Syyrian sodan vaikutuksista Libanoniin ja Hizbollahiin
Antti Alahonko
Sotilasaikakauslehden tammikuun numerossa tutkijat Juha Saarinen ja Mikko Patokallio kirjoittivat Hizbollahin osallisuudesta Syyrian tapahtumiin. Tammikuussa julkaistiin lisäksi Kylkiraudan verkkolehdessä Ilja Varhan ja Matti Ruotsalaisen ansiokas UNIFIL:iin ja sotilasjohtamiseen keskittyvä artikkeli ”Sietämätöntä rutiinia”.
Tapahtumat Libanonissa ovat mielenkiintoisia ja monitahoisia. Aihealueen kiinnostavuutta molempien lehtien lukijakunnan keskuudessa varmasti lisää Suomen osallistuminen UNFIL ja UNTSO operaatioihin. Omassa artikkelissani pyrin jatkamaan aiheen käsittelyä. Näkökulmana on Syyrian sodan vaikutus Hizbollahiin ja Libanoniin. Aihetta käsitellään näin ollen hyvin samoista lähtökohdista kuin Patokallio ja Saarinenkin. Lähestymistapa osaan kysymyksistä on kuitenkin erilainen, samoin pyrin tarjoamaan joiltain osin vaihtoehtoisia tulkintoja.
Syyrian konfliktiin on hyvin alkuvaiheesta lähtien osallistunut ulkopuolisia sekä sotatoimiin osallistuvina että rahallista, materiaalista ja poliittista tukea antavina toimijoina. Syyrian tilanne on syventänyt shiiojen ja sunnien välistä vastakkainasettelua islamilaisessa maailmassa. Libanonin väestörakenteesta ja poliittisesta järjestelmästä johtuen tapahtumat Syyriassa vaikuttavat keskeisesti maan tilanteeseen. Voisi jopa väittää, että Libanon on sijaintinsa, historiansa ja yhteiskunnallisen rakenteensa puolesta ollut alusta asti tuomittu osalliseksi konfliktiin.
Merkittävin vaikutus sijainnista Syyrian naapurissa on ollut pakolaisvirta. Libanonissa on virallisesti yli miljoona syyrialaista pakolaista, epävirallisten arvioiden mukaan lähemmäs kaksi miljoonaa. Sotilaallisesti tarkasteltuna sijainti naapurimaana, vieläpä siten että merkittävä osa yhteisestä rajasta on haastavaa vuoristoaluetta, tarjoaa mahdollisuuden halukkaille osapuoleen katsomatta hyödyntää Libanonia tukialueena. On mahdollista valmistella rauhassa toimintaa, siirtyä rajan yli suojaisesti ja palata jälleen takaisin vetämään henkeä. Jo vuoden 2012 keväällä takavarikoitiin myös Libanoniin tulleista ulkomaisista laivoista suuria määriä aseita ja ampumatarvikkeita jotka arvioiden mukaan olivat kulkeutumassa Syyrian oppositiolle.
Kuten Saarinen ja Patokalliokin Sotilasaikakauslehden artikkelissaan viittasivat, Libanonin historia kietoutuu Syyrian yhteyteen pitkältä ajalta. Tämän taustoittaminen vaatisi laajempaa käsittelyä, eikä siihen tässä artikkelissa ole mahdollisuutta. Yleisesti voidaan kuitenkin todeta, että toisille al-Assadin hallinto esiintyy paljon pahan aiheuttajana, toisille taas pitkäaikaisena kumppanina.
Samat historiallisesti tutut lähtökohdat sitovat kuitenkin edelleen Libanonia Syyrian tilanteeseen. Ne kulminoituvat Libanonin yhteiskunnalliseen rakenteeseen. Libanon on valtiomuodoltaan tasavalta, mutta sen demokraattinen järjestelmä on hyvin omintakeinen. Libanonissa valta on jaettu uskontokunnittain; presidentti on aina kristitty, pääministeri sunnimuslimi ja parlamentin puhemiehen tulee olla shiiamuslimi. Näiden toimivaltuudet on lisäksi määritetty siten, että jonkin osapuolen halutessa maa on helppo saattaa poliittiseen paralyysiin. Useat paikalliset ihmiset suhtautuvatkin vaaleihin melko kepein mielin, eivätkä he koe että äänestämällä olisi paljon vaikutusta muuttaa asioita. Poliittinen korruptio on lisäksi maassa hyvin yleistä ja nämä yhdessä vievät luottoa kansalaisilta poliittiseen järjestelmään. Epäluottamus siihen, että valtion asioita ajettaisiin kokonaisuutena, on laajaa. Jäljelle jää sektien välinen kamppailu, joka on Syyrian tapahtumien seurauksena kärjistynyt entisestään.
