Sini Rantakari

”Miksi minä joudun tämänkin hoitamaan? Eikö kukaan muu voinut järjestää tätäkään asiaa?” Vähitellen seinät kallistuvat kohti ja koko maailma näyttää ikuiselta, mahdottomalta ja yksinäiseltä esteradalta. ”No tietysti minä muistan ja teen kaiken yksin, kun ei tässä muitakaan ole.”

Katkeruus nousee kokemuksesta, jossa on jäänyt liian yksin. Parisuhteessa odotus yhteydestä kohdistuu puolisoon. Voisi ajatella, että yksin jäämisen kokemuskin johtuu hänestä. Varsinkin, jos hänen on työnsä vuoksi oltava paljon poissa kotoa. Miten voi elää upseerin kanssa jäämättä liian yksin, katkeroitumatta?

Yhteyden säilyttäminen itseen ja toiseen

Kun voin hyvin, minun on helppo olla hyvää seuraa. Mutta jos olen ärsyyntynyt, väsynyt, loukkaantunut tai tunnen jotain muuta hankalaa tunnetta, joudun tasapainoilemaan: Annanko tilaa tunteelleni vai työnnänkö sen pois? Asetunko toimimaan oman ihannekuvani mukaan vai sallinko itselleni enemmän? Luotanko, että yhteys toiseen säilyy, vaikka kertoisin, mitä minussa nyt tapahtuu?

Jokaisen parisuhteen kasvuhaaste on elää samaan aikaan yhteydessä itseen ja toiseen, yhtä aikaa itselle ja toiselle uskollisena. Tällaisessa asetelmassa rakkautta annetaan ja vastaanotetaan vapaasti, omien tarpeiden ilmaiseminen on turvallista ja kummatkin voivat ilmaista omia rajojaan silläkin uhalla, että tuottaisi toiselle pettymyksen. Kumpikaan ei jätä toista eikä itseään liian yksin.

Upseerin työhön kuuluu kuitenkin rakenteita, jotka voivat aiheuttaa puolisossa hylätyksi tulemisen ja yksin jäämisen tunteita. Upseerin puolison erityinen haaste ja kasvun paikka on olla hylkäämättä itseään tai toista, vaikka tuntisi itsensä hylätyksi. Miten voi sietää kivuliaita tunteita ilman, että niiltä tarvitsee suojautua aggressiivisen käyttäytymisen taakse tai vetäytymällä toisen tavoittamattomiin?

Aggression taakse suojautuminen estää tunteiden ja tarpeiden ilmaisua. Ilmaisemattomat tunteet ja syrjään työnnetyt tarpeet nakertavat iloa ja läheisyyttä, vaikka tarkoitus olisi päinvastainen. Ne voivat muuttaa äänensävyä vaativaksi ja sanavalintoja piikikkäiksi tai purskahtaa esille kutsumatta, rajuilman tavoin. Täyttymättömät tarpeet tulevat ilmi, tavalla tai toisella.

Turvallisessa suhteessa kyky sietää kipua ja paljastaa oma haavoittuneisuutensa toiselle lisäävät läheisyyttä. Parisuhde kannattelee toisiaan kaipaavia kumppaneita. Itsensä asettaminen alttiiksi väärin ymmärretyksi tai hylätyksi tulemiselle on alttiiksi asettumista myös hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemiselle.

Tarpeita vastaan ei kannata taistella

Kun rakkaani on poissa, haluan erityisesti säilyttää yhteyden häneen. Hoidan mielelläni yhteistä kotiamme ja lapsiamme, meidän asioitamme. Joskus jopa niin mielelläni, että unohdan itseni ja omat tarpeeni. Minua ohjaa kaipaus, joka muuttuu teoiksi. Tekeminen tekee väsyneeksi. Lopulta olen niin yksin, väsynyt ja tarvitseva, etten kestä sitä. Enkä kestä mitään muutakaan, mikä muistuttaisi minua siitä, mitä tarvitsisin.

Huono itsetunto, välttelevä kiintymyssuhdetyyli, traumaattiset suhdekokemukset ja monet muut syyt voivat vaikeuttaa yhteyden säilyttämistä itseen ja toiseen yhtä aikaa. Tällöin voi olla voimakas halu olla toiselle miellyttävä, jotta toinen ei hylkäisi. Joskus hylkäämisen pelko on niin vahva, että ihminen itse työntää omat tarpeensa syrjään ja pyrkii säilyttämään suhteen mukautumalla toisen tarpeisiin. Jos miellyttäminen käy sietämättömäksi, voi olla helpointa vetäytyä eli katkaista suhde omiin riippuvuuden ja läheisyyden tarpeisiin.

