Pekka Kurvinen

Tehtävätaktiikka – innovatiivista ja intuitiivista taidetta

Kadettien sodan ajan johtamisen perusopintojaksolla ryhmäkeskustelujen ytimessä on tehtävätaktiikka. Käsite näyttäisi kätkevän sisäänsä syvämerkityksiä, joiden hyödyntäminen yhtäältä vastuuttaa mutta toisaalta antaa valtaa ja tavoitteellista liikkumatilaan sekä johtajalle että johdettavalle. Tavoitteellisen, pitkäjänteisen menestyksen saavuttamiseksi lähtökohtaisesti hierarkkiselle organisaatiokulttuurille ja –linjarakenteelle vieraskin tehtävätaktinen ajattelu- ja toimintatapa mahdollistaa perinteisistä rationaalisista suhtautumis- ja toimintatavoista irrottautumisen.

Kielitoimiston sanakirjan mukaan taito tarkoittaa harjaantumisen tai oppimisen avulla saavutettua tai luontaista (käytännön) kykyä, jonkin toiminnan tai muun hallintaa, taitamista, osaamista. Taide puolestaan juontuu kantasanasta taitaa. Taidon määritelmä on yhtäältä merkityksellisinä pidettäviin aistipohjaisiin elämyksiin tähtäävä luova toiminta. Toisaalta taiteeksi kutsutaan taitoa tai taituruutta ja sitä vaativaa työtä.

Taidon ja taiteen hämärä jakolinja näkyy myös muissa kielissä: humanististen ja yhteiskunnallisten tieteiden (ylempi) korkeakoulututkinto on brittiyliopistoissa Master of Arts Master of Science –arvon sijaan. Merkityksissä on helppo löytää analogia myös ihmisten johtamiseen.

Sotilaskielenkäytössä puhutaan usein taktiikasta taiteena. Edellisten määrittelyjen mukaan ilmaisu on oivaltava: onhan klassinen Sun Zun teos Sodankäynnin taito englanniksi The Art of War. Sodankäynnin olemusta taiteena arvioidessa näyttäisikin siltä, että kysymys ei ole pelkästään tekemisen taidoista, vaan toiminta-ajatuksen ja käskyn noudattamisen tarkoituksenmukaisuudesta, tuoreudesta ja monitasoisuudesta. Taiteilija, sotilasjohtaja on joukkonsa menestystä tavoitellessaan erityisesti koulutettu tuottamaan uusia ajatuksia ja osallistumaan kaikenlaisiin inhimilliseen toimintaan liittyviin keskusteluihin ennakkoluulottomin taiteen tavoin, taktiikoin ja keinoin.

Jaana Venkula (1988) luettelee tutkijalle tärkeitä taitoja. Näitä ovat teoreettisen ajattelun taito, ongelman havaitsemisen ja rajaamisen taito, ongelmakeskeinen lukutaito, ongelmakeskeinen esitystaito sekä luovuus. Lista tarjoaa sotilasjohtajallekin ammennettavaa. Kontekstissa, jossa Maanpuolustuskorkeakoulun teorian ja käytännön yhdistävää opetustapaa arvioidaan, on hyvä muistaa Helsingin yliopiston emerituskanslerin Ilkka Niiniluodon (1994) näkemys. Hän kritisoi sellaista tieto-opillista käsitystä, joka erottaa teorian ja käytännön, tiedon ja taidon. Se päätyy ”oppiin tiedosta katseluna”.

Tehtävätaktiikka kumpuaa organisaatiokulttuurin ytimistä

Jukka Mälkki (2009) tulkitsee tehtävätaktiikan käsitteenä sotilasjohtamisen näkökulmasta seuraavasti: Tehtävätaktiikka on organisaation johtamiskonsepti, jonka käytännön toteutuminen organisaation johtamiskulttuurissa edellyttää sen olemuksen mukaisen johtamisfilosofian ilmenemistä organisaation kulttuurin ytimen perusoletuksissa, sekä sen periaatteiden yleistä sisäistämistä organisaatiossa ja harjaantumista niiden soveltamisessa.

