Carl von Clausewitzin mukaan sodan peruselementtejä ovat väkivaltaisuus, vihollisuus ja alisteisuus politiikalle. Sota on sotapäällikön ja armeijan, maan hallituksen ja koko kansan asia. Artikkelissa tarkastellaan, millaisia ovat suomalaisten kadettiupseerien sosiaalinen sodan kuva ja siihen sisältyvät arvot ja asenteet eri toimijoita kohtaan.

Artikkeli perustuu yleisesikuntaupseerikurssilla laatimani diplomityön ”Sosiaalinen sodan kuva – upseerien käsityksiä sodan sosiaalisesta luonteesta” tuloksiin. Opinnäytetyön tavoitteena oli ymmärtää turvallisuuden viitekehyksen ja arvoteorian kautta upseerien mielissä vallitsevaa sosiaalista sodan kuvaa, jossa keskiöön nousivat sodan eri osapuolten väliset suhteet ja niiden laatu.

Koska sota ymmärretään poliittisten ryhmien välisenä äärimmäisenä ja organisoituna väkivaltana, on tutkimusasetelma heti ajatuksia herättävä. Miten äärimmäisen väkivallan konteksti värittää siviilien, turvallisuusviranomaisten, valtiovallan ja vihollisen välisiä suhteita?

Sodan kuva

Julkisuudessa sodan kuvaa tarkastellaan usein teknologisista, materiaalisista tai strategisista näkökulmista. Tarkastelussa ovat usein maailman sotilaspoliittinen tilanne ja erilaiset sotilaalliset konfliktit. Ammattisotilaiden keskustelussa painottuvat erilaiset taisteluvälineet, taistelutavat, operaatiotaito ja taktiikka. Näistä näkökulmista on Maanpuolustuskorkeakoulussa tehty paljon tutkimusta. Tutkimustulokset, kirjalliset julkaisut ja keskustelut luovat mieliimme sodan kuvan, jonka kautta ymmärrämme, mitä sota nykyaikana voi olla.

Sodan kuvaan voidaan liittää myös sosiaalinen tai sosiologinen puoli. Sodassa vallitsevat tietyt sosiaaliset suhteet, joita voidaan tarkastella muun muassa turvallisuuden viitekehyksen kautta. Siinä kiinnostuksen kohteena ovat kysymykset siitä, ketä suojellaan, keneltä suojellaan ja kuka suojelee. Nämä kolme kysymystä tuovat esiin sodan sosiaalisen ulottuvuuden. Sodassa on kyse lopulta ihmisryhmien välisistä suhteista ja niissä toteutuvasta äärimmäisestä organisoidusta väkivallasta tai sotilaallisesta voimankäytöstä.

Sosiaalista sodan kuvaa syventää kysymys siitä, miksi yhteiskuntaa ja sen kansalaisia suojellaan. Tällöin ollaan arvojen ja asenteiden alueella. Liitämme yhteiskuntaan erilaisia arvostuksia ja niistä kumpuavia asenteita. Arvomme kertovat meille sen, miksi sotilas tekee sotilaan työtä ja miksi hän haluaa olla yhteiskuntamme palveluksessa pyyteettömästi.

Käsityksemme vihollisesta on arvolatautunut, ja se johtaa erilaisiin, usein lähes automaattisesti vihamielisiin asenteisiin. Sana ”vihollinen” on jo itsessään negatiivisesti arvolatautunut. Vihollisen ja suojeltavan yhteiskunnan välillä vallitsee sotilaallinen jännite. Sotilaiden tehtävänä on suojella yhteiskuntaa viholliselta.

Yhteiskuntaan, viholliseen ja yhteiskunnan suojelijoihin liittyviä arvoja ja asenteita voidaan tarkastella useista näkökulmista. Yksi käytännöllinen ja samalla syvällinen arvoja korostava teoreettinen malli on Edgar Scheinin organisaatiokulttuurin malli. Siinä oletetaan, että ihmiset, joiden kulttuuritausta on sama, jakavat laajan kattauksen erilaisia syväoletuksia siitä, mikä on maailmassa pysyvää ja äärimmäisen tärkeää.

