Ballistiset ohjukset ja niiden torjunta – Kylmän sodan aikaisen uhan paluu yleiseen tietoisuuteen

Kilpeläinen Teemu

 

Majuri Teemu Kilpeläinen palvelee tällä hetkellä ilmapuolustuksen erikoistutkijana Puolustusvoimien Tutkimuslaitoksen Doktriiniosastolla.

Ennen nykyistä tehtävää hän toimi kaksi vuotta Ilmavoimien ilmatorjuntapäällikkönä. Tätä ennen hän opiskeli Yhdysvalloissa Joint Forces Staff Collegessa operaatiotaitoa ja strategiaa.

Johdanto

Jo kylmän sodan aikana muodostunut ja siitä eteenpäin koko ajan olemassa ollut ballististen ohjusten uhka on kokenut uuden ja päivitetyn tulemisen julkisuuteen. Tiedotusvälineissä on uutisoitu esimerkiksi Venäjän Iskander-ohjuksista ja Yhdysvaltojen johtaman ohjuspuolustusjärjestelmän rakentamisesta.

Viime aikoina on kuultu huolestuttavia uutisia Pohjois-Korean ydinaseiden ja etenkin ballististen ohjusten testauksista. Pohjois-Korea on muiden maiden vastustuksesta, YK:n julkilausumista ja taloudellisista pakotteista huolimatta ilmoittautunut uudeksi ydinasevaltioksi, joka pystyy ballististen ohjustensa avulla toimittamaan asevaikutuksensa miltei minne päin maapalloa tahansa.

Tässä artikkelissa tarkastellaan ballististen ohjusten uhkaa ja niiden torjuntaa. Artikkelin tarkoituksena on luoda realistinen tilannekuva ja ymmärrys aiheesta, koska pelkkien uutisten seuraaminen saattaa herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Tällöin Pohjois-Korean luoma ballististen ohjusten uhka on mahdollista suhteuttaa oikeaan mittakaavaan ja samalla sitoa se maailmanlaajuiseen historialliseen kehitykseen.

Ballistiset ohjukset

Ballistinen ohjus laukaistaan lähes pystysuoraan korkealle lentoradalle usein lähiavaruuteen saakka. Ohjuksen poltettua polttoaineensa sen kärki tai kärjet seuraavat ballistista rataa painovoiman vetämänä ennalta määritettyyn kohteeseensa.

Länsimaissa ballistiset ohjukset luokitellaan niiden kantaman tai matkan perusteella. Erittäin lyhyen kantaman tai hyvin lyhyen matkan (close range) ohjukset ulottuvat 300 kilometrin etäisyydelle. Lyhyen kantaman (short range) ohjukset lentävät puolestaan 300–1000 kilometriä ja keskimatkan (medium range) ohjukset 1000–3000 kilometriä tai pitkän kantaman (intermediate range) ohjukset 3000–5500 kilometriä. Mannertenvälisten ohjusten kantama ylittää 5500 kilometriä.

Kuva 1

Ballistiset ohjukset kiihdytetään laukaisun alussa rakettimoottorin avulla vauhtiinsa. Ohjusta ohjataan suhteellisen lyhyen ajan eli ainoastaan ohjuksen laukaisun jälkeen kiihdytysvaiheen aikana. Tämän jälkeen ohjukset lentävät ballistista lentorataa pitkin laukaisugeometriansa ja fysiikan lakien mukaisesti.

Ohjuksen kantaman ja osuma-alueen määrittävät ohjuksen laukaisussa käytetty geometria, lentovaiheen alun kiihdytysvaihe ja ohjuksen hyötykuorman määrä. Suurin osa ohjuksen lennosta tapahtuu vapaasti, joten painovoima, tuuliolosuhteet ja ilmakehän ilmanvastus vaikuttavat ohjuksen lentorataan. Pitkä vapaan lennon vaihe ilmakehän ulkopuolella mahdollistaa ohjukselle paljon suuremman ampumaetäisyyden verrattuna siihen, että ohjuksessa toimisi esimerkiksi koko matkalennon ajan jonkinlainen moottorijärjestelmä.

Ballististen ohjusten lento voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen. Ohjuksen lennon alkuvaiheessa (boost phase) ohjus nousee oman moottorin avulla ilmakehässä ylöspäin. Tällöin ohjukseen kohdistuu maan vetovoima ja erittäin suuri paine. Tämä vaihe näkyy erittäin hyvin infrapuna-alueella, joten ohjusten laukaisut voidaan havaita suhteellisen helposti esimerkiksi infrapunavaloa havainnoivien satelliittien avulla. Ohjuksen ballistinen lentorata määritetään ja lasketaan matemaattisesti sen lennon alkuvaiheessa. On huomioitava, että lennon alkuvaiheessa ohjuksen torjunta on mahdollista ainoastaan erittäin lyhyen aikaa.