Yhdessä rintamassa
Keskeisimmät syyt Hizbollahin sekaantumiselle Syyrian tilanteeseen eivät ole erityisen triviaaleja. Äärimmilleen yksinkertaistettuna; mikäli al-Assadin hallinto kaatuu, sillä on yksiselitteisen negatiivisia vaikutuksia liikkeelle. Hizbollahin merkittävin tukija kaikissa tuen muodoissa on Iran. Logistiselta kannalta on suuri tappio vastarintaliikkeelle, mikäli Syyriaan nousee Hizbollahille vihamielinen hallinto. Jo nykyisellään tilanne Irakissa ja Syyriassa on sellainen, että materiaalinen tuki Iranista tulee arvioiden mukaan pääasiassa ilmateitse Syyriaan, josta se jatkaa matkaansa maateitse Libanoniin. Joihinkin näistä kuljetuksista Israel on pyrkinyt vaikuttamaan Syyrian kriisin aikana. Mikäli logistinen yhteys menetettäisiin, jäljelle jäisi meriyhteys, jota voidaan pitää huomattavasti haastavampana ratkaisuna. Rahoitukseen tai poliittiseen tukeen nämä yhteydet eivät tietysti vaikuta. Myös Syyrian hallinto on Hizbollahin pitkäaikainen tukija ja interventiolla halutaan osoittaa vastavuoroinen tuki. Muun muassa vuoden 2006 sodan aikana Syyria tuki Hizbollahia merkittävästi niin materiaalisesti kuin poliittisesti.
Iranilla on Syyrian tilanteen osalta vielä enemmän menetettävää kuin Hizbollahilla. Tämän vuoksi Iran on osallistunut merkittävässä määrin Syyrian tukemiseen, vaikka selkeitä määriä esimerkiksi lähetetyistä joukoista on vaikea saada. Iranin isoveli-, ellei jopa isällinen asema Hizbollahin suhteen sitoo hyvin vahvasti vastarintaliikkeen taistelemaan yhteisen tavoitteen edistämiseksi. Hizbollahin johtajan Nasrallahin puheista on ollut tulkittavissa nämä samat syyt, vaikka tulee muistaa että puheet on kohdistettu usein omille kannattajille. Toisaalta karismaattisen johtajan puheissa korostuu alueelle tyypillinen lennokas uskonnollispoliittinen retoriikka.
Saarinen ja Patokallio pitivät uskonnollisia perusteluita Hizbollahin osallistumiselle hieman irrallisina muihin ”kovempiin” perusteisiin verrattuna. Shiiamuslimien pyhien paikkojen suojelu on kuitenkin erittäin tärkeä tekijä liikkeen keskeisimmälle ja luotettavimmalle tukijakunnalle. Näinä aikoina kun ISIS ja Boko Haram aiheuttavat kauhua, voi tuntua vaikealta puhua enää muissa yhteyksissä ääri-islamista. Kuitenkin myös Hizbollah, Jumalan Puolue, tukeutuu shiia-uskonnon hurskaaseen tulkintaan. Osalle kannattajakunnasta poliittinen puoli järjestön toiminnassa on tärkeämpää, mutta osalle (shia-) uskonnon puolustaminen on vähintään yhtä tärkeää. Toisaalta politiikan ja uskonnon välinen raja on vähintäänkin häilyvä jos sitä voidaan katsoa edes olevan.
