Artikkelit

"Mentorin merkintöjä 13": Sotilas – aktivistinen humaani anarkisti

Kurvinen Pekka

 

KTT, majuri evp Pekka Kurvinen tarkastelee tällä kerralla artikkelisarjassaan "Mentorin merkintöjä" yhteisölliseen menestykseen pyrkivän sotilaan dikotomiaa – ”kahtiajakoa”.

Sotilas – aktivistinen humaani anarkisti

Patikoin hellekesässä Vöyrin Maksaman Västerössä kohteenani englantilaisen rahtihöyryalus Equityn etappipisteen muistomerkki. Laivalla kuljetettiin loppusyksyllä 1917 aseita Saksan Danzigista Suomen länsirannikolle salaa, pimeässä, jottei venäläinen sotaväki huomannut kuljetusta. Västerön Storsandvikenissä paikalliset kalastajat ja paikalle lähetetyt jääkärit purkivat aluksesta noin 80 tonnia aseita ja ampumatarvikkeita, jotka piilotettiin hajautetusti ja toimitettiin myöhään syksyllä salareittejä suojeluskuntalaisille. He riisuivat Mannerheimin määräyksestä 27. tammikuuta 1918 venäläisten vartiopaikat aseista Maalahdessa ja Oravaisissa. Seuraavana päivänä hyökättiin venäläisten varuskuntaan Vaasassa. Vapautussota, kuten muistotaulussa selkkaus nimetään, oli saanut alkunsa.

Muistokivellä mieltäni kiehtoo yhteisölliseen menestykseen pyrkivän sotilaan dikotomia: yhtäältä hänen pitää olla valmis annettujen käskyjen ja määräysten järkähtämättömään noudattamiseen – toisaalta taas oltava valmis hyvin riskisiin sekasortoa lietsoviin, normistosta piittaamattomuuttakin omakohtaisiin ratkaisuihin. Liiketaloustieteilijänä pohdin, että menestykseen kuuluu riski, useimmin kaaoksessa tehty valinta, joka aina on myös tappion mahdollisuus, voimassaolevien auktoriteettien ja suurten tarinoiden kyseenalaistaminen, häilyvyys hulluuden ja nerouden rajamailla.

Sata vuotta Vapaudenristejä

Antti Matikkala 2

 

 

 

 

 

 

  

Vapaudenristin ritarikuntaa on hyvällä syyllä kutsuttu Euroopan monimutkaisimmaksi ritarikunnaksi. Vuosisadan aikana sen kunniamerkkiluokat, niiden ulkoasu ja antamisperusteet ovat vaihdelleet sekä säännöstömuutosten että poikkeustapausten kautta. 

Suomen senaatti perusti Vapaudenristit (VR) ja Vapaudenmitalit (VM) 4. maaliskuuta 1918 ylipäällikkö Mannerheimin aloitteesta. Mannerheimin sanoin Vapaudenristi perustettiin ”ilmaisemaan ja palkitsemaan sotilaan urotekoja taistelukentillä sekä sitä uhrautuvaa työtä”, jota oli suoritettu ”pohjan laskemiseksi maamme vapaudelle”.

Yksi Vapaudenristin tehtävistä oli Mannerheimin mukaan niiden eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvien lämminsydämisten miesten ja naisten palkitseminen, jotka olivat tehneet uhrautuvaa työtä ”verenjanoisten vihollisten ahdistamien kannattajiemme pelastamiseksi”.

Valtionhoitajana Mannerheim totesi Vapaudenristin täyttäneen tehtävänsä ja päätti lopettaa sen jakelun 28. tammikuuta 1919. Samalla hän ilmoitti Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan perustamisesta.

"Mentorin merkintöjä 12" - Taistelijan intuitiivinen mieli

Kurvinen Pekka  

 

KTT, majuri evp Pekka Kurvinen tarkastelee tällä kerralla artikkelisarjassaan "Mentorin merkintöjä" asevelvollisten jo ennen palvelukseen astumista hankkiman, puolustusvoimien toiminnan kannalta arvokkaan osaamisen entistä parempaa hyödyntämistä. 

