Kadetti Anni Kinnunen

Ruotsin Halmstadissa järjestettiin 30.11. – 2.12.2018 Pohjoismainen naiskadettien konferenssi. Suomesta tapahtumaan osallistuivat muun muassa kadetit Anni Kinnunen ja Anna Korhonen, jotka tässä artikkelissa kertovat kokemuksiaan ja näkemyksistään konferenssin annista. 

Konferenssin ohjelma oli monipuolinen, ja kokonaisuus auttoi ymmärtämään maidemme välisiä kulttuurieroja. Konferenssi tarjosi oppeja tulevalle palvelusuralle ja toimi erinomaisena englannin ja ruotsin kielikylpynä.

Ensimmäisenä iltana ohjelmassa oli historiakatsaus, jossa 1600-luvun ruotsalaista sotilasta esittävä mies kertoi skandinaavisen yhteistyön taustoista. Kertoja totesi olleen paljon sotia ja riitaa mutta myös yhteistyötä. Naisteemaan kuului, että hän esitteli myös kuninkaiden

Kadetti Anna Korhonenvaltataistelujen taustalla vaikuttaneiden naishenkilöitä, kuten Kaarle XI:n vaimon Ulrika Eleonora vanhemman tarinan. Esitys oli viihdyttävä, ja se antoi hyvän alkusysäyksen perjantai-illan ”Icebreaker” tutustumisillalliselle.

Lauantaiaamun ensimmäisessä puheenvuorossa ruotsalainen lippueamiraali Eva Skoog-Haslum kertoi omasta urastaan ja kuvasi, millainen naisupseerin tie voi olla. Hän kertoi esimerkiksi, kuinka

Kadetti Anna Korhonen

naisupseereita kohtaan voi olla enemmän ennakkoluuloja. Hän kuitenkin korosti ongelmien poistuneen omalta osaltaan, kun hänet opittiin tuntemaan. Yhteenkuuluvuuden tunne on ollut riippumaton työntekijöiden sukupuolesta.

Lippueamiraali Eva Skoog-Haslumin puheenvuoro oli mielenkiintoinen myös siltä kannalta, mitä hän oli uransa aikana oppinut hyödylliseksi. Upseerin on esimerkiksi osattava olla empaattinen, vaikkei pitäisi esimiehestään tai alaisestaan. Skoog-Haslum korosti myös luottamusta, joka on rakennettava alaisten ja johtajien välille. Ilman sitä on hänen mukaansa lähes mahdotonta tehdä töitä. Puheenvuoron pohjalta keskustelimme ryhmissä hänen esityksestään sekä hänen antamiensa kysymysten avulla.

Ensimmäisen ryhmäkeskustelun aiheina olivat naisten kyvykkyys upseerina, kuinka tulla kestävämmäksi ennakkoluuloja kohtaan ja voittaa muuri niiden ja oman kyvykkyyden välillä sekä kuinka ympäristö, organisaatio ja komentajat tai kollegat voisivat tukea naisupseereita. Ryhmäkeskusteluissa puhuimme paljon organisaatioidemme eroista. Aihe oli selkeästi kiinnostavin.

Ruotsissa on perustettu naisupseerien järjestö, ja ruotsalaisilla upseereilla on puhelinpalvelu. Kuka tahansa, joka kokee syrjintää tai seksuaalista häirintää työssään tai palveluksessaan, voi soittaa palvelunumeroon. Palvelu perustettiin samanaikaisesti ”Me too” -kampanjan kanssa.

Koemme, ettei vastaava järjestelmä ole kovinkaan tarpeellinen Suomessa, sillä joukko-osastoissa on käsittääksemme toimiva kuraattoripalvelu. Myös Suomen puolustusvoimien linja seksuaalisen häirinnän ja syrjinnän suhteen on erittäin tiukka, joten asia mielestämme hyvällä tolalla Suomessa.

Me suomalaiskadetit emme kokeneet, että esimerkiksi Norjan mallin mukaiset sekatuvat olisivat tasa-arvon kannalta hyvä ratkaisu. Varusmiehet, niin miehet kuin naisetkin, ovat sen verran kypsymättömiä, etteivät sekatuvat olisi tasa-arvon näkökulmasta oikea ratkaisu. Ainakin sen tulisi perustua kaikkien täydelliseen vapaaehtoisuuteen.

Me suomalaiskadetit tulimme siihen johtopäätökseen, että Suomessa ollaan tarpeeksi tasa-arvoisia. Esimerkiksi kuntotestit ovat kaikille sotilaille samat ja vaadittavat suoritukset ovat samat kaikilla. Asuminen on mielestämme helpompaa, kun huoneessa on vain naisia, jolloin tunnelma on rennompi puolin ja toisin. Harjoituksissa se oikea ryhmähenki rakennetaan: siellä ollaan aina kaikki samalla viivalla ja saman asian puolesta harjoittelemassa.

Toinen keskustelunaihe oli verkostoituminen. Meille esiteltiin jälleen Ruotsin malli. Puheenvuoron piti tasa-arvovaltuutettu Helena Hoffman. Hänen työnkuvaansa kuuluu kiertää eri joukko-osastoissa tarkkailemassa ja keskustelemassa tasa-arvon merkityksestä.