Lennon keskivaiheen (midcourse phase) alussa kiihdytysvaihe on päättynyt. Samalla ohjuksen polttoaine on kulutettu loppuun. Näin ollen ohjus aloittaa ballistisen lentoradan kohti ennalta määriteltyä kohdetta. Ballistinen lentorata on suurimman osan aikaa ilmakehän yläpuolella. Lennon keskivaiheessa ohjus saavuttaa lakipisteensä, jonka jälkeen sen lentorata alkaa suuntautua kohti maan pintaa. Keskivaihe on ajalliselta kestoltaan ohjuksen lennon pisin vaihe. Lennon keskivaiheessa ohjuksen torjunta voi olla mahdollista.

Lennon loppuvaihe (terminal phase) alkaa, kun ohjus saapuu ilmakehään noin sadan kilometrin korkeudessa. Vaihe päättyy, kun ohjus osuu maaliin tai se räjäytetään maalin yläpuolella. Ohjus palaa ilmakehään erittäin suurella nopeudella. Joissakin ohjustyypeissä joko ohjus tai sen taistelukärki tekevät ennalta määriteltyä liikehdintää ohjuksen torjunnan vaikeuttamiseksi. Kun ohjus palaa ilmakehään, siihen alkavat taas vaikuttaa ilmakehän ilmiöt kuten kitka ja tuulet.

Pitkän matkan ja erityisesti mannertenvälisillä ballistisilla ohjuksilla voidaan saavuttaa mikä tahansa paikka maapallolla. Mannertenvälisiä ohjuksia käytetään lähes yksinomaan ydinaseiden kuljetukseen, koska ne ovat tyypillisesti strategisen tason aseita. Toisaalta esimerkiksi jo Neuvostoliitossa käytössä olleita Scud-ohjuksia voidaan varustaa myös erikoiskärjillä kuten esimerkiksi kemiallisilla aseilla.

Yhdysvaltalaisen Minuteman-III MIRV (Multiple Independently Targetable Reentry Vehicle, MIRV) -ohjuksen toimintaperiaate voidaan jakaa kahdeksaan vaiheeseen. Tässä ohjustyypissä voi olla jopa kuusi ydinkärkeä, jotka voidaan kohdistaa eri maaleihin.

Kuva 2

1. Ohjus laukaistaan ja se lähtee siilostaan ensimmäisen vaiheen rakettimoottorilla (A).
2. Toinen vaihe käynnistyy noin 60 sekuntia laukaisusta (B) ja ohjuksen kärki poistetaan (E).
3. Kolmas vaihe (C) käynnistyy 120 sekuntia laukaisusta.
4. Noin 180 sekuntia laukaisusta kolmas vaihe sammuu ja ohjuksen kärkiosa erottautuu (D) raketista.
5. Kärkiosa aloittaa ilmakehään paluun valmistelut taistelukärjille (Re-entry Vehicle, RV).
6. Taistelukärjet ja ohjuksen omat harhautusmaalit ovat valmiina.
7. Viritetyt taistelukärjet ja harhautusmaalit palaavat ilmakehään yli 5 km/s nopeudella.
8. Taistelukärjet räjähtävät.

Maailmalla käytössä olevia ballistisia ohjusjärjestelmiä

Maailmalla on tällä hetkellä käytössä useita erilaisia ballististen ohjusten tyyppejä. Ballistisia ohjusjärjestelmiä on käytössä yli 20 valtiolla. Useat maat rakentavat tai kehittävät lyhyen kantaman ballistisia ohjuksia (Short Range Ballistic Missiles, SRBM). Lisäksi useat valtiot ovat ostaneet ohjuksia tai niiden teknologiaa yhdeltä tai useammalta ballististen ohjusten valmistajalta. Esimerkiksi Kiina on ottanut käyttöön ja ryhmittänyt erittäin suuren määrän moderneja SRBM-ohjuksia Taiwanin vastaisen rajan läheisyyteen. Venäläistä SS-1c Mod 1 eli SCUD B järjestelmää on toimitettu muihin maihin enemmän kuin mitään muuta ballistisen ohjuksen tyyppiä. Irakin sodassa vuonna 1991 käytetyt SCUD-ohjukset on päivitetty siten, että ne lentävät nykyisin kaksi kertaa pidemmälle aikaisempaan verrattuna. Myös Pohjois-Korea on valmistanut oman version SCUD B ohjuksesta. Lisäksi Pohjois-Korea on valmistanut SCUD C versiota, jolla on pidempi kantama B-versioon verrattuna.

Iskander ja sen eri versiot ovat venäläisiä lyhyen kantaman ballistisia ohjuksia. Kyseessä on tarkka ohjus, koska siinä käytetään elektronis-optista pääteohjausjärjestelmää, inertiaohjausta sekä GPS ja GLONASS -paikannusjärjestelmiä. Lisäksi ohjus on puolustajan näkökulmasta vaikeasti torjuttavissa, koska se voi lentää muista ballistisista ohjuksista poiketen epäsymmetristä lentorataa.

