Sitoutuminen on rohkeaa suostumista tuntemattomaan tulevaisuuteen. Se on jatkuvaa nöyrtymistä uuden oppimiseen. Sitoutuminen yhteiseen hyvään tarkoittaa myös vastuunkantamista omasta hyvinvoinnista.

Upseeri on kadettilupauksessa sitoutunut uhraamaan työnsä ja elämänsä isänmaalle. Hän on sitoutunut antamaan, ei saamaan. Hän on luvannut toimia Suomen vapauden ja kansamme onnen eteen tulevaisuudessa, jota kukaan ei tunne.

Parisuhteessa sitoutuminen on suostumista yhdessä sen kohtaamisen, mitä elämä kohdattavaksi antaa. Tämä tarkoittaa luopumista erilaisista kannattavuuslaskelmista ja keskittymistä olennaiseen eli keskinäiseen yhteyteen. Luottamista siihen, että toimivan parisuhteen eli parin suhteen varassa molemmat puolisot selviytyvät paremmin kuin yksin siitä, mitä elämä tuo tullessaan.

Kuinka kukaan uskaltaa sitoutua johonkin sellaiseen, josta ei vielä tiedä? Eikö olisi reilua, että saisi ensin tietää tarkan selostuksen siitä, mitä on tulossa? Miten voi valita sitoutumisen, jos ei tiedä vaihtoehtoja?

Voisiko olla niin, että sitoutumalla voi parhaiten luoda vaihtoehtoja ja vaikuttaa tulevaisuuteen? Sitoutunut kantaa vastuuta asioiden järjestymisestä sen sijaan, että jäisi vain katselemaan, mitä tapahtuu. Hän toimii parhaansa mukaan arvojensa mukaisella tavalla kulloinkin vallitsevissa olosuhteissa, eikä hän jää vain odottamaan, että hänelle tarjotaan parempia vaihtoehtoja.

Onko lupaus sitoutua lähtölaukaus vai maaliviivan ylitys?

Sekä Puolustusvoimissa että avioliitossa voi tulla sitoutuneeksi pelkkään instituutioon. Voi ajatella, että sitoutuessaan on sitoutunut johonkin valmiiseen ja ehkä tullut itsekin valmiiksi. Nyt on hyvä ja tästä hyvästä nautitaan. Sen pituinen se.

Pelkkään instituutioon sitoutunut voi tulla pelänneeksi tai estäneeksi muutosta, joka on väistämätöntä. Suomi ja maailma eivät ole samassa tilanteessa vuosikymmenestä toiseen. Puolisot ja heidän elämäntilanteensa eivät ole samanlaisia heidän ollessaan kolmi- tai kuusikymppisiä.

Instituutioon sitoutunut voi erehtyä odottamaan, että sitoutuminen tekee onnelliseksi. Mutta sen enempää aate kuin avioliittokaan ei suojele elämän eri puolilta. Onnen avaimien antaminen työnantajalle tai puolisolle on oman vastuun väistelyä.

Voiko upseeri sitoutua sekä työhön että parisuhteeseen?

Miten upseeri voi olla sitoutunut parisuhteeseen, jos työnantaja kuitenkin viime kädessä määrää työajat ja työpaikan? Ulkoiset olosuhteet voivat asettaa suhteelle haasteita, mutta keskeisintä parisuhteeseen sitoutumisessa on keskinäinen yhteys. Toiseen voi olla yhteydessä fyysisestä etäisyydestä huolimatta. Vähintään yhtä tärkeää on se, kuinka toista kantaa mielessään. Keskeistä on luottamus toisen hyvän tahtoon.

Samalla tavalla kuin upseerin ammatissa itsensä kehittäminen ja opiskelu ovat tärkeä osa yhteisen hyvän eteen työskentelyä, myös parisuhteessa on tärkeää kantaa vastuu itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan. Jotta voi antaa isänmaalle tai parisuhteelle, on huolehdittava siitä, että on jotain annettavaa. Terve itsekkyys on välttämätön osa sitoutumista.

Hyvinvoivan puolison on helppo iloita yhdessä puolison kanssa hänelle tärkeistä asioista. Tällöin ei tarvitse kilpailla tai vertailla kumman tahto voittaa, vaan kummallakin on varaa tukea toinen toistansa. Sitoutuneet voivat luottaa siihen, että toisen etu ja hyvinvointi koituvat yhteiseksi hyväksi.

Sini Rantakari on upseerin vaimo ja neljän lapsen äiti. Hän tekee työkseen psykoterapiaa pääosin parisuhdekysymyksissä ja kirjoittaa Rakkauden ammattilaiset -blogistina (linkki).