Pekka Kurvinen

Kaakkois-Suomen rajavartiostossa Vaalimaan päällikkönä työskentelevän kapteeni Jani Liikolan johtamisen tutkimusalan sotatieteiden tohtorin väitöskirja ”Luovuus arkipäiväisenä jännitteenä – tutkimus kokonaisvaltaisesta ryhmän luovuudesta” tarkastettiin Maanpuolustuskorkeakoululla 12. huhtikuuta 2019.

Aihe on mitä ajankohtaisin ja merkityksellisin Puolustusvoimien ulkopuolelta hankittavaksi edellytettävän asiantuntijuuden, pienentyneen reservin, käytettävissä olevien resurssien sekä toimintaympäristömuutosten ja suorituskykyjen ansiosta.

Jani Liikolan väitöstutkimuksen lähtöajatuksena on, että luovuus on läsnä organisaation, ryhmän ja yksilön toiminnassa, mutta sen ominaisuudet ovat usein vaikeasti havaittavissa. Tutkija lähestyy aihettaan kahdessa vaiheessa teoriakeskeisen tutkimusotteen avulla.

Ensimmäisen, havainnointivaiheen tuloksena on, että yksilötason luovuus muodostuu yksilön persoonasta, motivaatiosta, osaamisesta, käyttäytymisestä ja työympäristöstä. Yksilön luovuuteen vaikuttavat muiden työntekijöiden vuorovaikutus ja suhde yksilöön. Luovuuden esteet ovat persoonallisuudessa, kokemuksessa ja motivaatiossa. Haittaa tuottavat myös rutiini, riskinoton välttäminen, muutosvastarinta ja rooli. Työtehtävä, muut työntekijät ja työympäristö sekä johtaminen näyttäytyvät nekin vaikuttavan yksilön luovuuden esteinä. Rakentajina ovat kokemus, sisäinen motivaatio sekä uskallus, käytettävissä oleva aika sekä palautteen saaminen ja jakaminen.

Ryhmätason luovuuteen vaikuttavat johtaminen, ryhmän koostumus, yksilöiden motivaatio sekä ryhmän sisäinen ja ulkoinen vuorovaikutus. Olosuhteet, luova prosessi ja ongelmanratkaisun menetelmät voivat onnistuessaan lisätä luovuutta. Huono johtaminen luo luovuusesteitä. Organisaation ja yksilöiden luovuuden esteet ovat sidoksissa myös ryhmän luovuuteen.

Yhteisöllisten tilannekohtaisten johtamiskäytäntöjen kilpistymä

Liikola kuvaa ryhmätason luovuutta yhteistoiminnan ja siilojen rakennelmana, jonka kannattavia tekijöitä ovat ryhmähenki, päämäärä ja johtajuus. Lokerot, tilannekuvan puute menetelmättömyys sekä aikataulu ovat omiaan torppaamaan luovuutta. Mahdollisuuksia tarjoavat johtaminen, vuorovaikutus sekä näkymätön virka-asema. Ympäristö suo sekä luovuustukea että -taakkaa. Rakentajia ovat matala hierarkia, resurssit ja palkitsemattomuus, estäjiä tilat, turvallisuuden tunne ja johdon tietämättömyys. Luovuuden mahdollistavat ilmapiiri ja paineettomuus.

Ryhmätasolla johtamisella vaikutetaan luovuuden mahdollisuuksiin ja esteisiin. Hyvällä johtamisella voidaan luoda luovuudelle ympäristö, jossa uusien ajatuksien, tuotteiden, prosessien tai palveluiden kehittäminen käy suotuisasti. Passiivinen, taitamaton johtaminen tukahduttaa luovuutta tekemällä työskentelystä autoritääristä, kiireistä, joka tavoitteettomana ja yksioikoisena ei houkuttele.

Organisaatiotason luovuus muodostuu organisaation voimavaroista, johtamiskäytännöistä, ilmastosta ja rakenteesta. Ryhmä- ja yksilötason luovuuden piirteet kytkeytyvät organisaatiotason luovuuden rakentaviin ja estäviin tekijöihin: esteitä ovat huonosti suunniteltu ja johdettu organisaatio ilmastoineen, toimintoineen ja voimavaroineen.

Liikola painottaa, että luovuus on paljon monimutkaisempaa kuin siitä vallitseva pinnallinen käsitys. Sen tekijät ovat muuttuvia käsitteitä, jotka muodostuvat toiminnan ja tilanteiden kautta, mikä vaatii usean tekijän samanaikaista läsnäoloa.

