Sini Rantakari

Olen välillä saanut kohdata ihmettelyä tai jopa sääliä, kun olen kertonut elämäntilanteestani upseerin vaimona. Osa ystävistäni on ihaillut sitä, kuinka jaksan lasten kanssa miehen ollessa poissa. Viimeksi minulle todettiin, että kannattaa varmaan miettiä kahteen kertaan ennen kuin aloittaa parisuhteen upseerin kanssa.

Työ – parisuhteen kilpailija vai elämän realiteetti?

Olen samaa mieltä, että parisuhteeseen sitoutumista kannattaa miettiä, olipa ryhtymässä suhteeseen upseerin, sairaanhoitajan tai taksinkuljettajan kanssa. Moni ammatti johtaa työhön, joka vaikuttaa perhe-elämään. Niin työssä käyminen kuin työttömyyskin vaativat resursseja, joiden voi ajatella olevan pois perheeltä.

Harva rakastuu puolisoonsa hänen ammattinsa perusteella. Mietin, kuinka moni rakastuneena pohtii realistisesti rakkaansa ammatin aiheuttamia haasteita. Kaikkea ei voi ennakoida. Minä toimin nyt kolmannessa ammatissa avioliittomme solmimisen jälkeen.

Sitoutuminen parisuhteeseen tarkoittaa sitoutumista myös puolison ammatin tuomiin haasteisiin. Ei ole reilua aloittaa parisuhdetta ajatellen, että saa ajan kanssa muokattua toisen itselleen sopivaksi. Sitoutuminen tarkoittaa suostumista siihen, että kohdataan yhdessä se, mitä elämä kohdattavaksi tarjoaa. – Tästä enemmän edellisessä blogissani Upseeri, sitoutumisen ammattilainen?

Haastavat olosuhteet haastavat oppimaan

Elämä parisuhteessa upseerin kanssa haastaa löytämään terveen erillisyyden. Joku voi joutua sietämättömien tunteiden valtaan puolisonsa poissa ollessa. Puoliso ei voi poistaa näitä tunteita. Vastuu omista tunteista on jokaisella itsellään. Puoliso voi kuitenkin kuunnella, olla myötätuntoinen ja huomioonottava. Parhaimmillaan vaikeidenkin tunteiden kanssa voi tulla tutuksi, niitä voi oppia tunnistamaan ja ilmaisemaan suhdetta rakentavalla ja läheisyyttä vahvistavalla tavalla.

Joku voi kokea jäävänsä yksin, jos kohtaamisen paikkoja ja yhteistä aikaa on vähän. Toisen mielessä pitäminen, yhteyteen hakeutuminen ja yhteisen ajan järjestäminen ovat kaikissa parisuhteissa tärkeitä taitoja. Kannattaa keksiä omanlaisia tapoja sille, miten rakkautta ilmaistaan, kun ollaan lähellä toisiaan tai kaukana toisistaan.

Yhdessä sovitut molempien tarpeita huomioivat lähtö- ja tulorituaalit voivat auttaa eroamisen ja yhteen palaamisen haastavissa hetkissä. Näihin hetkiin liittyvät suuret odotukset ovat usein ristiriitaisia, siksi niistä on tärkeää puhua etu- ja jälkikäteen. Omien tarpeiden ilmaisu toista kunnioittavalla tavalla on avain läheisempään tunneyhteyteen.

Miten meille on käynyt?

Minulle puolisoni työn sanelemat ehdot ovat toimineet turvallisena rakenteena terveeseen erillisyyteen kasvamiselle. Yhteyden ja etäisyyden välinen vaihtelu on vuosien saatossa muuttunut raastavasta ikävästä ja pyrkimyksestä selviytyä yksin turvalliseksi rytmiksi ja virkistäväksi vaihteluksi. Omien tarpeiden selkeää ilmaisua on ollut pakko opetella, ja toistakin olen onneksi oppinut kuulemaan.

Etäällä ollessamme olen voinut nauttia itsenäisyydestäni ja vahvuudestani. Liian koville joutuessani olen opetellut pyytämään ja vastaanottamaan apua. Erityisen merkittävää on apu, jota olen saanut puolisoltani silloin, kun hän on ollut läsnä. Hän on tukenut minua, kun olen opetellut laskemaan omaa vaatimustasoani vähemmän merkittävissä asioissa.

Erossa oleminen on synnyttänyt kaipausta toisen luo. Kaipauksen täyttyminen on aina yhtä merkittävää. En jäänytkään yksin, hän palasi luokseni. Oman rakkaan läsnäolo tuntuu edelleen arvokkaalta. Toinen ei ole reilussa parissakymmenessä vuodessakaan muuttunut itsestäänselvyydeksi.

Sini Rantakari on upseerin vaimo ja neljän lapsen äiti. Hän tekee työkseen psykoterapiaa pääosin parisuhdekysymyksissä ja kirjoittaa Rakkauden ammattilaiset -blogistina (linkki).