Kylkiraudan joulukuun 22. päivänä ilmestyvän numeron teemana on johtaminen. Lehden artikkeleissa pyritään valottamaan johtamiseen ja johtajuuteen vaikuttavien tekijöiden viimeaikaisia muutoksia sekä tarkastellaan monipuolisesti vallalla olevia käsityksiä johtamisesta. ”Perinteisten” länsimaisten johtamismallien lisäksi lehdessä tarkastellaan myös niin sanottua ”karismaattista” johtajuutta, jota Vladimir Putinin sanotaan edustavan.

Johdatuksena aiheeseen toimii hyvin oheinen ye-majuri Ilkka Huuskosen artikkeli ”Linnut, jotka eivät halunneet lentää parvessa”, jossa hän tarkastelee presidentti Putinin politiikassaan käyttämiä kielikuvia. Huuskonen on tarkastellut asiaa diplomityössään. 

***

Putinin satumaista kielikuvapolitiikkaa
”Vahva tekee heikommasta syyllisen. Näemme tästä paljon esimerkkejä historiasta.”Vladimir Putin, 2013	”Vahva syypään aina saa heikommasta. Se on tuttua meille jo historiasta. Mutta historiaa en nyt kerrokaan, vaan tarinan Tarinasta.”Ivan Krylov, 1808

Presidentti Putin tekee politiikkaa kielikuvin. Hän antaa nimittäin saduista tuttujen eläinhahmojen ja vanhojen viisauksien puhua puolestaan. Niiden sanoma osuu aikamme ilmiöihin yhtä terävästi, kuin Ivan Krylovin faabelit tsaarinajan venäläiseen yhteiskuntaan. Tsaarin sensuuri ei kyennyt siihen, eikä kykene aikamme kansainvälisen politiikan säännötkään -nimittäin katkaisemaan eläinsadulta sen poliittista kuonoa ja satiirista häntää.

Kielikuva on jo antiikin runousopissa löydetty retorinen tehokeino, jolla puheista tehdään kauniita ja koskettavia. Kielikuva on nerokas ilmaisumuoto myös politiikassa, sillä nimittäessään Krimin niemimaata karhun lehdoksi, Putin tekee voimapolitiikkaa sanomatta sinänsä mitään väärää. Suuri yleisö tietää kuitenkin etsiä merkityksiä sanojen takaa ja Putinin yleisö löytää etsimänsä. Se tunnistaa Äiti – Venäjän kiviaidan ympäröimänä kotimetsänä, kansainvälisen järjestyksen luonnon sanelemana ravintoketjuna ja toveri Suden jolkottelevan samalle saaliille lännestä. Lisäksi on muitakin eläinhahmoja, joiksi itsensä tunnistavan kannattaa pohtia tarkoin omaa rooliaan tulevissa juonenkäänteissä.

Isoäitien logiikkaa

Sadut ja tarinat ovat aina olleet Venäjän kansan rakastama aihe. Ne kertovat elämänmenosta kauniisti ja herättävät mielikuvituksen ihmeellisen maailman. Tarinalla on merkitystä, sillä mikään muu ei avaa suhteiden dynamiikkaa paremmin. Alussa on sopusointuinen tila, jonka jokin rikkomus muuttaa. Hahmot joutuvat erilaisiin koitoksiin, joista selviydyttyään ne saavuttavat onnellisen lopun. Tämä kaava noudattelee kulttuureista riippumatonta tapaa hahmottaa maailmaa. Kerronnan motiivit tosin vaihtelevat ja tiettyjä kulttuurillisia ominaispiirteitä löytyy. Yhdessä sadussa Kettu huijaa Karhua minkä ehtii ja Karhu menettää lopulta häntänsä. Toisessa Karhu antaa hiiriperheelle suojaa Kettujen varalta. Vladimir Propp löysi 1920 -luvulla venäläisen kansanluonteen mukaisen juonirakenteen, joka periytyy juuri sukupolvelta toiselle siirtyvissä saduissa. Hän jakoi venäläisen tarinan kerronnallisiin elementteihin, joita ovat poikkeuksetta sankari, konna, uhri ja auttaja. Keskeistä on uhrin vapauttaminen mystisten voimien avustuksella. Kun juoni noudattelee näiden hahmojen kautta rakentuvaa tragediaa, se uppoaa venäläisiin kuin alivoimaisuuden juoni suomalaisiin.

