Sodankäynnissä koetellaan ja ylitetään aina rajoja, rikotaan sopimuksia, haetaan oikeutusta laittomuuksille ja yhteisöllisille pelisäännöille. Samalla tavoin kuin alamaailmassa haetaan oikeutusta omille, itsekkäille ja itsekeskeisille aineellisille ja aineettomille pyrkimyksille. Mitä lisäarvoa lain ja oikeuden omiin käsiinsä ottaneet voivat ihmisen mielen ja sisäisen kerronnan avulla tuoda taistelukentille? Olisiko yksittäisen mikrotason hämärätoimijan elämässä olla ammennettavaa makrotason sodankäynnin kontekstissa?

Sodankäynnin luonteen muututtua konventionaalisesta tietoverkkoihin ja samalla rauhan ja poikkeusolojen rajan hämärryttyä puhutaan ja panostetaan kognitiiviseen sodankäyntiin. Se on joustava yhdistelmä psykologista sodankäyntiä, informaatiopsykologista vaikuttamista sekä kybersodankäyntiä pyrkimyksenään vastustajan toimintakyvyn tuhoaminen tai heikentäminen ihmisen mielen haavoittuvuuksia hyödyntämällä ja merkityksiä luomalla. Narratiivikehystä luonnehtii ikiaikainen Sun Tsun periaate: ”Jos tunnet vihollisen ja tunnet itsesi, sinun ei tarvitse pelätä sadan taistelun seurauksia. Jos tunnet itsesi, mutta et vihollista, jokaisesta saavutetusta voitosta kärsit myös tappion. Jos et tunne vihollista etkä itseäsi, annat periksi jokaisessa taistelussa.”

Kognitiivisen sodankäynnin ytimeen päästääkseen on tunnettava ihmisen mielenmaisema, hänen tarinallinen tapansa jäsentää ympäröivän maailman ilmiöitä ja niistä juontuvia tulkintoja. Tarvitaan avaraa, ennakkoluulotonta mieltä, halua ja valmiutta etsiä yksilön käyttäytymismalleja kohteista, joilla ei välttämättä ja näennäisesti ole lainkaan tai vain löyhästi tekemistä valmisteltavien strategisten, operatiivisten ja taktisten pohdintojen kanssa.

Puutteiden ja oman käden oikeutuksen ristituli

Helsingin kantakaupungin Punavuoren pahamaineista historiaa leimaa köyhän työläiskaupunginosan eetos. Viime vuosadan alun ja puolenvälin Rööperi oli merimiesten, laittoman alkoholin kaupustelijoiden eli lestinheittäjien sekä langenneiden naisten tukikohta, jossa laki, oikeus ja normisto olivat muokkautuneet vahvimman oikeutuksen, röyhkeyden ja vallantaistelun pelikentäksi. Menestys edellytti häikäilemättömyyttä – mutta kilpailu vaati myös tilannetajua, pelisilmää, jossa jo Olaus Petrin periaatteista tutusti oikeus ja kohtuus kulkivat lain yläpuolella. Järjestelyn ydinvaatimuksia olivat vastapelurin tuntemus, jota ryydittivät tosiasioiden tunnustaminen vähintään hiljaisine hyväksymisineen. Lain oikealla ja väärällä puolella operoivien tuli osata nähdä kokonaisuus kaikessa vääjäämättömyydessään, katsoa rikkeitä, jopa rikoksia, läpi sormien – ymmärtää toisen tarkoitusperät, jopa kunnioittaa niitä.

”Täällä oli lämmin fiilis, ihmiset tunsivat toisensa ja vaikka rööperiläiset tiesivät meidän toimista, niistä ei puhuttu. Ne hyväksyttiin. Meidän liiketoimet kuului siihen aikaan ja paikkaan.”

Tähän vastakkainasetteluun oli keskenään kilpailevien hämäräjoukkojen – mutta myös heitä jahtaavien lain ja oikeuden puolustajien – alistuttava, henkensä pitimiksi. Voiton saavuttaakseen oli kyettävä sietämään tappioita, kokonaisedun nimissä luopumaan vähempiarvoisista oikeutuksista.

