Opettamisen ja oppimisen heiluriliike

Keskustelu opetuksesta ja koulutuksesta herättää tunteita. Huhtikuussa uutisoitiin, että Helsingin kaupungin opetusvirasto valmistelee hanketta, jonka tarkoituksena on uudistaa koulu- ja ammattiopetusta niin kutsutun ilmiöpohjaisen opetuksen suuntaan. Ilmiöpohjainen opetus painottaa asiakokonaisuuksien oppimista tutkivan oppimisen avulla. Tarkoituksena on lisätä yhteisöllistä ja omaehtoista oppimista myös koulun ja oppituntien ulkopuolella.

Hanke sai julkisuudessa kannanottoja puolesta ja vastaan. Kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä kritisoi hanketta toteamalla, että aktiivista oppimista, monipuolisia opetusmenetelmiä ja oppilaskeskeisyyttä on opetettu kouluissa jo vuosikaudet. Uusikylän mukaan hanke aliarvioi opettamisen ja pänttäämisen merkitystä. Opettajan tulee opettaa ja oppijan tulee opiskella asioita, jotta oppimista tapahtuu.

Tällainen puolesta ja vastaan -keskustelu näyttäytyy monesti eräänlaisena heiluriliikkeenä, jossa korostetaan opettamisen ja oppimisen ääripäitä. Yhtäältä glorifioidaan ja romantisoidaan oppilaskeskeisyys, toisaalta tuomitaan ja mustamaalataan opettajajohtoisuus.

Uusikylä (2009) on analysoinut tätä heiluriliikettä osuvasti toteamalla, että ”kukaan ei kiistäne sitä, että parikymmentä vuotta muodissa ollut konstruktivistinen oppimiskäsitys, joka korostaa aktiivista, omakohtaista tiedonhankintaa ja ennen kaikkea tiedon ymmärtämistä, on ollut tarpeellinen oppi.” Hän kuitenkin huomauttaa, että hyvissäkin asioissa voidaan mennä liiallisuuksiin. Hänen mukaansa ”äärikonstruktivismi, joka leimaa lähes kaiken opettamisen ’behaviorismiksi’, (…) on kovin yksipuolinen oppisuunta”. Uusikylä napauttaa, että ”eivät ulkoa opiskelu ja tankkaaminen ole syntiä.” Edelleen ”varsinkin taitojen opettamisessa mallista oppiminen on opiskelun alkuvaiheessa tehokkainta”. Uusikylän mukaan pointti on siinä, että ”laaja tietomäärä ja tekninen osaaminen eivät ole korkeatasoisen luovuuden esteitä vaan edellytyksiä. Kun ei tarvitse takellella perustaitojen kanssa, voi kokeilla rohkeasti omia ratkaisuja”.

Puolustusvoimissa oppimisesta ja koulutuksesta käytävän keskustelun heiluriliike kohdistuu varsin usein taitojen opettamiseen ja toistokoulutukseen. Tehokkaana toistokoulutuksena saatetaan pitää määrällisesti runsasta ryskäämistä ymmärtämättä tai analysoimatta toiminnan tavoitetta. Harjoitustelamiinan kaivaminen kasarmin edustalle yhä uudestaan ei vielä takaa laadukasta oppimista. Taidot eivät myöskään kehity siten, että konditionaalimuodossa reflektoidaan sitä, kuinka tästä selustaan koukkaisin.

Toiskallion (1998) mukaan toistoharjoittelu, eli äksiisikoulutus, tarkoittaa suorituksen uusimista niin useasti, että toiminnassa saavutetaan automaatiotaso. Toistoharjoittelu on välttämätöntä, jotta esimerkiksi taistelutilanteessa, väsyneenä ja kovan paineen alaisena tarvittavista suorituksista tulee vaistomaisesti sujuvia suoritustottumuksia. Toistokoulutus ei ole sarja mekaanisia temppuja, eikä taitoa ilman tietoa. Täten sotilaskoulutus ei voi myöskään olla pelkkää kenraalimajuri Liikolan (2015) kritisoimaa ”oppimisen teorioiden syvällistä tarkastelua” tai vielä vähemmän ”asioiden läpikäymistä”.

