Artikkelit

Verkkolehden artikkeli- ja blogiarkisto

 
facebook 0420copy       twitter-bird-blue-on-white

Artikkelit

Maanpuolustustahto – vanha käsite voimissaan

Risto Sinkko

 

 

 

 

 

 

 

Valtiota kiinnostaa aina, onko tarpeellinen määrä sen kansalaisia kouluttavissa sotilaiksi mahdollisen aseellisen kriisin torjumista varten. Yhtä tärkeää on, löytyykö kansalaisten joukosta riittävää tukea taistelijoille ja yleensäkin aseellisen voiman käytölle. 

Maanpuolustustahdon käsitteen käytölle on monia lähtökohtia. Niistä keskeisimpiä ovat kokemukset viime sodista ja sotien jälkeisestä ajasta. Kokemukset Karjalan kannaksen torjuntataisteluista vuonna 1944 saivat tutkivat upseerit kiinnittämään huomiota taistelutahdon ja -kunnon psykologisiin piirteisiin.

Sodan jälkeinen aika koettiin traumaattiseksi. Se sai silloisen kapteeni Jaakko Valtasen valitsemaan Sotakorkeakoulun diplomityönsä tutkimuksen kohteeksi miesväestön maanpuolustustahdon. Hän ei ollut ensimmäinen asiaa käsitellyt tutkija, mutta voidaan katsoa, että hänen työnsä vuodelta 1954 vakiinnutti käsitteen käytön.

Pekka Kauhasen Talvisodan kansallinen muistomerkki "Valon tuoja" - Pitkä tie ajatuksesta toteutukseen

Maatalous- ja metsätieteiden tohtori, professori Matti Palo ja hänen hyvä ystävänsä everstiluutnantti Erkki Erkinheimo käynnistivät aktiivisen keskustelun 2000-luvun alussa talvisodan kansallisen muistomerkin saamisesta Helsinkiin. Tämän tuloksena perustettiin syyskuussa 2009 Talvisotayhdistys ry (linkki) Se lähti viemään hanketta juridisena toimijana eteenpäin ja muistomerkin suojelijaksi lupautui ministeri Jaakko Iloniemen aloitteesta presidentti Martti Ahtisaari.

Toisena ajatuksena oli perustaa Talvisotamuseo, mutta tästä ajatuksesta luovuttiin nopeasti ja sen sijaan päädyttiin kokoamaan talvisodan tietopankki internetin kautta tarkasteltavaksi. Sovittiin, että se sijoitetaan Helsingin Suomalaisen Klubin ylläpitämään ”Suomen kansan sähköiseen muistiin”. Hankkeen vetäjäksi valittiin yhdistyksen varapuheenjohtajaksi valittu eversti Ossi Kettunen.

Jotta molemmat hankkeet olisivat saaneet riittävää julkisuutta, ryhdyttiin kirjoittamaan eri lehtiin artikkeleita sekä järjestämään seminaareja, joissa on pidetty lähes 100 esitelmää. Osittain niiden pohjalta on professori Henrik Meinander koonnut kirjan ”Historian kosto: Suomen talvisota kehyksissään”.