Syväoletukset ilmenevät arvoina, joiden puitteissa teemme valintoja toimiessamme osana yhteiskuntaa. Arvot johtavat asenteisiin, jotka edelleen näkyvät työpaikoilla ja elämässä erilaisina tekoina, puheina ja symboleina. Schein käyttää sanaa artefakti viitatessaan erilaisiin kulttuurillisiin reaalimaailman tuotteisiin.

Suomalaisia kadettiupseereja voidaan pitää samoja arvoja ja syväoletuksia jakavana yhtenäisenä kulttuurisena joukkona. Upseerien koulutuksessa ja kasvatuksessa korostuvat perinteet, yhteinen arvopohja ja yhteiskunnan odotukset. Tämän yhtenäisyyden voidaan olettaa vaikuttavan upseerien suhtautumiseen sotaan ja sodassa vallitseviin sosiaalisiin suhteisiin.

Jokainen upseeri muodostaa oman sodankuvansa perustuen esimerkiksi uutisiin, omaan työarkeensa upseerina ja historiatietouteen. Harvalla suomalaisella upseerilla on kokemusta sotatilanteesta. Kuitenkin kriisinhallintatehtäviin ja rauhanturvaoperaatioihin osallistuneilla upseereilla on henkilökohtaista kokemusta toimimisesta kriisialueilla.

Sodistamme on kauan aikaa, ja sotaa käyneet sukupolvet harvenevat vuosi vuodelta. Enemmän tai vähemmän mielikuviin perustuvaa käsitystä sodasta voidaan teoreettisesti lähestyä sosiaalisen rakentumisen teorian kautta.

Peter L. Berger ja Thomas Luckmann kuvaavat teoriassaan, miten käsityksemme todellisuudesta rakentuvat yhteisöissä. Käsityksiämme sodan luonteesta, oikeasta ja väärästä ja siitä, mikä on toimivaa ja mikä ei osana yhteiskuntaelämää, ohjaavat mielikuvat. Voidaankin ajatella, että upseerien sosiaalinen sodankuva on sosiaalisesti rakentunut. Jokaisen upseerin sodankuvalla on sosiaalisesti rakentunut perusta, joka ilmenee erilaisina mielikuvina.

Kun turvallisuuden viitekehys sodan eri osapuolineen, Scheinin organisaatiokulttuurin teoria ja Bergerin ja Luckmannin teoria yhdistetään, saadaan aikaan teoreettinen malli, jonka avulla upseerien arvopohjaista sosiaalista sodan kuvaa voidaan tarkastella. Tällöin tarkasteluun otetaan upseerien käsitykset yhteiskunnan suojelijoista, yhteiskunnan suojeltavista jäsenistä ja yhteiskuntaa uhkaavasta vihollisesta ja näiden ryhmien välisistä sosiaalisista suhteista sekä ryhmiin liittyvistä asenteista ja arvoista.

Tutkimuksen tutkimuskysymykset olivat: mitä osapuolia kuuluu upseerien sodankuvaan, mitä arvoja ja asenteita upseerit liittävät sodan eri osapuoliin ja miten upseerit kokevat sodan osapuolten väliset suhteet?

Näihin kolmeen kysymykseen vastaamalla saatiin vastaus päätutkimuskysymykseen: miten upseerit suhtautuvat sodassa vallitseviin sosiaalisiin suhteisiin? Vastaukset tutkimuskysymyksiin saatiin haastattelemalla eri ikäisiä ja eri taustaisia upseereja. Haastateltaviksi upseereiksi valikoitui neljä kadettia, yksi luutnantti, yksi yliluutnantti, kolme kapteenia, yksi komentajakapteeni ja yksi everstiluutnantti. Haastatelluista upseereista viisi palveli Maavoimissa, kaksi Merivoimissa, kaksi Ilmavoimissa ja kaksi Rajavartiolaitoksessa.

