“Taistelun ajattelun taito 2.0”

“Taistelun ajattelun taito 2.0” - Taktiikkaa metsästämässä professori Mika Hyytiäisen kanssa

Kurki Emma Karoliina

 

Artikkelin kirjoittaja, tekniikan kandidaatti Emma-Karoliina Kurki opiskelee poliittista historiaa Helsingin yliopistossa. Teksti on syntynyt eversti, sotilasprofessori Mika Hyytiäisen ohjauksessa suoritetun kolmikuukautisen korkeakouluharjoittelun reflektiona. Kurki ja Hyytiäinen pohtivat taktiikan rajankäyntiä sekä sitä, mitä annettavaa muilla elämänalueilla voisi olla sodankäynnin taktiikalle, erityisesti suomalaisen alivoimaisen taktiikan näkökulmasta. 

Artikkeli "valmistelee" lukijaa myös Kylkiraudan 24.6. ilmestyvään numeroon 2/2015, jonka erityisteemana on suomalainen sotataito.

 

Aluksi: Musashi

3. Perehdy kaikkiin taiteisiin.
4. Tunne kaikkien ammattien Tiet.
(Maa, vesi, tuli, tuuli ja tyhjyys; niiden tie, jotka haluavat oppia Musashin strategian) 

Musashin neuvoon varsinaisesti viittaamatta olemme toimineet sen hengessä ja etsineet taktiikkaa muilta elämänalueilta. Taktiikka on “taistelun voittamisen taitona” puhtain sotilaiden sotatiede. Olemme yrittäneet ahdistaa sitä nurkkaan toisaalta numeronmurskaamisen, toisaalta taidon ja jopa taiteen puolelta pitäen koko ajan mielessä kansallisen alivoimaisen näkökulman. Erityisesti luovuus, taito ja taide muodostuvat helposti epäkäsitteiksi, joita on vaikea vangita paperille. Eräs mahdollinen lähestymistapa on kysyä, miltä ne voisivat näyttää muilla aloilla. Yhtä tärkeää on kiinnittää huomiota siihen, mikä on erilaista, toisin sanoen tekee (sotilas)taktiikasta sotilastaktiikkaa. On mahdollista, että taktiikan ytimessä on jotain siirrettävää, kutsuttiin tätä sitten vaikka taktisiksi periaatteiksi. Lienee viisainta kutsua väitettä työhypoteesiksi, sillä oletus on jo tutkimusasetelmassa läsnä.

Sodan ja taistelun kuva on jatkuvassa ja nähtävästi kiihtyvässä muutoksessa. Taktiikan metsästystä on motivoinut muiden muassa se tosiseikka, että tietokone on vallannut ja tulee valtaamaan yhä enemmän alaa taistelukentällä. Jo nyt ihminen monesti vain kuittaa koneen jo tekemiä päätöksiä. Missä taktiikka silloin sijaitsee, ohjelmakoodissako? Vähintään sotilaita luonnollisestikin huolettaa ajatus siitä, että taistelun voittamisen taito on liukumassa heidän käsistään.

Taktiikka sinänsä on jo valmiiksi luonteeltaan pelinomaista ja taistelussa kuoleminen taktikon näkökulmasta persoonatonta. Hänen on tarvittaessa kyettävä uhraamaan nappulansa surkuttelematta, jos tavoitteeseen pääseminen sitä vaatii.

Liike-elämä on ottanut oppia sodankäynnistä vaihtelevalla menestyksellä. Inspiraation eräs hedelmä on Al Riesin ja Jack Troutin teos Marketing Warfare, johon olemme tutustuneet. Japanissa Nobuo Taoka popularisoi 1970–80 -luvuilla Lanchester-strategian, joka soveltaa nimensä mukaisia taisteluyhtälöitä markkinointiin. Liikkeenjohto ja opiskelijat pelaavat myös sotapelejä. Professori Juuso Töyli Turun kauppakorkeakoulusta on luonut SIMBU-yrityspelin, jossa neljän pelaajan virtuaaliyritykset kilpailevat kuvitteellisessa pelimaailmassa. Tapasimme peliprofessorin, ja pääsin seuraamaan Aalto-yliopiston opiskelijoiden SIMBU-sessiota. SITRAn yliasiamies Mikko Kososen kanssa olemme keskustelleet siitä, mitä tekemistä ketterällä strategialla ja kokeilukulttuurilla voisi olla sodankäynnin kanssa.

