Sini Rantakari

Jokaisessa perheessä jotkin asiat toistuvat niin, että niistä tulee normaaleja. Normaaliksi tullessaan asia muuttuu jollain tavalla näkymättömäksi, mutta se ei silti lakkaa vaikuttamasta todellisuuteen. Osa upseerien perheissä normaaleista asioista syntyy työnantajan tarpeisiin sopeutumisesta.

Joskus huomasin, että ystäväpiirissäni on yllättävän monia upseerin vaimoja. Jotkin yhteiset normaalit eli se, ettei kaikkea tarvitse selittää, on varmasti helpottanut ystävystymistä. Toisaalta joskus on tuntunut pelkästään hyvältä, kun joku ulkopuolelta on nähnyt jotain, mille itse olen jo sokeutunut.

Luettelen tässä joitain meidän perheen normaaleita, joista olen kuullut kaikuja myös muista upseeriperheistä. Ehkä osa näistä on teille vieraita. Ehkä jotkin näistä ovat teidänkin tai jonkun tuttavaperheenne normaalia.

”Nähdään taas ensi viikonloppuna!”

Lähtemiset ja tulemiset ovat upseeriperheen arkipäivää. Viikon leirit, työmatkat ja työpaikkakunnalla käymiset ovat niitä lyhyitä. Ne eivät välttämättä ole helppoja, mutta harjoitus sekä pakottaa että auttaa löytämään parhaat mahdolliset käytännöt. Toistojen ansiosta virheistä on mahdollista oppia.

Parhaimmillaan toisen lähtemiset ja tulemiset auttavat ylläpitämään suhteessa tervettä erillisyyttä, jossa kumpikaan ei muutu itsestäänselvyydeksi. Kun huomaa tarvitsevansa ja kaipaavansa toista vielä avioliiton kolmannellakin vuosikymmenellä, ei kaikki ole mennyt pieleen.

”Koska isi tulee kotiin?”

Kun lapset kysyvät näin, he eivät odotakaan kuulevansa kellonaikaa, vaan jäljellä olevien öiden lukumäärän. Lapsilla on oikeus kaivata, minulla on etuoikeus olla läsnä, lohduttaa ja kannustaa. Vanhempina voisimme jäädä kadehtimaan toisiamme, jos emme näkisi sitä hyvää, mitä me molemmat lapsillemme haluamme.

”Missä sinä olit silloin töissä?”

Samalla tavalla kuin lapsiperheen elämä jäsentyy lasten syntymävuosien mukaan, upseeriperheen elämä jäsentyy komennusten mukaan. Kun koitamme muistaa tietyn matkan, juhlan tai sairauden ajankohtaa, muistelemme, kuinka monta lasta meillä tuolloin oli ja missä isä silloin oli töissä.

”Mihin olet seuraavaksi siirtymässä?”

Upseerin palveluspaikat vaihtuvat siihen tahtiin, että kysymys seuraavasta siirrosta on arkipäivää niin omassa mielessä kuin kollegoiden puheissakin. Sama kysymys seuraa, kun suunnitellaan perheen yhteisiä lomia, kodin remontteja, lasten harrastuksien vastuurooleihin sitoutumista ja puolison työ- ja opiskelumahdollisuuksia.

Kysymykseen voi tulla vastauksia, mutta tilanteet voivat muuttua nopeastikin. Kun upseeri on ollut ensimmäisen päivän uudessa palveluspaikassaan, kysymyksen voi unohtaa. Noin kuukaudeksi.

”Muutetaanko yhdessä vai lähdetkö yksin?”

Tämä on tärkeä kysymys, josta haluamme keskustella joka kerta, edes lyhyesti. Olosuhteet ja elämäntilanteet muuttuvat niin, että kummankin mielipide kannattaa aina tarkistaa, vaikka aiemmin olisi jo sovittu jotain. Kumpikin vastaus tähän kysymykseen vaatii mahdollisista seurauksista keskustelemista ja yhteistä vastuun kantamista, jotta kumpikaan ei jää liian yksin.

”Katson kaapista jonkin iltapuvun”

Iltapukua edellyttävät juhlat ovat aina ihania ja säännöllisesti toistuessaan niistä voi nauttia jopa enemmän, kun juhlissa kävijöiden tuttavuus- ja ystävyyssuhteet syntyvät ja syvenevät. Myös juhliin valmistautuminen helpottuu, kun ei ole enää ihan niin jäykkää ja kaapista löytyy jo perusvarusteet lähteä iltajuhliin jo vaikka saman tien.

”Minä olen minä”

Vaikka upseerin työ määrittelee osaltaan perheemme elämää ja mielelläni kuljen mieheni rinnalla myös erilaisissa edustustilanteissa tutustumassa hänen työhönsä, minä olen ensisijaisesti minä. Minä olen valinnut puolisokseni miehen, joka valinnut upseerin ammatin. Minä olen valinnut omaksi ammatikseni jotain muuta, jolla myös saa olla vaikutusta elämäämme.

Onneksi puolisoni on osannut itsenäisyyden puolustamisen ammattilaisena puolustaa myös minun itsenäisyyttäni, kun olen ilmaissut omaan aikaan, omaan koulutukseen tai johonkin työtehtävääni liittyviä tarpeitani. Jokaisella ihmisellä on sekä yhteyteen että itsenäisyyteen liittyviä tarpeita. Luovuutta, päättäväisyyttä ja hyvää tahtoa tarvitaan, jotta löydetään riittävästi tilaa kaikkien perheenjäsenten tarpeille.

***

Sini Rantakari on upseerin vaimo ja neljän lapsen äiti. Hän tekee työkseen psykoterapiaa pääosin parisuhdekysymyksissä ja kirjoittaa Rakkauden ammattilaiset -blogistina (linkki).
Kysymyksiä, kommentteja ja näkemyksiä yms. Sinille voi lähettää osoitteeseen puolison.aani(at)mailbox.org.