Erilaiset miehittämättömät järjestelmät ovat saaneet Ukrainan sodan myötä runsaasti näkyvyyttä. Puheenvuoroja sodankäynnin vallankumouksestakin on esitetty, puolesta ja vastaan. Paljon aiheesta on siis jo sanottu, mutta arvelemme vielä olevan tilaa ainakin yhdelle teemaan liittyvälle näkemykselle. Ajatukselle, joka mielestämme on vaarassa jäädä monen sinänsä arvokkaan, mutta yksityiskohtiin liiaksi menevän kannanoton varjoon.

Lennokkien lyhyt historia

Tiedustelutarkoituksessa miehittämättömiä ilma-aluksia käytettiin ensimmäisen kerran Vietnamissa. Aseistettujen lennokkien ensilento tapahtui puolestaan tiettävästi vuosituhannen vaihteessa Lähi-Idässä. Koko olemassaolonsa ajan miehittämättömän ilmailun merkitys on ollut kasvava, eikä viimeisimmätkään käyttötapaukset osoita poikkeamaa trendistä.

Yhdysvaltalaiset Predatoreineen näyttivät alati läsnä olevan ilmatuen merkityksen osana epäsymmetristä sodankäyntiä. Vuoristo-Karabahissa sen sijaan azerit paljastivat maakomponentin haavoittuvuuden osana perinteisempää aseellista yhteenottoa. Nyt sekä ukrainalaiset että venäläiset toimillaan kertovat kuinka nykyaikaista lennokkikalustoa operoidaan.

Myös monet teknologian kehitystä laajemmin seuranneet asiantuntijat ovat ennakoineet miehittämättömien alustojen kasvavaa merkitystä. Yksi erinomaisen kaukonäköinen arvio esitetään vuonna 2017 julkaistussa lyhytelokuva Slaughterbots:issa, joka jokseenkin dystooppiseen sävyyn enteili varsinkin mikrolennokkien tulemisen. Vielä on toki matkaa elokuvassa nähtyyn autonomian asteeseen, mutta on kehitys silläkin saralla kovassa vauhdissa.

Lennokit taistelukentällä eivät siis ole mitenkään erityisen tuore ilmiö. Uutta on kuitenkin parhaillaan havaittava käytön volyymi. Lennokit eivät ole enää ainoastaan ylempien johtoportaiden suorituskyky, vaan erottamaton osa lähes kaikkea taktisen ja taisteluteknisen tason toimintaa. Ne ovat edistäneet kehitystä, jonka seurauksena taistelukenttä on nyt ennennäkemättömän läpinäkyvä.

Lennokkien saatavuus, helppokäyttöisyys ja edullisuus mahdollistavat yhdessä niiden massamaisen käytön. Erilaisten miehittämättömien laitteiden ällistyttävä lukumäärä onkin se keskeisen muuttuja, minkä seurannaisvaikutuksia nyt hämmästyneinä seuraamme.

Miehittämättömän ilmailun monet kasvot

Ukrainan sotaa yhtään tarkemmin seuranneet eivät ole voineet välttyä miehittämättömien ilma-alusten melko laajastakin tehtäväkentästä. Tiedustelu, maalinosoitus, tulenjohto, raivaus, panssarintorjunta, vaikuttaminen ja lukuisat muut toimet ovat kaikki tehtäviä, joita tavalla tai toisella on suoritettu erilaisilla miehittämättömillä aluksilla. Vaikka tehtävät itsessään eivät ole uusia, uutta ovat niiden toimeenpanossa käytetyt toimintatavat ja välineet.

Kenties osaltaan tästä johtuen lennokkien kasvava merkitys saattaa jäädä helposti näkemättä. Lisäksi kun valtaosan tappioista tiedetään Ukrainassakin johtuneen tykistön tulenkäytöstä, saattaa senkin joku tulkita puoltavan ajatusta taistelunkuvan muuttumattomuudesta. Toki hiljattain Maanpuolustuskorkeakoulullakin luennoinut Ukrainan maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Oleksandr Pavliuk kertoi vastikään The Times -lehden haastattelussa lennokkien aiheuttavan tätä nykyä enemmän molemminpuolisia tappioita kuin mikään muu tekijä.

