Amiraali Juhani Kaskealan juhlapuhe Kaaderilaulajien 30-vuotisjuhlakonsertissa 20.4.2024

Amiraali Juhani Kaskeala

JUHLAPUHE KAADERILAULAJIEN 30-VUOTISJUHLAKONSERTISSA 20.4.2024

Hyvät kaaderilaulajat!

Pyydän lämpimästi onnitella teitä kuoronne 30-vuotisjuhlan johdosta. Aivan erityisesti haluan kiittää ja onnitella everstiluutnantti, director cantus Matti Orlamoa. Olet toiminut kuoron laulunjohtajana koko sen toiminnan ajan, ensin musiikkineuvos Urpo Jokista avustaen ja vuodesta 2004 hänen seuraajanaan. Laskin viiden muunkin perustajajäsenen laulaneen tänään kuoron riveissä ja lisää perustajia tunnistin yleisön joukosta.

Kaaderilaulajien kutsumuksen kaltainen into kuorolauluun on aina näkynyt poikkeuksellisen pitkäaikaisena ja vahvana sitoutumisena. Tiivis yhteishenki on pitänyt joukon koossa, eikä kavereita ole jätetty. Huomaankin tuntevani kaikki kuoron nykyiset laulajat paria poikkeusta lukuun ottamatta. Mutta millä keinoin saataisiin nuoria upseereita riveihinne, siihen ei minullakaan ole eväitä vastata. Tiivis yhteistyö Kadettikuoron kanssa lienee ilmeisin tie. Tarvittaisiin kai taas joku rohkea kadettikurssi, joka ”farmiseuran” tavoin täydentäisi kiinteänä ryhmänä Kaaderilaulajia.

Hyvän esimerkin ryhmähengen voimasta tarjoavat ne 48. kadettikurssin innokkaat aktivistit, jotka kurssinsa 30-vuotisjuhlan jälkimainingeissa 12. päivänä lokakuuta 1994 perustivat Kaaderilaulajat. Kuoron alkuaikojen puheenjohtaja ja kunniajäsen, majuri Aarno Suorsa oli tuolloin myös mukana. Nyt huomaan hänen huolestuneena pohdiskelevan kuoron rekrytointia Kylkiraudassa ja juhlakonsertin ohjelmalehdessä.

Puhetta valmistellessani luin eversti Esko Niemisen kokoaman seikkaperäisen, mutta hauskasti kirjoitetun Kaaderilaulajien 20-vuotisjuhlakirjan sekä Matti Orlamon Kadettikuorosta kirjoittaman hienon Hehkuvin mielin -teoksen, joka sekin sisältää tiivistetyn kuvauksen kuorostanne.

Esko Niemisen kirjasta lainaan ilmeisesti toiminnallisen huippuvuoden 2011 tilastoa: viisi omaa konserttia, 270 laulukertaa, joissa esitetty yhteensä 101 eri teosta, 1 800 henkilökohtaista laulukertaa, mikä ajassa mitaten merkitsee jokaista laulajaa kohti 144 tuntia. Puolisot olivat kutsuttuina 20 tapahtumaan. Tällaista toiminnan intensiteettiä ei varmasti olisi saavutettu ilman puolisoiden huomaavaista mukaan ottamista.

Hyvät kuulijat

Kaaderilaulajien ohjelmisto koostuu pääasiassa sotilaslauluista ja marsseista. Mielestäni näin pitää ollakin, sillä sitä teiltä odotetaan. Kuten Aarno Suorsa viisaasti kirjoittaa, kuoron ohjelmiston esittäminen on erittäin arvokasta maanpuolustustyötä isänmaan hyväksi. Minun kaltaiseni sotilasperinteitä kunnioittavat musiikin ystävät syttyvät nimenomaan isänmaallisia tunteita herättävistä, mukaansa tempaavista sotilaslauluista ja tahtijalkaa rytmittävistä marsseista. Sotilassoittokuntien kapellimestareita olen saanut silloin tällöin muistuttaa perinteisen sotilasmusiikin vankkumattomasta suosiosta ja sen henkisestä merkityksestä kuulijakunnalle.