Esimerkin vuoksi mainittakoon, että vaikka Irakin tilanne on ollut hyvin vaikea jo vuosia, maahan suuntautuu massamaisesti shiiojen pyhiinvaellusmatkoja. Irakissa on suoritettu useita terrori-iskuja pyhiinvaeltajia kohtaan, mutta uskonnollinen hurskaus poistaa monilta pelot ja saa yhä uudet ryhmät saapumaan pyhille paikoille. Myös Syyriaan on edelleen matkannut pyhiinvaeltajia, vaikka määrät ovat aiempiin vuosiin verrattuna varmasti hyvin pieniä. Helmikuun alussa Libanonilainen bussi, joka kuljetti pyhiinvaeltajia, joutui tuhoisan iskun kohteeksi Damaskoksessa. Eri maihin kohdistuvien pyhiinvaeltajien joukossa on myös libanonilaisia shiioja. Moni heistä kokee Hizbollahin uskontonsa tärkeänä puolustajana.
”Jos Jumala tukee meitä, kukaan ei voi meitä voittaa.” Kuvassa Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah, Syyrian presidentti Bashar al-Assad ja Iranin tuolloinen presidentti Mahmud Ahmadinezad. Kuva otettu vuonna 2012 Etelä-Libanonissa. Kuva kirjoittajan yksityisarkistosta.
Hizbollahin merkitys ei häviä kannatuksen puutteeseen
On selvää että käynnissä oleva kriisi Syyriassa, sekä voimistunut vastakkainasettelu shiiojen ja sunnien (sekä osiltaan näiden kanssa poliittisessa yhteistyössä toimivien muiden uskonnollisten suuntausten) kesken on vähentänyt Hizbollahin suosiota Libanonissa. Erityisesti mikäli pidetään vertailukohtana vuoden 2006 sotaa Israelin ja Hizbollahin välillä, jolloin hyvin yksimielisesti Libanonissa annettiin tukea vastarintaliikkeelle uskonnollisista ja poliittisista lähtökohdista riippumatta.
Hizbollahin todellinen merkitys ei ole kuitenkaan riippuvainen sen nauttimasta kansansuosiosta. Tilanteen voisi kiteyttää kahteen tekijään. Ensinäkin Hizbollahilla on olemassa riittävä tuki joka tapauksessa. Vaikka osallisuus Syyriassa olisikin hatarasti perusteltu, edellä mainittu shiia- ja sunnimuslimien välinen kamppailu pitää huolen, että tärkeimmältä kannattajakunnalta tuki on olemassa. Libanonin poliittinen järjestelmä ja maan tämän hetkinen poliittinen tilanne on hyvin monimutkainen. Kuitenkin voidaan todeta, että vaikka Hizbollah poliittisena puolueena kannatustaan menettäisi, se ei kuitenkaan muuttaisi tilannetta vastarintaliikkeen ja sen aseistuksen osalta. Libanonissa ei ole toistaiseksi virallista tai epävirallista toimijaa joka kykenisi riisumaan järjestön aseista tai valjastamaan ne viralliseksi valtiojohtoiseksi voimaksi. Samaan liittyen, vaikka Hizbollah olisikin vierailla vesillä Syyriassa, libanonilaiset tietävät että järjestön ”päävihollista” Israelia vastaan ei löydy muita varteenotettavia vaihtoehtoja joita tehtävään asettaa.
Libanonin historia sisällissotineen on totuttanut paikallisen väestön jopa kyyniseksi tulkittavaan lähestymistapaan ympäröivää todellisuutta kohtaan. Sisällissodan aikakauden johtajat, jotka taistelivat toisiaan vastaan, ovat suurelta osin edelleen mukana maan politiikassa merkittävillä paikoilla. Osa heistä on edelleen vastakkaisilla puolilla, osa taas on lähentynyt toisiaan. Libanonissa poliittiset kannat ja liittoutumat vaihtelevat ja tietyissä asioissa poliittinen muisti on hyvin lyhyt. Vuoden 2006 sodankaan jälkeen Hizbollahin kannatus ei kestänyt samoissa luvuissa kauan. Rauhan laskeuduttua palattiin niin sanotusti päivän politiikkaan. Vuonna 2008 maassa oli laajoja poliittisia erimielisyyksiä. Tuolloin Hizbollahin roolia yritettiin kyseenalaistaa kieltämällä sen yksityinen tietoliikenneverkko sekä erottamalla Beirutin lentokentän turvallisuuspäällikkö perusteena yhteydet järjestöön. Vastatoimena järjestö otti haltuun hallinnolle tärkeän läntisen Beirutin ja valtasi poliittisia vastustajia lähellä olevat mediat sekä Beirutin lentokentän parissa päivässä. Tapahtumat toimivat muistutuksena, että todellista haastajaa Hizbollahin voimalle ei toistaiseksi ole löytynyt mikäli tilanteet eskaloituvat maan sisällä.
