Kylkiraudan verkkolehden ”tähystäjä” VTM Johanna Suhonen tarkastelee blogeissaan sekä laajan turvallisuuspolitiikan ajankohtaisia aiheita että pidemmän aikavälin ilmiöitä. 

***

Valko-Venäjälle annetun tuen määrä on katsojan silmissä

Äskettäin Suomessa poikennut Valko-Venäjän oppositiojohtaja Svjatlana Tsihanouskaja tapasi vierailunsa aikana presidentti Sauli Niinistön, pääministeri Sanna Marinin sekä ulkoministeri Pekka Haaviston. Vierailua isännöi Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen kunniapuheenjohtaja Ilkka Kanerva.

Ennen näitä tapaamisia Tsihanouskaja oli esittänyt vierailunsa tavoitteeksi sen, että Suomi lähtisi välittäjäksi Valko-Venäjän opposition ja itsevaltaisen, kansan silmissä legitimiteettinsä menettäneen, Aljaksandr Lukašenkan sekä Venäjän välisiin neuvotteluihin. Hän toivoi, että vähintään Suomi pitäisi Valko-Venäjän tilannetta esillä, ottaisi siihen kantaa ja tukisi opposition tavoitteita eristää kansainvälisesti laittomana pidetty nykyhallinto.

Siitä, missä määrin Tsihanouskajan Suomen visiitti oli menestyksekäs, voidaan olla montaa mieltä. Eri näkemykset painottuivat myös vierailua seuranneessa uutisoinnissa: siinä missä Helsingin Sanomat otsikoi positiiviseen henkeen Tsihanouskajan saaneen Suomelta tukea uusintavaaleja koskevalle tavoitteelleen, painottivat YLE:n ensimmäiset venäjänkieliset uutiset sitä, että Suomi ei lähde välittäjäksi Valko-Venäjän kriisissä.

Joidenkin mielestä jo se, että Suomen johto on tavannut Tsihanouskajan, on riittävä tuenilmaus. Toiset odottaisivat vähintään kärjekkäämpää kuukausia jatkuneen, brutaalin, Venäjän tuen mahdollistaman väkivallan, mielivaltaisten pidätysten, raiskausten sekä paikallisen median tukahduttamisen tuomitsemista.

Kansainvälisen median huomio on kohdistunut suurimmaksi osaksi elokuun 2020 vilpillisistä vaaleista käynnistyneisiin protesteihin. Vähemmälle on jäänyt uutisointi ja analyysi siitä, mitä mielenosoitukset ja tapa organisoida niitä kertovat Valko-Venäjästä, mikä on Venäjän rooli Valko-Venäjän väkivallan mahdollistajana ja toteuttajana, tai mitä geopoliittisia ja ideologisia vaikutuksia tapahtumilla on jo nyt havaittavissa.

Havaintoja Valko-Venäjästä

Muutama tutkija on tarkastellut valkovenäläisen yhteiskunnan kasvanutta politisoitumista. Esimerkiksi Carnegie Europen Gwendolyn Sasse on kirjoittanut Centre for East European and International Studiesin (ZOiS) joulukuussa 2020 toteuttamasta onlinekyselystä (linkki), jonka mukaan 57 prosenttia valkovenäläisistä on nyt kiinnostuneempia politiikasta kuin ennen protestien alkua.

Sasse kiinnittää huomiota myös demokratiaa koskeviin asenteisiin. Kyselyn mukaan 42 prosenttia vastaajista piti demokratiaa parhaimpana hallintotapana. Vain 13 prosenttia katsoi, että autoritaarinen hallinto on joskus demokratiaa parempi vaihtoehto.