Tämän päiväisen juhlakonsertin ohjelma oli kovasti minun mieleeni ja herätti monia henkilökohtaisia tunteita ja muistoja. Kuoronne puheenjohtajan, eversti Kari-Pekka Rannikon rohkaisemana olen valmis jakamaan näitä tuntoja kanssanne.  Kaaderilaulajien historiasta ja toiminnasta minun olisikin kovin vaikea löytää sellaista sisältöä, jota te ette tuntisi minua paremmin. Joten koettakaa kestää ohjelmanne referointia henkilökohtaisten muistojeni pohjalta.

Vive la Compagnie on osa Kadettikoulun ikiaikaista lauluperinnettä. Oma merikadettikurssini ei opiskellut Kadettikoulussa, joten laulu ei sitä kautta tullut meille tutuksi. Laulua ei edes löydy Merikadettioppilaskunnan Kaleeri -nimisestä 107 laulun kokoelmasta, jonka kurssimme kokosi ja painatti taskuun sopivaksi kirjaseksi. Sanomattakin on selvää, että merimieslaulujen osuus Kaleerin sisällöstä on kohtuullisen suuri.

Laulu oli kadettiveljeyden ja yhteishengen lujittaja Merisotakoulunkin vuosisataisten muurien sisällä. Kivikaleerissa meidät majoitettiin 12 kadetin tupiin, joiden karuna kalustuksena olivat olympiakylästä perityt hetekat, peltikaapit ja yksi tavanomainen pitkä ruokalan pöytä jakkaroineen. Pöydän ympärillä keitettiin ja juotiin kahvit, pelattiin korttia, laulettiin ja oltiin joskus opiskelevinaankin Aleksis Kiven seitsemän veljeksen tapaan.

Vietimme kolmasosan kadettiajastamme laivapalveluksessa. Minun kurssini kohdalle osui simppukesäksi lähes kolmen kuukauden mittainen koulutuspurjehdus yli Atlantin. Koululaiva Matti Kurjen alimman kannen ahtaassa skanssissa majoittui koko kurssi eli 23 kadettia kolmikerrosvuoteissa. Tilanpuute ei suinkaan estänyt vapaavahtia tarttumasta laulukirjoihin; laulamista rajoitti pikemminkin unenpuute.

Mereltä maalle

Tänään esitetyt vanhan sotaväen marssilaulut kuuluvat ehdottomasti suosikkeihini selkeine ja tarttuvine sävelkulkuineen sekä historiallisine sanoituksineen. Minulle ne ovat jopa osa lapsuuden muistoja. Vietin seitsemän ensimmäistä ikävuottani Vaasassa, jonne isäni joukko-osasto Jääkäripataljoona 1 ryhmitettiin rauhan tultua. Viipurinlahden ja Ilomantsin taisteluista ja Lapin sodasta palanneet komppanianpäälliköt ryhtyivät johtamaan varusmieskoulutusta. Näihin sodan karaisemiin veteraaneihin kuuluivat isäni ja hänen läheinen aseveljensä ja ystävänsä kapteeni Ilmo Haario, sittemmin everstiluutnantti, diplomilaulaja director cantus ja – minun kummisetäni. Molemmat kapteenit olivat silloisten varusmiestensä mukaan pidettyjä päälliköitä ja erinomaisia laulajia.

Sodan jälkeisen puutteen keskellä marssikoulutus oli 1950-luvun alussa huokea ja helppo koulutuksen muoto, ja ainakin Vaasassa marssittiin reippaasti laulun tahtiin.  Kasarmitorin reunustan puutalojen pojat arvailivat marssilaulun alkaessa kuulua, oliko kasarmeille palaamassa Haarion vai Kaskealan jääkärikomppania. Ilmassa oli aitoa kilpailuhengen tuntua.

Vanhan sotaväen lauluista opimme tuntemaan äsken kuulemiemme marssien lisäksi ainakin Eikä me olla veljeksiä, Suomen Kaartin lähtö- ja paluulaulut sekä toki myös Oolannin sodan ja Kalle Kustaan muorin. Hämmästyttävää kyllä saksalaisia marsseja kuten Lili Marlenea ja Erikaa laulettiin myös, tosin suomenkielisinä versioina.  Jääkärien Vaasassa ei osattu tuntea antipatiaa saksalaisia kohtaan.