Suomalaisen (sotilas)taktiikan perinnettä edustaa haastateltaviemme joukossa kapteeni Juha Hollanti. Opinnäytetöissään hän on tutkinut itsenäisyyden ajan taktisen ajattelun kehittymistä analysoimalla suomalaisten upseerien julkista kirjoittelua. Lisäksi olen itse saanut läpileikkauksen taktiikan laitoksen opinnäytteiden nykytilasta sijoittaessani 2010-luvun töitä tutkimuskoreihin. Taito ja taide sekä Mikan aiempi tutkimus mm. koripallon ja shakin parissa ovat olleet keskusteluissamme yhtenä teemana.

Ajatuksia on seuraavassa purettu taktisten periaatteiden avulla. Terminologia on lainattu Mika Huttusen töistä. Huttusesta poiketen olemme suhtautuneet periaatteisiin ajattelun työkaluina, ja olemme pohtineet myös niiden suhdetta toisiinsa. Luettelo ei myöskään pyri olemaan tyhjentävä, vaan käsittelen vain niitä periaatteita, jotka olemme muodossa tai toisessa kohdanneet.

Alivoimaisen taktiikkaa etsimässä

Maasto ja olosuhteet

Suomalainen, tai ainakin suomalaisten soveltama, taktiikka on alivoimaisen taktiikkaa. Itsenäisyyden ajan julkisessa keskustelussa taktiikan “suomalaisuus” on merkinnyt pitkälti samaa kuin taito käyttää maastoa ja olosuhteita hyväkseen. Tätä kautta kyetään yllättämään vihollinen ja tempaamaan aloite, joka pidetään käyttämällä saatua menestystä hyväksi.

Taiteen, muodin ja muotoilun aloilta löytyy niin ikään maaston käyttäjiä. En usko autonomiseen taidekäsitykseen, jonka mukaan olisi olemassa kontekstista irrallaan leijuva hyvän taiteen käsite. Erityisesti nykytaide versoo tyypillisesti suoraan yhteiskunnasta, toisinaan kommentoi sitä, kenties muuttaakin. Perinne voi olla rikkaus mutta myös rasite, kokoelma valmiita käsityksiä siitä, mitä on sopivaa tehdä ja mitä ei. Esimerkiksi suomalainen sarjakuva on nykyään arvostettua maailmalla juuri siksi, että markkina on pieni eikä sarjakuvien julkaiseminen ole ollut erityisen kannattavaa kustannustoimintaa, toisin kuin esimerkiksi Belgiassa ja Ranskassa. Tämä on vapauttanut taiteilijat tekemään kummallisia ja tinkimättömän omaperäisiä töitä.

Suomalaisen upseerin ajattelussa ”taktiikka” ja ”tekniikka” näyttäytyvät perinteisesti useammin vastavoimina kuin saman jatkumon osina. ”Suomalainen taktiikka” on inhimillistä taitoa, joka antaa suhteellisen edun siellä, missä vastustajan tekniikka ja materiaali eivät toimi. Vihollisen hallussa oleva tekniikka taas toimii suomalaista taktiikkaa vastaan ja voi kompensoida alivoimaisen suhteellista etua haastavissa olosuhteissa, pahimmillaan jopa mitätöidä sen. “Tekniikka” vaikuttaa keskustelussa rinnastuvan “materiaaliin.” Suomalainen tekniikka ei luonnollisestikaan voi olla samanlaista kuin suurvalta-armeijan, mutta valikoiduilla osa-alueilla meidän on mahdollista olla suhteellisesti ylivoimaisia. Visiomme on, että korkea teknologia alettaisiin ymmärtää yhtenä paikallisista erityisolosuhteista. Se on rinnastettavissa maastoon, sillä elämme tekniikan ympäröiminä; vastakkainasettelu on yleensä tarpeetonta.