Valko-Venäjällä on nähty vaalien aiheuttamia protesteja jo 15 vuotta sitten, mutta vasta vuosi 2020 muutti valkovenäläistä yhteiskuntaa merkittävästi. Tsihanouskaja selitti muutoksen syitä vierailunsa aikana kansalaisten asteittaisella kyllästymisellä Lukašenkan ylimieliseen hallintoon. Maahan on kasvanut uusi sukupolvi, joka internetin ja matkustamisen myötä tietää, millaista elämä on maan rajojen ulkopuolella. Lukašenka ei ole enää pitkään aikaan ollut perillä valkovenäläisten asenteista ja hän teki ratkaisevia virheitä sivuuttamalla koronapandemian olankohautuksella sekä ohjeistamalla viranomaiset käyttämään brutaalia väkivaltaa rauhallisia mielenosoittajia kohtaan.

Tsihanouskajan mukaan väkivallan aiheuttama järkytys kasvatti protesteja. Pandemian takia valtiolle kuuluvia tehtäviä toteuttavat kansalaiset myös ymmärsivät, ettei itsevaltaista hallintoa tarvittu mihinkään. Pelko katosi.

Ukrainan vuosien 2013–2014 tapahtumien tapaan Valko-Venäjän protesteissa ei ole kyse länsi-integraatiosta. Tsihanouskajakin painotti, että Valko-Venäjällä on käynnissä ”arvokkuuden vallankumous”, jossa on pohjimmiltaan kyse ”menneisyydestä ja tulevaisuudesta” sekä kansan tahdon kunnioittamisesta maan instituutioita ja hallintotapaa koskevissa kysymyksissä.

Samalla Valko-Venäjällä on Tsihanouskajan mukaan tapahtumassa sukupuolten vallankumous. Vaalien jälkeiset tapahtumat ovat saaneet naiset ymmärtämään vahvuutensa myös poliittisella kentällä. Lisäksi Tsihanouskaja ja muut nyt esillä olevat naiset ovat osaltaan olleet käynnistämässä muutoksia asenneilmapiirissä ja sukupuolirooleissa.

Ei mitään uutta hybridivaikuttamisen rintamalla

Venäjän taloudellinen tuki Lukašenkalle on ollut laajalti esillä mediassa. Muu vaikuttaminen Valko-Venäjän sisäisiin asioihin on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Pienten vihreiden miesten sijasta Valko-Venäjälle lähetettiin toimittajia ja propagandan taitavaa henkilöstöä korvaamaan irtisanoutuneet valkovenäläiset toimittajat ja tukemaan hallintoa viestinnässä. Samaan aikaan valkovenäläisten mellakkapoliisien pukujen väritys muuttui mustasta vihreäksi ja ennen käytössä olleet nimilaatat katosivat näiden puvuista. Tämä viittasi siihen, että toimintaympäristöä ainakin valmisteltiin venäläisten poliisin erikoisjoukkojen osallistumiseen.

Äskettäin valkovenäläinen, turvallisuuspalvelun ja oikeuslaitoksen entisistä työntekijöistä koostuva tutkimusryhmä BYPOL myös kertoi kartoittaneensa laajamittaista venäläisten aseiden ja ammusten käyttöä valkovenäläisiä mielenosoittajia vastaan. BYPOL:in mukaan kyseistä materiaalia ei tavallisesti käytetä joukkojenhallinnassa.

Aivan kuten Ukrainassa, jo ennestään käynnissä ollut disinformaatio- ja propagandakoneisto käynnistyi toden teolla. Valkovenäläisestä mediasta löytyi yhtäkkiä muun muassa Valko-Venäjän ja Venäjän koronastrategiaa ylistäviä ja lännen vastaavia kauhistelevia uutisia. Toinen esimerkki on viesti, jota venäläisten ohjaamana yritettiin ja edelleen yritetään laajalti myydä valkovenäläisille: ”protestit ovat kuivumassa kokoon”. Protestit ovat toki pienentyneet ja hajautuneet eri kaupunginosiin väkivallan ja purevan pakkasen takia, mutta kuten Tsihanouskaja vakuutti, ne eivät edelleenkään ole kuivumassa kokoon.

