Pekka Kurvinen

Luotsattuaan jälleen liittovaltiotaan kolmen kuukauden ajan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on toimillaan aiheuttanut globaalia apokalyptista neljän ratsumiehen kauhua, hämmennystä, pelkoa ja epätoivoa. Tuoreiden galluptulosten mukaan hänen republikaanikannattajistaan enää alle puolet luottaa johtajaansa. University College Londonin politiikan tutkimuksen professori Thomas Gift esittikin johtopäätöksenään: ”Ei vain politiikka näytä ärsyttävän äänestäjiä, vaan myös ilmeinen strategian puute, impulsiivinen päätöksenteko ja Valkoisen talon epäjohdonmukaiset viestit.” Professori totesi edelleen, että kovan bisnesmiehen mainetta luonut menettely on myös poukkoilussa rapistunut.

Tajuntaan piirtyy déjà-vu kylmän sodan vuosilta sekasortoa aiheuttavine asevarustelukierteineen, jota osapuolten kilpajuoksussa leimasi keskinäinen, syyllistävä nokittelu. Mistä tällaisessa aggressiivisen viestinnän ja kapitalistisen anarkismin täyttämässä neorealistiseksi kutsuttavassa johtamisessa oikein on kyse?

Valtiot  saattavat korostaa itsekkäitä etuja ja voiman tasapainoa kansainvälisessä politiikassa sekä mahdollisuuksia vähentää riippuvuutta muista. Tällaista johtamistapaa voidaan kutsua neorealistiseksi. Neorealismissa valtioiden on kilpailtava jatkuvasti sotilaallisesta voimasta ja kansallisesta turvallisuudesta, koska valtioiden kansainvälisessä politiikassa ei katsota olevan mitään korkeampaa auktoriteettia tai toimijaa, joka säätelisi valtioiden vuorovaikutusta.

Syntyvässä kilpailuasetelmassa johtajat pyrkivät maksimoimaan oman valtion turvallisuuden ja kaikenpuolisen hyvinvoinnin. Neorealistinen johtajuus voi toimia neuvotteluvälineenä, kun valtio pyrkii saavuttamaan etujaan tai turvaamaan omaa asemaansa. Tämä voi tapahtua esimerkiksi liittoutumien muodostamisen tai strategisten kumppanuuksien kautta. Maanpuolustuksessa tämä voi ilmetä esimerkiksi Naton kaltaisten puolustusliittojen kautta, jossa jäsenvaltioiden yhteistyö on keskeistä.

Neorealismikeskustelussa korostuvat voimatasapainomallit. Offensiivisessa realismissa valtiot, erityisesti suurvallat ovat pohjimmiltaan aggressiivisia ja hallintaan pyrkiviä. Defensiivisessä realismissa sen sijaan taho pyrkii tyytymään vallitsevaan asiantilaan ja tasapainoon. Trumpilaisesta offensiivisestä realismista kielivät kauppasotaan johtanut tullipolitiikka, Nato-kriittisyys, puheet Grönlannin ja Panaman haltuunotoista sekä ylipäänsä Amerikka ensin -ajattelu. Neorealismia kuvaa myös sotilaallisella voimalla pelottelu. Presidentti ei välitä diplomatiasta tavoitellessaan Yhdysvaltain etua – eikä poukkoilussaan malta kuunnella asiantuntijoita. Valtaa rohmutessaan Trump on valmis koettelemaan perustuslaillisia rajoja eikä kaihda itselleen epäsuotuisiksi kokemiensa henkilöiden syrjäyttämistä irtisanomisineen.

Tempoilevalla, diileihin pyrkivällä päivittäisellä reaaliaikaisella historian tekemisellä, tullipolitiikan ja suvereenien alueiden haltuun ottamisella uhkailemisella, luottoystävien siirtämisellä pelinappuloiksi näyttäisi olevan laajakantoiset seuraamuksia. Esimerkkinä käy Trumpin käytännössä sanelema Ukrainan mineraalisopimus, joka voi olla mallina myös muille maille.