Ruotsissa järjestetään vuosittain seminaari, jossa on koolla niin siviili- kuin sotilashenkilöitäkin. Seminaarin tarkoituksena on luoda työkaluja tasa-arvon kehittämiseksi ja luoda verkostoja naisten välille. Tapahtumaan osallistuu myös miehiä, sillä esimerkiksi joukko-osastojen komentajat osallistuvat siihen.

Konferenssimme ryhmäkeskusteluissa kävi ilmi, ettei Ruotsin mallin mukaisia verkostoitumistapahtumia muissa maissa juurikaan ole. Me suomalaiskadetit emme myöskään kokeneet, että Suomessa tarvitaan tällaista, varsinkaan erikseen naisia varten. Kadettikoulu, varusmiespalvelus ja työyhteisö auttavat riittävästi verkostoitumaan.

Eräs naisaliupseeri piti puheenvuoron Ruotsin puolustusvoimien nykyisestä henkilöstörakenteesta, jossa on aliupseereja sekä kahdentyyppisiä upseereja, asiantuntijoita ja yleisjohtajia. Suomessa on tavallaan samanlainen jako. Esimerkiksi jalkaväkilinja kouluttaa yleisjohtajia ja muut linjat aselajiupseereita. Toisaalta aliupseerit ovat Suomessa juuri näitä asiantuntijoita, jotka ovat tärkeä tuki nuorelle upseerille. Kävi ilmi, että viime vuosina jokaisessa Pohjoismaassa henkilöstörakennetta on muutettu hieman.

Ruotsin puolustusvoimien rekrytoinnin suuntauksena on se, että yhä nuorempia pyritään rekrytoimaan suoraan lukiosta, eikä sitä ennen tarvitse käydä mitään sotilaallista koulutusta. Mitä aiemmin koulutettavat saadaan rekrytoitua, sitä enemmän Ruotsin puolustusvoimat katsoo saavansa henkilön koulutuksesta irti.

Me suomalaiskadetit olimme hieman ymmällämme, sillä Suomen organisaation vahvuus on se, että kaikki ammattisotilaat saavat periaatteessa saman pohjakoulutukseen. Käsittääksemme on tarkoituksenmukaista, että Suomessa suoritetaan varusmiespalvelus ennen hakeutumista Maanpuolustuskorkeakouluun.

Sunnuntain teemana oli seminaarissa käsiteltyjen aiheiden tarkastelu. Ruotsin isäntämme kuvaili puheessaan, että eikö olisi hienoa, jos asevoimissa olisi 50 prosenttia naisia ja 50 prosenttia miehiä. Aihe herätti keskustelua ryhmissä.

Konferenssin osallistujat olivat sitä mieltä, että jos joukkueessa on yksi nainen, se lisää joukkueen kyvykkyyttä, mutta jos puolet on naisia, se heikentää sitä. Yksi nainen voi tuoda monipuolisuutta ja esimerkiksi Lähi-idän maissa luoda parempaa yhteyttä paikallisiin naisiin kuin miehet. Totuus on, että monet miehet ovat luonnostaan voimakkaampia ja fyysisempiä kuin naiset. Liian suuri määrä naisia joukossa alentaa sen kyvykkyyttä. Naisiakin on tietysti monenlaisia, eikä asiaa saa liikaa yleistää.

Saimme myös kuulla eräältä kapteenilta, että huolimatta sukupuolestaan on aina muistettava olla oma itsensä, jotta voi tehdä työnsä niin hyvin kuin mahdollista. Omalla tavallaan se kiteyttää hyvin tätäkin seminaaria. Tasa-arvo alkaa siitä, että jokainen hyväksyy itsensä. Sen jälkeen voimme hyväksyä toisemme juuri sellaisena kuin olemme. Jokaisella on jotain tarjottavaa omalle organisaatiolleen.

Kokemus konferenssista oli kaikin puolin positiivinen. Hyvää oli se, että käsitellyt aiheet olivat ajankohtaisia ja asiallisia. On kuitenkin todettava, että olisi hedelmällisempää, jos myös miehet olisivat olleet edustettuna. Vähemmistön tuntemuksia on vaikea tietää ja ennustaa, mikäli enemmistö ei ole edustettuna.

Monet keskustelut olisivat epäilemättä avanneet suomalaistenkin miesupseerien näkemyksiä naisten asemasta ja tuntemuksista palveluksen ja uran aikana. Tärkeää on, että naiset ymmärtävät myös miesten aseman ja tuntemukset. Näin ollen tasa-arvo on yhteistä, eikä vain korosta toista sukupuolta. Suomessa on hyvä olla upseeri, sillä täällä välitetään paljon vähemmän sukupuolesta. Sitä ei edes tarvitse korostaa. On hyvä, että Suomessa korostetaan sitä, kuinka hyvin hoitaa tehtävänsä riippumatta sukupuolesta.

Ruotsissa on otettu uudelleen käyttöön asevelvollisuus, joka koskee kunakin vuonna 18 vuotta täyttäneitä Ruotsin kansalaisia. Tämä aiheutti mielenkiintoista keskustelua Suomen tämänhetkisestä mallista ja käänsi ajatukset tulevaan. Millaisia uudistuksia Suomen malliin tulevaisuus voi mahdollisesti tuoda tullessaan?”