Rööperissä syntyi 1947 yksinhuoltajaäidin pojaksi Tom Sjöberg. Punavuorenkadun vuokrayksiössä elämän aineelliset eväät olivat vaatimattomat, joten nuorukainen näki monien muiden aikalaistensa tavoin nälän ja kurjuuden poistamiseksi ainoana vaihtoehtona laista ja yhteisestä normistosta piittaamattomat keinot.

”Yksinhuoltajaäiti hankki poikansa ja itsensä elannon myymällä lippuja linja-autoasemalla sekä niputti yöllä Hufvudstadsbladeteja jakelua varten. Ylpeys esti hakeutumasta köyhäinapuun.”

Lamppu Laamasen kirjaamassa elämäkerrassaan Tom Sjöberg – Rööperin katupoika (Docendo, 2005) kyseenalaisenkin maineen niittänyt viinanmyyjä, seksikauppias, rokkari ja suurtapahtumia järjestänyt nyrkkeilypromoottori kuvaa uskomattomien – totta tosiaan, tervettä suodatusta lukijalta vaativien – kokemuksellisten kertomustensa avulla elämäänsä ja uraansa. Lukijalle avautuu yhtäältä pääkaupungin ydinkeskustan lähihistoria herkullisine aikalaiskuvauksineen kaikkine sosiaalisine, poliittisine, oikeudellisine ja taloudellisine realiteetteineen. Toisaalta hän saa paneutua arvo- ja eettisperusteista ymmärrystään vastaan taistelevan yksilön tiehen vaikeine valintoineen.

Pelot ja heikkoudet voimavaroina

Sjöberg, Sjöba, joutuu kamppailemaan jatkuvien vaikeiden valintojen kehässä, jota reunustaa alituinen turvattomuuden tunne menneisyyden syyllisyyksine ja häpeineen sekä tulevaisuuden pelkoineen. Auktoriteettikammoisen miehen valinkauhassa tasapainoilevat oman viiteryhmän suosiminen, vastenmielinen yksilön ja joukon alistaminen sekä virkavallan anarkistinen ylenkatsominen ja samalla julkisen esivallan keskinäinen kunnioittaminen. Toiminnan mahdollistaa toisen tavoitteiden ymmärtäminen vääjäämättömässä, molempia hyödyntävässä rauhanomaisessa rinnakkaiselossa. Suu on osattava pitää omien inhimillisten heikkouksien puristuksissa supussa tuhoisilta ristiriidoilta välttymiseksi ja oman aseman turvaamiseksi.

Kirja avaa sekä suoraan että rivien välissä pelikentän, jossa niin lainkäyttäjät kuin niitä vastaan taistelevat lainrikkojaryhmittymät kykenevät luovimaan suurvaltapolitiikastakin tutun kauhun tasapainon säilyttämiseksi. Keinot ulottuvat suostuttelusta pakotteisiin, mielistelystä hännystelyn kautta henkeen käyviin varoituksiin. Tiukassa epäsymmetriassa voitolliseksi osoittautuu sotilaallisen voiman ulkopuolinen mielen sota. Voittajia on vähän, eivätkä Sjöbergin heikkoudet, joista vähäisimpiä ovat mieltymys kauniisiin nuoriin naisiin ja Cadillaceihin, helpota päämäärien saavuttamista.

Rööperin Kingi on ymmärtänyt, että menestyksen taustalla ovat ihmismielen aistienvaraiset tiedonkäsittelyn prosessit, joiden avulla vastapuolta voidaan manipuloida, halvaannuttaa ja horjuttaa tämä arvoihin, uskomuksiin, ajatuksiin, tunteisiin ja viimein tekoihin iskemällä. Helpolla hän ei pääse – siitä huolehtivat paitsi lainvalvojat myös yhteiskunnan hierarkkinen luokkajakoa. Jatkuva alemmuuden- ja huonommuudentunne tuntuu vai lisäävät oikeutuksensa löytäneen miehen sisua:

Ruotsinkielisellä ala-asteella koulunsa käynyt Sjöba tapaa opinahjonsa satavuotisjuhlassa muita saman oppilaitoksen pulpeteissa istuvia. Maamme talouseliittiin kuuluvat katsovat miestä ylen. Itsekunnioitus on koetuksella, mutta kestää: Sjöba tiesi, että avain voittoon on ylpeyden nieleminen, nöyryyden löytäminen – kuunaan ei pidä aliarvioida vihollistaan.