Satuhahmojen käyttö politiikassa osoittaa, että ihmiset eivät ole hitaita mukautumaan maailman muutokseen. Päinvastoin, ihmiset ovat aikakausia edellä. Jo ajanlaskumme alussa ymmärrettiin, että politiikkaa tehdään tunteilla ja tunteita herätetään puheilla. Isänmaallinen puhe vetoaa perhearvoihin ja lapsuuden muistot herättävät nostalgiaa. Mutta turvallisuuspuhe on erityinen teema, joka manifestoituu kun politiikkaa ohjaavat huolten tuulet. Pelon tunne leviää salakavalasti ja saa kansan valtaansa nopeasti. Kyse on ennen kaikkea vallankäytöstä, sillä turvattomuus on ihmiselle kestämätön olotila. Cicero opetti aikoinaan, että kielikuva on tässä tarkoituksessa vertaansa vailla oleva kansan manipuloinnin väline. Sanoilla voidaan pukea mikä tahansa sudeksi tai lampaaksi. Puheteon taakse kätkeytyy laaja merkitysten verkosto, sillä turkista ei pääse eroon helpolla. Toisaalta sen säilyttäminen vaatii usein kynsiä ja hampaita. Suurin osa tällaisista käsityksistä on kerrottu jo pinnasängyn laidalta. Siellä pöllökin on viisas, vaikka myöhemmin selviävä totuus voi olla toisenlainen.

”Jos haluatte lapsenne tuntevan sukunsa, ehdotatteko isoäidin kertovan siitä vai lähetättekö lapsenne tutustumaan korttelimiliisin ja omalääkärin arkistoihin, jonne sukulaistenne tekemät rikkeet ja sairaudet on kirjattu kuivan asiallisesti?
On viisautta käyttää isoäitien logiikkaa, koska silloin lapsenne suhtautuvat myönteisesti sukuunsa,
vaikka sillä olisi ollut vaikeitakin vaiheita.”

Putin, 2008

Putinin julkinen esiintyminen voi saada aikaan vaikutelman siitä, että tämä ujon oloinen mies ei olisi mukavuusalueellaan yleisön edessä puhuessaan. Puheissa yllättävän usein esiintyvien kielikuvien tarkastelu paljastaa kuitenkin hillityn olemuksen takaa puhumisen lahjan. Putinilla on terävä tilannetaju ja intuitiivisesti asioita yhdistävä ajattelutapa. Tarvittaessa puhujankorokkeelle nousee sananmiekalla terävästi sivaltava valtiomies, joka hyökkää mieluummin kuin puolustaa. Putinin kielikuvat taas eivät ole hillittyjä. Ne kertovat ajankohtaisista asiakysymyksistä niiden toisilla nimillä, mutta asetelmat ovat selkeitä ja kieli karskia. Jos kyseessä on suunnitelmallinen informaatiovaikuttaminen, Putin on tehnyt kotiläksynsä huolellisesti. Hän ei nimittäin tee kielikuvapolitiikassaan kömmähdyksiä. Jos kielikuvat kumpuavat taas Putinin omasta ajattelusta, Venäjä on vahvasti yhden tarinan kansa. Olennaista on kuitenkin se, että Putin puhuu kielikuvin vain suurelle yleisölle ja sellaisista asioista, joista hän kokee yleisön tarvitsevan järkeen käypää selitystä tarkoituksilleen. Samalla hän selittää niitä myös itselleen, sillä kuten Aristoteles sen kiteytti: kielikuva on kertojansa ajattelun pelkistymää. Siksi myös niiden tulkinta kertoo Putinin politiikasta enemmän kuin tuhat sanaa.