 Kuva 3

Kiina, Pohjois-Korea, Iran, Intia ja Pakistan kehittävät uusia keskimatkan ohjuksia (Medium Range Ballistic Missiles, MRBM). Ohjukset ovat strategisia järjestelmiä, joten suurin osa niistä varustellaan joillakin muilla kuin konventionaalisilla taistelukärjillä. Tämä tarkoittaa, että ohjuksissa käytetään ydinkärkiä. Tosin Iran ei ole testannut omia MRBM-järjestelmiä ydinkärjillä varustettuina. On huomionarvoista, että Venäjällä ja Yhdysvalloilla ei enää ole keskimatkan (MRBM/IRBM) järjestelmiä. Syynä on keskimatkan ydinasevoimasopimus eli INF (Intermediate-Range Nuclear Forces Treaty, INF). Tämä sopimus hävitti keskimatkan eli niin sanotut Euro-ohjukset Euroopasta vuosina 1987–1991. Sopimus solmittiin joulukuussa 1987 ja se tuli voimaan kesäkuussa 1988. Allekirjoittajina olivat Yhdysvallat ja Neuvostoliitto. Sopimus koski 500–5500 km kantavia keskimatkan ja keskipitkän matkan ohjuksia.

Kiina on kehittänyt erittäin aktiivisesti keskimatkan ballistisia ohjuksia (MRBM). Kiinan pitkän aikavälin asevoimien uudistusohjelman tarkoituksena on kasvattaa sen omien joukkojen suojaa ballististen ohjusten avulla. Kiinassa ballistiset ohjukset ovat merkittävässä roolissa silloin, kun Kiina pyrkii kiistämään ulkomaisten asevoimien pääsyn alueelleen esimerkiksi konfliktissa Taiwanin kanssa. Kiinalla on käytössä ja se on ryhmittänyt ydinkärjillä varustetut CSS-2, CSS-5 Mod 1 ja CSS-5 Mod 2 ohjusjärjestelmänsä alueelliseksi ydinasepelotteeksi. Kiina on myös hankkimassa konventionaalisilla taistelukärjillä varustettuja keskimatkan ohjuksia (MRBM) pitkälle etäisyydelle tehtäviä täsmähyökkäyksiä varten. Tällaiset ohjukset on tarkoitettu esimerkiksi huoltokeskuksia ja erilaisten joukkojen tukikohtien sekä ilma- ja merivoimien tukikohtia vastaan. Kiina on kehittämässä myös ballistista ohjusta torjumaan merivoimien aluksia (Anti-Ship Ballistic Missile, ASBM). Uusi ohjus pohjautuu Kiinassa käytössä olevaan CSS-5 ohjukseen.

 Kuva 4

Iranilla on ollut käynnissä menneinä vuosina laaja-alainen ballististen ohjusten kehitysohjelma, johon se on saanut apua Venäjältä, Kiinalta ja Pohjois-Korealta. Iranilaisten Shahab-3 (MRBM) perustuu Pohjois-Korean No Dong ohjukseen. Iran on modifioinut Shahab-3 ballistisen ohjuksensa siten, että se on tehokkaampi ja kantaa pidemmälle kuin Pohjois-Korean vastaava versio. Iranin viranomaiset ovat kertoneet, että päivitetyn Shabab-3 ohjuksen kantama olisi 2000 kilometriä ja heillä olisi kyky valmistaa niitä suuria määriä. Esimerkiksi vuonna 2008 Iran teki kaksi testilaukausta ohjuksilla, joiden ampumaetäisyys oli 2000 kilometriä. Loppuvuodesta 2008 ja alkuvuodesta 2009 Iran laukaisi Safir-ohjuksen, jonka avulla maalla on mahdollista testata pitkän matkan ballististen ohjusten teknologiaa tulevaisuudessa. Vuonna 2009 Iran onnistui ohjustestissään lähettämään sateliitin kiertoradalleen. Näin ollen Safir-ohjus saattaa olla Iranin näkökulmasta toimiva ratkaisu mannertenvälisen ballistisen ohjuksen hankkimiseksi.

Intia on jatkanut ballististen ohjusten kehitystyötä ja parannellut käytössä olevia ohjuksiaan. Intia on vahvistanut, että sen Agni II (MRBM) ohjus on operatiivisessa käytössä. Intian uutta ohjustyyppiä Agni III (IRBM) on testattu ainakin kolme kertaa vuodesta 2006 alkaen. Intia on ilmoittanut, että maalla on mahdollisuus tarvittaessa valmistaa myös mannertenvälisiä (ICBM) ballistisia ohjuksia, joiden kantama on noin 3000–3700 kilometriä. On huomioitava, että Intian rajanaapuri Pakistan on myös testannut omia Shaheen-tyypin (MRBM) ballistisia ohjuksiaan ainakin kuusi kertaa vuodesta 2004 alkaen.