”Näin kyllä ihmisten ilmeet kun tulin. Siinä oli Ahlströmit, Krogiukset ja Ehrnroothit. Jos näin oikein, nyrpistivät neniään. Istuin Nallen kanssa samassa rivissä, siinä oli myös eräs kokoomukselainen ministeri. Nalle kysyi, mitä mä siellä tein. Vastasin, että ihan samaa kuin sä.”

Sjöban kerronta kuvastaa länsimaisien tyyppitarinoiden moninaisia kehityskulkuja. Hän kutoo sankaritarinansa. Se luo perustan valloittajan hahmolle, siinä ovat vastakkain hyvä ja paha, ja tämä vastakohtaisuus ratkeaa tais­telulla. Alkutilanne on harmoninen kunniallinen tila, jota ”pahuuden voimat” ilmaantuvat uhkaamaan. Kerrottavassa tarinassa sankari taistelee ja lopulta voit­taa ”pahan”. Taistelun jälkeen alun harmonia palautuu.

Minuuden koetteleminen

Identiteettiprojektina sankaritarina merkitsee sankaruuden osoittamista sekä minuuden ja omien ky­kyjen asettamista julkiseen testiin. Sankaritarinan päähenkilölle on ominaista voimakkuus ja moraalinen ylemmyys: hän herättää ihailua. Moninaiset seikkailut johdattelevat yhteen suureen etsintätyyppisessä etenemisessä, jossa toiminta keskittyy ristiriitaan sankarin ja tämän vihollisen välillä. Perusvireenä on seikkailullinen selviytymiskertomus toiveiden toetutumisen jaksollisessa unelmaprosessissa, jota leimaavat lapsenomainen nostalgia, kontekstuaalisen, spatiaalisen ja ajallisen onnen löytäminen tarinallisessa kiertokulussa.

Kingin voitollisuuden avaimia on kyky itsetuntemukseen, ymmärrys nelikentän sisäisten vahvuuksien ja heikkouksien samanaikaisuudesta siinä missä ulkoisten tulevaisuuden uhkien näkeminen mahdollisuuksina. Valmius epävarmuuden sietämiseen, usko itseen sekä kielitaitoisen, verkottumiskykyisen luotsaavat tyyneytensä säilyttävän verkottumiskykyisen miehen elämäntarinan muotoutumista.

Sjöbergin taistelu moninaisilla yhteiskunnan osa-alueilla on selviytymistaistelun voittajan linjajohtamisen ja tiukan hierarkian oppikirjaesimerkki. Linjan ohella matriisit ja kumppanuudet ovat kulttuuriymmärryksen ohella arvossaan. Itsekurin merkitys korostuu: liian moni kilpailija sortuu pään kestämättä arvojaan vastaan taistellessaan päihteisiin. Asiakassuhteet yhteiskunnan kaiken tason ja jokaisen suunnan vaikuttajiin, oikeisiin henkilöihin oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa, eivät kestä, verkostot repeilevät ja rikkoutuvat diplomatian kariutuessa.

Korkeemmas kärees

Tom Sjöberg taistelee mielessään ikuisessa ristiriidassa oikean ja väärän – hyvän ja pahan välillä – vai onko sittenkään? Yhteiskuntajärjestelmää ja laillista esivaltaa vastustava anarkia – yksilön lyhytnäköisten halujen, tarpeiden kamppailu yhteiskunnan ja yhteisön pitkäjänteistä etua vastaan.

” En mä koskaan ole ajatellut että toimin alamaailmassa. Samassa maailmassa me kaikki eletään, ahneiden ihmisten keskellä. Elämä on armollinen ja armoton. Mikään eletty ei palaa, vaan jää sinne jonnekin – hyvä ja huono, huono ja hyvä.”