Tarpeet eivät syrjään työntämällä katoa. Puolison lähteminen leirille tai työmatkalle voi herättää tunnetasolla hylätyksi tulemiseen tai yksinjäämiseen liittyviä pelkoja, vaikka järki ymmärtäisi, ettei sellaisesta ole kyse. Siksi juuri ennen eroon joutumista vietetyt hetket ovat erityisen herkkiä. Näihin hetkiin liittyvistä tunteista ja tarpeista kannattaa keskustella rauhassa silloin, kun tilanne ei ole käsillä. Tästä olen kirjoittanut enemmän ensimmäisessä Puolison ääni -blogikirjoituksessani.

Yllättävän monelle on vaikeaa kertoa omista tarpeistaan. Se voi tuntua itsekkäältä, nololta tai jopa hävettävältä. Toiset eivät halua paljastaa tarpeitaan. Toiset odottavat puolison ymmärtävän toisen tarpeet sanomattakin, tai ainakin kertasanomisella. Ei siis ihme, että tärkeitä asioita voi jäädä sanomatta ja väärinkäsityksiä syntyy. Mutta niihin auttaa sama lääke: rauhassa puhuminen, kokemusten ja tarpeiden sanoittaminen.

Katkeruuden tunteet auttavat katkeroitumisen ehkäisemisessä

Muistan ajan, jolloin olin jo ties monettako vuotta kotona vaippaikäisten kanssa. Huomasin olevani kateellinen eronneille tuttavilleni, joilla oli vähintään yksi lapsivapaa viikonloppu kuukaudessa. Otin asian arasti puheeksi puolisoni kanssa. Hän kesti kuulla tarpeeni. Hänelle ei ollut vaikeaa mahdollistaa minulle vapaita viikonloppuja. Aina poissaolon jälkeen oli ihanaa palata kotiin.

Puhumisen vaikeudesta ja vaivalloisuudesta huolimatta tunteiden ja tarpeiden ilmaiseminen kannattaa, aina uudestaan. Väärinymmärrysten ja ohitetuksi tulemisen riskistä huolimatta puhuminen on paras keino kasvattaa keskinäisen ymmärtämisen ja yhteyden mahdollisuutta. Joillekin on helpompaa ilmaista herkimpiä ajatuksiaan kirjoittaen tai laulaen.

Katkeruuden tunteet kannattaa ottaa puheeksi pian, kun sellaisia huomaa. Kateuden tunteet ovat samaa sukua ja sanoittamisen arvoisia. Ne ovat arvokkaita viestejä täyttymättömistä tarpeista. Niiden äärelle kannattaa aina pysähtyä.

Katkeruuden ja kateuden tunteet kertovat, miten katkeroitumista kyseisessä elämäntilanteessa voi estää ja minkä tarpeiden täyttyminen on nyt ensisijaista. Tässä kohdassa ei kannata miettiä perheen ulkopuolisten ajatuksia, odotuksia tai malleja. Rohkeus, luovuus ja oman arvojärjestyksen tunnistaminen auttavat löytämään yhteiseen elämään sopivia tapoja elää uskollisena omille ja toisen tarpeille kaikenlaisissa olosuhteissa.

Ehkä olisi hienoa sanoa, että olen selvinnyt ilman katkeruuden tunteita. Mutta se ei ole totta. Olisihan se upeaa, jos voisin kertoa selviäväni katkeruuden tunteideni yli yksin. Mutta silloin valehtelisin. Tarvitsen puolisoni apua, etten jäisi liian yksin. Minun on suostuttava vastaanottamaan puolisoni sydämen sulattava halaus silloin, kun siihen suostuminen on kaikkein vaikeinta. Meidän on uskallettava tarvita toisiamme.

***

Sini Rantakari on upseerin vaimo ja neljän lapsen äiti. Hän tekee työkseen psykoterapiaa pääosin parisuhdekysymyksissä. Kysymyksiä, kommentteja ja näkemyksiä yms. Sinille voi lähettää osoitteeseen puolison.aani(at)mailbox.org.