Vaikka poliitikoilta odotetaan faktoihin perustuvaa puhetta, fiktio näyttää valtaavan poliittisen kerronnan genreä. Ajatus yhdestä maailman mahtavimman valtion päämiehestä satusetänä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Putinin puheita voisi lokeroida samaan kastiin kalajuttujen kanssa. Tulokulma auttaa kuitenkin ymmärtämään Putinin tavoitteita ja sitä nerokasta yksinkertaisuutta, jolla hän johtaa Venäjää. Myös kerronnan säännöt ovat kaikissa tarinoissa samat. Suurta yleisöä ei jaksa kiinnostaa tarina pikkusinttien onginnasta, mutta yli kaksikymmenkiloisen hauen kesyttäminen Siperiassa ylittää uutiskynnyksen maailmanlaajuisesti. Ja kuten saduissa yleensäkin, myös Putinin kielikuvista rakentuva opetus on monisyinen. Siihen johdatetaan tarkastelemalla maailmaa vertauksilla Jeesuksen vuorisaarnan tapaan. Pienet tapahtumat liittyvät suurempaan tarinaan hyvästä ja pahasta. Puhetta tukevia näyttöesityksiä ei tarvita, sillä kielikuva avaa kuvituksen mielen syövereistä.

”Ne yrittävät aina kahlita karhun ja repiä irti sen kynnet ja hampaat. Jos näin tapahtuu, karhua ei tarvita enää. Kun karhu menettää hampaansa, se voidaan täyttää.”Vladimir Putin, 2014

”Et kieltää saata, etteikö ole moni ystävä samaa maata. Niin kauniita sanoja puheessa käyttää, vaan heitäpä luu – johan se luontonsa näyttää!”Ivan Krylov, 1815

Kun Putin kertoo metsäneläinten seikkailusta, moni lapsi voi luulla tilaisuutta satuhetkeksi. Metsän tapahtumat voisivat piirtyä sadunomaisina myös aikuisten mieliin, ellei niihin liittyisi sotilaallisia ja poliittisia tekijöitä. Mutta kun kertojana on Vladimir Putin, karhustakin tulee poliittinen hahmo, jonka kynsi on rikastettua uraania ja hunaja raakaöljyä. Viktor Pelevinin mukaan Putinin kielikuvapolitiikka toimii kuin mikroaaltouuni, joka lämmittää hampurilaisen ilman kosketusta tai tulta. Vallankumouksellisia hiukkasia ei saa liikkeelle elektromagneettinen kenttä, vaan informaatiokenttä. Riittää, että kansan vapaudesta vihjataan kielikuvin ja kohta vastustamatonta vapaudenkaipuuta ei voi pysäyttää. Kansan muistissa oleva moraalinen opetus ohjaa lämmittämistä kuin itsekseen ja sitten alkavat pommitukset. Lämmittämisen kohteita kun hallitsee kuitenkin aina jokin raakalaismainen konna, joka ansaitsee pommeja niskaansa. Pysyvät asetelmat hyvän ja pahan välillä tekevät puolestaan juonesta loogisen. Uskonnot ovat kautta aikojen tarjonneet tähän tarkoitukseen soveltuvia tarinoita, mutta myös Putinin kannatus kertoo pysyvien asetelmien kaipuusta. Kyse ei siis ole siitä, tarvitseeko Venäjän kansa tarinoita. Kyse on siitä, millaisilla tarinoilla Putin rakentaa Venäjää.