Mälkin mukaan toimintaympäristön kompleksisuus vaikuttaa yksilön oma-aloitteisuuteen, itseluottamukseen, vastuuntuntoisuuteen sekä yksilöllisyyteen. Ytimessä ovat muiden muassa toimintojen yksinkertaisuus, nopeus, päättäväisyyteen, sotilaiden välinen keskinäinen luottamus, tehtävätyyppiset käskyt sekä johdettavan toimintavapauden tavoiteperusteinen maksimointi. Tehtävätaktiikan johtamiskulttuurinen olemus ilmentyy, kun sen jäsenet ovat yleisesti sisäistäneet tehtävätaktiikan periaatteet sekä käytössä olevan doktriinin ja ovat harjaantuneet soveltamaan molempia käytännössä. Sotilasorganisaatioiden vertailussa on myös huomioitava kansalliset ja kulttuurilliset lähtökohdat: mitä vähemmän keskitettyä johtaminen on, sitä enemmän luovuutta ja aloitteellisuutta vaaditaan. saman tehtävän toteuttaminen voi osoittautua kouluttamattomalle joukolle mahdottomaksi toteuttaa ilman esimiehen yksityiskohtaisia käskyjä, kun taas hyvin koulutettu ja ammattitaitoinen joukko suorastaan vaatii oman luovuutensa ja ammattitaitonsa hyödyntämistä ja laajan toiminnanvapauden myöntämistä tehtäviensä toteuttamisessa. (Emt.).

Innovaatio on luovuuden tuottamaa lisäarvoa

Innovaatio on käsitteenä monimuotoinen. Käsitteitä innovaatio ja innovatiivinen käytetään väljästi ja rinnan esimerkiksi termien luovuus ja keksintö kanssa. Innovatiivisuus ja luovuus viittaavat molemmat uutuuden löytämiseen, keksimiseen, mutta innovointi on luovuutta systemaattisempaa toimintaa, ja innovaatiolla viitataan lisäarvoa tuottavaan ja hyödynnettävään uutuuteen. Innovatiivisuus edellyttää luovuutta, mutta luovuus ei aina johda innovaatioon. Yksilön innovatiivisuus kuvaa kykyä ajatella uudella tavalla yhdistäen aikaisemmin opittua. (Apilo, Taskinen & Salkari (2007). Heidän mukaansa innovaatiostrategia, innovaatioresurssit sekä innovaatiokulttuuri ja -rakenne ympäröivät innovaatioprosessia.

Innovaation tuottama lisäarvo ei aina ole taloudellista. Se voi koskea esimerkiksi organisaatiorakennetta, prosesseja tai strategiaa (Ståhle & Grönroos 1999). Tiddin et al. (2001) mukaan innovaatioprosessi edellyttää strategiaa, tukevaa organisaationalista kontekstia, tehokkaita implementaatiomekanismeja ja tehokkaita ulkoisia linkkejä. Kettunen et al. (2008) katsovat, että innovaatioiden aikaansaamisessa johdettavat osa-alueet ovat strategia ja liiketoimintamallit, ohjaus- ja rahoitusmekanismit ja verkostointi, kyvykkyydet ja kannustimet.

Maria Virranniemen (2015) mukaan innovaatiojohtaminen ja innovaatiojohtaminen tapahtuvat kompleksisessa, dynaamisessa ja moniulotteisessa ympäristössä. Johtaminen vaihtelee tilanteen, prosessin, kontekstin mukaan ja mukautuu organisaation sisältä ja ulkopuolelta nouseviin, erilaisiin, jopa ristiriitaisiin, tavoitteisiin ja odotuksiin. Asioiden ja ihmisten johtamisajattelun yhdistävässä tutkimuksessaan hän korostaa perinteitä, tekijää, jolla sotilasjohtamisessa ja upseerikasvatuksessa on kulttuurisesti vahva arvo ja merkitys.

Intuitio perustuu sisäiseen varmuuteen ilman todistettavuutta

Sana intuitio on johdettu sanasta intueri (nähdä), joka tarkoittaa sisäisesti näkemistä, pohtimista ja asian olemuksen välitöntä oivaltamista. Sana intuitiivisesti tarkoittaa välittömään oivallukseen perustuvaa, näkemyksellistä. Etiikassa moraaliset teot ja periaatteet perustuvat tämän mukaan välittömään varmuuteen vailla todistettavuutta. (Goldberg 1985).

Johtamis- ja organisaatiokulttuurissa intuitio on osa toiminnallista kykyä ennakoida asioita. Intuitio on kyettävä yhdistämään yksilöllisesti ja yhteisöllisesti, jotta se olisi organisaation voimavara (Crossan 1999). Intuitiolle ovat ominaisia myös muiden muassa moraalinen herkkyys (Goldstein 1985), emotionaalisuus (mm. Goleman 1996) sekä oman kehon tuntemus (Ichimura 1991). Intuitio on osa erityistä havaintokykyä, päättelyä ja päätöksentekoa (Salter 1995).