ZOiS:n joulukuisen kyselyn perusteella vuosi 2020 onkin vaikuttanut merkittävästi myös valkovenäläisten mediakäyttäytymiseen ja medianlukutaitoon: 71 prosenttia vastaajista nimesi valkovenäläisen valtionmedian sijasta ensisijaiseksi tiedonlähteekseen sosiaalisen median kanavat. Lisäksi reilulle viidesosalle (22 prosenttia) toiseksi tärkein tiedonlähde oli kansainvälinen, ei-venäläinen media.

Lukašenka puolestaan on turvautunut perinteiseen venäläiseen uhriutumisnarratiiviin, jonka mukaan Valko-Venäjä on länsimaiden aggression kohde. Tätä puhetta hän on pitänyt yllä muun muassa Valko-Venäjän kansankokouksessa, jonka aseman hän haluaisi kirjata uudistettavaksi ehdotettuun perustuslakiin.

Valko-Venäjän opposition mukaan sekä kansankokous että Lukašenkan lupailema perustuslakiuudistus on hämäystä, jolla pelataan aikaa ja jonka turvin Lukašenka pyrkisi pitämään kiinni vallasta mahdollisten uusien vaalien jälkeenkin.

Koska Venäjä on lopulta asettunut tukemaan Lukašenkaa, voitaneen vetää se johtopäätös, että Venäjälle Lukašenkan enemmän tai vähemmän tosissaan esittämä agenda olisi hyväksyttävä. Kansankokouksen aseman kirjaaminen perustuslakiin olisikin hyvin venäläinen ratkaisu. Vastaavaa se ajaa Ukrainassa. Siellä Venäjän intressejä palvelisi riittävä autonomia niin kutsuttujen Itä-Ukrainan ”kansantasavaltojen” alueella, joka mahdollistaisi maan sisäpolitiikkaan puuttumisen ja epävakauden luomisen sisältä käsin.

Havaintoja Venäjästä

Venäjälle Valko-Venäjä on ollut liittolainen ja geopoliittisesti sen merkitys on lähes yhtä suuri kuin Ukrainan. Vaikka Valko-Venäjän tapahtumissa ei olekaan vahvaa itä-länsi -asetelmaa, ahdistaa Venäjää ajatus yhdestä uudesta, onnistuneesta ”värivallankumouksesta”, joka saattaisi toimia ikävänä esimerkkinä venäläiselle oppositiolle ja muille hallinnon vastustajille. Lukašenkan ja hänen hallintonsa väkivallan tukeminen sekä odottaminen nähdään siis Venäjällä pienempänä pahana, kuin jättimäisten protestien jatkuminen.

Valko-Venäjällä tiedetään geopoliittiset realiteetit, mikä kuului myös Tsihanouskajan puheesta. Kun häneltä Suomessa kysyttiin millaisia suhteita Valko-Venäjä odottaa maiden väliltä tulevaisuudessa, mainitsi hän ”samanlaiset kauppasuhteet kuin aiemminkin” ja totesi, ettei Valko-Venäjä hae vihollisia, vaan ystäviä.

Tästä huolimatta Venäjän tuki Lukašenkan hallinnolle on tehnyt saman Valko-Venäjällä kuin Ukrainassa. Se on tuonut kansan yhteen ennennäkemättömällä tavalla, ja muuttanut pysyvästi asenteita Kremliä kohtaan.

Kaksituhatta vuotta sitten elänyt roomalainen lyyrikko Horatius toteaa eräässä oodissaan voiman ilman viisautta tuhoutuvan omaan suuruuteensa. Tätä todistavat parhaillaan, ja tulevat jatkossakin todistamaan, niin Lukašenka ja hänen lähipiirinsä, kuin Kremlkin.

***

Yhteydenotot: johanna.suhonen(at)kylkirauta.fi.