 Kuva 5

Mannertenvälisiä ballistisia ohjuksia (Intercontinental Ballistic Missile, ICBM) ovat esimerkiksi Yhdysvaltain LGM-30 Minuteman III, Kiinan Dongfeng 31 sekä Venäjän RS-24 "Yars", RS-26 "Rubezh", RS-28 "Sarmat", Topol ja RT-2PM2 Topol-M.

Venäjä ylläpitää tällä hetkellä valmiudessa noin 2000 ydinaseilla varustettua taistelukärkeä mannertenvälisissä ballistisissa ohjuksissaan. Suurin osa näistä ohjuksista on korkeassa valmiudessa siten, että ne ovat laukaistavissa muutaman minuutin kuluessa laukaisukäskystä. Venäjän mannertenvälisten ohjusten lukumäärä on ollut viime vuosina laskusuunnassa. Syinä tähän ovat solmitut aserajoitussopimukset, ikääntyvät ohjukset ja rajoitukset rahoitusresursseissa. Tästä huolimatta Venäjä on myös jatkossa Yhdysvaltojen jälkeen suurin ydinasevaltio maailmassa.

Venäjällä on käynnissä erilaisia hankkeita, joiden tarkoituksena on säilyttää ja modernisoida maan mannertenvälistä aseistusta. Esimerkiksi venäläinen SS-27 Mod 1 (ICBM) on tällä hetkellä toimintavalmiina siiloissaan. Järjestelmän kokoonpanoon kuuluu viisi rykmenttiä, joilla on yhteensä 48 ohjusta. Kyseinen ohjusmalli on vaikeasti torjuttavissa, koska se kykenee tekemään vastatoimenpiteitä ballististen ohjusten torjuntajärjestelmiä vastaan. Venäjällä on ollut vuodesta 2006 alkaen käytössään myös pyörillä liikkuva versio SS-27 Mod 1 ohjusjärjestelmästään. Lisäksi Venäjä on testannut SS-27, SS-27 Mod-X-2 (RS 24) ohjusjärjestelmiä, joiden taistelukärjissä on useita taistelukärkiä (MIRV). Venäjä on ilmoittanut, että se kehittää uudentyyppistä ohjusta (hypersonic vehicle), joka kykenee tunkeutumaan vastustajan ilmatilaan mahdollisesta ohjuspuolustusjärjestelmästä huolimatta.

Kiinan mannertenväliset ballistiset ohjukset on tarkoitettu strategiseksi ydinasepelotteeksi. Kiinalla on suhteellisen vähän ydinaseilla varustettuja CSS-3 mallisia rajoitetun ampumaetäisyyden ohjuksia ja CSS 4 tyyppisiä mannertenvälisiä ohjuksia, jotka kantaisivat esimerkiksi Yhdysvaltoihin saakka. Kiina on sekä kehittämässä että ottamassa käyttöön uutta teknologiaa ja mannertenvälisiä ohjuksia. Esimerkkeinä ovat pyöräajoneuvoasenteinen CSS-10 Mod 1 ja pidemmän kantaman CSS-10 Mod 2, jotka ovat jo otettu käyttöön. Erityisesti pyöräajoneuvoasenteinen mannertenvälinen ohjusjärjestelmä on lisännyt Kiinan strategisten ballististen ohjusjärjestelmien taistelunkestävyyttä. Pyöräajoneuvoilla toimivalla CSS-10 Mod 1 järjestelmällä on mahdollista vaikuttaa Euroopan kohteiden lisäksi Aasiaan ja osaan Kanadaa sekä Yhdysvaltojen luoteisosiin saakka. Pidemmän ampumaetäisyyden CSS-10 Mod 2 yltää kantamaltaan suureen osaan Yhdysvaltoja. Myös Kiinalla olisi mahdollisuus kehittää osaan ohjusjärjestelmistään MIRV-ohjuksia. Arvioiden mukaan seuraavan vajaan 15 vuoden kuluttua Kiinalla on yli sata mannertenvälistä ballistista ohjusta, joilla voidaan vaikuttaa mihin tahansa maailmassa.

Pohjois-Korea on kehittänyt Taepo Dong 2 (TD-2) ohjusjärjestelmäänsä, jota voitaisiin käyttää mannertenvälisesti. Järjestelmän ohjus voidaan laukaista myös sukellusveneestä. Aluksi ohjusjärjestelmän testaukset epäonnistuivat, mutta vuodesta 2012 alkaen ohjuskokeet ovat osoittaneet järjestelmän toimivuuden. Ulkomaisen valuutan toivossa Pohjois-Korea saattaa yrittää myydä Taepo Dong -ohjuksiaan muille valtioille. Pohjois-Korealla on myös uusi pyöräajoneuvoasenteinen KN08 mannertenvälinen ohjusjärjestelmä, jota se on ottamassa käyttöönsä.