Vuosien varrella esitetyt ajatukset Hizbollahin aseellisen voiman muuttamisesta valtiojohtoiseksi ja alistamisesta LAF:lle (Lebanese Armed Forces) voidaan katsoa poliittiseksi retoriikaksi jota kukaan ei ole pitänyt erityisen todennäköisenä vaihtoehtona. Ongelmallinen tilanne on kuitenkin tiedostettu laajemmin maailmalla ja vuoden 2014 aikana julkistettiin merkittävä apupaketti LAF:lle. Saudi-Arabia ilmoitti rahoittavansa Libanonin asehankintoja ja LAF:n modernisointia noin 2,5 miljardilla eurolla. Aseet on sovittu hankittavaksi Ranskasta. Mistään vilpittömyydestä ei tässäkään ole luonnollisesti kyse. Merkittävän sunnivaltion etua ajaa LAF:n voimistaminen ja samalla Hizbollahin vaikutusvallan pieneneminen. Ranskalla puolestaan on pitkät siteet Libanoniin aina niistä ajoista, jolloin maa oli Ranskan mandaattialue. Erityisesti Libanonin johtavilla kristityillä ja sunneilla on edelleen hyvin vahvat suhteet Ranskaan.
Muistutus vastarinnan päävastustajasta
Hizbollahin osallistuessa Syyrian tapahtumiin, on spekuloitu järjestön pyrkimyksillä pidättäytyä yhteenotoista päävastustajan eli Israelin kanssa. Tällä hetkellä Hizbollah pyrkinee välttämään kahden rintaman sotaa viimeiseen asti. Israel on taas käyttänyt tilannetta hyödykseen ja suorittanut ilmaiskuja Syyrian sisälle. Varmuutta kohteista ei ole, mutta on spekuloitu että kyseessä olisi ollut joissain tapauksissa Libanoniin suuntautuvat asekuljetukset. Poliittisesti merkittävin Israelin iskuista koettiin tammikuussa 2015 Syyrian puoleisella Golanilla.
Israel iski ajoneuvosaattueeseen jonka seurauksena kuoli muun muassa iranilainen prikaatikenraali sekä useita Hizbollahin jäseniä. Menehtyneiden joukossa oli tiettävästi Jihad Mughnieh, vuonna 2008 salamurhatun Hizbollah johtajan Imad Mughniehin poika. Kuten alueella on yleisemminkin tyypillistä, marttyyreja kunnioitetaan suuresti ja Mughnieh on Hizbollahin kannattajien joukossa yksi arvostetuimmista vastarintataistelijoista. Hänen poikansa murhaamisella on näin ollen lisäarvo verrattuna johonkin toiseen Hizbollahin toimijaan. Hizbollah ilmoitti kostavansa teon ja päättävänsä itse paikan ja ajan.
Vastausta ei tarvinnut odottaa pitkään. 28.1.2015 Hizbollah iski kiistanalaisen Ghajarin alueella israelilaiseen partioon joka kulki raja-alueella. Iskussa kuoli israelilaisten ilmoituksen mukaan IDF:n kapteeni sekä ylikersantti ja seitsemän sotilasta loukkaantui. Silmä silmästä. Israel vastasi iskuun tykistöllä, panssarivaunujen tulella ja ilmaiskuin Etelä-Libanonin alueelle. Vastaiskun seurauksena yksi espanjalainen rauhanturvaaja menehtyi. Iskuja seuraavana päivänä Israel uutisoi saaneensa UNIFIL:n välittämänä viestin, jonka mukaan Hizbollahin puolesta asia on loppuun käsitelty eivätkä he toivo tilanteen eskaloitumista. Ilmoitusta voidaan pitää poikkeuksellisena mutta olosuhteisiin nähden loogisena. Hizbollah ei nykyisissä olosuhteissa halua laajamittaista sotaa Israelin kanssa. Hizbollahin isku oli kuitenkin merkittävin yhteenotto Israelin kanssa pitkään aikaan. Yleinen tilanne alueella on tyystin erilainen kuin esimerkiksi vuonna 2006, mutta vertailun vuoksi voidaan todeta kesän 2006 sodan alkaneen verrattavissa olevasta tapahtumasta.
