduttivat. Saman opinahjon maisteriohjelman aine- ja syventävien opintojen esseiden kirjoittaminen, ryhmätyöt- ja -keskustelut sekä vertaisarviointi sen sijaan avarsivat paitsi maailmakuvaani myös resilienssiäni sekä ymmärrystä itseni muutoksen vääjäämättömyyteen henkisen kehityksen koetinkivenä.

Vuorovaikutuksellisen kerronnan, tarinoinnin opetusvoima on uskomaton. Ja kun eritoten mentorina malttaa käyttää korviaan ja suutaan Luojaltaan saamissaan mittasuhteissa, ennuste on entistäkin parempi.

Monitieteisen vastuuttavasti innovoiden

Vaivannäköön moninaisten opetusmenetelmien kirjossa teemapäivistä karttaharjoituksiin, simulaatioihin, tuumatalkoisiin, tuplatiimeihin, sotapeleihin, mitä mielikuvituksellisimpiin toiminnallisiin oppimismenetelmiin ja verkko-oppimiseen kannattaa panostaa. Keskeistä on yhdessä etsiä joukon ja yksilöiden halut ja tarpeet huomioivat, kustannustehokkaimmat ratkaisut. Kaikkea kivaa ei voi haalia, priorisoida uskallettava – tasajako kun ei ole taktiikkaa.

Hatunnoston arvoisena esimerkkinä monitieteisyyden käytäntöä palvelevasta hyödyntämisestä käy Vaasan yliopiston ja Maanpuolustuskorkeakoulun T-REX-peli- ja koulutusympäristö -yhteistyö. Sen tavoitteena on luoda tutkimusta, koulutusta, osaamista ja teknisiä työkaluja yhdistävä ympäristö, jossa voidaan simuloida erilaisia kriisejä ja häiriötilanteita sekä harjoitella päätöksentekoa.

Maksuton yliopisto on oma-aloitteisen, aktiivisen, päämäärätietoisen opiskelijan aarreaitta. Vaan aina, kuten virttyneen vitsin mukaan savolaisen kanssa keskustellessa, vastuu on viime kädessä kuulijalla. Kannettu vesi ei kaivossa pysy, oppimisvastuukin on jakamattomasti meidän jokaisen – rooliin katsomatta.

***

Kirjoittaja, KTT, majuri evp Pekka Kurvinen on liiketalouden sekä sotilasjohtajuuden tutkija ja soveltaja. Hän on pedagogi, jonka suurimpia vuorovaikutusongelmia on pitää suutaan soukalla.

Kuva Nikolai Ylirotu/RhinoWorks Oy