Yhteiskunnan suojelijat sodan aikana

Haastatellut upseerit pitävät yhteiskunnan kovan turvallisuuden tuottajina ensisijaisesti valtion viranomaisia, Puolustusvoimia, Rajavartiolaitosta ja poliisia, jotka toimivat suppean valtionjohdon alaisuudessa ja ohjaamina. Suppealla valtiojohdolla voidaan ymmärtää valtion ja virastojen ylintä johtoa. Laajan valtiovallan näkökulmassa myös edellä mainitut viranomaiset nähdään osana valtiovaltaa.

Yhteiskunnan pehmeän turvallisuuden tuottajina pidetään puolestaan pelastuslaitoksia ja sairaaloita, jotka tuottavat turvallisuutta kaikille kansalaisille, myös kovan turvallisuuden tuottajille.

Sotilaallista turvallisuutta luovat toimiva infrastruktuuri ja toimivat markkinat, kaupat, teollisuus, sähkönjakelu, elintarvikehuolto, lämpövoimalat ja niin edelleen. Upseerit pitävät näitä perusturvallisuuden tuottajia kovan turvallisuuden toimijoita tukevina toimina ja kansalaisten turvallisuuden peruselementteinä. Myös järjestöt ovat upseerien mielestä turvallisuuden tuottajia.

Valtiovallan rooli yhteiskunnan varsinaisena suojelijana ei ole yksiselitteinen asia. Osa haastatelluista kokee, että valtiovalta on sotilaallisen suojelun näkökulmasta ennen kaikkea suojelemisen kohde. Toisaalta kaikki haastatellut kokevat, että valtiovalta toimii sotilaallisen suojelemisen johtajana, ja valtiovallalle on kyettävä takaamaan vapaus tehdä päätöksiä myös sodan aikana.

Osa haastatelluista ajattelee olevansa osa valtiovaltaa, mutta lisäksi upseereilla on vielä korkeamman tason valtiovallan edustajia, joiden käskyjä he pyrkivät ensisijaisesti toteuttamaan. Valtiovallalla on siis kaksoisrooli: toisaalta valtiovalta johtaa valtion sotilaallista puolustamista, ja toisaalta jotta valtiovalta kykenee tehtävänsä suorittamaan, tulee sitä myös sotilaallisesti suojella.

Haastateltujen mielestä valtiovaltaan kuuluvat tärkeimmät henkilöt ja toimijat ovat tasavallan presidentti, puolustusvoimain komentaja, ministeriöt ja niiden virkamiehet – erityisesti puolustusministeriö ja puolustusministeri, oikeuslaitos, eduskunta, hallitus, valiokunnat, turvallisuusneuvosto ja Pääesikunta.

Kaikki haastatellut arvostavat suuresti viranomaisten työtä. Upseerien asenteena on, että muut viranomaiset hoitavat tehtävänsä ammattitaitoisesti ja kykenevät yhteistyöhön Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen kanssa. Lisäksi ajatellaan, että kaikkia viranomaisia tarvitaan osana sotilaallista maanpuolustusta. Arvokkaaksi upseerit kokevat sen, että muut viranomaiset tukevat Puolustusvoimia resurssein ja ylläpitämällä yhteiskunnan turvallisuutta siellä, missä sotatoimet eivät ole käynnissä.

Selkeänä arvona tai jopa oletuksena on, että kokonaismaanpuolustus on se tapa, jolla aseellinen maanpuolustus on järjestettävä. Upseerit perustelevat yleisen asevelvollisuuden tärkeyttä sotilaallisella uhkalla ja siitä johtuvalla ehdottomuudella. ”Kaikkien on osallistuttava, sillä vihollinen on vahva.”

Haastatteluissa tuli esille vahva yhteisöllisyys ja koko yhteiskunnan ponnistus, jos sotaan joudutaan. Reserviläiset ja maanpuolustukseen osallistuvat siviilit nähtiin tärkeäksi voimavaraksi tilanteessa, jossa kansakunta on uhattuna. Upseerien sodan kuva on siinä mielessä totaalinen.