Muistutus päävastustajasta. Uskonnolliseen ashura- tapahtumaan lisätty poliittinen viesti. Kuvan kartassa on ympyröitynä Dimonan ydinvoimala Israelissa. Kuva kirjoittajan yksityisarkistosta.
Tiivistelmänä voisi todeta, että Libanon on hyvin heterogeeninen maa jossa sektit pyrkivät pääsääntöisesti edistämään omaa etuaan. Syyrian kriisi on syventänyt sektien välisiä eroja entisestään. Sekä sunnien että shiiojen puolelta on hyvin aikaisesta vaiheesta esiintynyt osallistumista ja tukea Syyrian sodan osapuolille. Hizbollah on näistä osallistujista voimakkain ja järjestäytynein. Hizbollah on edelleen Libanonin merkittävin sotilaallinen tekijä, vaikka LAF:n varustamista ja modernisointia pyritään vauhdittamaan.
Ennen kuin LAF kykenee ottamaan vastuun maan sotilaallisesta puolustamisesta tai haastamaan Hizbollahin aseman valtaväestön silmissä, tilanne tullee pysymään muuttumattomana. Etelä-Libanon on ollut maan rauhallisinta aluetta, mutta mahdollisuus uusiin kriiseihin Israelin kanssa on olemassa. Kuluneiden vuosien aikana Hizbollah on kyennyt varustautumaan materiaalisesti. Suurin osa tuosta kalustosta on varmasti sellaista, jota Syyrian operaatioissa ei tarvita. Mahdollinen sota Israelin kanssa olisi luonteeltaan hyvin toisenlainen. Materiaalinen tuki on oletettavasti kärsinyt Syyrian tilanteen johdosta ja al-Assadin hallinnon kaatuminen tietäisi lisävaikeuksia.
Libanonin viisitoista vuotta kestänyt sisällissota ja Etelä-Libanonin miehitys Israelin toimesta on opettanut libanonilaisia hyvin käytännönläheiseen suhtautumiseen arkipäiväiseen elämään. Verisestä sisällissodasta huolimatta paikalliset pystyvät elämään rauhassa keskenään. Niin pitkään kuin sota Syyriassa jatkuu, sillä tulee olemaan vaikutusta Libanonin sisäpolitiikkaan ja päätöksenteko maassa tulee olemaan hankalaa. Kun joskus sotatoimet Syyriassa saadaan päättymään tavalla tai toisella, uskon että Libanonin poliittiset toimijat asettuvat tuolloin vallitsevan tilanteen mukaisiin asemiin melko nopeasti. Uskon että kansainvälinen yhteisö ei anna Syyrian tilanteen levitä laajamittaiseksi aseelliseksi konfliktiksi Libanonissa, vaikka erityisesti raja-alueilla ja Tripolissa käydäänkin rajoitetumpia operaatioita.
LAF:ia pidetään toistaiseksi lähestulkoon ainoana kansakuntaa kokoavana instituutiona. Mikäli laajat tukipaketit toteutuvat ja LAF:sta kehittyy koko kansan silmissä Hizbollahin haastava voimatekijä, on mielenkiintoista nähdä kuinka vastarintaliike reagoi ja toisaalta kuinka poliittiset vastustajat toimivat.
Kirjoittaja palvelee Kaartin Jääkärirykmentissä ja on poliittisen historian jatko-opiskelija Helsingin yliopistossa. Hän palveli vuonna 2012 sotilastarkkailijaryhmän johtajana Etelä-Libanonissa (UNTSO).