Keskiverto ei tiedä että kaikki on mahdollista

”Rinnallamme jokainen pienikin valtio voi tuntea turvaa – kuin kiviaidan suojassa.”Putin, 2008

”Ehkä karja ei sitä ymmärrä, mutta minun on kerrottava teille: karhu ei pyytele lupaa keneltäkään.”Putin, 2014

Piiritämme terroristit vaikka huussiin ja hävitämme ne! Putinin poliittinen ura alkoi tällä kielikuvalla vuonna 1999. Siitä lähtien Putinin kannatus on ollut korkeinta juuri sellaisina aikoina, jolloin Venäjä on käyttänyt sotilasvoimaa tai uhannut sillä. Samoina aikoina Putin on myös käyttänyt eniten kielikuvia puheissaan. Hän kertoi ensimmäisen julkispoliittisen kielikuvansa suorassa televisiolähetyksessä, joka uutisoitiin näyttävästi ympäri maailmaa. Tapahtuma oli jo siksi historiallinen, että sotatoimia ei ole käsketty asevoimille julkisesti koskaan aiemmin. Kielikuva vaikutti jälkineuvostoliittolaisessa ilmapiirissä siten, että Putinin kannatus nousi hetkessä. Hän astui kertojan rooliinsa täydestä tuntemattomuudesta, mutta pian hänet valittiin Venäjän presidentiksi ensimmäisellä kierroksella. Pian lapsetkin ymmärsivät miten saastaisia terroristit ovat ja miten ne kuitenkin häviävät sankarille. Länsimaat asettuivat Putinin rinnalle terrorismin vastaisessa sodassa, joten yhteinen viholliskuva lämmitti Venäjän ja Yhdysvaltojen kylmenneitä suhteita. Turvallisuuspuheena kielikuva oli siis vertaansa vailla, vaikka myöhempien tutkimusten valossa todellisten tapahtumien ja kerrotun väliin on mahtunut paljon tarinallisia elementtejä. Tapaus osoittaa samalla myös Putinin poliittisen pelisilmän tarkkuuden. Hän näki paikan avata sanaisen arkkunsa ja toimi miehuullisesti, kuten Venäjän historian aiemmat suurmiehet olisivat vastaavassa tilanteessa toimineet. Tarinakin oli sama vanha sankarin kamppailu uhrin pelastamiseksi konnan kynsistä, mutta nyt sen kuuli ja näki miljoonayleisö.

”Jos ahdistaa Rotan nurkkaan, se kääntyy ja hyökkää vihaisesti.
Joskus ne jopa lähtevät takaa-ajoon.

Luulenpa että suurimmat Rotat löytyy Yhdysvalloista, koska siellä on parempaa ruokaa.
Siksi ne kasvavat niin suuriksi. Meillä ei ole niin suuria Rottia,
emmekä tarvitse myöskään niin suuria rotanloukkuja.”

Putin, 2014

”Vas’ka kuuntelee kyllä, vaikka jatkaakin ateriointiaan.”Putin, 2008

”Kehnosti laulaa satakieli kun edessä lipoo kissan kieli.”Krylov, 1818

Vas´ka on yleinen kissan nimi Venäjällä. Putin lausui tämän kielikuvan puheessaan vain muutama kuukausi ennen Venäjän sotilasreformin julkaisua vuonna 2008. Kielikuvan merkityksestä löytää jälleen ajatuksen ravintoketjusta sekä Neuvostoliiton aikaisen totuuden siitä, että kuuntelijoita on kaikkialla. Putinin kielikuvien vaikutus yleisössä on moniulotteinen: ne virkistävät yleisön muistia maailman julmuudesta, mutta toimivat samalla myös politiikkaa perustelevana itsestäänselvyytenä. Vaikka kissan ateriahetki ei liity millään tavalla politiikkaan, kielikuva toimi Venäjällä ilmeisen hyvin. Sen syvimmän merkityksen käsitti vain paljasjalkainen venäläinen ja se pohjusti pian agendalle nousevaa budjettikeskustelua. Tuttu satu luo näin politiikalle asetelmia, jotka on hyväksytty sellaisenaan jo satoja vuosia. Pallo heitetään yleisölle, jonka tulkinnat määrittävät millaista historiaa tulevaisuudessa kirjoitetaan.