Perustavanlaatuiset luokat, jotka tutkija nimeää rakentaviksi, mahdollistaviksi ja estäviksi, vaikuttavat ryhmän luovuuteen eri tasojen kautta. Arkipäiväiseksi miellettävä luovuus ryhmässä ei muodostu vain syvästä ja hyvästä yhteistoiminnasta, vaan se on osa jokapäiväistä ryhmätyöskentelyä. Tulosnäkökulmasta katsottuna voi olettaa ideoiden muodostuvan työskentelyn missä vaiheessa tahansa, mutta ratkaisujen vaativan erityistä onnistumista. Liikola huomauttaa, että ratkaisut eivät synny itsekseen, kun taas ideat voivat tulla jo alkuvaiheessa niin sanotun vaatimattoman luovuuden tuloksena.

Väitöstutkimuksen mukaan luovuus näyttäisi esiintyvän moninaisesti, tilannesidonnaisesti, tavoitteellisesti ja tahattomastikin. Eri taso ovat riippuvuussuhteessa toisiinsa kytkeytymättä vaan erityisesti tilanne- ja toimintasidonnaisin ilmenevinä. Luovuuden jatkuvuus osallistujineen, tilanteineen, toimintoineen ja ympäristöineen vaikuttaa siihen, miten luovuus esiintyy ja sitä kautta ymmärretään.

Ryhmä vaikuttaa olevan yksilöiden ja organisaation ristipaineessa. Riippuvuussuhteinen ja vuorovaikutteinen yhteys on jatkuva jokaisen tason luovuuden tekijöiden välillä. Tilanteiden ja ympäristön vaihtuessa voi jostakin luovuuden tekijästä tulla päinvastainen tekijä kuin alun perin oletettiin. Luovuudella voidaan Liikolan mukaan löytää organisaatiokohtaiset X-tekijät. Ne kuvastavat luovuutta yllätyksellisinä ja vaikeasti hallittavina. X-tekijä toimii tilanteissa ja toiminnassa yksilö-, ryhmä- ja ympäristötason vaikutuksessa. Jokainen tekijä käy mallin mukaisesti saman kierron päätyen tilanne- ja toimintasidonnaisesti omaan luokkaansa ja (+/-) tasoon.

Luokat, tasot ja tekijät tasapainoisessa vuorovaikutuksessa

Luovuus näyttäisi tasapainottelevan luokkien, tasojen ja tekijöiden synteesissä. Estävät tekijät voivat muuntautua rakentavaksikin tai toisinpäin tilanteen ja toiminnan seurauksena tilanne- ja yhteyssidonnaisesti. Luovuus on ryhmässä mukana alusta loppuun, mutta sen näkyvin osa voi vaihtua prosessin aikana tai muutoksen seurauksena valmistelutyö voi epäonnistua. Luovuus ei takaa onnistunutta tulosta, se tarjoaa jatkuvasti arjessa mahdollisuuksia toimia aiemmasta poiketen, tavoitteellisesti ja tuloksellisesti.

Tutkijan synteesinä on näkemys, jonka mukaan ryhmän luovuus on jatkuvaa sen tekijöiden, tasojen ja luokkien jännitettä, joita säätelevät toiminta ja tilanteet. Tässä prosessimaisessa ja dynaamisessa tilassa luovuus on arkipäiväistä, jonka muodostumisessa rakentavat, mahdollistavat ja rajoittavat puolet tasapainottelevat uuden luomiseksi ja vanhan säilyttämiseksi.

Jani Liikolan mukaan sotilasorganisaatioita voidaan pitää vahvan johtamisen ja organisoinnin kulttuurin dinosauruksina nykyaikaisessa globaalissa jatkuvan muutoksen maailmassa. Hän korostaa, että sotilasorganisaation kaltaisessa organisaatiossa esimerkiksi hierarkioille, autoritäärisyydelle tai muodolliselle arvovallalle ei tule antaa liiaksi tilaa. Sotilasjohtaja joutuu mielessään tasapainoilemaan normaali- ja poikkeusolojen tilanteissa, koska häneltä odotetaan molemmissa onnistumista. Luovuuden vaikutuksen ymmärtäminen voi tutkijasta mahdollistaa sotilasjohtajan onnistuneen siirtymisen eri tilanteiden väliltä toiseen, jos tekijöitä ja niiden välisiä suhteita avataan johtajille.