Kansainvälisestä painostuksesta ja erilaisista pakotteista huolimatta Pohjois-Korea on jatkanut päättäväisesti ballististen ohjusten kokeitaan. Maan tavoitteena on ollut laukaista ohjus avaruuteen, jotta se voi osoittaa yltävänsä ohjuksillaan minne tahansa maailmassa. Esimerkiksi heinäkuussa 2017 Pohjois-Korea teki ohjuskokeen Hwasong-14 tyypin ohjuksella, joka voidaan arvioiden mukaan varustaa yhdellä ydinkärjellä. Tällä ohjustyypillä on mahdollista yltää Pohjois-Koreasta Havaijille tai Alaskaan, mutta ohjuksen osumatarkkuus on huono.

Pohjois-Korea laukaisi 29.11.2017 mannertenvälisen ballistisen ohjuksen, joka päätyi Japaninmereen lennettyään tätä ennen noin tuhat kilometriä. Maan ilmoituksen mukaan kyseessä oli uusi mannertenvälinen ballistinen ohjus nimeltään Hwasong-15. Tehtyjen ohjuskokeiden ja kansainvälisten arvioiden perusteella on nyt käytännössä tunnustettu, että Pohjois-Korealla on mannertenvälisiä ballistisia ohjuksia.

 Kuva 6

Maailmalla on käytössä myös useita erilaisia sukellusveneistä laukaistavia ballistisia ohjusjärjestelmiä (Submarine Launched Ballistic Missiles, SLBM). Venäjällä on käytössä merkittävä määrä ydinkäyttöisiä sukellusveneitä, jotka pystyvät laukaisemaan mannertenvälisiä ohjuksia. Venäjä on tällä hetkellä kehittämässä uusia järjestelmiä, joilla on tarkoitus korvata sen kylmän sodan aikainen kalusto. Nykyinen käytössä oleva SS-N-23 ohjusjärjestelmä Delta IV luokan ydinsukellusveneessä on tarkoitus korvata päivitetyllä SS-N-23 ohjuksella nimeltä Sineva. Uusi SS-NX-32/Bulava-30 ohjus on tarkoitettu puolestaan Dolgorukiy-luokan ydinkäyttöiseen sukellusveneeseen. Venäläisissä sukellusveneissä käytössä olevia ballistisia ohjuksia voidaan laukaista joko sukellusveneen ollessa pinnalla tai sukelluksessa.

Kiinalla on tällä hetkellä ainoastaan yksi XIA-luokan ydinkäyttöinen sukellusvene, jossa on aseistuksena 12 kappaletta CSS-NX-3/JL-1 ohjusta. Kiina on ottamassa käyttöön uusia CSS-NX-14/JL-1 ohjuksia, joita on tarkoitus käyttää maan uudessa 12-siiloisessa JIN-luokan sukellusveneessä. Tämän uuden ohjuksen kantama riittää Kiinan rannikkoalueelta toimittaessa kattamaan esimerkiksi osan Yhdysvaltojen länsirannikkoa.

Intia on kehittänyt kahta uutta merellistä ballistista ohjusjärjestelmää. Näistä Sagarika on sukellusveneestä laukaistavaa ballistinen ohjus, jonka oli tarkoitus tulla operatiiviseen käyttöön jo vuonna 2010. Dhanush on puolestaan merivoimien aluksesta laukaistava ballistinen ohjus. Se on laivaston versio maasta laukaistavasta Prithvi-ohjuksesta. Dhanush-ohjuksesta tiedetään, että sillä on tehty ohjuslaukaisukokeita intialaiselta pinta-alukselta.

 Kuva 7

Ballististen ohjusten torjunnan haasteet

Ilmapuolustuksen ja erityisesti ilmatorjunnan näkökulmasta ballistiset ohjukset eivät ole uusi tai ennennäkemätön uhka. Ballististen ohjusten torjunnassa on kyse pohjimmiltaan samoista toimenpiteistä kuin esimerkiksi kiinteäsiipisten ilma-alusten torjunnassa. Haasteen muodostavat ballististen ohjusten torjunnan erittäin lyhyt ennakkovaroitusaika, ohjusten nopeus ja maalien havaitseminen.

Ballistisen ohjuksen torjuntaa voi verrata pelkistetysti siihen, että pistoolin ammukseen yritetään osua ampumalla toisella pistoolilla. Puolustajan kannalta harmillinen ero on, että ballististen ohjusten torjunnassa on kyse vielä paljon suuremmista nopeuksista kuin pistoolin ammusten tapauksessa. Ballististen ohjusten torjunta on vaikeaa myös siksi, että ohjuksen laukaisusta sen maaliin osumiseen kuluu tyypillisesti aikaa vain noin 10–30 minuuttia. Kaiken lisäksi ballistinen ohjus asekuormineen liikkuu lentonsa loppuvaiheessa noin 5–8 kilometriä sekunnissa. Näin ollen ballistiset ohjukset ovat ilmapuolustuksen näkökulmasta merkittävästi vaikeampia torjuttavia kuin esimerkiksi lentokoneet, koska ohjusten nopeus on niin suuri ja torjuntatapahtumaan käytössä oleva aika on niin lyhyt.