Yllätys – Ketteryys

Yllätykseen voi ja kannattaa aina pyrkiä, alivoimaisen vielä voimakkaammin kuin vastustajansa. Termi on esiintynyt suomalaisessa taktisessa ajattelussa jonkinlaisena kaiken pelastavana ihmelääkkeenä; perinteisen voiton kaavan mukaan maaston taidokkaalla hyväksikäytöllä tähdätään juuri yllätykseen. Sen konkreettisesta luonteesta on kuitenkin ollut vain vähän sanottavaa.

Taistelukentällä keskimääräisyys ei riitä; alivoimaisella ei ole siihen varaa. Keskivertoratkaisulla hän voi kenties päätyä veriseen tasapeliin tai vaihtoehtoisesti hävitä surkeasti, mutta menestyksen eteen on otettava joskus suuriakin riskejä. Totutusta poikkeaminen hirvittää ja saattaa tuntua varsinkin rauhan aikana tarpeettomalta. Miksi korjata, kun mitään ei ole rikki?

Luovuuteen liittyy kiinteästi rohkeus. Ujo tai keskimääräinen taide on paradoksi; taiteelta odotamme jotain uutta, toisin sanoen yllätystä. Yllätys onkin vahva ehdokas taistelun voittamisen taidon kaikkein “taiteellisimmaksi” elementiksi. Vihollisen voi toki onnistua yllättämään myös olematta luova, mutta yllätys on sidoksissa luovuuteen. Ketteryys ja erityisesti kokeilukulttuuri vaativat niin ikään rohkeutta etsiä odottamaton toimintalinja. Varsinkin vakaissa oloissa ne kohtaavat myös samanlaisia haasteita.

Menestyksen hyväksikäyttö – Voimien taloudellinen käyttö

Yllätys ja aloite ovat taistelussa sinänsä arvottomia, ellei niitä kyetä käyttämään hyväksi. Mika Huttunen on havainnut, että menestyksen hyväksikäyttö on ollut suomalaisissa kenttäohjesäännöissä yhtenä perusperiaatteena jo vuosikymmeniä, vaikka muut valtiot eivät ole nostaneet sitä taktisten periaatteiden joukkoon. Haasteeksi muodostuu toisaalta säilyttää toiminnanvapaus eli olla sitoutumatta kannattamattomiin ratkaisuihin, toisaalta tarttua mahdollisuuksiin sitä mukaa kun niitä aukeaa.

Taktikko etsii kentältä kulminaatiopisteitä, joissa vaaka heilahtaa hänelle edulliseen asentoon. Toiminnanvapaus merkitsee hänelle useita mahdollisia toimintalinjoja tilanteen, tai oikeammin tilannekuvan, puitteissa. Reservi on sotilaallinen keino skaalata nopeasti; liike-elämässä mittavan reservin ylläpitäminen samassa merkityksessä on vaikeaa tai mahdotonta. Yritysstrategiassa keskeistä saattaakin olla päämäärän ylläpitäminen. Ihannetapauksessa menestys kumuloituu valittu suunta mielessä pitäen. Sotilaallisesti tämä rinnastuu pikemminkin operaatiotaitoon kuin taktiikkaan.

James Marchin käyttämä käsitepari exploitation – exploration, tasapainottelu painopisteen ja ketteryyden välillä, on taloudessa ikiaikainen ongelma. Kvartaalitalous ja voiton maksimointi lyhyellä aikavälillä kannustavat edelliseen, mihin moni alkujaan haastajana (eli alivoimaisena) ketterä yritys on myöhemmin kompastunut. Tinkimätön visio, arvomaailma ja pidempi aikaperspektiivi, esimerkiksi perheyritys, saattavat antaa kestävän päämäärän ja näin suojata yksioikoiselta exploitation-ajattelulta. Jos ketteryys ja yllättäminen vaativat rohkeutta, päämäärän ylläpitämisessä sitkeys ja tahto ovat tarpeen.