Lennokkien merkityksen ajoittainen vähättely saattaa toisaalta johtua teoreettisten vastatoimien monipuolisuudesta. Kuitenkin sama pätee mihin tahansa sodankäynnin välineeseen. Ilmatorjuntaohjus voidaan harhauttaa soihduin. Panssarintorjuntaohjus voidaan torjua reaktiivipanssarein. Jalkaväki voidaan tuhota tykistöllä ja tykistö vastatykistöllä. Viestiyhteydet sotketaan elektronisella häirinnällä ja liike pysäytetään miinoilla. Kun tarpeeksi läheltä katsoo, mille hyvänsä on löydettävissä vastavoima.

Me kuitenkin väitämme, että liian usein koko lennokkikeskustelu pelkistyy jonkin määrätyn asejärjestelmäparin tai ase-vasta-ase -mittelön tekniseksi tarkasteluksi. Oli vastakkain sitten kookkaammat aseistetut lavetit ja ohjusilmatorjunta tai lentävät FPV-ontelopanokset ja elektroninen häirintä, vaarana on päätyä tarkastelemaan asiaa liian yksioikoisesti.

Tämän takia me niin ikään väitämme, että myös lennokkien merkityksen tunnistaminen helpottuu tarkastellessa niitä etäämmältä. Lennokeita ei tulisi arvioida vain irrallisina järjestelminä, vaan nykyisiä rakenteita ja toimintoja tehostavina elementteinä. Eräänlaisina force-multipliereina tai OODA-loopin pikakelausnappina. Osana aselajien yhteistoimintaa.

Ukrainassa lennokkien merkittävimmän roolin on sanottu löytyneen tulenjohdosta. Mikä sekin jo osoittaa lennokkien arvon olevan korkeimmillaan ajatellessa niitä yksittäisen ontelopanoksen sijasta yhteistoiminnassa muiden taistelukentän toimijoiden kanssa.

Vaikka on toki suunnatulla räjähdevaikutuksellakin merkityksensä, emme me sitä kiistä. Semminkin jos niitä on miljoonia, kuten Ukraina on julistanut lennokkeja tänä vuonna tekevänsä.

Osa käytön volyymista toki selittyy ainakin Ukrainan puolelta perinteisten ampumatarvikkeiden niukkuudella. Sama ei kuitenkaan yhtä lailla vaivaa Venäjää, joka silti sekin käyttää lennokeita erittäin massiivisesti. Ilmeisesti itseasiassa jopa Ukrainaa enemmän.

Joka tapauksessa se mikä on taktisen tason täsmäaseistuksessa ollut tähän mennessä ainoastaan suurvaltojen yksinoikeus, on nyt osa mitä tahansa etulinjan taistelua. Todistamme eräänlaista pienten täsmäaseiden demokratisaatiota, halusimme sitä tai emme.

Vaikka merkittävä muutos sekin, parhaimmillaan nämä ovat siitä huolimatta osana laajempia tapahtumasarjoja. Esimerkiksi jo mainitut virtuaalilasien avulla lennätetyt First Person View-lennokit toimivat yleensä pareina toisten puhtaasti maalinosoitukseen tarkoitettujen lennokeiden kanssa. Tiedetäänpä tällaisten toimintamatkaa parannetun myös erillisellä releointiaseman virkaa toimittaneilla lennokeilla. Sellaiset ovat mahdollistaneet radiohorisontin ja maastoesteiden komentosignaalia häiritsevien vaikutusten kiertämisen. Tällainen kokonaissuoritus saatetaan toisinaan viimeistellä vielä perinteisellä tykistöllä. Oiva esimerkki tiedustelun, johtamisjärjestelmän, panssarintorjunnan ja epäsuorantulen yhteistoiminnasta. Kokonaistulenkäytöksikin tätä on kai tavattu kutsua.

Kuvattua lähestymistapaa alleviivaa myös presidentti Volodymyr Zelenskyin taannoinen ilmoitus perustaa asevoimiinsa Unmanned System Forces:n, siis jonkinlaisen miehittämättömien järjestelmien kokonaisuutta koordinoivan aselajin. Ainakin Puola ja Romania ovat sittemmin sanoneet seuraavansa Ukrainan asettamaa esimerkkiä, olkoonkin että yksityiskohdat näistä ovat vielä hämärän peitossa. Yhtä pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei tiettävästi muualla ole vielä tehty, mutta esimerkiksi sekä Yhdysvaltojen että Kiinan tiedetään harjoittelevan lennokkien kanssa toimintaa monipuolisesti.