Osa perusteli asepalveluksen oikeutusta demokratialla ja kansan tarpeella. Esille tuli myös vastavuoroisuus. Yksilön on annettava jotakin yhteiskunnalle, koska saa nauttia yhteiskunnan tuottamasta turvallisuudesta. Haastatteluissa näkyi myös traditionaalisuus. Asevelvollisuus on hyvä ratkaisu, koska näin on kauan tehty ja se on toimiva järjestelmä. Upseerit vaikuttavat olevan tyytyväisiä nykyiseen asevelvollisuusjärjestelmään, mutta myös kehitystä kaivataan.

Suojelun kohderyhmät

Sotilaallisen suojelun kohteina ovat haastateltujen upseerien mielissä oma perhe ja läheiset, ystävät ja sukulaiset. Kaikki kokevat olevansa ennen kaikkea yhteiskunnan palveluksessa, ja kaikkia kansalaisia suojellaan. Rajanvetoa siitä, kuuluvatko sotilaallisen suojelun piiriin myös ei-kansalaiset voidaan kuitenkin tehdä riippuen upseerista. Osa näkee sotilaallisen turvaamisen altruistisena kaikkia ihmisiä koskevana turvallisuustyönä, ja osa katsoo turvallisuuden koskevan ennen kaikkea kotimaan kansalaisia, jotka ovat valmiita antamaan panoksensa yhteiskunnalle ja sen turvallisuudelle vastavuoroisesti.

Suojelun kohteina pidetään myös muita viranomaisia, omia sotilaita ja valtiovaltaa. Samalla jokaisella kansalaisella katsotaan olevan mahdollisuus osallistua maanpuolustukseen omien kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaisesti. Tutkimuksen perusteella on selvää, että yksittäinen kansalainen voi olla samalla sotilaallisen turvallisuuden tuottaja ja turvallisuudesta nauttiva yksilö. Sotilas voi nopeastikin muuttua suojelun kohteeksi esimerkiksi haavoittuessaan, ja nuori yhteiskunnan kansalainen voi muuttua suojelijaksi suorittaessaan asepalvelusta.

Kansalaisiin liittyviä varsinaisia arvoja tai puolustettava ominaisuuksia on vaikea todentaa syvällisesti. Syy siihen, miksi kansalainen nähtiin arvokkaaksi puolustamisen kohteeksi, on yksinkertaisesti kansalaisuus. Kansalaisuus voidaan nähdä siis itseisarvona. Tässä asetelmassa upseeri on valittu kansan puolustajaksi, koska kansa niin toivoo. Tämä on mahdollista demokraattisen järjestelmän avulla.

Kansalaiset valtuuttavat valtionjohdon järjestämään yhteiskunnan puolustamisen, ja upseerit suorittavat kyseistä tehtävää. Tällöin upseerin työn arvon mittaa suojeltava kohde itsessään, joka suojelemista toivoo. Suojeltava kansalainen on turvallisuuden tunteen mittari.

Haastatellut upseerit pitävät itseään tiedon portinvartijoina suhteessa kansalaisiin. Heillä on mielestään oikeus ja velvollisuus salata sotatoimiin liittyvää tietoa, eikä sitä tarvitse jakaa muille kuin viranomaisille. Tästä ollaan upseerien keskuudessa yksimielisiä. Riski tietovuotoon on suuri. Tästä syystä on tärkeää, että salaiset sotilaallista toimintaa koskevat tiedot salataan myös kansalaisilta. Tästä näkökulmasta tiedon salaamisen tärkeys lienee yksi perustavalaatuisista uskomuksista. Sen tarpeellisuutta upseerit pitävät faktana.

Upseerit pitävät arvokkaana demokraattista järjestelmää ja kansan vaikutusmahdollisuuksia. Samalla puolustettavana arvona nähdään toimiva yhteiskuntarakenne ja se kaikki hyvä, jota siihen liittyy – ihmisten aineellinen hyvinvointi ja valinnanvapaus elämässä. Lisäksi kansallisen turvallisuuden nähdään vaikuttavan alueelliseen ja globaaliin turvallisuuteen. Turvallinen yhteiskunta luo turvallista ympäristöä myös valtioiden välille.