Sotilaan toimintakykyä ei opita vain kuuntelemalla ja katselemalla. Monimutkaisissa tilanteissa selviytyminen edellyttää sitä, että sotilaan toimintakyvyn ja joukon suorituskyvyn kannalta keskeisimmät tiedot ja taidot opitaan perusteellisesti (Toiskallio 1998). Tehokas ja tavoitteellinen toistokoulutus tarkoittaa sitä, että asioita harjoitellaan runsaasti ja laadukkaasti. Oppimisen teorioiden hallitseminen varmistaa osaltaan sen, että tehdään oikeita asioita sodankäynnin ”ilmiöpohjaisessa” taistelukoulutuksessa.

Toistokoulutukselle on olemassa tilaus ja tarve

Kriisinhallintaoperaatioista on saatu oppeja monella tasolla. Afganistanissa palvelleet upseerit ovat korostaneet niin sanottujen perusasioiden osaamisen merkitystä. Nämä perusasiat tarkoittavat esimerkiksi toistokoulutuksen avulla kehitettäviä vaistomaisia aseenkäsittelytaitoja, kykyä liikkua ja suojautua, vakioituja toimintamenetelmiä, kommunikointitaitoja ja ensiaputaitoja. Kriisinhallintaoperaatioista saadut kokemukset osoittavat, että puolustusvoimissa annettavan koulutuksen perusta on kunnossa. Asiat, jotka toimivat harjoituksissa, toimivat myös taistelukentällä. Opetettuja asioita tulee kuitenkin harjoitella niin runsaasti, että toiminta iskostuu lihasmuistiin ja selkäytimeen.

Myös King (2013, 266, 272) huomauttaa, että perustaistelumenetelmien toistoharjoittelu on keskeistä sekä perinteisessä sodankäynnissä että uudentyyppisissä rakennetun alueen taisteluissa. Hänen mukaansa asevoimien tehokkuus perustuu koulutettavien pitkäkestoiseen, vaativaan ja yhteisölliseen taistelukoulutukseen. King (2013) painottaa, että runsas toistokoulutus kehittää sekä yksilöllistä että yhteisöllistä osaamista ja lisää joukon kiinteyttä. Joukko pystyy toimimaan tehokkaasti yhdessä, kun jokainen hallitsee toiminnan yksityiskohdat.

Kingin (2013) mukaan taistelussa tulee aina esille ennustamattomia ja muuttuvia tilanteita. Tämän takia perustaistelumenetelmät tulee hallita, jotta niiden soveltaminen on mahdollista. Hän korostaa, että yksilöiden ja ryhmien tulee osata improvisoida ja toimia tilanteenmukaisesti.

Kriisinhallintaoperaatioissa palvelleet yhdysvaltalaiset, kanadalaiset ja saksalaiset upseerit ovat tiivistäneet toistoharjoittelun merkityksen muun muassa seuraavasti:

• Kouluta sotilaita niin tehokkaasti, että he eivät huomaa taistelutekniikassa eroa harjoituksen ja taistelun välillä.
• Noviisit harjoittelevat kunnes he onnistuvat. Mestarit harjoittelevat niin kauan, että asiat eivät voi mennä väärin (King 2013, 274, 280).

Toistokoulutus ei ole rakettitiedettä

Koska toistoharjoittelu on yksi keskeisimmistä sotilaskoulutuksen opetusmenetelmistä, on tärkeätä, että kouluttajat osaavat toistokoulutuksen periaatteet. Taidon opettamisessa ja toistokoulutuksessa ei ole kyse teknisesti vaikeasta asiasta. Muutamalla periaatteella pääsee jo varsin pitkälle.

Toiminnan opettaminen jakaantuu koulutettavan ja kouluttajan välille. Koulutettava on yksilö, jota opetetaan ja ohjataan oppimaan, opiskelemaan ja harjoittelemaan. Suunnitelmallinen harjoittaminen on oleellinen osa ohjausta. Kouluttajan tehtävänä on opettaa ja harjoittaa oppijaa siten, että hän oppii asiat mahdollisimman hyvin. Alla oleva taulukko (mukailtu Toiskallio 1998, 32) tarjoaa esimerkin siitä, kuinka oppimisen ohjaus etenee tavoitteellisessa ja laadukkaassa toistoharjoittelussa.