Kriitikon kannanotto

Lennokkihypetystä pidetään toisinaan liiallisena. Esimerkiksi OWA-lennokeita (One Way Attack) kuulee kritisoitavan niiden vaatimattomasta taistelulatauksesta. Pieniä kaupallisia lennokeita puolestaan helpohkosta häirittävyydestä tai FPV-lennokeita tykistöön nähden olemattomasta tulentehosta – vain joitain mainitaksemme. Niiden sanotaan olevan arvokkaita lähinnä propagandatarkoituksessa. Ja silloinkin kun ne olisivat tehokkaita, ovat ne niin vaikeita lennettäviä, ettei niille riitä operaattoreita.

Edellä mainitut ovat valideja huolenaiheita, vaikkakin ainoastaan silloin kun lennokeita katsotaan kokonaisuudesta irrotettuina. Sen sijaan osana aselajien yhteistoimintaa tilanne on toinen.

Yhteistoiminnan perimmäinen tarkoitus on kaiketi kahtalainen; ensinnäkin yhteistoiminnalla paikataan jonkun aselajin luontaisia heikkouksia ja toisaalta monipuolistetaan vastustajalle aiheutuvaa uhkaa. Mikäli lennokkeja ajattelee tähän yhtälöön muiden aselajien tapaan oman kontribuutionsa tuovana ilmiönä, näyttäytyy osa lennokkien vastatoimistakin heti toisenlaiselta. Konkretiaa kaipaaville esimerkkinä voisi mainita vaikkapa elektroniseen häirintään perustuvat vastatoimet, jotka paljastavat lennokeita häiritessään itsensä myös elektroniselle tiedustelulle.

Myöskään argumentti lennokkien vaikeasta käytettävyydestä ei puolla asian sikseen jättämistä. Päinvastoin se kertoo, että töihin olisi tullut ryhtyä jo eilen.

On myös hämmästelty, että jos näiden merkitys on kerta niin iso kuin mekin tässä väitämme, niin miksi rintamalinja Ukrainassa junnaa edelleen paikallaan?  Varsinkin, kun tiedämme etteivät lennokit ole tähän mennessäkään syrjäyttäneet vielä ensimmäistäkään modernia sodankäynnin välinettä, aselajeista nyt puhumattakaan. Mutta voivat uudet kyvyt olla merkittäviä, vaikkeivat ne kerralla kaikkea mullistaisikaan.

Lisäksi on syytä huomioida, kuinka uudet kyvyt on omaksuttu molemmin puolin rintamaa. Sota on ennen muuta suhteellisten suorituskykyjen taistelua. Merkittävää eroa toiseen ei pääse syntymään, jos molemmat osapuolet hyödyntävät samoja tekniikoita. Jo mainittu Vuoristo-Karabah toiminee viimeaikaisena osoituksena teknologisen asymmetrian vaikutuksista taistelukentällä. Olkoonkin ettei senkään konfliktin lopputulos yksin lennokeista löydy, kuten ei mistään muustakaan yksittäisestä tekijästä.

Ajatuksia suojautumisesta

Lennokkien muodostama uhka kuitataan usein toteamalla, että vasta-aseen kehitys tulee työntämään nyt palstatilat täyttävän lennokkihehkutuksen marginaaliin. Historiallisesti toki onkin näin, että vastatoimien kypsyminen on usein johtanut uuden ilmiön terävimmän kärjen tylsymiseen.

Mutta eivät ne vastatoimetkaan itsestään kehity. Erilaiset suojautumismekanismit tulevat taatusti rajoittamaan lennokkien vaikutusta, mutta vain siellä missä ongelman hyväksytään olevan todellinen. Esimerkiksi venäläiset ovat tällaisen uskontunnuksen jo tehneet, sillä erilaisilta lennokeilta suojautuminen huomioidaan kattavasti heidän aivan vastikään päivittämissään koulutusohjeissa. Herättelevää ja rakentavaa keskustelua tarvitaan muuallakin.

This time is different asemoituu lauseena perinteisesti ainoastaan historiaansa tuntemattomien suuhun. Näin saattaa käydä tälläkin kertaa, mutta moni varsin perustavanlaatuinen ajuri on nyt vasta-aseen sijasta aseen puolella. Erityisen voimakkaasti se näkyy eri järjestelmien tuotannossa. Jo pelkästään kustannusten puolesta ero toimen ja vastatoimen välillä saattaa olla ensin mainitun eduksi satakertainen. Epäsuhta voimistuu entisestään, kun yhtälössä huomioidaan laitteiden valmistettavuus.

