Henkisen maanpuolustuksen suunnittelusta henkisen maanpuolustuksen suunnitteluun

Risto Sinkko

Sain yllättäen mahdollisuuden kirjoittaa tulevaan puolustusvoimien satavuotishistoriakirjaan maanpuolustustahdosta. Toki olin jo aikaisemmassa tutkimustyössäni ja väitöstutkimuksen yhteydessä perehtynyt 1960-luvulla toimineen Henkisen maanpuolustuksen komitean ja sen työn pohjalta syntyneen Henkisen maanpuolustuksen suunnittelukunnan (HMS) työhön ja julkaisuihin, mutta taas piti palauttaa asioita mieleeni.

Komitean sihteeriksi kutsuttiin kapteeni Jaakko Valtanen, joka oli Sotakorkeakoulun diplomityössään tutkinut suomalaisen miesväestön maanpuolustustahtoa. Valtanen kirjoitti ja pohdiskeli kansalaisten mielipiteitä totaalisen maanpuolustuksen näkökulmasta. Ajan maailmanpoliittisessa ilmastossa nähtiin kaksi keskenään kilpailevaa ideologista näkemystä – kommunistinen ja läntinen ideologia. ”Taistelu ihmisten mielestä on ideologisen aikakauden tunnusmerkki”, kirjoitti Valtanen diplomityössään. Tilanteessa nähtiin tarpeelliseksi lisätä kansalaisten sellaisia näkemyksiä, jotka vahvistaisivat sitoutumista maanpuolustuksen tarpeellisuuteen. Tätä tehtävää HMS ryhtyi toteuttamaan.

”Henkisen maanpuolustuksen keskeinen tehtävä on sellaisen henkilökohtaisen ja yleisen mielipiteen ja mielenlaadun synnyttäminen ja lujittaminen Suomen kansan keskuudessa, joka tahtoo toteuttaa maanpuolustukselle sen laajimmassa merkityksessä asetetut päämäärät.” Toimenpiteiksi määriteltiin valtakunnallinen kansalaiskasvatus, maanpuolustusta tukeva tiedotustoiminta sekä henkistä puolustusvalmiutta edistävä tutkimustoiminta.

Sinkko 1

Toiminnan johtaminen linjattiin niin, että tasavallan presidentin apuna puolustusneuvosto koordinoi myös henkisen maanpuolustuksen suunnitelmat ja valmistelut. Puolustusvoimain komentajan tuli vastata puolustusvoimien suhdetoiminnasta.

Sisäpolitiikan suhdanteet muuttuivat 1970-luvulle tultaessa, YYA-sopimus oli voimissaan ja poliittisen vasemmiston näkemykset kääntyivät HMS:n toimintaa vastaan. Alun perin parlamentaariseksi suunniteltu organisaatio alkoi hajota kun vasemmisto erkaantui toiminnasta. Perusteena oli se, että jokaisen kansalaisen tuli saada itsenäisesti muodostaa näkemyksensä maanpuolustuksesta ilman ylhäältä tulevaa ohjausta. HMS lakkautettiin ja sen tiedotus- ja tutkimustoimintaa jatkamaan muodostettiin edelleen toimiva parlamentaarinen Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta (MTS).

2000-luku muutti taas tilannetta siten, että perustuslakiuudistukseen liittyen puolustusvaliokunta lakkautettiin. Presidentin neuvonantajaksi tuli ulko- ja puolustuspoliittinen ministerivaliokunta.

 

Vuonna 2003 nähtiin kuitenkin tarpeelliseksi perustaa ministeriövaliokuntaa avustava elin, turvallisuus- ja puolustusasiain komitea. Sen ulospäin suunnatun toiminnan ehkä näkyvin tuotos oli valtioneuvoston periaatepäätöksen statuksen saanut Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategia vuodelta 2003, ja sitä päivitettiin vuonna 2006. Sen seitsemästä pääkohdasta yksi oli henkinen kriisinkestävyys. Turvaavat toimenpiteet oli allokoitu eri ministeriöille, ja henkisen kriisinkestävyyden vastuu oli opetusministeriöllä, jonka näkemys oli kuitenkin mielestäni rajoittunut. Siinä ei otettu lainkaan kantaa maan ulkopuolelta mahdollisesti tulevaan kansalaisiin kohdistuvaan vaikuttamiseen esimerkiksi sosiaalisen viestinnän välinein.  

sinkko3

Vuonna 2010 julkaistiin valtioneuvoston periaatepäätöksenä Yhteiskunnan turvallisuusstrategia. Siinä käsitellään edelleen henkistä kriisinkestävyyttä yhtenä seitsemästä elintärkeästä toiminnosta. Aikaisempiin dokumentteihin verrattuna henkisen kriisinkestävyyden käsittely on jonkin verran laajentunut. ”Kansakunnan henkinen kriisinkestävyys ilmenee kansallisena tahtona toimia valtiollisen itsenäisyyden, väestön elinmahdollisuuksien ja turvallisuuden ylläpitämiseksi kaikissa turvallisuustilanteissa. Kansalaisten yhteisvastuullisuus ja maanpuolustustahto tukevat kansalaisten toimintakykyä kaikissa yhteiskunnan kriisitilanteissa.” 