Ballististen ohjusten torjunnassa on kyse pelkistetysti ohjuksen laukaisun havainnosta, varsinaisen ohjuksen havaitsemisesta, ennakkovaroituksen antamisesta, maalin seuraamisesta, tulenkäytön- ja taistelunjohtamisesta sekä varsinaisesta torjuntatapahtumasta. Niin sanotuissa kokonaisvaltaisen torjuntakyvyn omaavissa maissa eli Yhdysvalloissa ja Venäjällä ballististen ohjusten torjunta kuuluu osaksi avaruuspuolustusta. Kyseessä on aselaji tai puolustushaara, jota Suomessa ei ole.

Ballistisen ohjuksen torjunta on erittäin monimutkainen tapahtumien ketju. Asiaa vaikeuttaa vielä se, että kaikkien ketjussa olevien asioiden on toteuduttava oikeassa järjestyksessä torjunnan onnistumiseksi. Torjunta vaatii käytännössä omalla torjuntaohjuksella toimitetun räjähteen räjäyttämistä uhkaavan ohjuksen lähellä. Toinen ja tällä hetkellä yleisempi vaihtoehto on, että uhkaava ohjus torjutaan kineettisen ammuksen suoralla osumalla ballistiseen ohjukseen.

 Kuva 8

Ballististen ohjusten torjuntaa vaikeuttaa monta eri osatekijää. Ensinnäkin todennäköisesti suurin osa ballististen ohjusten lentoradoista menee useiden maiden tai alueiden ilmatilojen läpi tai yli. Esimerkiksi Iranista Pohjois-Norjaan tai Pohjois-Koreasta Yhdysvaltojen tiettyihin osiin ammuttu ohjus saattaisi lentää matkallaan myös Suomen ilmatilassa. Näin ollen tilanne vaatii monimutkaista kansainvälistä yhteistyötä, olipa kyseessä ballistisen ohjuksen kohteeksi joutunut maa tai useiden maiden ilmatilassa lentäneet ohjukset.

Toiseksi ballistisilla ohjuksilla on erittäin lyhyt lentoaika torjuntatapahtuman onnistumisen näkökulmasta. Tästä syystä ohjusten laukaisut olisi havaittava mahdollisimman aikaisin ennakkovaroituksen antamiseksi ja omien vastatoimenpiteiden aloittamiseksi. Ohjusten laukaisu tulee maalittaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta torjuntatapahtuma voisi edes teoriassa onnistua. Torjuntapäätökset ja niiden aiheuttamat vaikutukset on suunniteltava ja sovittava ennalta torjuntaan osallistuvien valtioiden kesken. Ballististen ohjusten torjunta onkin erittäin suurelta osin ennalta valmisteltuja vastatoimia, johon tarvitaan esimerkiksi kattavat sopimusjärjestelyt käytännön toimenpiteistä eri naapurivaltioiden kesken.

Aktiivinen ja passiivinen puolustus

Länsimaissa ballististen ohjusten torjunta (Ballistic Missile Defense, BMD) sisältää ohjusten havainnoinnin ja niiden torjunnan ohjusten lennon kaikissa vaiheissa. Sensorijärjestelmään kuuluvat maahan sijoitettujen järjestelmien lisäksi avaruuteen sijoitut järjestelmät eli satelliitit ja ennakkovaroitustutkajärjestelmät. Toimiva ballististen ohjusten torjuntajärjestelmä vaatii myös suurvaltojen näkökulmasta suuria taloudellisia resursseja.

Jokaisen valtion kannattaa ballististen ohjusten torjunnan osalta hyödyntää myös passiivisen puolustuksen elementtejä, koska yksikään ilmapuolustuksen tai ilmatorjunnan järjestelmä ei ole täydellinen. Sotahistoriasta saadut opit ovat selkeästi osoittaneet, että kaikkia ilmoitse tehtäviä hyökkäyksiä ei ole mahdollista torjua. Tämän takia myös suurvallat tarvitsevat passiivista puolustusta ja sen menetelmiä aktiivisten toimien lisäksi.

 Kuva 9

Passiivinen puolustus yhteiskunnan, ilmapuolustuksen, ilmatorjunnan tai ohjuspuolustuksen osalta ei merkitse toiminnan näkökulmasta passiivisuutta, vaan se sisältää aina runsaasti aktiivista toimintaa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kaikkien puolustushaarojen osalta liikkuvaa sodankäyntitapaa, ilmavoimien osalta maantietukikohtien käyttöä, liikkuvia tai liikuteltavia valvontasensoreita sekä meteorologian ja avaruuden hyödyntämistä satelliittien avulla. Passiivinen puolustus kattaa myös siviiliyhteiskuntaa varten rakennetun ilmavaroitusjärjestelmän, ilmavalvontaselosteen ja selostepalvelun, väestönsuojat sekä tärkeiden järjestelmien hajauttamisen ja varmistamisen. Hajautettavista järjestelmistä ovat esimerkkeinä päätöksentekojärjestelmä ja erilaiset johtamisjärjestelmät viestiverkkoineen. Länsimaissa on tyypillisesti valmiudet myös kemiallisten, biologisten, radiologisten ja ydinaseiden (CBRN) tunnistamiseen ballististen ohjusiskujen varalle.