”Jos ei ole rahaa, mitä voit tehdä? Voit mennä kauppaan, mutta et ostaa mitään. Et ruokaa, ohjuksia tai lääkkeitä.”Putin, 2013

”Krimin tilanne muistuttaa surullisesti tilannetta, jossa fasistijoukot piirittivät kaupunkejamme kuin oravat.”Putin,  2014

Oravat ovat pirullisia, mutta eivät niin pahoja kuin Rotat. Menneisyyden hallinta toteutetaan Putinin tarinamaailmassa vähättelemällä historiaa. Peto voi muuttua jyrsijäksi, mutta jos sen hampaat kasvavat, ne pystyvät kotimetsän kiviaitaan. Neuvostohistorian vähättelyn voi liittää helposti myös ajatukseen tarinan kaavasta, mutta ennen muuta se on isoäitien logiikkaa puhtaimmillaan. Putin kuvaa alkumaisemaan joitakin ongelmia, mutta ei kuitenkaan niin suuria, mitä sankari tulee kohtaamaan varsinaisessa juonessa. Evoluution osuus ravintoketjun muodostumisessa on juurtunut totuus: alussa oli Neuvostoliitto. Näin Putin tekee uutta politiikkaa, valmiilla välineillä ja kansan muistin raameissa. Samalla hän linkittää oman tarinansa yhteisöllisesti hyväksyttyihin käsityksiin esittämällä ne ikään kuin ominaan.

”Ne, jotka eivät kadu Neuvostoliiton aikaisia tapahtumia, eivät omista sydäntä. Ne, jotka katuvat, eivät omista aivoja.”Putin, 2005

”Joka ei tiedä, se tietäköön vasta, että vanha totuus on yhäti tärkeä: Pysyy tyhjä pää tyhjänä vaikka, Sille osoitetaan uusi paikka. Ei mikään lisää siihen järkeä.”Krylov, 1809

Juonen kuljettaminen voi vaikuttaa ulkopuolisesta aluksi kotikutoiselta, mutta sen traaginen luonne paljastuu entisen Neuvostoliiton aikaan viittaavissa kielikuvissa. Tämä edellyttää yleisöltä kykyä sisäistää samanaikaisesti kerrottu historia ja Putinin tarina paremmasta huomisesta. Venäjän nykyinen keskusjohtoinen politiikka luo kaksoisajatteluun yhteisöllisen paineen, jossa uusi tarina vie helposti voiton. Ajatus on kärjistävä, mutta niin ovat Putinin kielikuvatkin. Esimerkiksi Ukrainan ja Georgian kriisit ovat vaatineet yleisöltä tietynlaista menneisyyden unohtamista. Putinin kielikuvissa juuri historia on nimittäin osasyynä Venäjän voimapolitiikalle. Tämä tulee esille etenkin niissä aiheissa, joita Putin toistelee kielikuvissaan. Yksi on Neuvostoliiton väärin ymmärretty historia, toinen on ajatus kansainvälisestä ravintoketjusta ja kolmas on Venäjän asema sellaisena petona, jonka ei tarvitse pyydellä lupaa keneltäkään. Tästä hyvänä osoituksena on Putinin kielikuva vuodelta 2010, jolloin Ukrainan kriisiä ei osattu vielä edes aavistella.

”Olen eri mieltä siinä ettemme voittaneet viime sodassa. Vaikka jotkut käsittävät meidät eri valtioiksi Ukrainan kanssa, olisimme voittaneet joka tapauksessa. Me vaan olemme voittajakansa.”Putin, 2010

”Te lampaat ja koirat ja vartijanne jos vain voitte, ette minua säästä. Joten sinuakaan en nyt helpolla päästä. Saat kaikkien puolesta velat maksaa, kuka vanhoja kaivella jaksaa. Olet syypää jo siksi että olen nälkäinen – sanoi Karhu lammasta raahaten.”Krylov, 1808

Putin puhui ”lahjasta” kuvatessaan Georgian sodan taustalla olevaa Venäjän lähialueen politiikkaa kahta vuotta edellistä kielikuvaa aiemmin. Hän viittasi samassa yhteydessä myös Ukrainaan – siis kuusi vuotta ennen vihreitä miehiä ja valkoisia avustusrekkoja.

