Sini Rantakari

Velvollisuudet eivät ole kovin muodikas puheenaihe tässä yksilön vapauksia ja oikeuksia korostavassa ajassa. Upseerin työ kuitenkin edellyttää sitoutumista velvollisuksiin ja tarvittaessa myös uhrauksiin. Seuraako siitä jotain myös upseerien puolisoille?

Taakse on jäänyt aika, jolloin perheen odotettiin muuttavan upseerin työn perässä ympäri Suomea. Enää ei Puolustusvoimat tarjoa muuttaville perheille puoli-ilmaisia asuntoja, eikä monissakaan varuskunnissa elä yhteisöä, joka tarjoaisi uudet ystävät ja tuen kullakin paikkakunnalla. Omaa työuraa luovaa puolisoa ei enää ihmetellä ja päivitellä.

Ulkopuolelta määriteltyjen odotusten ja velvollisuuksien määrän vähentyminen ei tarkoita vastuun vähenemistä. Päinvastoin, vapaus lisää vastuun määrää. Vastuu tarkoittaa sen ymmärtämistä ja hyväksymistä, että omilla teoilla ja tekemättä jättämisillä on seuraukset.

Nyt ei ole enää niin selvää mallia eikä vertaistukea tarjoavaa yhteisöä upseerin puolisolle tai sitä osaa harkitsevalle. Jokaiselle perheelle jää sekä vapaus että vastuu oman perheen tarpeista ja järjestelyistä. Tilanteiden vaihtuminen ja tarpeiden muuttuminen pitkässä suhteessa on varmaa. Luovuus, joustavuus ja hyvä tahto toista kohtaan auttavat pitkälle.

Mutta ei velvollisuuksiakaan voi unohtaa. Kyky toimia pelkän velvollisuuden vuoksi on perustaito, jota koetan lapsillemme opettaa. Vaikka on tärkeää saada tuntea omia tunteitaan, joidenkin velvollisuuksien mukaan toimivalle elämä tarjoaa enemmän. Terveydestä huolehtiminen kannattaa, vaikkei siltä tuntuisi. Opiskelemisesta on hyötyä niinäkin päivinä, kun se ei huvittaisi.

Ystävällisyyttä puolisolle kutsutaan rakkaudeksi silloinkin, kun siltä ei tunnu. Kuulumisten kuunteleminen ja kertominen lisäävät läheisyyttä, vaikka siihen ei olisi aina niin innokas. Kahdenkeskistä aikaa kannattaa järjestää.

Parisuhteessa on vähintään yhtä tärkeää täyttää velvollisuuksia itseään kuin toista kohtaan. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on ensisijaisesti kunkin omalla vastuulla. Siihen kuuluu myös avun pyytäminen toiselta niin arkisissa kuin erityisissäkin tilanteissa, joissa toiselta tukea tarvitsee.

Minä olen joutunut opettelemaan sekä hyvinvoinnistani huolehtimista että avun pyytämistä. Ennen venytin jaksamistani äärimmilleen ennen kuin se purkautui katkerina palasina puolisoni kuultavaksi. Katkeruutta sulattivat pitkät yöunet, liikunta ja ystävät, pettymyksistä puhuminen ja kuulluksi tuleminen. Nyt osaan pyytää pienempiä asioita selkeämmin ja useammin.

Turvallisessa parisuhteessa, jossa on lupa tuntea ja tarvita kaikenlaista, on helpompi toimia vastuullisesti. Mitä vähemmän tarvitsee suojautua itseltään ja toiselta, sitä suorempi yhteys on omiin tunteisiin ja tarpeisiin. Sitä helpompi niistä on myös toiselle kertoa sellaisella tavalla, joka mahdollistaa kuulemisen.

Puolisoiden positiivinen velvollisuus on olla totta toisilleen, kunkin omalla persoonallisella tavalla. Upseerin kanssa haasteita voivat tuoda esimerkiksi pettymykset työn sanelemiin ehtoihin, pitkät ajat erossa ja jaksamisen kysymykset. Tärkeintä on saada yhteys toiseen aina uudelleen ja jakaa se, mikä milloinkin on totta.

Parhaimmillaan parisuhde kannattelee puolisoita silloin, kun omat voimat tai keinot eivät riitä toimimaan viisaasti. Virheiden tekeminen on välttämätöntä, jotta voisi oppia ja kasvaa. Mitä suuremman virheen teet, sitä suuremman rakastamisen osoittamisen mahdollisuuden puolisollesi annat.

***

Sini Rantakari on upseerin vaimo ja neljän lapsen äiti. Hän tekee työkseen psykoterapiaa pääosin parisuhdekysymyksissä ja kirjoittaa Rakkauden ammattilaiset -blogistina (linkki).