Kuka on vihollinen

Vihollisena upseerit pitävät toisen valtion sotilaallisia toimijoita, jotka joko uhkaavat sotilaallisella väkivallalla tai käyttävät sotilaallista väkivaltaa Suomen alueella. Tällaisia väkivaltaisuuksia upseerien mielestä edeltää jo rauhan aikana käynnissä oleva tiedustelu valtiomme alueella. Oman maan kansalainen saattaa myös toimia sotilaallisena vastustajana ja vihollisena, jos hän toimii vihollisvaltion hyväksi. Vastustaja voidaan myös ymmärtää vihollisuuden lievemmäksi muodoksi, eikä siihen välttämättä kuulu sotilaallisen väkivallan käyttö.

Osa haastatelluista upseereista on sitä mieltä, että yhteiskuntamme osana on myös ideologisten ja uskonnollisten ääriliikkeiden edustajia, poliittisten ääriliikkeiden edustajia ja toisen valtion kansalaisia, jotka työskentelevät vihollisen hyväksi. Upseerit ovat yhtä mieltä siitä, että monenlaisia vastustavuuksia on voimassa jo rauhan aikana. Vihollisuuksiksi ne muuttuvat vasta, kun sotilaallista voimaa käytetään tai sen käytöllä uhataan.

Haastatelluilla on erilaisia näkemyksiä siitä, minkälaista arvoa viholliselle tulisi antaa ja miten viholliseen tulisi suhtautua. Haastatteluissa tuli muun muassa esiin vastavuoroisuuden periaate: vihollista tulee arvostaa ja kunnioittaa, jotta vihollinen vastavuorisesti kunnioittaisi meitä. Jos vihollinen kunnioittaa meitä, voimme mekin kunnioittaa vihollista.

Toinen näkökulma oli se, että vihollista tulisi aina kunnioittaa. Tämä on länsimaisen oikeuskäsityksen periaate. Jos luovumme tästä periaatteesta, menetämme tärkeän osan omasta moraalistamme. Kolmannen näkökulman mukaan vihollista tulee kohdella hyvin ja oikeussääntöjen mukaisesti, koska se sitoo meidät länsimaiseen arvoyhteisöön, ja tämä asetelma luo meille kansainvälisiä liittolaisia sotilaallisen kriisin puhjetessa. Neljäs näkökulma oli raadollisuuden näkökulma, jonka mukaan vihollista ei tule arvostaa eikä kunnioittaa. Vihollinen on suorittanut laittoman hyökkäyksen, ja vihollinen on tuhottava tai ajettava pois maastamme.

Yksi erityinen havainto oli se, että monet haastatellut mainitsevat viholliselle kuuluvan perimmäisen ihmisarvon, jonka puitteissa vihollisetkin ovat perusominaisuuksiltaan arvokkaita. Tämä arvo tuntuu upseerien puheessa kuulostavan kuitenkin julkilausutulta arvolta, joka ei todellisuudessa kuitenkaan pitäisi paikkaansa. Jos vaakakuppiin asetetaan toiselle puolelle vihollisen henki ja toiselle puolelle oma henki, läheisten henki tai oman sotilaan henki, painaa omien hanki aina enemmän. Todellisuudessa siis vihollinen on kuitenkin vihollinen, jonka upseeri on valmis tuhoamaan tilanteessa kuin tilanteessa.

Haastatellut kokevat, että vihollinen voi käyttää väkivaltaa yhteiskunnan suojeltavia jäseniä vastaan monista eri syistä ja monilla eri tavoilla. Vihollinen todennäköisesti aiheuttaa sivullisia uhreja käyttämällä sotilaallista voimaa infrastruktuuria, sotilaskohteita ja valtiohallintoa kohtaan. Lisäksi vihollisen katsottiin kykenevän käyttämään väkivaltaa tarkoituksellisesti siviiliväestöä vastaan.