Kouluttajan on oltava esimerkki taitavasta toimijasta ja tiedon käsittelijästä. Parhaimmillaan hän on mestari, joka luo oppijalle sellaisia rakennustelineitä, joiden varassa oppija voi kehittää omaa toimintaansa ja ymmärrystään.

Kouluttajan on kyettävä perustelemaan toistoharjoittelun merkitys koulutettaville. Suullisten perusteluiden lisäksi on tarpeen luoda vaativia oppimisympäristöjä, joissa oppija itse joutuu testaamaan todellisen osaamisen tasonsa. Opeteltavien taitojen merkityksen sisäistäminen lisää oppijan motivaatiota.

Taidokas Roadshow?

Varusmieslehden kolumnisti toteaa, että nykyaikaisessa varusmiespalveluksessa ajankäytön tehokkuus korostuu. Hän huomauttaa, että monimutkaistuvassa sodankäynnissä tulisi osata koko ajan enemmän, mutta koulutusaika on rajoitettu. Varusmiesjohtajana palveleva kirjoittaja oli selvittänyt, kuinka suuri osa ajasta käytetään varsinaiseen koulutukseen. Hän oli päätynyt mittauksissaan tulokseen, jonka mukaan tehokasta sotilaskoulutusta oli päivässä vain kaksi tuntia. Perustellusti hän kysyy, onko se riittävä aika.

Myös King (2013, 279) kirjoittaa Afganistanissa toimineesta saksalaiskapteenista, joka oli kiinnittänyt komppanian päällikkönä ollessaan huomionsa siihen, että aikaa koulutukseen oli yhä vähemmän. Käytettävissä olevan ajan vähyys aiheutti päällikön mukaan sen, että jokaisesta kouluttamiseen liikenevästä tuokiosta tuli yhä tärkeämpi. Päällikkö oli opiskellut aikaisemmin liikuntatietä yliopistossa, ja hän toi siitä vaikutteita sotilaidensa koulutukseen. Hän oli lisännyt koulutusohjelmaan toistokoulutusta. Hän oli myös kehittänyt kouluttajiensa kanssa kilpailuja siitä, kuka pystyi maksimoimaan koulutusajan tehokkaimmin.

Käytettävissä olevan ajan riittävyys on yksi ongelma. Toinen haaste on se, kuinka toistokoulutuksesta ja taitojen opettamisesta saadaan mahdollisimman hyviä oppimistapahtumia, sillä edellä mainitun saksalaiskapteenin toteamus ”enemmän on paremmin, toistot opettavat” ei välttämättä ole se paras voitonkaava. Mitä voidaan tehdä, että toistoharjoittelu on mielekästä ja mahdollisimman laadukasta? Onko mahdollista hyödyntää olemassa olevaa osaamista aiempaa paremmin? Voidaanko taitojen opettamisessa hyödyntää teknologiaa?

Suomen jääkiekkoliitto palkkasi taannoin suomalaisiin seuroihin 25 päätoimista taitovalmentajaa. Puolustusvoimissa taitovalmentajat löytyvät perusyksiköiden kouluttavasta henkilökunnasta ja varusmiesjohtajista. On kuitenkin totta, että kouluttajien kyky toistokouluttaa ja opettaa taitoja vaihtelee. Perustutkinnoissa ja kursseilla opitaan perusteet, ja harjaantuminen tapahtuu työssä oppimalla. Haasteena on, kuinka valmiudet laadukkaan koulutuksen järjestämiseksi kehittyvät mahdollisimman tehokkaasti. Voidaanko toistoharjoittelu ja taidon opettaminen viedä uudelle tasolle jakamalla eri paikoissa ja eri toimijoilla olevia tietoja ja taitoja? − Tarjotaan asiantuntijoille mahdollisuus opettaa kouluttajia. Viedään toistoharjoittelu pykälää korkeammalle toiminnallisella ja taidokkaalla roadshow’lla.