On mahdollista, että lennokkien kehitys ja yleistyminen asettaa aivan uudenlaisia vaatimuksia suojautumiselle. Uhkan monipuolisuus, nopea mukautumiskyky sekä kehitystahti mahdollistavat paljon. Voi olla, että suojautuminen edellyttää jatkossa meiltä entistä monipuolisempaa työkalupakkia, josta valitsemme eri keinojen yhdistelmiä ikään kuin vaihdoksi kerrallaan. Tämän työkalupakin tulee sisältää sekä aktiivisia että passiivisia suojautumisen keinoja.

Ukrainan sodan aikana olemme havainneet varsin nopeaa kehitystä suojan saralla. Erilaiset kiinteät rakenteet ovat tuttu näky vaunujen päällä – jopa pienet mökinkaltaiset rakennelmat ovat herättäneet katsojissa epäuskoa. Myös ajoneuvoihin integroidut sekä yksittäisen sotilaan kannettavat häirintälähettimet ovat yleistyneet. Äimistelemme poikkeuksellisen kiivastempoista kissa ja hiiri -leikkiä.

Huomiotta ei tulisi myöskään jättää tekoälykehityksen megatrendiä. Toki siitä on sanottava, ettei ole lainkaan itsestäänselvää kehityksen auttavan pelkästään hyökkäävää osapuolta. Mutta eipä tekoälyynkään nojaaviin potentiaalisiin vastatoimiin ole liiaksi luottaminen, varsinkaan ellei niitä kyetä sen tarkemmin kuvailemaan. Emmekä ainakaan me siihen pysty.

Yhteenveto

Taistelukentän monipuolistuminen on tosiasia. Lennokkien toistuvassa keskusteluun nostamisessa ei ole kyse siitä, mikä taisteluväline, -laji tai muukaan sodankäynnin muoto olisi tullut tarpeettomaksi. Kyse on siitä, että käsillä vaikuttaisi olevan uusi ilmiö, minkä merkitystä ei täysin vielä ymmärretä, jonka kehitysnopeus on huima ja jonka kaikkia seurannaisvaikutuksia ei vielä tunneta.

Tämän takia spekulointi jonkin aselajin kuolemasta tai kuolemattomuudesta taikka ilmiön evoluutio-eipäs-kun-revolutionistisesta luonteesta on parhaimmillaankin tarpeetonta ja pahimmillaan vahingollista. Tätä paljon tärkeämpää olisi käyttää voimavarat sen pohtimiseen, että mitä tämä tarkoittaa nyt, mitä tulevaisuudessa, mitä asialle voidaan tehdä ja mitä siitä oppia.

Kaikki merkit näet viittaavat siihen, että lennokit ovat moninaisuudessaan tuleva olemaan kiinteä osa taktisen tason sotatoimia. Täten olisi ainoastaan eduksi, mikäli lennokeilla harjoiteltaisiin paitsi tulenjohtoa ja tiedustelua, myös esimerkiksi vaikuttamista ja vastaavasti siltä suojautumista. Sillä vaikka olisikin niin, vasta-aseet kehittyisivät ottamaan tästä vielä helpon yliotteen, ei niidenkään käyttöönottaminen onnistu ilman omakohtaisia kokemuksia lennokkien kanssa ja niiden uhan alla toimimista. Puolustusvoimien viimeaikaiset nelikopterihankinnat ovat hyvä, joskin vielä vaatimaton alku.

Selvää on tietysti myös se, että pienempien lennokkien verrattain alhaisesta hinnasta huolimatta meillä ei ole resursseja hankkia näitä sadoissa tuhansissa. Eikä ole onneksi tarvekaan. Sitäkin tärkeämpää olisi muodostaa ymmärrys ja suunnitelmat siitä, mistä mahdollista lennokkiarmadaa alkaa rakentamaan tarpeen niin vaatiessa. Olettaen tietysti tässä peräänkuulutettujen käyttökokemusten sellaista myöhemmin vielä puoltavan. Ja vielä sitäkin kriittisempää olisi tuottaa osaamista niin, että me oppisimme itse tuntemaan näiden vahvuudet ja heikkoudet.

Ja ehkäpä esittämiimme toimiin on jo ryhdytty. Tuorein pintatilanne ei nimittäin useinkaan tänne luentosalien suojiin kantaudu. Toisaalta juuri se mahdollistaa aiheesta tällaisen hieman vapaamuotoisemman kirjoittelun.