”Te ette ymmärrä että Ukraina ei ole valtio. Mikä se on? Se on suurelta osin lahja meiltä.”Putin, 2014

”Tähän sopii puuttua, vaikkei nimiin juuttua. Älä lahjoistasi kiitä, käytä niitä!”Krylov, 1808

”Kun Susi alkaa loukata, on oikeus sitä niskasta koukata
 ja tuomion eteen metsään tuoda. 
Siinä on laki, mitä moitteettomin,
jossa Sudelle ei etuja suoda. 
Silti olen nähnyt, sen lisäisin, 
että Sudet ne raahaavat Lampaita metsään,
kuten ennenkin. 
Oli Lammas vastaaja tai kantaja.” 

Krylov, 1821

”Tilanne on joka tapauksessa vähän kuin jakaisi kerittyä:
paljon huutoa, mutta vähän villaa.” 

Putin, 2013

Putin rakentaa sadun opetuksen ovelasti: horisontissa siintää jatkuvasti turvallisuuden koheesiota ylläpitävä hyvä elämä, mutta kerronta vie yleisön mukaan pienempiin seikkailuihin metsän eri kolkkiin. Kielikuvamatkailuun käytetään juonta tukevia tapahtumia myös kiviaidan takaa, kuten Syyrian kriisiä ja Euroopan pakolaisvirtoja. Kerronta on kuin verkko, jossa Putin itse määrittää kulloinkin seurattavan punoksen. Yleisön seikkailunkaipuu saa jatkuvaa tyydytystä kun väkivaltaisten tapahtumien puuttuessa esiin nousee uusia sankaritekoja. Samalla kun Putin kuvailee sankaria, hän kuvailee kaksinaamaisen vihollisen vastakkaisia ominaisuuksia. Tähän Putin on valinnut erityiseksi teemaksi demokratian. Sankari on oikeudenmukainen, mutta ajatuksineen täysin yksin. Tämän Putin tuo kielikuvien ohella esille myös vaatiessaan istumajärjestyksen muuttamista Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksessa.

 ”Ei ole ketään, kenen kanssa keskustella sen jälkeen kun Mahatma Gandhi kuoli.
Ongelma on siinä, että olen maailmassa demokratian kanssa täysin yksin.”

Putin, 2001, 2008

”Marakatti – Matti, Aasi – Ukki, Vuohipukki ja Karhu – Vääräsääri kerran kokoon kvartetin hääri.
Ne löivät rumpua ja tempoivat jousiaan ihan kuin hullut, mutta ei siitä suloista sointua tullut.
Seis, huusi Marakatti – odottakaa vähän! Taidanpa tietää ratkaisun tähän:
meidän pitää istua näin, Karhun basso alttoa päin ja viulut vierekkäin.
Mutta heille vastasi satakieli: Vain herkkä korva ja soiton mieli.
Jos ei niitä omista, ei musiikki maailmaa somista,
vaikka istuisitte miten päin!”

Krylov, 1821

Vihollisia on kolme. Näissä yhdistyvät kaikki pahan piirteet, joten nimeämällä jokin esimerkiksi terroristiksi, se saa taakakseen Rotan satuominaisuudet. Lisäksi on kaksinaamainen ja aina karhun saaliille pyrkivä toveri Susi. Se on ovela, mutta tulee kompastumaan omaan liberalistiseen näppäryyteensä. Suurin vihollinen on kuitenkin ikuinen paha, joka saa Putinin kielikuvissa usein runollista kuvailua. Se on kuin asfaltin läpi kasvava ruoho tai Va’ska, jonka toinen korva on aina kuulolla. Se on kuin heikkous, joka kostautuu jos ravintoketjun seuraava lenkki saavuttaa karhun paikan. Luonto ei tee mitään turhaa ja sen mukainen voiman tasapaino luo metsään turvan, joka Putinin kielikuvapolitiikassa on kuin kiviaita. Se ei aitaa metsää sisäänsä, vaan pitää ulkopuolella sinne kuulumattomat.