Jos ketteryys on sukua yllätykselle ja toiminnanvapauden säilyttämiselle, exploitation-termiin vertautuva sotilasperiaate on puolestaan voimien taloudellinen käyttö. Se on sidoksissa periaatteisiin reservi ja menestyksen hyväksikäyttö vastaavalla tavalla kuin yritysmaailmassa. Alivoimaisen osapuolen reservin on oltava suhteellisesti (suhteessa omaan kokonaisvoimaan) suurempi kuin ylivoimaisen, jotta sillä voi ajallisesti ja paikallisesti voittaa. Voimien taloudellinen käyttö on hinta, jonka alivoimainen aloitteen tempaamisesta ja pitämisestä maksaa. Menestyminen kautta linjan vaatii resursseja, joita alivoimaisella ei ole. Voidakseen muodostaa painopisteen hänen on uskallettava olla valituissa paikoissa hyvin heikko.

Seuraamassani SIMBU-pelissä törmäsin varovaisuuteen ja keskimääräisyyteen, joita on ehdotettu “suomalaisen” liiketoimintasuunnitelman helmasynneiksi. Avainsanoja ovat laadukkaat tuotteet, maltillinen tuotekehitys, kohtuulliset investoinnit sekä kasvu ensin kotimaassa. Suomalainen insinööri askartelee maailman parhaan tuotteen ja odottaa, että se myy itse itsensä. Yrityspelissä seikkailevat startupit, joiden on tarkoituskin kasvaa voimakkaasti. Jokainen kilpailijoista aloittaa hyvin pienestä. Toisaalta suurin osa tosielämän (vs. yrityspelin) yrityksistä ei kasva merkittävästi ja tähtää juuri hengissä pysymiseen. Juuso Töylin mukaan ällistyttävän harva hahmottaa ne perusmekanismit, joilla todellinen kilpailuetu syntyy: voidaan tuottaa halvemmalla ja/tai saada tuotteesta korkeampi hinta. Tilanteen analysointi ja reagointi riittävät todennäköisesti siihen, että suomalainen pk-yritys selviää.

Aloite

Aloite ei sinänsä ole taktinen periaate, vaan paremminkin menestyksekkään taktiikan seuraus, jota Mika Hyytiäinen on kuvannut vaakakupin kallistumana. Kesken taistelun saattaa olla hyvin vaikea sanoa, kenellä aloite kullakin hetkellä on. “Operatiivisessa“ liiketoiminnassa aloite näyttäytyy proaktiivisuutena, tarmokkaana toimintana osoitettuun suuntaan. Juuso Töylin mukaan aloitetta ja sen puutetta hyvin kuvaava englanninkielinen käsitepari on proactive – reactive; “initiative” kuvaa paremminkin asennetta, kun taas aloite taistelussa on toimintaa.

“Aloitteellisuus” luetaan toisinaan taktisiin periaatteisiin, jolloin se tavallisesti rinnastuu hyökkäyshenkisyyteen ja vihollista nopeampaan päätöksentekosykliin. Taistelukentällä nopeatempoinenkaan toiminta ei kuitenkaan takaa menestystä, ellei se onnistu saattamaan vihollista reagoivaan tilaan. Yllätyksen, aloitteen ja menestyksen kaltaiset käsitteet ovat olemassa vain suhteessa viholliseen.

Eroavaisuuksia: Vihollinen

Sodankäynnillä sekä liiketoiminnan ja muotoilun kaltaisilla aloilla voi sopivasta kulmasta nähdä olevan paljonkin yhteistä, mutta tärkeä erottava tekijä on vihollinen. Sodankäynti on nollasummapeliä voitosta vastustajaa vastaan; liike-elämässä yhteinen toiminta muokkaa markkinaa ja yritykset ovat keskittyneet erilaisiin asiakkaisiin. Kilpailevat yritykset saattavat jopa tehdä yhteistyötä joillakin rajatuilla osa-alueilla. Yritysmaailmassa kannattaa mieluummin keskittyä asiakkaisiin kuin kilpailijoihin ja rakentaa markkinoille oma ekologinen lokeronsa, sellainen peli, jossa kykenee voittamaan. Melkoinen ihanneyksilö olisi siis Steve Jobs, joka tekee mitä näkee ja onnistuu saamaan kuluttajat haluamaan sitä.