Raija Nurminen (2000) tiivistää intuition olevan sisäisen tunteen kautta saavutettua välitöntä tietoisuutta ja hiljaisuutta, joka johtaa uuteen merkitykselliseen tietoon. Se on subjektiivista, ihmisen kohtaamisessa ja konkreettisessa työtoiminnassa syntyvää erilaisten asioiden yhtäaikaista käsittämistä ja ymmärtämistä.

Asta Raami huomauttaa taiteen tohtorin väitöskirjassaan (2015), että intuition rooli korostuu monimutkaisissa kognitiivisissa toiminnoissa, kuten visioinnissa, luomisessa ja ongelmanratkaisussa. Hänestä intuitiota voi oppia käyttämään tietoisesti hyväkseen niin, ettei se ole vain sattumanvarainen tapahtuma.

Raami korostaa havainto- ja erottelukyvyn kehittämisen merkitystä. Ihmisen keho, tunteet ja mieli välittävät tietoa erilaisin signaalein, joita tulee pystyä tietoisesti havaitsemaan. Lisäksi oikeat signaalit tulee erottaa intuitiivisen ajattelun vääristymistä, esimerkiksi peloista tai toiveista. Parhaimmat tulokset syntyvät intuitiivisen ja rationaalisen ajattelun yhdistelmästä: vain ihmismieli erottaa heikot signaalit.

Talvisotamme Molotovin cocktail -menestys, jatkosodan Helsingin suurpommitusten salaamis- ja harhauttamisoperaatiot käyvät esimerkkinä suomalaisen sotilaan tehtävätaktisesta intuitiivisuutta hyödyntävästä taiteellisuuteen kohoavasta innovointikyvystä. Yhdessä vaikkapa rauhan ajan tykkimiesten puisten tulenjohtosimulaattorien, matolaatikoiden kanssa ne kielivät siitä, että elämän ja tulevaisuuden kohtalonkysymyksissä niukkuus, luovuus ja sisäinen näkemys ovat toistensa veljiä, joita ei sovi – henkensä pitimiksi – hyljeksiä.

Kirjallisuutta:

Apilo, T., Taskinen, T & Salkari, I. (2007). Johda innovaatioita. Helsinki: Talentum.
Crossan, M.M. (1999) An Organizational Learning Framework: From Intuition to Institution. Academy of Management Review 24(3), 522-538.
Goldberg, P. (1985). Intuition voima. Helsinki: Rastor.
Goldstein, M. (1985). Management on the Right Side of the Brain. Personal Journal 64(11), 40-45.
Goleman, D. (1996). Emotional Intelligence. Why it can matter more than 1Q. Bloomsbury, London: Cox & Wyman.
Ichimura, T. (1991). A philosophical Approach to the ”Knowledge Base” in Teacher education. Recognising the Element of Uncertainty in Teaching. Confrence Paper. Standford, July (8-11), Japan.
Kettunen, J., Ilomäki, S.-K., Kalliokoski, P. (2008). Making Sense of Innovation Management. Helsinki: Teknologiateollisuus, 12/2007.
Kielitoimiston sanakirja. https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/ Ladattu 17.1.2018.
Mälkki, J. (2009). Tehtävätaktiikan olemus. Tehtävätaktiikan muodostuminen preussilais-saksalaisessa sotataidossa vuosina 1806–1945. Helsinki: Maanpuolustuskorkeakoulu.
Niiniluoto, I. (1994). Järki, arvo ja välineet. .Helsinki: Otava.
Nurminen, R. (2000). Intuitio ja hiljainen tieto hoitotyössä. Intuition and tacit knowledge in nursing care. Kuopio: Kuopion yliopisto.
Raami, A. (2015). Intuition Unleashed – On the application and development of intuition in the creative process. Helsinki: Aalto-yliopisto.
Salter, D.W. (1995). A Jungian view of the dimensions of behavioural environments. Journal of Psychological Type. 34, 24-28.
Ståhle, P. & Grönroos, M. (1999). Knowledge Management – tietopääoma yrityksen kilpailutekijänä. 2. painos. Porvoo: WSOY.
Tidd, J., Bessant, J. & Pavitt, K. (2001). Managing innovation: Integrating technological market and organizational change. 2. painos. Chichester, West Sussex, UK: John Wiley & Sons.
Venkula, J. (1988). Tietämisen taidot. Helsinki: Gaudeamus.
Virranniemi, M. (2015). Tutkimus- ja innovaatiojohtaminen suomalaisissa yliopistoissa. Rovaniemi: Lapin yliopisto.

Kirjoittaja, KTT, majuri evp Pekka Kurvinen työskentelee itsenäisenä johdon konsulttina ja valmentajana sekä tietokirjailijana.
kurvisen.pekka(at)gmail.com, Twitter: (at)PKurvinen