Mutta miksi Putin kertoo niin usein toveri Suden voimista Karhun sijaan? Vaikka Karhu onkin Venäjän kansalliseläin, se ei ole esiintynyt kielikuvissa ennen vuotta 2013. Karhun asema ravintoketjussa on tulevaisuusorientoitunutta kerrontaa. Suden ikuisella pahuudella perustellaan Karhun kynsien kasvattamista. Putin maalaa näin lännen viholliskuvaa saadakseen loogisia perusteita asevoimien kehittämiselle. Asetelma sopii jo valmiiksi kansan muistiin ja se voidaan kertoa aina uudelleen. Hahmojen välinen dynamiikka on mielenkiintoinen. Yleisölle tarjotaan vuoroin keppiä ja vuoroin porkkanaa.

”Toveri Susi tietää mitä syö. Eikä se pyytele siihen lupaa.”Putin, 2006

”Kerran Susi, Kettu ja Jänis joutuivat samaan ansaan. Aikansa siellä istuttuaan Susi kysyi: mitä aiomme syödä? Kettu katsahti Jänikseen ja sanoi: toveri Susi tietää kyllä mitä syö.”Vanha venäläinen vitsi

Hetkeä ennen karhun heräämistä tarinamaailmaan lensivät myös linnut, joista osa tarvitsee isällistä saattajaa.

”On tiettyjä lintuja, jotka eivät halua lentää parvessa. Vaikka ne haluaisivatkin lentää yksin, niitä tulee kohdella ymmärtävästi -jos mahdollista. ”Putin, 2012

”Ei lintujen elämän tuntemisesta ole hyötyä sille, jonka pitäisi jakaa viisautta siivettömille.  Tärkein tieto on kuninkaalle, se mikä on hyödyksi omalle maalle.”Krylov, 1816

Jos sadun opetus halutaan ymmärtää, kannattaa juonen kehittymistä seurata tarkoin myös tulevaisuudessa. Proppin mukaan venäläisen ihmesadun tapahtumat esiintyvät aina tietyssä järjestyksessä. Näitä ovat poissaolo, sankarille osoitettu kielto, kiellon rikkominen ja konnan paljastuminen. Sadun lopussa odottavat konnan rankaiseminen ja sankarin nousu valtaistuimelle. Turvallisuuspoliittisessa ja tarinankerronnallisessa mielessä elämme nyt mielenkiintoista aikaa, sillä pitkän talven yli nukkuneelle Karhulle on osoitettu pakotteita, joita se nyt rikkoo. Jos Putinin kielikuvapolitiikka noudattelee vanhaa juonta, seuraavaksi tarinaan ilmestyy auttaja. Tulevaa sivua on jo vilautettu, sillä kuva Putinista Tiikerin kanssa on piirtynyt jo suuren yleisön mieliin Lumikurkien muuttomatkalle saattamisen ja Jääkarhujen auttamisen tavoin. Lisäksi odotettavissa on seikkailuja Ahdin valtakunnassa. Se, miten konnaa rangaistaan ja miten sankari nousee valtaistuimelleen, kuullaan tulevissa jaksoissa. Wanha viisaus on kuitenkin se, että lintujen kannattaa pyrkiä lentämään parvessa tai sitten olemaan viisaita kuin vanha Pöllö – ainakin saduissa.

”Joskus toivon että ne antaisivat Karhun olla rauhassa. Että ne jättäisivät Karhun rauhaan.”

Vladimir Putin, 2014

Kuvitus: Hannamari Ruohonen

Lähteet: Vladimir Propp (1977), Morphology of the folktale ja Kirsi Kunnas (1979), Krylovin faabeleita

Lue lisää johtajuudesta Kylkiraudan 22.12. ilmestyvästä numerosta.