Muita passiiivisen puolustuksen keinoja ovat ennakkovaroitusjärjestelmät ja maalien seuranta, maastouttaminen, salaaminen ja harhauttaminen, erilaiset naamiointijärjestelmät, linnoittaminen sekä redundanssi eli taistelunkestävyyden lisääminen monistamalla tärkeimmät toiminnot tai varustamalla ne varajärjestelmillä. Lisäksi eräitä tehokkaimpia ja yksinkertaisimpia passiivisen puolustamisen keinoja ovat hajaryhmittäminen ja hajauttaminen.

Siviiliyhteiskuntaa tai sotilaallista toimintaa varten annettava ennakkovaroitus voi olla joko yleinen varoitus ballististen ohjusten uhasta tai täsmällinen ennakkovaroitus. Yleisellä ennakkovaroituksella annetaan varoitus välittömästä ohjusvaarasta. Mikäli ohjushyökkäys on jo meneillään tai juuri alkamassa, annetaan hälytys. Täsmällisessä ennakkovaroituksessa varoitus voidaan kohdistaa alueellisesti esimerkiksi johonkin kaupunkiin. Joissakin tapauksissa on mahdollista ennakoida hyökkääjän tarkka kohde. Tällöin ennakkovaroitus ohjusiskusta voidaan antaa vaikkapa jollekin ilmavoimien tukikohdalle.

Passiivinen puolustus on aktiivista toimintaa, joten se ei perustu pelkkään reagointiin. Ballististen ohjushyökkäysten todennäköisyyttä ja aikautusta on mahdollista arvioida esimerkiksi analysoimalla hyökkääjän mahdollista tai todennäköistä toiminta-ajatusta sekä päätöksenteko- ja maalittamisprosessia. Lisäksi voidaan arvioida myös muita vastustajan hyökkäyksellisiä suorituskykyjä tai hyökkääjän ballististen ohjusten lukumäärää ja niiden ominaisuuksia.

Johtopäätökset

Ballistiset ohjukset eivät ole uusi uhka maailmassa, koska erilaisia ohjusjärjestelmiä on ollut olemassa ja eri valtiot ovat kehittäneet niitä jo kylmän sodan alusta lähtien. Näin ollen viime aikoina uutisissa olleet Pohjois-Korean ohjuskokeet ovat vain osa historiallista jatkumoa. Eri asia tosin on, käyttääkö Pohjois-Korean johtaja saamaansa ballististen ohjusten tuomaa suorituskykyä perinteiseen tapaan vain pelotteena, vai aikooko hän todella käyttää ohjuksia myös hyökkäysaseina.

Jokin yksittäinen pieni maa ei todennäköisesti joudu ballististen ohjusiskujen suoraksi kohteeksi. Toisaalta mahdollisen globaalin tai alueellisen kriisin sivustaseuraajina myös pienet valtiot joutuisivat mitä todennäköisimmin osaksi ballististen ohjusten torjuntaa. Ohjusten lentoradat ylittävät valtiolliset rajat, joten lennon keskivaiheilla torjutut ohjukset ja niiden maahan putoavat osat voivat pudota eri kansallisvaltioiden maaperälle. Lisäksi on mahdollista, että jokin ballistisen ohjuksen torjuntaohjus jää jonkin teknisen vian takia räjähtämättä tai osumatta varsinaiseen kohteeseensa. Tällöin on vaarana, että ohjusten osia iskeytyy jonkin valtion maaperälle. Asutuille alueille osuessaan ne saattaisivat aiheuttaa joko materiaalivahinkoja tai ihmisuhreja.

On hyvin epätodennäköistä, että torjutut ohjukset räjähtäessään aiheuttaisivat ydinräjähdyksen. Ohjusten pelkkä torjunta matkalentovaiheessa ei todennäköisesti käynnistä ydinräjähdykseen tarvittavaa ketjureaktiota nykyaikaisissa ydinaseissa. Mikäli ballistinen ohjus olisi varustettu esimerkiksi kemiallisilla tai biologisilla aseilla, tilanne saattaisi olla tietyiltä osin toinen. Toisaalta pitkän kantaman eli mannertenvälisten ohjusten taistelulataukset ovat tyypillisesti ydinkärkiä. Näin ollen vain lyhyemmän kantaman ohjukset varustetaan todennäköisesti joko kemiallisilla tai biologisilla aseilla.