”Jos et voi voittaa samassa pelissä, muuta sääntöjä” kuvaa varsin hyvin paitsi liike-elämän menestystarinoita, myös alivoimaisen taktiikan erästä ydinajatusta. Taistelukentällä vihollista ei kuitenkaan voi unohtaa eikä pelkkä omintakeisuus tai aktiivinen toiminta riitä. (Jos vihollinen on sotavoiman asiakas, kuten olemme spekuloineet, sitä on palveltava hieman eri tavalla.) Oma peli on kyettävä rakentamaan sellaiseksi, ettei vihollinen voi olla osallistumatta siihen.

Erityisesti japanilaisten soveltama esimerkki ”sotilaallisesta liiketaloudesta” on Lanchester-strategia, jossa alivoimainen yritys valtaa markkinat kilpailijoiltaan muodostamalla ensin paikallisia painopisteitä. ”Väärin pelaaminen” on tässä vähemmän keskeistä kuin suhteellinen ylivoima. Länsimaissa Lanchester vaikuttaa jääneen kuriositeetiksi 1990-luvun ensimmäisen puoliskon jälkeen. Yrityspelistä etsimme osaksi laskennallisuutta; ainakaan taisteluyhtälöiden muodossa sitä ei löytynyt.

Suhteellisen painopisteen muodostaminen on suoraviivaisempaa kuin sääntöjen muuttaminen. Haastattelemiemme liike-elämän ammattilaisten mukaan vaikeampi ratkaisu on tässä tapauksessa kuitenkin parempi. ”Laskennallisuuden” ja ”luovuuden” alitajuista vastakkainasettelua vai kokemukseen pohjautuva havainto?

Luovuus – taide taktiikassa?

Teksti on kulkenut täyden ympyrän: luovuuden käsite on läheistä sukua yllätykselle ja ketteryydelle. Sana on innovaatiojargonin myötä kulunut käytössä. Luovuudesta tuskin voi tai edes kannattaa tehdä taktista periaatetta, mutta olemme pyrkineet kuvaamaan taktisia periaatteita luovuuden ja rutiinin sekä toisaalta suurten kokonaisuuksien (strategia, operaatiotaito...) ja pienten yksityiskohtien (perustaistelumenetelmä, taistelutekniikka...) funktiona.

Taistelun voittamisen taitoon sisältyy paljon käsityötä ja harjaannusta. Päätöksenteon hetkellä tulee esiin mahdollinen luovuus – tai hyvin ulkoa opittu reaktio. Täysin uusia ideoita on lopulta hyvin harvassa: uutuus piilee vakiintuneiden käsitteiden yhdistelemisessä eri tavalla. Taktinenkin luovuus merkitsee kykyä nähdä olemassa olevat mahdollisuudet ja rakentaa niistä yllättävä toimintalinja. Hyvää taktiikkaa voi kenties luonnehtia kauniiksi, mutta sen arvo on ennen kaikkea käyttöarvoa. Jos taktiikka olisi arkkitehtuuria, se edustaisi äärimmäistä funktionalismia.

Taktiikka muistuttaa kenties muotoilijalta vaadittavia ominaisuuksia: hänen on tunnettava välineensä ja materiaalinsa ja luotava niitä soveltaen käytössä toimiva esine tai palvelu. Samoin sodankäynnistä jotain tietävä kykenee tunnistamaan huonon taktiikan, mutta on luultavasti mahdotonta määrittää eksplisiittisesti paras mahdollinen ratkaisu. Ajatuksena on jatkaa taktiikan metsästystä muodin ja muotoilun alueilla. Mitä annettavaa esimerkiksi design thinking -käsitteellä voisi olla (sotilas)taktiikalle? Viimeisin kysymys on, muistuttaako elokuvan ohjaaminen kenties taktiikkaa.