Oletettavaa upseerien mielestä oli se, että vihollinen ei todennäköisesti noudata sodan oikeussääntöjä. On kuitenkin yllättävää, miten vaitonaisia upseerit tuntuvat olevan keskusteltaessa siviileihin kohdistuvasta sotilaallisesta väkivallasta. Tutkimuskirjallisuuden mukaan siviileihin kohdistuva systemaattinen ja raaka väkivalta on aina ollut osa sotaa. Jostakin syystä upseerit eivät tätä asetelmaa tunnista, tai he eivät siitä halua puhua. Kenties upseerit pitävät sotaa kahden sotilasjoukon mittelönä, jossa kuitenkin ovat voimassa jonkinlaiset säännöt ja ylevätkin periaatteet. Tällöin väkivalta siviilejä kohtaan muodostuu tabuksi, eikä sitä suomalaisessa sotilaspuheessa tahdota tunnistaa.

Vaikka upseerit näkevät itsensä yhteiskunnan sotilaallisina suojelijoina, he samalla kokevat, että he eivät pysty estämään kaikkea sitä väkivaltaa, jota siviiliväestöä vastaan kohdistetaan. Näyttää myös siltä, että upseerit ovat hyväksyneet tämän vihollissuhteen. Niinpä yhteiskuntaa suojellaan kokonaismaanpuolustuksen hengessä, jossa myös muilla toimijoilla kuin sotilailla on tärkeät roolit yhteiskunnan sotilaallisessa suojelemisessa. Sotilaat eivät pysty yksin hoitamaan yhteiskunnan sotilaallista puolustamista. Sen sijaan heillä on keinot ja välineet vaikuttaa vastavuoroisesti viholliseen sotilaallisella voimalla.

Sodan into

Kysyttäessä haastatelluilta upseereilta, haluaisivatko he osallistua sotaan syystä tai toisesta, osoittavat upseerit huomattavaa yksimielisyyttä. Kaikille haastatelluille on itsestään selvää, että sota on aina kokonaisia yhteiskuntia tuhoava tapahtuma, jossa ei ikinä ole mitään toivottavaa tai hyvää. Kaikki haastatellut ovat sitä mieltä, että he eivät ikinä toivo sotaa Suomeen ja että sota olisi yhteiskunnalle hirvittävä tapahtuma.

Muutama upseeri kertoo miettineensä asiaa paljon, eikä asia lopulta ole niin yksinkertainen. Muutama upseeri on pohtinut sotaan osallistumista ammatillisesta näkökulmasta. Heitä kiinnostaa tietää, miten he pärjäisivät todellisissa taistelutilanteissa. Toisaalta kaksi heistä toteaa, että he haluaisivat päästä kokeilemaan tätä asiaa jossain muualla kuin Suomea koskevassa konfliktissa. Luonnollinen ympäristö olisivat kansainväliset kriisinhallintaoperaatiot.

Innokkuudessa sotaan tutkimusaineistossa on yksi selvä poikkeus. Yksi upseeri toteaa, että hän haluaisi kriisinhallintatehtävään, joka olisi mahdollisimman sodan kaltainen. Hän perusteli halukkuuttaan ammattitaidon kehittämisellä ja kenttäkokemuksen saamisella. Upseeri koki siis haluavansa erityisesti sodan kaltaisiin oloihin.

Muut haastatellut tuntuvat pitävän rauhallisempaa kriisinhallintatehtävää tai -operaatiota parempana vaihtoehtona. Osa haastatelluista ei halua toistaiseksi osallistua mihinkään ulkomailla tapahtuvaan operaatioon. Toisaalta upseeri, joka sodan kaltaisiin oloihin toivoo pääsevänsä, on samaa mieltä muiden haastateltujen kanssa siitä, että sota on aina tragedia eikä sotaa Suomeen missään tapauksessa toivota.