Puolustusvoimain komentaja kenraali Jarmo Lindberg totesi Puolustusvoimain Lippujuhlan päivän paraatissa Seinäjoella 4.6.2018, että Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut viime vuosina epävakaammaksi ja ennustamattomammaksi. Komentajan mukaan emme elä Suomessa tyhjiössä vaan Suomi ylläpitää toimintaympäristön kehitykseen suhteutettua puolustuskykyä ja valmiutta jatkuvasti.

Yhtäältä puolustushallinnon taloudellisten resurssien niukkuus ja toisaalta erityisosaamisen vaatimukset yhdistyneinä reservin kokoon näyttäisivät lisäävän sotilasjohtamisen ja -kouluttamisen painopisteen siirtämistä yhä vahvemmin taistelijan jo ennen palvelukseen astumista hankkiman, puolustusvoimien toiminnan kannalta arvokkaan osaamisen hyödyntämiseen. Kehityksessä huomioitavia tekijöitä ovat ainakin yksilön siviilikoulutuksen huomioiminen, motivaatiotekijät sekä sotilaallisen varusmies- ja johtajakoulutuksen keston pituus ja painotukset.

Sotilasjohtamisen menestyksen kalliopohja rakentuu periteisesti yhteisöllisyydelle, sosiologiselle ajattelu- ja toimintatavalle, jota leimaavat ihmisten keskinäinen vuorovaikutus – sosiaalinen toiminta yhteisörakenteissa. Yksilöä ryhmän jäsenenä puolestaan tarkastelee sosiaalipsykologia. Se on kiinnostunut myös sosiaalisen ympäristön vaikutuksesta yksilöön, yksilön vaikutusta ympäristöönsä sekä ryhmien sisäisiä ja niiden välisiä prosesseja psykologian ja sosiologian välimaastossa. Puolustusvoimien kouluttaja- ja johtamiskoulutuksessa yksilön pään ja mielen sisäisten prosessien tunteminen ja ymmärtäminen näyttäisivät korostuvan aiempaa enemmän. Sotilassosiologiassa voitaneen puhua siirtymästä yksilökeskeisen sosiaalisen konstruktivismin suuntaan. Tällöin on syvennyttävä yksittäisen arjen draamaan yksittäisen taistelijan tulokulmasta ja ongelmista, hänen elämänsä aikana kerryttämästään yksilöllisestä ja sosiaalisesta tarinavarannosta ammentamiinsa näkemyksiin – kokemuksesta, sisäisestä näkemyksestä ja ymmärryksestä.

Maanpuolustustahto – vanha käsite voimissaan

Risto Sinkko

 

 

 

 

 

 

 

Valtiota kiinnostaa aina, onko tarpeellinen määrä sen kansalaisia kouluttavissa sotilaiksi mahdollisen aseellisen kriisin torjumista varten. Yhtä tärkeää on, löytyykö kansalaisten joukosta riittävää tukea taistelijoille ja yleensäkin aseellisen voiman käytölle. 

Maanpuolustustahdon käsitteen käytölle on monia lähtökohtia. Niistä keskeisimpiä ovat kokemukset viime sodista ja sotien jälkeisestä ajasta. Kokemukset Karjalan kannaksen torjuntataisteluista vuonna 1944 saivat tutkivat upseerit kiinnittämään huomiota taistelutahdon ja -kunnon psykologisiin piirteisiin.

Sodan jälkeinen aika koettiin traumaattiseksi. Se sai silloisen kapteeni Jaakko Valtasen valitsemaan Sotakorkeakoulun diplomityönsä tutkimuksen kohteeksi miesväestön maanpuolustustahdon. Hän ei ollut ensimmäinen asiaa käsitellyt tutkija, mutta voidaan katsoa, että hänen työnsä vuodelta 1954 vakiinnutti käsitteen käytön.