Majuri Joni Pirisen runoteos ”Tunnettu sotilas” Mannerheim-ristin ritareista on julkaistu
Mannerheim -risti myönnettiin jatkosodan aikana 191 henkilölle. Vuoden 2020 marraskuussa 98-vuotiaana menehtynyt Mannerheim-ristin ritari numero 95 Tuomas Gerdt oli viimeinen elossa ollut ritari. Hänen kuolemansa myötä ritarit elävät enää muistoissamme.
Yli 20 vuotta runoutta harrastaneen majuri Joni Pirisen vajaa kaksi vuotta sitten aloitettu kirjoitusprojekti runoteoksesta Mannerheim-ristin ritareista on tullut päätökseen. Hän toteaa, että kirjoitustyön taustalla on sanonta ”ihminen kuolee vasta sitten, kun hänen muistonsa lakkaa”. Pirinen haluaakin runoteoksellaan ”Tunnettu sotilas” (linkki) omalta osaltaan olla varmistamassa, että suomalaiset sankarit ja heidän tarinansa eivät koskaan kuolisi.
– Vajaa kaksi vuotta sitten aloitettu projekti on nyt tullut päätökseen. Enpä olisi arvannut kuinka ajankohtainen tästä kirjasta voikaan tulla. Kun kirjoitin edellisen Euroopassa riehuneen suursodan 80 vuoden takaisista suomalaisista sankareista, niin samaan aikaa Ukraina on kokenut tuon Suomen aikaisemman kohtalon ja sota Euroopassa on jälleen tosiasia. Tämä nostaa suomalaisen veteraanisukupolven teot jälleen keskiöön ja mittaamattomaan arvoon. Teos onkin myös omistettu Suomelle ja sen urhoolliselle kansalle. Siis kiitos suomalaiset sankarit, yhäkin aika velikultia.
”Tunnettu sotilas” –runoteoksessa jokaisen Mannerheim-ristin ritarin tarina kerrotaan kansallisrunoilija Runebergin tapaan runomittaan personoituna. Kirja ei toista ristin saajien osalta esitettyjä virallisia perusteita, vaan pyrkii kertomaan aidoista, oikeasti eläneistä, inhimillisesti tunteneista ja sodan kokeneista yksilöllisistä ihmisistä, jotka taisteluiden äärimmäisissä olosuhteissa osoittivat poikkeuksellista toimintaa. Teos tarjoaa myös täysin uuden lähestymistavan suomalaiseen sotahistorian tarkasteluun.
Pirinen tuntee, että on hän saanut aikaiseksi jotain merkityksellistä ja arvokasta.
– Koen, että olen omalta osaltani saanut olla vaikuttamassa suomalaiseen historiankirjoitukseen siltä osin, kun puhutaan Mannerheim-ristin ritareista ja heidän sankariteoistaan sekä veteraanisukupolvesta yleisesti laajemminkin. Kiitokseni kirjan ensipainoksen kustantajalle Kadettikunnalle ja kaikille minua kirjoitustyön aikana tukeneille.