Suhtautuminen väkivaltaan

Kaikilta haastatelluilta upseereilta kysyttiin, miten he suhtautuvat väkivaltaan ja tappamiseen sodassa. Upseerit pohtivat tappamista ja väkivaltaa muun muassa lainsäädännön, vaihtoehdottomuuden ja sodan perusluonteen näkökulmista.

Usea haastatelluista perustelee väkivallan oikeutusta lainsäädännöllä ja siihen liittyvällä kontekstisidonnaisuudella. Useimmissa yhteyksissä väkivalta on väärin ja tuomittavaa, mutta toisaalta suojeltaessa yhteiskuntaa väkivaltaa nimitetään sotilaalliseksi voimankäytöksi. Tällöin väkivalta oikeutetaan yhteiskunnan suojelemisella. Jos kansalainen toteuttaa hätävarjelua tai asevoimat käyttävät sotilaallista voimaa maahan tunkeutuneen vihollisen pysäyttämiseksi, on konteksti silloin oikeuttamassa väkivallan käyttöä.

Samalla tavalla voi olla, että konteksti tekee väkivallasta tuomittavaa. Jos kansalainen käyttää väkivaltaa mielivaltaisesti tai vihollinen tekee laittoman hyökkäyksen, on kyseessä väärä konteksti, ja teko on tuomittava. Voidaan ajatella, että väkivalta on aina väärin. Jos viranomainen käyttää sotilasvoimaa, ei kyseessä ole väkivaltainen teko vaan sotilaallisen voiman käyttäminen, joka on lain oikeuttamana mahdollista. Haastateltujen upseerien puheesta ilmenee, että kyse ei ole tällöin edes oikeudesta vaan itse asiassa velvollisuudesta.

Sotilaalla on velvollisuus väkivallan käyttöön tehtävänsä mukaisesti. Kansainvälinen laki ja aluevalvontalaki mahdollistavat viranomaisille kaikkien käytössä olevien keinojen käyttämisen vihamielisen hyökkäyksen pysäyttämiseksi.

Haastatellut upseerit ovat sitä mieltä, jos on valittava oman hengen ja vihollisen hengen välillä, oma tai toisen oman kansalaisen henki on aina arvokkaampi. Jokaisella on oikeus itsensä säilyttämiseen ja suojelemiseen, jolloin väkivalta on sallittua vihollisen pysäyttämiseksi. Kyseessä on vaihtoehdottomuuden ajatus, jossa vihollinen ei jätä mitään muuta vaihtoehtoa kuin väkivallan käyttämisen.

Osan haastatelluista tuo myös esille käsityksensä siitä, että sotilaiden käyttämässä väkivallassa ei ole mitään ongelmallista. Väkivalta on sotilasorganisaation keskeinen työkalu, ja sotilasorganisaation tehtävänä on väkivallalla uhkaaminen. Kyse on pelotteesta, jonka avulla sota estetään. Vihollinen ei ryhdy väkivaltaisiin toimiin tietäessään, että sitä uhataan vastavuoroisesti väkivallalla.

Osa haastatelluista selvästi pohtii suhdettaan sotilaalliseen väkivaltaan välttämisen periaatteen avulla. Heidän mukaansa väkivalta ja tappaminen eivät ole itsetarkoitus sodassa, vaikka ne kieltämättä sodan ominaisuuksiin kuuluvatkin. He pitivät muita keinoja parempina ja lopullisempina sodan ratkaisijoina. Tässä ajatuksessa voi olla ideana peittää sodan raakuus ja väkivaltaisuus korkeampien tavoitteiden taakse. Jos sodassa ei ole lopullisena tarkoituksena tappaa, vaan saada aikaan menestystä muilla keinoilla, voi sota tuntua oikeutetummalta ja moraalisesti terveemmältä.