Rajaupseerin väitöskirjaksi osin hyvinkin normatiivinen tutkimus on täynnänsä houkuttavia ja koukuttavia paradokseja – aiheen innostavuuden ja vääjäämättömyyden moottoreina – muistutukseksi siitä, että tänäisessä yhteiskunnassa moni aiemmin epätyypilliseksi mieltämämme ”totuus” on tyypillinen. Keskeistä on myös oivallus, että rutiinit ovat ennen kaikkea mahdollisuus.

Reserviläisarmeijan erityisosaamistarve tulee valjastaa ja ottaa rohkeasti siviiliyrityksissä käytäntöjä – parhaat benchmarkingkäytännöt odottavat hyödyntäjäänsä siellä, missä niitä vähiten kuvittelisi olevan. Kehitys käy negaatioiden kautta, joihin on syytä suhtautua kunnianhimoisesti ja ennakkoluulottomasti hyvää tarkoittavat virheet sallimalla.

Olenko valmis pelottomaan arjen uudelleenarviointiin?

Tutkijan eetos saa pohtimaan ja kyselemään luovuuden ulottuvuuksia: käsitämmekö luovuudesta turhan monimutkaisena ja ylikyllästettynä? Osaammeko löytää luovuuden ytimen kaiken tietotulvan ulkopuolelta, esimerkiksi estetiikasta, taiteista, kulttuurista – ja reflektoida löydöksiämme vaikkapa tuottaessamme musiikkia, maalatessamme taikka tanssin hauskanpidossa? Olemmeko valmiit nauttimaan epämukavuusalueellemme joutumisesta ja kääntämään tuntemuksemme luovuutta mahdollistavaksi, ennakkoluulottomaksi toiminnaksi? Olenko valmis nousemaan tiukkapipoisen asiantuntijan poterostani, hyväksymään ryhmäni epävarmuuden, kykenenkö myöntämään, Haluanko arvioida porukkani tekemistä kokonaan uusista näkökulmista, hyödynnänkö muuta kuin ammatillista elämänkokemustani, annanko kaikkien kukkien kukkia…?

Kenties juuri sotilasorganisaatiossa on suuri vaara, että halu luoda uutta ja innovoida tuhotaan pelolla tapaan ”tästä huoneesta ei lähdetä ennen kuin on keksitty…” Luokaamme luottamuksen ilmapiiri, jossa ihmiset voivat rauhassa pelkäämässä joutumatta naurunalaiseksi saamaan yhteisen nurmikon vihertämään ja siihen istutetut siemenet kukkimaan. Organisaatio on luovimmillaan kun se saa yhteisiä, mokaamaankin kannustavia luovuuskokemuksia heti organisaatiokulttuurin muokkautumisen alkuvaiheissa.

Ja, intuitiiviseksi lopuksi: jollain omalla tasollaan luovuuskin on rationaalista toimintaa – joskus jopa rationaalisempaa, kuin suoraviivainen työn puskeminen: tiukasti kaavoissa pitäytyvät yksilöt eivät ole kenties näytä kaikkein innovatiivisimmilta, mutta toisaalta he tuottavat tasaista, yhteisön etua tiukimmin palvelevia, tavoitteellista etua. Tulokset eivät tule käskemällä, yksilön harteille kaikkea vastuuta kasaamalla saati tiukalla kellonlyömällä, innovaatiopajoista puhumattakaan.

Tavoitteisiin päästään yhteistä arkea elämällä, toinen toisiimme luottamalla, kuuntelemalla ja arvostamalla, hyväksymällä, pyyteettömästi ja kiireettä. Puhutaan flow-tilasta, joka näyttäytyy paitsi tuottavuutena, tehokkuutena ja tavoitteellisuutena myös yksilön ja yhteisön kokonaishyvinvointina. Jälkimmäinen vihdoin mahdollistaa myönteisen luovuuden ja innovaatioiden kierteen alati voimistuvan jatkumisen.

Liikola, Jani (2019). Luovuus arkipäiväisenä jännitteenä. Tutkimus kokonaisvaltaisesta ryhmän luovuudesta. Helsinki: Maanpuolustuskorkeakoulu. Väitöskirja luettavissa tästä linkistä.

Kirjoittaja, KTT, majuri evp Pekka Kurvinen työskentelee itsenäisenä johdon konsulttina ja valmentajana sekä tietokirjailijana.
kurvisen.pekka(at)gmail.com, Twitter: (at)PKurvinen