Epävakaa markkinajohtajuus

Tilanteissa, joissa halutaan edistää taloudellista kasvua ja innovaatioita ilman valtion rajoituksia, voidaan hyödyntää kapitalistista, myönteistä anarkismia. Tämä voi tapahtua esimerkiksi yrittäjyyden ja kilpailun edistämisen kautta. Kapitalistisen anarkismin hyötyinä voidaan nähdä taloudellinen tehokkuus ja yksilönvapaus, kun taas haittoina voivat olla sosiaalinen epätasa-arvo ja markkinoiden epävakaus.

Politiikassa, diplomatiassa ja kansainvälisessä kaupankäynnissä kapitalistisen anarkismin periaatteet voivat johtaa siihen, että valtioiden välinen yhteistyö ja sääntely vähenevät, mikä voi luoda sekä mahdollisuuksia että haasteita. Esimerkiksi kauppasopimusten neuvotteluissa voi olla vaikeaa löytää yhteisymmärrystä, jos osapuolet korostavat liiallista vapautta. Maanpuolustuksessa tämä voi tarkoittaa yksityisten turvallisuusyritysten ja vapaaehtoisten osallistumista puolustustoimiin, mikä voi muuttaa perinteisiä käsityksiä maanpuolustuksesta.

Donald Trumpin ajatuksissa ja teoissa kapitalistisen anarkismin piirteet ilmenevät erityisesti hänen korostaessaan taloudellista vapautta, veroleikkauksia ja markkinoiden sääntelyn vähentämistä. Hänen hallintonsa aikana on ollut pyrkimyksiä vähentää valtion roolia taloudessa, mikä kuuluu kapitalistisen anarkismin periaatteisiin.

Häikäilemätön viestintä

Johtajalla saattaa olla itsekeskeisenä ja omahyväisenä tavoitteena puolustaa anarkistisia arvoja tai kyseenalaistaa vallitsevia järjestelmiä. Tällöin hän voi hyödyntää aggressiivista viestintää. Sille on ominaista suora, hyökkäävä, toisia epäkunnioittava ja häikäilemätönkin halujen, tarpeiden ja vaatimusten esittäminen. Tällöin koko tunnevarantoa hyödyntävää mielenilmaisua leimaavat vastapuolen syyttely ja uhkaukset. Yhteistoiminnallisuuden eetos on kateissa, luovuus ja innovatiivisuus peittyvät pelon ja epäluottamuksen lietsontaan.

Taloudessa aggressiivinen viestintä voi ilmetä dynaamisen markkinaosuuksien tavoittelun sekä logististen ketjujen uudelleenjärjestelyissä. Keinoina ovat voimakas markkinointiviestintä ja toisen mustamaalaaminen. Poliittisessa päätöksenteossa aggressiivinen viestintä lietsoo polarisaatiota ja erimielisyyksiä, mikä voi heikentää globaalia yhteistoimintakykyä, kriisienhallintaa, turvallisuutta ja resilienssiä. Provokatorisen strategisen viestinnän tavoitteena saattaa olla pelotteen luominen.

Aggressiivinen viestintä voi olla tehokasta neuvotteluissa, kun se osoittaa päättäväisyyttä ja voimaa. Maanpuolustuksessa tämä voi tarkoittaa esimerkiksi lobbausta, joka korosta uhkia ja tarpeita vahvistaa puolustusta.

Sodankäynnissä aggressiivista viestintää voidaan käyttää esimerkiksi pelotteen luomiseksi vastustajalle tai oman kansan moraalin nostamiseksi. Aggressiivinen viestintä ja neorealistinen johtajuus voivat olla hyväksyttäviä tai jopa suotavia tietyissä tilanteissa, kuten kriiseissä, joissa tarvitaan nopeaa ja päättäväistä toimintaa. Ne voivat myös olla tehokkaita keinoja vahvistaa omaa asemaa tai hankkia tukea, mutta niiden käyttöön liittyy aina riskejä, kuten konfliktien eskaloituminen tai suhteiden heikentyminen.

