Mannerheim -risti myönnettiin jatkosodan aikana 191 henkilölle. Kunniamerkin saaja nimitettiin ritariksi ja sotilasarvoltaan hän saattoi olla yhtä hyvin sotamies kuin kenraalikin. Merkki on sen harvinaisuuden ja sen vaatimien erityisansioiden vuoksi Suomen arvostetuin kunniamerkki.

Viime vuoden marraskuussa 98-vuotiaana menehtynyt Mannerheim-ristin ritari numero 95 Tuomas Gerdt oli viimeinen elossa ollut ritari. Hänen kuolemansa myötä ritarit elävät enää muistoissamme. 

Yli 20 vuotta runoutta harrastanut kapteeni Joni Pirinen kirjoittaa parhaillaan Kadettikunnan tuella runoteosta Mannerheim-ristin ritareista. Jokainen ritari saa oman runonsa.

Pirisen kirjoitustyön taustalla on sanonta, että ihminen kuolee vasta sitten, kun hänen muistonsa lakkaa. Pirinen haluaakin runoteoksellaan omalta osaltaan olla varmistamassa, että suomalaiset sankarit ja heidän tarinansa eivät koskaan kuolisi.

– Mannerheim-ristin ritarit olivat kaikki sankareita. Kuten olivat kaikki suomalaisen yhteiskunnan jäsenet noina sodan kohtalon vuosina. Ritarit olivat esille nostettu otos niistä suomalaisista, jotka sodan äärimmäisissä olosuhteissa kykenivät tekemään jotain sellaista, joka toi heille sankarin aseman. Myyttien ja legendojen mukaan sankarit edustavat kaikkea parasta ihmisessä. He ovat useimmiten vahvoja, rohkeita, viisaita, nokkelia ja omistautuneita. He eivät kuitenkaan ole kaikkivoipia ja kuolemattomia. 

Kylkiraudan verkkolehti julkaisi elokuussa valmisteilla olevasta teoksesta runon Mannerheim-ristin ritari numero 36:sta, Aarre Voutilaisesta. Runon voi lukea tästä linkistä.

Nyt julkaistava toinen runo kertoo ritarista numero 18, Suomen marsalkka Mannerheimista, joka pitkän harkinnan jälkeen suostui tasavallan presidentti Risto Rytin ja siihen mennessä nimitettyjen ritarien pyynnöstä vastaanottamaan omaa nimeään kantavan ristin. Tasavallan presidentti antoi Mannerheimille ristin vieraillessaan Päämajassa Mikkelissä 7.10.1941 seurassaan pääministeri Jukka Rangell ja puolustusministeri Rudolf Walden.

Lisätietoa rististä ja 191:stä ritarista on luettavissa  Mannerheim-ristin ritarien säätiön sivuilta  tästä linkistä. 

Lisäksi Kadettikunnan ”Veteraanien perintö – Arvet efter veterarerna” -tietopankista löytyy esitys Mannerheim-ristin ritareista tästä linkistä.

***

SUURIN KAIKISTA – VAPAUS

Tsaarin henkivartija tuli Suomeen uran lopussa.
Mutta ura Suomessa oli vasta alussa.
Myllerrykset maailman sotkivat myös pohjolan.
Kokemusta tarvittiin, kun Suomi itsenäistettiin.

Punainen on talvi, punainen on hankensa sen.
Punaiset on joukot, vastassa noiden valkoisten.
Valkoinen on puoli valkoisen hallituksen.
Ja tsaarin upseeri johdossa on valkoisten.

Alussa itsenäisyyden, keskellä epävarmuuden,
kansa kaksijakoinen, jäljiltä oli sodan sen.
Uhka tuttu itäinen nosti päänsä uhoten,
niinpä valkoinen ja punainen kokivat ihmeen yhdistyen.

Talvisotaan Suomi lähti sodan jäljiltä sen.
Jossa vastapuoli riveissään piti veljen.
Saattoi olla huoli, kuinka sitten kestämme sen.
Vaikka moni kuoli, säilytimme itsenäisyyden.