Mieliinpainuvin kokemukseni Suomen Kaartin paluulaulun vaikuttavuudesta on kuitenkin ajalta, jolloin toimin tasavallan presidentin adjutanttina. Presidentti Mauno Koivisto teki vuonna 1985 valtiovierailun Bulgariaan.  Vierailuohjelmaan kuului maakuntamatka Pleveniin. Suureksi yllätykseksi presidentti seurueineen otettiin noin Turun kokoisessa kaupungissa vastaan todellisessa riemusaatossa. Katujen varsille arvioitiin ryhmittyneen noin 40 000 kansalaista tervehtimään kukkakimpuin ja pienoislipuin suomalaisia, joiden maanmiehet muutamaa sukupolvea varhemmin olivat olleet vapauttamassa bulgaareja ottomaanien ikeestä.

Suomen Kaartin panos vuosien 1877–78 itsenäisyystaistelussa sekä kenraali Casimir Ehrnroothin asema vapautetun Bulgarian pääministerinä muistettiin Plevenissä yhä. Presidenttimme laski seppeleen Gornij Dubnjakin taistelun muistomerkille, ja liikemiesvaltuuskunta lahjoitti kaupungin sotamuseoon kaartilaisen univormun.

Paluulento Finnairin erikoiskoneella Suomeen oli ikimuistettava. Tasavallan presidentin johdolla koko koneellinen lauloi riemullisin mielin ”kauan on kärsitty vilua ja nälkää Balkanin vuorilla taistellessa”.

Hyvät kuulijat

Konserttinne jälkipuoliskolla esitetty Väinö Hannikaisen marssi Sinne jonnekin oli minulle uusi, mutta kelpo tuttavuus. Marssihan tuli toiseksi syksyllä 1939 järjestetyssä uusien marssien sävellyskilpailussa. Ylivoimaiseksi voittajaksi valittiin Aimo Mustosen sävellys F.E. Sillanpää sanoitukseen, jota ryhdyttiin kutsumaan Sillanpään marssilauluksi.

Isäni sisar lähti parikymppisenä viipurilaisneitona jatkosodassa Laatokan Karjalaan sotilaskotisisareksi, rakastui ja solmi avioliiton reservin luutnantti Esko Sillanpään, kirjailijan pojan kanssa. Taatan herkän hauskat kirjeet miniälleen eli tädilleni ovat nykyisin hallussani. Yritin etsiä niistä viitteitä marssilaulusta, mutta en löytänyt. Joka tapauksessa Sillanpään marssilaulu vahvisti syksyllä -39 kansan puolustustahtoa Hangosta Petsamoon, yhtä lailla kuin Sillanpään kirjallisuuden Nobel kohotti Suomen kansallista itsetuntoa.

Sitä vastoin uskallan kysyä teiltä, oletteko koskaan kuulleet marssilaulua, jossa yhdistyvät hilpeästi ja pikkutuhmasti Ellin boksin ja Sillanpään marssilaulun sanat. Sävel on toki alkuperäinen. Marssin tämän version alkuperä juontaa juurensa Äänislinnassa toimineeseen Hävittäjälentolaivue 16:een, jonka juomalaulusta on kyse. Yksi laivueen sotalentäjistä, runsaan kuukauden päästä jo 103 vuotta täyttävä ilmavoimien ikikaaderi, isäni kadettikurssiveli Mauri Maunula laulaa laulun yhä komeasti 26. kadettikurssin tilaisuuksissa.

26. kadettikurssin kasvatteja oli myös Martti Lintulahti, jonka säveltämää ja sanoittamaa vakavamielistä ja isänmaallista laulua Kaaderit en muista aiemmin kuulleeni. Olen osallistunut joihinkin isäni kurssin juhliin, joissa luulen tavanneeni myös Lintulahden.

Sitä vastoin kaksi viimeistä marssia ovat minulle tutumpaakin tutumpia ja iskevät aina suoraan sydämeen. Hakkapeliittain marssi on yksi komeimmista kunniamarsseistamme. Valtionhoitaja Mannerheimin perintönä sillä on yhä oma roolinsa myös Presidentinlinnan valtiollisissa seremonioissa. Marssi on saksalaista alkuperää, mutta tunnetaan koko Euroopassa Suomalaisen ratsuväen marssina 30-vuotisessa sodassa, eikä syyttä. Kunnia kuuluu urheille Hakkapeliitoille ja heidän taitavalle komentajalleen Torsten Stålhandskelle.

