Hartwall – Kremlin puuhevonen?

Huhtinen Aki-Mauri 4

Hartwall –areena informaatio- ja liikennesydämessämme siirtyi venäläiseen omistukseen. Jääkiekko on bisnestä ja tappiollinen toiminta pitää saada tuottamaan. Pääomalla ei ole isänmaata ei edes urheilussa. Mutta mikä on urheilujärjestelmän perimmäinen tarkoitus, jos sen ei oleteta elättävän itseään? Miksi jokin jääkiekkoliiga alkaa muistuttaa poliittisesti laajenevaa rihmastoa? Vai alkaako?

Jääkiekko on huippu-urheilua ja huippuviihdettä. Mutta jääkiekko on myös politiikkaa ja heijastus yhteiskunnallisen väkivalta- ja seksuaalikulttuurin tilakeskustelusta. Muistamme miten 1970- ja 1980-luvulla Neuvostoliiton sosialismin alkaessa taipua lännen rahatalouden edessä "Punakone" vielä hallitsi Euroopan jääkenttiä ja Neuvostoliiton jääkiekkomaajoukkue perustui puna-upseerien laadukkaaseen osaamiseen. Jääkiekko oli vahva kansallispoliittinen viesti lännelle. Muistamme Kanada–cup ottelun jossa NHL:n huiput kohtasivat "Punakoneen", ja kysymys ei enää ollut urheilusta vaan siitä, kuka symbolisesti hallitsisi maailmaa. Raha kohtasi aatteen.

Jääkiekko symbolisoi maskuliinista voimaa ja soturihenkeä. Jäähalleissa ihmiset saavat huutaa, juoda mallasta ja maistaa makkaraa ja katsella cheeleadereiden harsolla peitettyä pintaa. Hallissa on intohimoa ja tunnelmaa, kuten sotaan lähdettäessä liput liehuvat ja rummut soivat. Tappelut näyttävät jääneen pelin henkeen pysyvästi. Analogia siis voimaan ja valtaan on käsinkosketeltavaa. Suomessa on keskusteltu jääkiekosta ja seksuaalisuudesta. Jääkiekko voi siis olla metafora politiikan ja yhteiskuntakeskustelun suuntaan. Väkivalta on vahvasti esillä kun puhutaan jääkiekosta. Saas nähdä tuleeko seksuaalisuus vahvemmin jatkossa esille - "Tom of Ice Hockey".

Jääkiekkoa uutisoidaan valtavasti. Pääsääntöisesti Suomessakin urheilu-uutiset täyttyvät lätkä-katsauksista. Jäähallit mahdollistavat helposti lajin uutisoinnin. Halleissa yhdistyvät laivaristeilyn henki ja mediamaisuus. Uutisoimme NHL:n tuloksista, mutta aikaa ei monelle muulle "tärkeälle" liikuntatapahtumalle ei ole. Väkivalta, pelko ja uhka myyvät iltapäivälehtien ylilyövissä lööpeissä. Jääkiekko on tässä hyvä alusta. Ralli- ja formulasirkuksesta puhumattakaan.

Hartwall–areenan myötä Jokerit siirtyivät pelaamaan KHL–sarjaan, jonka perustajaisistä yksi on Venäjän presidentti Vladimir Putin. Hänen rakkauttaan lajia kohtaan ei sovi epäillä, mutta kun katsoo KHL:n seurojen maantieteellisiä sijainteja ei voi välttyä ajatukselta, että jääkiekkoilun varjossa saadaan venäläistä jalansijaa jäähallien ja seurojen omistuksen kautta yhä syvemmälle Eurooppaan. Viis pelin tasosta ja seuran talouden tilasta. Jostain syystä ruotsalaiset eivät ole lähteneet tappiollisista seuroista huolimatta avaamaan sarjaansa KHL:n suuntaan. Liekö 1000 vuotinen kokemus "jostakin" taustalla. KHL ei ole urheilullisesti kovinkaan merkittävä ja rahoitustaustaa löytyy vaikka seurat tekisivät tappiota. Sarjan henki ei perustu pitkäjänteiseen juniorityöhön tai liikunta-terveydellisten arvojen kehittämiseen. Sarjan kiinnostavuus lepää muutaman harvan hypertähden varassa, kuten Ilja Kovaltzukin.

Salaliittoteorioita ei voida tieteellisesti todistaa, ne ovat enemmänkin uskon tai epäuskon asioita. Mitä voisi käydä pahimmassa tapauksessa? Jokerit saavat pelata muutaman vuoden Hartwall–areenalle, jonka jälkeen sen omistajat ilmoittavat, että tilalle tulee uusi joukkue ja Narrit saavat palata Tikkurilaan, mistä ovat lähteneetkin. Hartwall –areena alkaa tuottaa venäläismielistä ohjelmatarjontaa ja heitä kansallisesti kohottavaa viihdettä. Hallista tulee venäläisvähemmistön "mekka". Kaikkein ei-toivottovimmassa tilanteessa halli mahdollistaa askeleella pääsyn elintärkeiden toimintojemme ytimeen Pasilassa. Kannattaa myös tutustua netissä "Hartwallin Kansantasavaltaan – Julkisyhteisölliseen organisaatioon". Tämä tarina on puhdasta nojatuolifilosofiaa ja näinhän ei oikeassa maailmassa tietysti tapahdu. Eihän?