Kadetti Joona Rättö

On osattava kantaa ylpeyttä siitä mihin kadettina kuulutaan, ja mitä kadettina edustetaan. Harvan yliopiston lukujärjestyksistä tuskin löytyy ammuntoja, sotaharjoituksia tai sulkeisia. On siis täysin ymmärrettävää, että se voi monissa siviilipuolen kanssaeläjissä herättää hämmennystä, ja silloin tällöin rakkaan opinahjomme opetussuunnitelma sekoittuukin helposti varusmiespalvelukseen. Siinä missä yhtäläisyyksiä eittämättä on, en voi tarpeeksi korostaa sitä, että kyseessä ei suinkaan ole vain kolmivuotinen uusinta siitä ajasta kun ”pojista tuli miehiä”.

Harvan ammattikunnan juuret ovat niin värikkäät kuin upseerin ammatin. Siksi on osattava kantaa ylpeyttä siitä missä nyt olemme, mutta myös kunnioittaa sitä mistä tähän pisteeseen on tultu. Oman ammattikunnan historian tuntemus on tärkeä osa kadettiupseerien katkeamatonta ketjua.

Kun vuosi sitten syksyllä pakkasin kapsäkkiini hammasharjan ja vaihtokalsarit, en voinut aavistaakaan millaiselle matkalle olin lähdössä. Ja jos totta puhutaan, en välttämättä vieläkään tiedä mihin tämä polku minut vie. Tuntuu hieman omituiselta puhua runsaan vuoden jälkeen opinnoista tai upseerin ammatista siihen malliin kuin niistä tietäisi jotain. Toki opinnoista ehtii tässäkin ajassa muodostua jonkinlainen kuva, ainakin niistä mitkä ovat jo takana päin, mutta itse upseerin ammatista ja työn tekemisestä on vasta muodostunut hyvin himmeä kuva, joka vielä muovautuu päivä päivältä tiedon ja ammattitaidon karttuessa.

Luomisen tuska kandidaatintutkielman parissa ja yleinen pedagogiapaini virkamiesruotsin kanssa ovat siivittäneet kuluneet nelisen viikkoa melko vauhdilla, ainakin allekirjoittaneen osalta. Toisen kotimaisen kielen opiskelua kun ei voi varsinaisesti nimittää omaksi kotikentäkseni, ja opinnäytetöidenkin veistelystä kokemusta on karttunut valitettavan vähissä määrin. Vielä keväällä kaikki viime viikkoina tehty tuntui kaukaiselta ajatukselta, aivan kuten olkapäälle ilmestynyt toinen raitakin. Nyt kuitenkin toisen vuoden opinnot ovat totisen totta, ja kandidaatin tutkinnon puolivälin rajapyykki odottaa jo nurkan takana.

Opintojen sisällöstä on kirjoitettu jo useamman toimijan toimesta erilaisiin blogeihin, joten koen toissijaisen tärkeäksi luetella tähän mennessä kerrytettyjä opintopisteitä, kursseja tai lisenssejä ja oikeuksia. Vähemmälle huomiolle kadetin elämästä kerrottaessa on kuitenkin jäänyt opiskelun hengellinen ja symbolinen puoli, sosialisoituminen ja kadettina olemisen merkitys. Molemmat edellä mainitut näyttelevät suurta roolia niin opintomenestyksen kuin tulevaisuudenkin kannalta, ainakin allekirjoittaneen papereissa. Koulunkäynti kun on paljon muutakin kuin vain tenteistä suoriutumista ja opiskelua auringonnoususta auringonlaskuun.

Kadettikoulu on ensisijaisesti jokaiselle kadetille opinahjo, sotatieteellinen tylypahka, jossa kerrytetään niin akateemista teoriaoppia, kuin käytännön kokemustakin. Jotkut viihtyvät kampuksella niin paljon, että koulu on käytännössä jo toinen koti. Tarkastellessani omaa koulutaivaltani, voin ilokseni huomata, että matkan varrella on tarttunut matkaan kosolti muutakin kuin muistiinpanoilla sotkettuja vihkoja ja opintopisteitä.

Siinä missä koulun ensisijainen tehtävä on tehdä meistä ammattitaitoisia upseereita suomen puolustusvoimille ja rajavartiolaitokselle, on se paljon muutakin. Se tarjoaa kaikille kadeteille mahdollisuuden verkostoitua, ja luoda kontakteja jo hyvin varhaisessa vaiheessa uraa. Parhaimmassa tapauksessa tapaat tulevat työkaverisi jo pitkän aikaa ennen kuin edes astut työelämään.

Sosiaalisen verkoston luomisen lisäksi, opiskelu tarjoaa mahdollisuuden elää opiskelijaelämää sen täydessä mittakaavassa, ja ennen kaikkea luoda muistoja, joita myöhemmin voidaan hymyissä suin kerrata saunan ylälauteilla. On sääli, että mikään taho ei pysty kertomaan, että juuri nyt eletään sitä elämää, mitä myöhemmällä ikää tituleerataan ”Vanhoiksi hyviksi ajoiksi”. Toki tämä on vain yksittäisen kadetin kanta asiaan, mutta koen että kadettivuodet ovat upseerin uralla yksi käännekohta, ja tärkeä osa sitä kokonaisuutta joka upseerin urapolusta muodostuu.

Puuduttavan yksipuolisen, tiskirätin harmaan akateemisen ilotulituksen rinnalla kadettikoulussa on monipuolista käytännön tekemistä, ja käytännön ammattitaidon kehittämistä erilaisten harjoitusten ja näyttöjen muodossa. Monipuolisten opintojen suomaa etua on myös se, että silloin tällöin saa palautuksen maan pinnalle sen suhteen, kuinka hyvin asiat ovat silloinkin, kun istuu kahdeksasta neljään auditoriossa, niin puuduttavalta kuin se tuntuukin. Kun istuu yön pikkutunteina sulattamassa lunta trangialla saadakseen juomakelpoista vettä Kainuulaisen kuusen alla, samalla vältellen vastapuolen tiedustelijoita, oppii vähemmän yllättäen arvostamaan auditorion kahvion tarjontaa ja lämpimiä sisätiloja. Puhumattakaan suihkusta ja sängystä, jossa nukkua.

Kuten aiemmin mainittua, puhuttaessa korkeakoulusta ja sen opinnoista, tulee ani harvalle mieleen teltoissa majoittuminen ja ampumaratapäivät. Meille kadeteille se kuitenkin on osa opintoja, ja ennen kaikkea ylpeydenaihe.

***

Kirjoittaja opiskelee 107. kadettikurssilla.
Kuvat kirjoittajan.