Kylkirauta 2/2025 ilmestyy 19.6. teemalla ”Kylkirauta 90 vuotta”
Kylkirauta on ehtinyt kypsään 90 vuoden ikään. Tähän ikään pääseminen on edellyttänyt uudistumista ja lukijoiden mielenkiinnon ylläpitämistä. Tämän edellytyksenä ovat yhä uudet upseerisukupolvet, jotka ovat kiinnostuneita lukemisesta ja ajatustensa esiin tuonnista kirjallisessa muodossa. Vaikka Kylkirauta on ennen kaikkea kadettiupseereiden keskinäisen vuoropuhelun ja yhteydenpidon väline, niin vuosikymmenien saatossa lehdestämme on kehittynyt yhteiskunnallisesti arvostettu turvallisuusasioiden julkaisu, jonka juttuja lainataan muussa mediassa ja luetaan päättävillä paikoilla.
Kylkirauta on aina seurannut aikaansa, mutta ei ole koskaan säntäillyt viimeisimpien muotivirtausten perässä, vaan rakentanut oman linjansa Kadettikunnan arvopohjasta lähtien Isänmaan etu edellä. Tämän juhlanumeron artikkelit heijastelevat Kylkiraudan taonnan kannalta välttämättömiä aineksia; historian tuntemusta, vapaaehtoisuutta, sivistystä ja uudistumisen halua.
Kiitos kaikille vuosikymmenten saatossa Kylkiraudan taontaan osallistuneille. Pidetään kalpa kirkkaana ja säilä säihkyvänä myös tulevina vuosikymmeninä.
Tuleva lehti on luettavissa 20.12. myös digi-versiona tästä linkistä