Hyödynnetään olemassa olevaa tietoa ja parhaita käytäntöjä. Käytetään perusyksiköissä olevaa osaamista hyväksi. − Aiemmin mainitsemani Varusmieslehden kolumnistikin oli menossa illalla johtamaan pesistreenejä. Hänellä olisi varmasti ollut ideoita ja harjoitteita siitä, varioida ja tehostaa valvomaansa käsikranaatin heittoharjoitusta. − Perusyksiköissä palvelee varusmiesjohtajina todennäköisesti useita oman alansa erikoisosaajia, jotka voivat tuoda raikkaita näkökulmia koulutukseen.

Jaetaan tietoa ja tekniikoita, joita Puolustusvoimiin on toistokoulutuksesta kertynyt. Kriisinhallintaoperaatioissa palvelleet ammattilaiset voivat esitellä saatuja kokemuksia, tilanteenmukaista aseenkäyttöä, perustaistelumenetelmiä ja taisteluensiapua. Asutuskeskustelutaistelun spesialistit voivat opettaa rakennuksen haltuunottoa, liikkumista ja kommunikointia. Laskuvarjohyppykouluttajat voivat osoittaa yksityiskohtien, pikkutarkkuuden ja vaatimustason merkitystä, sissikouluttajat pimeätoiminnan yksityiskohtia ja niin edelleen. Mahdollisuuksia on paljon.

Laajennetaan toistoharjoittelun ja taidon oppimista kasarmien porttien ulkopuolelle. Hyödynnetään ympärillä olevaa osaamista. Pyydetään eri alojen asiantuntijoita näyttämään, kuinka he opettavat taitoja. Haetaan vaikutteita esimerkiksi siitä, kuinka kamppailukoulutuksessa tehdään toistoja liikesarjojen oppimiseksi, millä tavalla muodostelmaluistelussa harjoitellaan sulkeisjärjestysharjoitteluun liittyvää yhdenmukaisuutta. Havainnoidaan sitä, kuinka monta kertaa jotakin monimutkaista 10-ottelun lajia on tehtävä, jotta suoritus muuttuu automaatioksi. Hankitaan näkemyksiä mielikuvaharjoittelusta sekä valmentamisen ja motivoinnin merkityksestä.

Myös nykyinen teknologia tarjoaa mahdollisuuksia toistokoulutuksen kehittämiselle. Suoritusten videointi, kypäräkameroiden käyttäminen, erilaisten mittareiden ja sensoreiden hyödyntäminen mahdollistavat toistoharjoittelun analysoimisen osissa. Kerättävä data mahdollistaa tarkemman palautteen, joka tehostaa oppimista. Toki on selvää, että suoritusten taltioinnin ja analysoinnin tulee olla suunnitelmallista, jotta sillä saavutetaan tavoiteltava hyöty. Osa joukoista on hyödyntänyt tallennusvälineitä enemmän kuin toiset. Esimerkiksi Urheilukoulussa sitä on jo tehty, joten kaikkien ei tarvitsisi aloittaa toimintaa puhtaalta pöydältä.

Tehdään taidokas roadshow! Ei tarjota istumista auditoriossa ja Powerpoint -sulkeisia, vaan järjestetään toiminnallisia koulutustapahtumia, joissa kouluttajat ja koulutettavat tekevät, harjaantuvat ja oppivat sekä saavat uusia ideoita toteuttamiinsa koulutustapahtumiin. Parhaimmillaan kaikki osapuolet oppivat uutta ja vievät tukun tekniikoita ja malleja omiin joukkoihinsa, urheiluseuroihinsa ja yhteisöihinsä. Se, jos jokin, olisi uudenlaista, tavoitteellista toistokoulutusta.

Lähteet:

King, A. 2013. The Compat Soldier. Infantry Tactics and Cohesion in the Twentieth and Twenty-first Centuries. UK: Oxford University Press.
Toiskallio, J. 1998. Sotilaspedagogiikan perusteet. Hämeenlinna: Karisto.
Uusikylä, K. 2009. Tankkaa, matki ja opi. Opettaja 42/2009.