Turvattomuuden kokeminen ja nuorten arvomaailma

Risto Sinkko  

 

 

Jarno Limnéllin ja Jari Rantapelkosen 19.9. julkaistu kirja Pelottaako? Nuoret ja turvallisuuden tulevaisuus on päässyt tärkeällä sanomallaan hyvin julkisuuteen. Kirjaa en ole vielä ehtinyt lukea enkä perehtyä tuloksiin siis itse lähteestä, mutta julkisuuteen hyvin tulleet keskeiset tulokset herättävät jo ajatuksia.

Nuoria on tutkittu neljässä haastatteluryhmässä eri puolilla Suomea. Eri puolilta maata on saatu myös erilaiset tutkimustulokset, joiden eroja tutkijat korostavat. Etelä-Suomessa huolestuttaa eriarvoistuminen, Länsi-Suomessa maahanmuutto, Itä-Suomessa Venäjä ja Pohjois-Suomessa koetut puutteet turvallisuuspalveluiden saatavuudessa. Tulokset tuntuvat mielestäni hyvin ymmärrettäviltä – Etelä-Suomen tulosta lukuun ottamatta. Jäin pohtimaan sitä. Onko eriarvoistuminen sinänsä uhka turvallisuudelle?

Kesällä perheelleni tuli miellyttävä kutsu rippijuhlaan Pohjois-Karjalaan, Kontiolahdelle. Konfirmaatiotilaisuus kauniissa kirkkokansan täyttämässä puukirkossa oli mieleenpainuva. Ripille pääsy ja rippikoulun suorittaminen näyttää olevan aikuistumassa olevan nuoren elämässä tärkeä vaihe. Kirkon tilastot vuodelta 2016 kertovat, että 15-vuotiaiden ikäryhmässä rippikoulun kävijöitä on yli 80 %, joissain osissa maata jopa yli 90 %. Viitisen vuotta sitten kävijämäärissä on ollut notkahdus, mutta nyt kävijöiden osuus kasvamaan päin.

Ruotsissa vastaava osuus on vain kolmanneksen luokkaa. Poikkeava alue löytyy myös Suomesta: pääkaupunkiseutu. Helsingin seurakuntayhtymän alueella rippikoulun käyneiden osuus on 64 %, Helsingin hiippakunnassa 72 %.

Varusmies- ja maanpuolustustahtotutkimuksissa on nähty, että Etelä-Suomessa myös maanpuolustustahto on suhteessa alhaisempi kuin muualla maassa. Ruotsalaisten nuorten osallistumiseen maanpuolustukseen meidän tilannettamme ei edes kannata verrata. Näin yhteenvetona voisi ajatella, että nuorison ajatus- ja arvomaailma poikkeaa muusta maasta.

Onko nuorten arvomaailmassa piirteitä, joita voisi nimittää postmoderneiksi, vai ovat nuoret yksinkertaisesti yksilökeskeisempiä kuin muualla? Heijastuuko tämä turvallisuuden/turvattomuuden kokemiseenkin? Yksilökeskeisesti ja omaa menestystään – myös taloudellista – tavoitteleva nuori saattaa ajatella, että eriarvoistumisen kautta yhteiskuntaan tulee toisella tavalla ajattelevia – syrjäytyviä – kansanryhmiä, jotka ovat oman menestyksen tiellä.

Kesällä vierailemassani konfirmaatiomessussa oli pitkiä penkkejä varattu varusmiehille. Juuri palvelukseen astuneet Rajan Onttolan varuskunnan alokkaat osallistuivat tilaisuuteen, ehtoolliseen ja toimivat myös kolehdin kerääjinä. Maastopukuinen joukko loi aivan omaa tunnelmaa tilaisuuteen, jossa toinen yhtenäisesti pukeutunut ryhmä oli rippilapset valkoisissa alboissaan. Kokonaisuus kuvasi vahvasti sitä, kuinka perinteet ovat voimissaan.

(Risto Sinkon arvio Limnéllin-Rantapelkosen kirjasta on tulossa Kylkiraudan joulukuun numeroon)