Sjöberg kuvaa vuolaasti, kuinka poliisit ja rikolliset ymmärsivät toisiaan, kykenivät rauhanomaiseen rinnakkaiseloon – toimivat  reilun pelin kentässä – ymmärtäen, että se esti tarpeettoman väkivallan sekä tilanteiden eskaloitumisen: yhdenlaisista sodan oikeussäännöistä oli kyse.

Mies onnistuu välttämään vankilan vuosikymmenet, kunnes viimein käry käy. Vaan siitä hän ottaa opikseen ja – sanojensa mukaan – on lopettanut hämärähommat. Näyttäisikin, että mies on löytänyt mielenrauhan. Kirjan koskettavinta antia onkin rohkeus, jolla hän kertoo hengellisyydestään tunnustaessaan uskoneensa korkeampaan voimaan aina – ja ilman linnatuomioita:

”Mä uskon johonkin korkeampaan, mutten kirkon Jumalaan. Kuitenkin mä olen rukoillut joka ilta koko elämäni ajan mummun mulle Porvoossa opettaman rukouksen. Jotain on meidän yläpuolella, se on varmaa.”

Tom Sjöbergillä on kahdeksan jälkeläistä. Seitsemän ensimmäisen kanssa hän myöntää epäonnistuneensa. Vaan nuorimman, juuri täysi-ikäistyneen, kanssa, hän menettelee toisin. Tytär asuu hänen kanssaan.

Murrosikäisen tytön kanssa eläminen näyttää väliin olleen kova paikka vanhalle miehelle. ”Mutta vastuu voi kasvattaa vielä tällaistakin ukkoa!”

Arvot, itseluottamus ja pelisilmä

Rööperin Kingin elämäkerta panee lukijan koville. Hän joutuu punnitsemaan omia arvojaan ja eettisten toimintaperiaatteittensa oikeutusta. Ammatillisuus taistelee mikrotasolla miellyttämisen ja ei-professionaalisten houkutteiden erisuuntaisessa tempoilussa. On uskallettava kohdata oma vakaumuksellinen identiteettinsä, sopeutettava identifikaationsa joukkoon – kyse kun ei ole vähemmästä kuin elämästä ja kuolemasta. Jatkuvien jokasuuntaisten ajojahtien oravanpyörässä motivaatio on kovilla. Kujanjuoksussa on hyväksyttävä anarkismi – kyettävä olemaan kaikkien vastapelureiden kanssa askelen edellä. Vain hulluimmat selviävät, sanotaan – ydintekijöitä ovat intuitioon ja innovatiivisuuteen luottaminen. Hyvinvointi on mahdollista saavuttaa työläästi luottamusta rakentamalla sekä luottamuksenarvoisuudesta kiinni pitämällä. Salaisuudet on osattava pitää itsellä, omaa pesää ei käy likaaminen. Käytöstavat on hallittava.

Ilman luottamusta, joka kehittyy jatkuvan, ihmismielen perukoita tavoittelevan yksilöllisen vuorovaikutuksen avulla, kuolinkamppailu on edessä.

Vaan ennen kaikkea: pelisilmää ja tilannetajua hyödyntämällä on hyväksyttävä, että jokaisella meistä on oma totuutensa – eikä se ollenkaan jakaudu samana muiden kanssa. Tom Sjöberg pyrkii vakuuttamaan lukijansa samoin kuin hän saavutti ilmeisen kunnioitetun asemansa kilpailijoidensa ja yhteiskuntajärjestelmän vastapelureiden joukossa. Aristoteelisille hyveille herrasmies osoittaa paikkansa: viisaus, oikeudenmukaisuus, rohkeus ja kohtuullisuus vaikuttavat viitoittaneen tasapainon saavuttaneen veteraanin. Platoniset arvot hyvyys, totuus ja kauneus näyttävät nekin – kaikin aistein – saavuttaneen Rööperin Kingin, sellaisina kuin hän ne mieltää.

***

Kirjoittaja, KTT, majuri evp Pekka Kurvinen on liiketalouden sekä sotilasjohtajuuden tutkija ja soveltaja. Hän  pitkäjänteiseen, tasapainoiseen yhteisölliseen menestykseen. Sitä leimaa keskinäistä arvostusta rakentava kriittisyys..

Kuvat Sarvikuono Design.