Ballististen ohjusten torjunta on erittäin vaikeaa ja monimutkaista. Tämän takia ballististen ohjusten torjuntajärjestelmät ovat erittäin kalliita myös suurvaltojen näkökulmasta. Pienillä valtioilla ei ole varaa hankkia kaikenkattavia ballististen ohjusten torjuntajärjestelmiä. Toisaalta kyse on valinnoista; esimerkiksi Ruotsi on ostamassa Yhdysvaltalaisen Patriot-ohjusjärjestelmän, jolla on myös mahdollista torjua ballistisia ohjuksia maantieteellisesti suppealta alueelta.

Kustannustehokas vaihtoehto on hyödyntää passiivisen puolustautumisen menetelmiä ballististen ohjusten uhan osalta. Sotilaallisesta näkökulmasta tarkasteltuna pelkästään erilaisten osajärjestelmien tai toiminteiden maantieteellinen hajauttaminen salaamisen ja harhauttamisen lisäksi tuottaa merkittävän lisäsuojan erityyppisiä ballistisia ohjuksia vastaan. Myös henkilöstön osaamisella ja harjoittelulla on suuri merkitys sekä ballististen ohjusten uhan alla toimimisen että taistelunkestävyyden kannalta.

Pienten valtioiden kannattaa hyödyntää omien voimavarojensa lisäksi kumppanuuksia. Tämä tarkoittaa kansainvälistä yhteistyötä sekä poliittisella että sotilaallisella tasolla. Kansainvälisillä sopimuksilla, ennalta valmistelluilla toimenpiteillä, yhteensopivuuden takaamisella eri valtioiden ja kansainvälisten organisaatioiden kanssa voidaan taata ainakin se, että ballististen ohjusten laukaisuista on mahdollista saada ennakkovaroitus omia toimenpiteitä varten. Esimerkiksi EU:n Lissabonin sopimus ja Suomen lainsäädännön muutokset avun vastaanottamisesta tarjoavat uusia mahdollisuuksia ratkaista ballististen ohjusten uhkaan liittyviä haasteita passiivisen puolustuksen keinojen lisäksi.

 

Lähteet:

1. Nimble Titan Ballistic Missile Defense 101, Public Release BMD 101 Brief - September 2016.
2. Ballistic missile, http://www.dictionary.com/browse/ballistic-missile?s=t, haettu 29.11.2017.
3. Making Sense of Ballistic Missile Defense - An Assessment of Concepts and Systems for U.S. Boost-Phase Missile Defense in Comparison to Other Alternatives, https://elliott.gwu.edu/sites/elliott.gwu.edu/files/downloads/events/3.1-Wilkening-Nov13-cmpr.pdf, haettu 29.11.2017.
4. MDA Ballistic Missile Defense Overview, Missile Defense Agency, August 14, 2013, http://www.defenseinnovationmarketplace.mil/resources/MDASpaceMissileBrief2013.pdf, haettu 29.11.2017.
5. Ballistic and Cruise Missile Threat, <a "http://www.nasic.af.mil/Portals/19/images/Fact%20Sheet%20Images/ ">http://www.nasic.af.mil/Portals/19/images/Fact%20Sheet%20Images/
2017%20Ballistic%20and%20Cruise%20Missile%20Threat_Final_small.pdf?ver=2017-07-21-083234-343, haettu 29.11.2017.

6. NIMBLE TITAN 101 FDO approved “8_NT 101 Military Planning Execution 8_14_2015” slide 23.
7. Joint Publication 3-01, Countering Air and Missile Threats, 23 March 2012, http://www.defenseinnovationmarketplace.mil/resources/JointDoctrine-CounteringAirandMissileThreats.pdf, haettu 29.11.2017.
8. Ballistinen ohjus, https://fi.wikipedia.org/wiki/Ballistinen_ohjus, haettu 21.11.2017.
9. INF sopimus, https://fi.wikipedia.org/wiki/INF-sopimus, haettu 21.11.2017.
10. Pohjois-Korea sanoo testanneensa uutta ohjusta, joka kantaa Yhdysvaltoihin asti - Pentagon rauhoittelee, mutta osa asiantuntijoista varoittaa Washingtonin olevan nyt iskuetäisyydellä, https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005468224.html, haettu 29.11.2017.
11. Ohjusjärjestelmät ja -puolustus, http://puolustusvoimat.fi/artikkeli/-/asset_publisher/ohjusjarjestelmat-ja-puolust-1, haettu 1.12.2017.
12. Asiantuntijat huolissaan Suomen kyvystä torjua Venäjän pelättyjä Iskander-ohjuksia: ” Meillä ei ole välinettä”, https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005452555.html, haettu 4.12.2017.
13. Iskander (ohjus), https://fi.wikipedia.org/wiki/Iskander_(ohjus), haettu 4.12.2017.
14. Suomi aikoo ostaa uusia ilmatorjuntaohjuksia - tavoite on kaksi kertaa nykyistä korkeammalle ulottuva asejärjestelmä, https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005465027.html, haettu 4.12.2017.