Donald Trumpin aggressiivinen viestintä näyttäytyy hänen fyysisten julkisten esiintymistensä ohella eritoten sosiaalisessa mediassa. Hänen strategisena tavoitteenaan vaikuttaisi olevan maineen, mielikuvan ja brändin vahvistaminen tukijoiden vakuuttamiseksi. Menettelyn hyötyjä punnitessa syntyy kuitenkin herää kuitenkin epäilys vuorovaikutuksen tehosta. Globaalissa kun muut maat tarvitsevat Yhdysvaltoja enemmän kuin Yhdysvallat toisia – olipa kyse sitten turvallisuuspolitiikasta tai maailmankaupasta.

Kaupan ja turvallisuuden liitto

Presidentti Sauli Niinistö on toistuvasti arvioinut, että ”kolmas maailmansota käydään talouden keinoin”. Hänen mukaansa Donald Trumpin tullit ovatkin vain osa talouden taistelukenttää. Talous on nousemassa ja noussut jo tärkeään rooliin, kun Yhdysvallat ja Venäjä neuvottelevat Ukrainaan aselepoa ja mahdollisesti rauhaa.

Presidentti Trump katsoo Yhdysvaltojen toimivan turvallisuussateenvarjona, josta tulee periä maksuja. Suhtautumistapansa ansiosta hän kytkee kauppapolitiikan turvallisuuspolitiikkaan. Suojelun vastineeksi kun muiden maiden pitäisi auttaa amerikkalaisia yhtiöitä poistamalla omia tullejaan, liittymällä kaupparajoituksiin Kiinaa vastaan ja esimerkiksi luvata merkittäviä investointeja Yhdysvaltoihin. Nato-kumppaneita Trump patistaa nostamaan puolustusmenojaan merkittävästi.

Kansainvälinen toiminta on aina nollasummapeliä, jossa hyötyjä voidaan saavuttaa eritoten liittoumien avulla. Esimerkiksi kylmän sodan suurvaltojen välisessä kilpavarustelussa oman edun tavoittelu edellytti molemmilta osapuolilta suuria panostuksia eikä avoin toiminta ollut mahdollista. Menettelyssä moraali oli päätöksenteossa huono ja sen vaikutus ilmeni vasta pakkokeinoja käytettäessä. Maailmanhistoria on osoittanut, että arvojen ja etiikan koetteleminen – vähiten pakon edessä – ei johda suotuisaan lopputulokseen.

Medialukutaito suodattimena

Tarkoitushakuisten lähteiden tarjoama informaatio voi olla puolueellista, ja informaatioon saattavat vaikuttaa taloudelliset ja poliittiset motiivit. Maailmanjärjestyksen murroksessa ja oikean tilannekuvan hahmottamisessa kriittinen medialukutaito korostuu. Sen avulla ihminen voi arvioida ja analysoida esimerkiksi talousuutisia, poliittista ja markkinakampanjointia sekä sosiaalista mediaa harhaanjohtavuuksien kitkemiseksi. Medialukutaito auttaa myös ymmärtämään osatekijöiden vaikutuksia kokonaisuuksiin, esimerkiksi taloudelliset ideologioiden vaikutuksia yhteiskuntaan, epätasa-arvoon, sosiaalisiin, demograafisiin ja ekologisiin ongelmiin.

Medialukutaidon avulla voidaan myös kyseenalaistaa konflikteihin tai jännitteisiin johtavia yksipuolisia taikka pelottavia viestejä sekä näiden vaikutuksia yksilön ja yhteiskunnan käyttäytymiseen. Medialukutaito voi auttaa kehittämään todellisuuspohjaisia ja ulkokohtaisia näkökulmia – olipa sitten kyse pörssisijoittamisesta, kyberturvallisuudesta tai henkilökohtaisesta varautumisesta.

***

Kirjoittaja, KTT, majuri evp Pekka Kurvinen on liiketalouden sekä sotilasjohtajuuden tutkija ja soveltaja. Hän  pitkäjänteiseen, tasapainoiseen yhteisölliseen menestykseen. Sitä leimaa keskinäistä arvostusta rakentava kriittisyys..

Kuvat Sarvikuono Design.