Sibeliuksen Jääkärien marssi on mielestäni upein suomalainen marssi. Asuin 1980-luvun lopulla perheineni Turun Vartiovuoren rinteessä. Ikkunoistamme oli suora näköyhteys jääkärieversti Heikki Nurmion, jääkärien marssin sanoittajan muistopatsaalle. Kävimme joskus ystäväpiirissä laskemassa patsaalle kukat ja laulamassa jääkärien marssin. Kunniakäyntimme teki vaikutuksen erään kerran mukana olleeseen Siim Kallakseen, josta oli tuleva yksi Viron johtavista poliitikoista vuoden 1991 uudelleen itsenäistymisen jälkeen. Nykyinen Viron pääministeri Kaja Kallas on hänen tyttärensä.

Virolaisille laulu ja Tallinnan laulujuhlat ovat aina olleet valtava yhteisöllisyyden ja kansallistunteen näyttö. Suomessa ei liene koettu samanlaista laulun voimaa sitten Sortavalan laulujuhlien. Kaaderilaulajien jo vuonna 1995 aloittamat yhteiskonsertit Viron Soomepoiste Meeskoorin kanssa ovatkin olleet arvokas tapa osoittaa, kuinka laulu yhdistää meitä veljeskansoja, ja että emme ole unohtaneet virolaisia sotaveteraanejamme.

Hyvät Kaaderilaulajat,

Jospa lopuksi paljastaisin oman kuorolauluhistoriani. Suomenlinnassa perustettiin vuonna 1957 poikien kirkkokuoro. Johanneksen seurakunnan kanttorin johdolla kymmenen suomenlinnalaista 10–12-vuotiasta poikaa aloitti harjoittelun, joka johti esiintymisiin linnoituksen kirkossa. Premiäärinumeromme oli Taneli Kuusiston Talvisodan alla säveltämä Suomalainen rukous eli Siunaa ja varjele meitä.

Pitkän ja hienon diplomaattiuran tehnyt luokkatoverini Pertti Torstila ehdotti viisi vuotta sitten, että harjoittaisimme kuoromme 62 vuoden tauon jälkeen laulukuntoon. Saimme yhtä lukuun ottamatta kuorolaiset kokoon. Joukkoon kuului neljä evp-meriupseeria. Harjoituksiamme veti Cantores Minoresin johtaja Hiski Wallenius. Esiintymisemme entisten suomenlinnalaisten vuositapaamisessa kirkossa ja Upseerikerholla saavuttivat niin suuren suosion, että meidät kutsuttiin laulamaan kirkkomme 165-vuotisjuhlaan. Vaikka keikkaa alkoi pukata, eikä kuorotoimintaan osallistuminen tunne ala- tai yläikärajoja, päätimme kuitenkin saattaa kuoromme uinumaan. Pari jäsentämme joutui matkustamaan harjoituksiin Joensuusta ja Lappeenrannasta asti, ja yhdeltä ystävältämme oli aivoinfarkti vienyt puhekyvyn. Hän halusi siitä huolimatta osallistua harjoituksiin ja esiintymisiimme. Kuorolaulu yhdisti yli vuosikymmenten.

Hyvät kaaderilaulajat

Te eittämättä tunnette kuorolaulun yhteisöllisyyden paremmin kuin hyvin. Te myös tiedätte, että tulosten saavuttaminen vaatii vahvan sitoutumisen ja runsaasti kurinalaista harjoittelua. Toisaalta tiiviit sosiaaliset verkostot ja yhteislaulu ovat kaikkialla osoittautuneet pitkän ja onnellisen elämän katalysaattoreiksi. Suomen väestön pisimmät elinajanodotteet löytyvät Pohjanmaan ruotsinkieliseltä rannikolta ja Ahvenanmaalta. Siellä ei eristäydytä, vaan harrastetaan yhdessä ja aktiivisesti kuorolaulua ja muutakin seuratoimintaa.

Toivotan teille hyvää terveyttä ja pitkää ikää hienon harrastuksenne parissa!

Risto Sinkko: Nato ja EU:n tuoreet tutkimukset kansalaisten näkemyksistä maanpuolustuksesta ja turvallisuudesta