Alusta alkaen oli selvää, että muistomerkkihankkeeseen tarvitaan mukaan sekä valtio että Helsingin kaupunki. Ylipormestari Jussi Pajuselle lähetettiin asiaa koskeva kirjelmä 3.9.2010 ja myöhemmin tavatessamme hänet, hän teki päätöksen, että kaupunki on mukana hankkeessa. Lokakuussa 2010 tapasimme puolustusministeriössä kenraaliluutnantti Arto Rädyn, joka suhtautui hankkeeseen erittäin myönteisesti alusta alkaen. Hankkeelle saatiin kipeästi kaivattu uskottavuus ja luotettavuus, mutta vielä tarvittiin valtio mukaan. Pääministeri Kataiselle lähetettiin asiaa koskeva muistio syyskuussa 2010, mutta se ei aluksi johtanut kaivattuun tulokseen, tarvittiin vielä eduskuntaryhmät mukaan. Kävimme eri kokoonpanoissa eduskunnassa tapaamassa kaikkien eduskuntapuolueiden johtoa. Eduskunnassa olimme lobbareita mitä parhaimman määritelmän mukaan! Helmikuussa 2012 valtioneuvoston kansliassa yhdistys esitteli muistomerkkihanketta saaden sille lopulta vihreää valoa. Huhtikuussa kansliasta tuli opetus- ja kulttuuriministeriölle kehotus muodostaa yhteistoiminnassa puolustusministeriön kanssa Muistomerkkitoimikunta. Siinä olivat edustettuina valtioneuvoston kanslia, OKM, PLM, veteraaniliittojen yhteinen valtuuskunta, Talvisotayhdistys ry, pääesikunta, Suomen Rahapaja Oy sekä Helsingin kaupunkia edusti taidemuseo HAM. Toimikunnan puheenjohtajaksi nimitettiin OKM:n ylijohtaja Riitta Kaivosoja ja sihteeriksi kutsuttiin everstiluutnantti Ilkka Kouri.

"Mentorin merkintöjä 11" - Onko viestisi upseerinarvoinen?

Kurvinen Pekka  

 

KTT, majuri evp Pekka Kurvinen "vuodattaa huoltaan" tällä kerralla artikkelisarjassaan "Mentorin merkintöjä" ammattikuntamme putkinäköisyydestä sekä tilanteenmukaisen vuorovaikutuskyvyn heikkenemisestä.

Sotatieteiden kandidaattiopiskelijat osoittivat kirjallista esityskykyään laatimalla jokaisen johtamisen perusopintojen ryhmätapaamisesta muistion tai pöytäkirjan. Teemapäivän arviointitilaisuudessa oppijat esittelivät kokemuksiaan PowerPoint-kuvien avulla. Lisäksi kadettien kirjalliset taidot ilmenivät "Minä johtajana" -esseestä sekä oppimistehtävistä.

Oppijoiden tuotoksissa näytti vahvistuvan väite siitä, että nykynuorten äidinkielen oikeakielisyyden taito on romahtanut. Aiemmin pyhät välimerkkien kirjoittaminen, lauseenvastikkeet, verbi- ja sijamuodot sekä ennen kaikkea yhdyssanojen kirjoittaminen ja yleinen tyylitaju tuntuivat kadonneen tipotiehensä. Ryhmätapaamisten kielenkäyttöön olivat pesiytyneet alatyyliset ilmaukset. Kannattaako kehityksestä olla huolissaan, onko kielenkäytöllä saati oikeakielisyydellä johtamistoiminnan itseisarvoa? Onko kielen ja yleisten käytöstapojen muuttuminen hyväksyttävä, kansainvälisten sekä ennen kaikkea sosiaalisen median muassaan tuomat vaikutteet nieltävä?

Vapaussodan 1918 muistoa taltioimassa

Ville Veikko Kirvesmies

 

 

 

 

 

 

 

 

Kolme ja puoli kuukautta kestäneen Suomen vapaussodan traagisia tapahtumia tutkitaan edelleen. Sodan muistoihin ja tulkintoihin ovat voimakkaasti vaikuttaneet eri vuosikymmeninä vallinneet poliittiset ilmapiirit. Vapaussodan muistoja pitäisi kuitenkin voida taltioida ja vaalia ilman kiihkoa tai poliittista painolastia, totuudenmukaisesti. 

”Pieni nelivuotias tyttö ei ymmärrä, miksi isä on mennyt vintille piiloon ja miksi äiti kielsi kertomasta sitä vieraille pyssymiehille, jotka olivat tulleet etsimään isää. Tyttö katsoo ihmetellen tuvan ikkunasta siskojensa kanssa, kuinka naapuritalon isäntä ja tämän pojat kävelevät sukkasillaan samojen pyssymiesten saattamina pellon reunaan. Miehet tuupataan ojaan ja sitten kuuluu useita paukahduksia.”

Oli helmikuu 1918, ja tämä pikkutyttö oli isoäitini Elli Klingstén.