Mielenkiintoista tässä on se, että käsitteenä kansallinen tahtotila ja maanpuolustustahto ovat palanneet mukaan argumentointiin. Strategian esittämät keinot liittyvät koulutukseen toimintakyvyn edistäjänä sekä kulttuuri-identiteetin vahvistamiseen. Viranomaisilla, kirkoilla ja järjestöillä on strategian mukaan valmiudet antaa psykososiaalista tukea, jolla ehkäistään negatiivista vaikutusta kansakunnan henkiseen kestävyyteen. Edelleenkään ei oteta kantaa siihen, miten mahdollisesti torjutaan yksilötasolle kohdistuvia viestinnällisiä ja muita vaikutuskeinoja. Toimijoiden luettelo muistuttaa kuitenkin sitä mitä Valtanen oli jo käsitellyt diplomityössään.

Seuraava kehitysvaihe oli turvallisuus- ja puolustusasiain komitean asiantuntijapohjan laajentaminen vuonna 2013. Uusi elin sai nimen turvallisuuskomitea. Vuonna 2011 oli päätetty kansallisen kyberturvallisuusstregian laatimisesta ja työ valmistui vuonna 2013 taaskin valtioneuvoston periaatepäätöksenä turvallisuuskomitean nimissä. Dokumentin johdannossa todetaan: ”Turvallinen kybertoimintaympäristö helpottaa yksilöiden ja yritysten oman toiminnan suunnittelua, mikä lisää taloudellista aktiviteettia.”

Näin näyttää siltä, että on palattu osiltaan samaan kuin HMS, yksilöiden eli kansalaisten toimintaan vaikuttamiseen. Vaikka julkaisemisesta on vain kolme vuotta, näyttää kyberturvallisuusstrategia kuitenkin jäävän vanhanaikaiseksi siinä mielessä, että sosiaalisen median kautta tapahtuvan yksilöihin vaikuttamisyritysten suuri aalto on jäänyt ottamatta huomioon. Tilanne muistuttaa taas idän ja lännen ideologista kilpailua ja maailmanpolitiikan jännite on lisääntynyt. Kyberstrategia on julkishallinto- ja talouselämäpainotteinen ja kansalaistasolla se vaatisi toimiakseen lisää toimenpiteitä yksilökohtaista toimintakykyä silmällä pitäen.

Esimerkkinä voisi olla vaikkapa ajatusleikki kansalaisten omaehtoisesta evakuoitumisesta vakavan kriisin uhatessa. Tutkimusten mukaan halua asuinpaikan muuttamiseen sekä ulkomaille että kotimaahan on. Ajankohtainen malli saadaan Eurooppaan tulleesta maahanmuuttajavirrasta. Mobiili tiedonvälitys on mahdollistanut yhteydenpidon kotiin jääneisiin tai muihin sukulaisiin ja läheisiin. Sitä kautta on mahdollista saada ohjeet pakomatkan suuntaamiseen sopivaan kohteeseen ja rahaliikennekin hoituu mobiilisti.

Miksi eivät suomalaiset yrittäisi toteuttaa samoin edellytyksin spontaania evakuoitumista vaikkapa kotimaan sisällä? Suurimmalla osalla kotitalouksista on auto ja kohde evakuoitumiselle tiedossa. Tavallisen viikonlopun liikenteestä juhlapyhistä puhumattakaan nähdään, kuinka valtaväylät tukkeutuvat. Entä jos viranomaisten ja puolustusvoimien pitäisikin päästä käyttämään samoja väyliä samaan aikaan? Sekasortoista tilannetta ei saada purettua sen synnyttyä, vaan etukäteen pitäisi varmistaa viranomaisten ohjeiden noudattaminen, mutta onko se mahdollista tilanteessa, jossa suunnitellusti masinoitu harhauttavan tiedon jakaminen jyllää sosiaalisessa mediassa?

Kotimainen kokonaismaanpuolustuksen ajatus tulee lähellä resilienssin käsitystä, jolla hahmotetaan kansalaisten turvallisuuden ja turvallisuuden tunteen rakentamista ja ylläpitämistä esimerkiksi Iso-Britanniassa. Meillä Suomessa popularismin tsunamia odotettaessa tavoitetilana on sen varmistaminen, että kuuliaisuus valtiovaltaa kohtaan säilyy järkevällä tasolla ja viranomaisten kriisiajan ohjeita kyetään noudattamaan. Yksilötasolla panikoivia ihmisiä löytyy aina, mutta kansalaisten järkevän päätöksenteon laajemman tason pitäisi siitä huolimatta säilyä. Tarve henkisen maanpuolustuksen suunnitteluun ei ole hävinnyt.

 

ST Risto Sinkko on aiemmin kirjoittanut verkkolehteen artikkelit Epävarmuuden aika heijastuu kansalaisten maanpuolustusajatteluun (18.10.2014), Vapaaehtoisuus maanpuolustuksessa kaipaa tukea (11.11.2014), Löytyykö maanpuolustusajattelulle yhteistä pohjaa? (23.11.2014) sekä Maanpuolustusajattelun heikoista signaaleista "suoraan huutoon" (08.12.2014).