Sini Rantakari

Monet upseeriperheet joutuvat mukautumaan puolison vaihtuviin palveluspaikkoihin. Ulkopuolisten – ja joskus osallistenkin – silmissä voi olla käsittämätöntä, miten virkapaikka voi lyhyelläkin varoitusajalla vaihtua toiselle puolelle Suomea. Jääkö parisuhteen siviilille muita vaihtoehtoja kuin alistua puolisonsa työnantajan sanelemiin olosuhteisiin?

Moniin asioihin elämässä ei voi vaikuttaa – se koskee kaikkia ihmisiä. Onnettomuudet, sairaudet ja ristiriidat ihmissuhteissa eivät kysy lupaa, vaan voivat yllättää kenet tahansa. Upseerin puolisona myös mieheni työpaikan sijainti kuuluu niihin asioihin, jotka on vain hyväksyttävä, kerta toisensa jälkeen.

Yleensä jäljelle jää kuitenkin asioita, joihin voi vaikuttaa. Kun mieheni sai meidät molemmat yllättäneen siirron Sodankylään, koin itseni aluksi uhriksi. Ystäväni olivat pahoillaan puolestani. Miestä harmitti, että joutuisimme pian olemaan viikot erossa.

Mies Sodankylään – entä minä ja lapset?

Minulle asia ei kuitenkaan ollut kerralla selvä. En ollut ehtinyt lainkaan miettiä, muutanko minä Sodankylään vai en. Entä jos muuttaisimmekin kaikki sinne? Puolustusvoimat voi määrätä mieheni palveluspaikan, mutta ei minun tai lasten asuinpaikkaa.

Mieheni innostui siitä, että asiaa selvitetään. Minä mietin vaihtoehtoja työni suhteen ja selvitin lasten kouluasioita. Mieheni kyseli paikallisesta jääkiekkoseurasta tietoja poikien joukkueista. Pohdimme, mihin ratkaisu saattaisi johtaa meidän ja lasten tulevaisuudessa.

Koko perheen matka

Puolustusvoimauudistuksen yhteydessä Sodankylään siirtyville järjestettiin seminaari, johon koko perheemme sai kutsun. Parin päivän ajan saimme paikan päällä nähdä ja kuulla paikallisesta elämästä ja työnteosta niin luennoilla kuin iltanuotiollakin. Lapset viihtyivät samaan aikaan varuskunnan liikunta- ja uimahallissa sekä retkellä ametistikaivoksessa. Lappi ihmisineen teki suuren vaikutuksen.

Yhteisiä päätöksiä

Päädyimme siihen, että minä ja lapset jäämme asumaan kotiin, jossa olemme tähänkin asti asuneet. En kuitenkaan enää kokenut olevani uhri, vaan olin itse päättämässä omista ja perheeni asioista. Minulla ja lapsilla oli mahdollisuus jatkaa päivittäistä elämäämme tutussa ympäristössä, koulussa, työpaikassa ja harrastusten parissa.

Puolisoni palveluspaikan vaihto oli kuitenkin sytyttänyt kipinän. Kiinnostus meille kaikille entuudestaan melko tuntematonta Lappia kohtaan oli herännyt. Päätimme, että koko perheemme saisi tutustua Lappiin mieheni komennuksen aikana, mikä oli komennuksen ansiosta tavallista helpompaa ja edullisempaakin.

Lappi valloitti

Ehdimme puolitoista vuotta kestäneen komennuksen aikana kokea ruskan ja keväthanget, kaamoksen ja keskiyön auringon. Tapasimme taianomaisen joulupukin, ajelimme porovaljakolla ja lapset oppivat laskettelemaan. Minua Lapin luonto puhutteli kaikkina vuodenaikoina.

Opimme yhdessä, mitä on pimeys ja hiljaisuus, kun lähimmät mökkinaapurimme ovat usean kilometrin päässä. Pimeässä kuuluu sytyttää nuotio ja juoda kuumaa kaakaota. Lappi voitti sydämemme ja siksi palaamme sinne lomillamme edelleen, yhä uudestaan.

Kokemukseni mieheni Sodankylän ajasta voisi kuulostaa toiseltakin, mutta nyt olen siitä kiitollinen. Siitä tuli koko perheelle merkittävä aika, jolloin saimme tutustua ja rakastua kotimaahamme entistä paremmin. Ikävöinnin ansiosta osasimme arvostaa yhdessä vietettyä aikaa niin kotona kuin Lapissakin.

Monta komennusta, monta tarinaa

Tarina siitä, miten mieheni kustakin palveluspaikasta on tehty jollain tavalla koko perheen yhteinen juttu, on joka paikkakunnasta ja maasta erilainen. Johonkin on tehty yön yli retki, jossain viivytty kuukausia tai vuosikin, jossain olen piipahtanut iltajuhlien merkeissä tai ostosretkellä. On ollut tärkeää, että olemme aina jollain tavalla jakaneet ja kokeneet yhteiseksi senkin osan elämää, jonka olemme asuneet erillämme.

Sini Rantakari on upseerin vaimo ja neljän lapsen äiti. Hän tekee työkseen psykoterapiaa pääosin parisuhdekysymyksissä ja kirjoittaa Rakkauden ammattilaiset -blogistina (linkki).