Talvisodan Suomi teki ihmeteonkin sen.
Turha oli huoli, se kansan liitti yhdistäen,
Aikaisempi vastapuoli taisteli rinnalla sen.
Aiemman vastapuolen, veli rinnalla veljen.

Sodassa mies jokainen osoittaa kyllä rohkeuden.
Uusi palkinto osoitti sen, ylipäällikön nerouden.
Mikään valtio aiemmin ei ollut palkinnut pahemmin,
yli sotilasarvojen ollut ristiä antaen.

Niinpä Suomi olikin sodan maista harvinaisin.
Marskin viisauden osoitti jo Vilho Rätön saama risti.
Sota-ajan korkeimman kunniaa osoittavan,
ristin merkitys huomattiin, kun niitä esitettiin.

Vapauden ristin ja mitalin ajatus oli Mannerheimin.
Niiden perusteen uusimman nähtiin ärsyttävän Marsalkan.
Talvisodan keskellä syntyi neljäs pykälä,
joka ei kuitenkaan yhtään ristiä liikkeelle saa.

Erinomaisen urheuden, taistellen saavutettujen
erittäin tärkeiden tulosten tai erikoisen
ansiokkaasti johdettujen sotatoimien
palkitsemiseksi voidaan sotilasarvostaan
riippumatta Suomen puolustusvoimien
sotilas nimittää, kun esimiehet esittää
ensimmäisen tai toisen luokan ritariksi nimeten.
Näin syntyi sodan sankaruus, Mannerheim-ristin ritarius.

Tasavallan presidentti, päämajassa kun vieraili.
Oli seitsemäs lokakuun, kokoonnuttiin ruokailuun.
Kun presidentti Ryti Marsalkalle puheen piti,
jolla oli vain yks´ tarkoitus – suurin huomionosoitus. 

Herra sotamarsalkka! Kun mietin kansan kohtaloa.
Historiamme viimeaikainen ja vaikutus teidän ponnisteluiden.
Olette ollut ensimmäinen ja näkyvin suomalainen.
Maailmalla teidät tunnetaan ja ens´mäisenä mainitaan.

Teidät tuntee koko maailma suurimpana suomalaisena.
Se tuntee valtiomiehen ja myöskin miehen tieteiden.
Miehen lämminsydämisen ystävän lasten ja sairaiden.
Mutta ennen ihan kaikkea, teidät tunnetaan sotilaana.

Talvisodan taisteluun ryhtyminen vaikutti minuun.
Jäyhä mielen tyyneys, se teidän kylmän viileys.
Velvollisuuden tunnossa, tilanteessa huonossa,
Te osoititte urheutta rintamalla, tulen alla.

Ette epäröinyt hetkeekään johtaa sitä retkeekään.
Iän ja terveyden puolesta olisitte voinut luopua
epäkiitollisesta tehtävästä ja vastuusta,
jota silloin kannoitte ja näin toivoa annoitte.

Teidän ansionne on kehitys Suomen sotataidon.
Kaikissa sodissamme Te sotatoimia johditte.
Tästä kaikesta minä esitän kansan kiitoksen syvimmän.
Ja herra sotamarsalkka, pyydän vielä palvelusta.

Nimeänne kantavan ristin, korkeimman kunniamerkin
arvo ja merkitys nousisi, jos myös idean isi
suostuisi ristin ottamaan ja rinnassaan kantamaan
ristin ensimmäisen, nimitäin ykkösluokkaisen.

En yksin tätä pyytäisi, jos minua ei tukisi,
ritarit nuo aiemmat, sotilaat maan parhaimmat.
Jotka ovat pyynnössään, teitä pyytänyt mut pyytämään
puolesta puolustusvoimien ja koko kansan pohjoisen.

Kuule herra marsalkka, mulla olis´ asia.
Tästä teidän rististä ja sen merkityksestä.
Arvoa sen korottais, jos sen Marsalkkakin sais.
Siksi teille esitän kunnioittavan pyynnön tän.

© Joni Pirinen