Useat haastatellut kokevat, että sodassa on sen raakuudesta huolimatta aina pyrittävä välttämään tarpeetonta kärsimystä. Tämä antanee upseereille oikeutuksen toimia sotilaallisina voiman käyttäjinä, sillä he ajattelevat väkivallan olevan säänneltyä ja moraalista, kun sitä käytetään sopivasti ja rajoitetusti. Yksi haastateltu kuitenkin toteaa, että tällaista suhteellisuuden periaatetta on vaikea noudattaa sotatilanteessa, jossa voiman käyttö on aina haavoittavaa tai tappavaa ja käytössä ovat äärimmäiset keinot. Väkivallan käyttö saattaa siis helposti eskaloitua, ja väkivaltaa saatetaan käyttää lopulta tarpeettomasti ja liikaakin.

Sosiaaliset suhteet sodassa

Haastateltujen upseerien mielissä eri viranomaiset ja kansalaiset muodostavat kokonaismaanpuolustuksen verkoston, jossa jokainen on velvollinen toimimaan kykyjensä mukaan maansa hyväksi. Upseerit saavat oikeutuksen toimilleen demokraattisesti valitulta valtiojohdolta. On luontevaa ajatella, että upseerit toteuttavat kansalaisten tahtoa. Kenties kansalaisten keskuudessa on joitakin yksilöitä, jotka eivät syystä tai toisesta tällaiseen kollektiiviseen puolustukseen halua osallistua. Toistaiseksi asia ei tunnu ainakaan haastateltuja upseereita vaivaavan.

Heidän mukaansa kansalaiset ovat suurimmaksi osaksi halukkaita ja kykeneviä toimimaan eri tehtävissä sodan aikana. Kansalaisten nauttima vapaus, hyvinvointi ja turvallisuus voidaan nähdä perustavalaatuisina syinä ja taustaoletuksina sille, miksi kansa edelleen on sitä mieltä, että yhteiskuntaamme kannatta kollektiivisesti puolustaa. Hyvät elinolosuhteet lisäävät halua puolustaa maata.

Vihollisen ja suojeltavan yhteiskunnan välinen suhde ja siihen suhtautuminen saa haastatelluilta kaksijakoisia piirteitä. Suojelun tarkoituksena on estää väkivalta sivullisia vastaan, mutta nykyaikaiset sodankäynnin välineet ovat niin nopeita ja tehokkaita, että siviilien täydellinen suojeleminen asevaikutukselta koetaan lähes mahdottomaksi.

Vihollisen toteuttamaa väkivaltaa ei pidetä moraalisesti oikeutettuna, mutta kuitenkin sen ymmärretään kuuluvan jopa olennaisena osana sodan perusluonteeseen. Haastateltujen mielestä on oletettavaa, että vihollinen käyttää asevoimaa siviilejä vastaan painostaakseen valtiojohtoa.

Mukaan tuleekin ymmärrys kokonaismaanpuolustuksesta. Koko siviilisektori pehmeän turvallisuuden toimijoineen on avainasemassa asevoimien rinnalla, kun vihollinen vaikuttaa yhteiskuntaan. Haastatellut upseerit kokevat, että muut viranomaiset ja yhteiskunta tukevat hyvin Puolustusvoimia sen toteuttaessa sotilaallisen maanpuolustuksen tehtäviä.

Yhteiskunnan suojelijoiden ja vihollisen välinen suhde vaikuttaa haastateltujen upseerien mielissä hyvin selvältä suhteelta. Vaikka useissa puheenvuoroissa puhuttiin sodan kaaoksesta ja absurdista luonteesta, hahmottavat upseerit konfliktia selkeänä kokonaisuutena. Tämä on toki upseerin tehtäväkin.

Kaaoksenakin ilmenevään sotaan on luotava joku järjestys, ja sen luo suomalainen upseeri. Silti kukaan haastatelluista ei pidä sotaa toivottavana tai tavoiteltavana asiana. Sota nähdään kannattamattomaksi toimeksi, ja sen vaikutuksia yhteiskuntaan pidetään hyvin negatiivisina ja laajoina. Upseerit tekevät työtään ennen kaikkea rauhan ylläpitämiseksi, mutta taistelevat ja johtavat sotatoimia, jos on pakko.

Kapteeni Jouni Purhonen palvelee suunnittelu-upseerina Kainuun prikaatissa.