Artikkelit

Pekka Kauhasen Talvisodan kansallinen muistomerkki "Valon tuoja" - Pitkä tie ajatuksesta toteutukseen

Maatalous- ja metsätieteiden tohtori, professori Matti Palo ja hänen hyvä ystävänsä everstiluutnantti Erkki Erkinheimo käynnistivät aktiivisen keskustelun 2000-luvun alussa talvisodan kansallisen muistomerkin saamisesta Helsinkiin. Tämän tuloksena perustettiin syyskuussa 2009 Talvisotayhdistys ry (linkki) Se lähti viemään hanketta juridisena toimijana eteenpäin ja muistomerkin suojelijaksi lupautui ministeri Jaakko Iloniemen aloitteesta presidentti Martti Ahtisaari.

Toisena ajatuksena oli perustaa Talvisotamuseo, mutta tästä ajatuksesta luovuttiin nopeasti ja sen sijaan päädyttiin kokoamaan talvisodan tietopankki internetin kautta tarkasteltavaksi. Sovittiin, että se sijoitetaan Helsingin Suomalaisen Klubin ylläpitämään ”Suomen kansan sähköiseen muistiin”. Hankkeen vetäjäksi valittiin yhdistyksen varapuheenjohtajaksi valittu eversti Ossi Kettunen.

Jotta molemmat hankkeet olisivat saaneet riittävää julkisuutta, ryhdyttiin kirjoittamaan eri lehtiin artikkeleita sekä järjestämään seminaareja, joissa on pidetty lähes 100 esitelmää. Osittain niiden pohjalta on professori Henrik Meinander koonnut kirjan ”Historian kosto: Suomen talvisota kehyksissään”.

Alusta alkaen oli selvää, että muistomerkkihankkeeseen tarvitaan mukaan sekä valtio että Helsingin kaupunki. Ylipormestari Jussi Pajuselle lähetettiin asiaa koskeva kirjelmä 3.9.2010 ja myöhemmin tavatessamme hänet, hän teki päätöksen, että kaupunki on mukana hankkeessa. Lokakuussa 2010 tapasimme puolustusministeriössä kenraaliluutnantti Arto Rädyn, joka suhtautui hankkeeseen erittäin myönteisesti alusta alkaen. Hankkeelle saatiin kipeästi kaivattu uskottavuus ja luotettavuus, mutta vielä tarvittiin valtio mukaan. Pääministeri Kataiselle lähetettiin asiaa koskeva muistio syyskuussa 2010, mutta se ei aluksi johtanut kaivattuun tulokseen, tarvittiin vielä eduskuntaryhmät mukaan. Kävimme eri kokoonpanoissa eduskunnassa tapaamassa kaikkien eduskuntapuolueiden johtoa. Eduskunnassa olimme lobbareita mitä parhaimman määritelmän mukaan! Helmikuussa 2012 valtioneuvoston kansliassa yhdistys esitteli muistomerkkihanketta saaden sille lopulta vihreää valoa. Huhtikuussa kansliasta tuli opetus- ja kulttuuriministeriölle kehotus muodostaa yhteistoiminnassa puolustusministeriön kanssa Muistomerkkitoimikunta. Siinä olivat edustettuina valtioneuvoston kanslia, OKM, PLM, veteraaniliittojen yhteinen valtuuskunta, Talvisotayhdistys ry, pääesikunta, Suomen Rahapaja Oy sekä Helsingin kaupunkia edusti taidemuseo HAM. Toimikunnan puheenjohtajaksi nimitettiin OKM:n ylijohtaja Riitta Kaivosoja ja sihteeriksi kutsuttiin everstiluutnantti Ilkka Kouri.

Tehtävänannon mukaan Muistomerkkitoimikunta oli hankkeen ylin toimeenpaneva ja päättävä elin. Toimikunnan johdolla toteutettiin kansainvälinen avoin taideteoskilpailu, joka jyryyn kuului Muistomerkkitoimikunnan lisäksi kolme Suomen taiteilijaseuran edustajaa. Aikaa ehdotuksen tekoon oli 105 päivää. Ehdotuksia tuli 17.5.2013 mennessä 258, joista jury valitsi kuusi parasta jatkoon kilpailun toiseen vaiheeseen. Yksimielisellä päätöksellä valittiin voittajaksi kuvanveistäjä Pekka Kauhasen ehdotus ”Valon tuoja”. Se oli niin selkeästi muita parempi, ettei toista palkintoa jaettu, vaan jaettiin kaksi kolmatta palkintoa. Helsingin kaupungin kanssa käydyissä neuvotteluissa päätettiin paikaksi Kasarmitori vastapäätä puolustusministeriötä.

"Mentorin merkintöjä 11" - Onko viestisi upseerinarvoinen?

Kurvinen Pekka  

 

KTT, majuri evp Pekka Kurvinen "vuodattaa huoltaan" tällä kerralla artikkelisarjassaan "Mentorin merkintöjä" ammattikuntamme putkinäköisyydestä sekä tilanteenmukaisen vuorovaikutuskyvyn heikkenemisestä.

Sotatieteiden kandidaattiopiskelijat osoittivat kirjallista esityskykyään laatimalla jokaisen johtamisen perusopintojen ryhmätapaamisesta muistion tai pöytäkirjan. Teemapäivän arviointitilaisuudessa oppijat esittelivät kokemuksiaan PowerPoint-kuvien avulla. Lisäksi kadettien kirjalliset taidot ilmenivät "Minä johtajana" -esseestä sekä oppimistehtävistä.

Oppijoiden tuotoksissa näytti vahvistuvan väite siitä, että nykynuorten äidinkielen oikeakielisyyden taito on romahtanut. Aiemmin pyhät välimerkkien kirjoittaminen, lauseenvastikkeet, verbi- ja sijamuodot sekä ennen kaikkea yhdyssanojen kirjoittaminen ja yleinen tyylitaju tuntuivat kadonneen tipotiehensä. Ryhmätapaamisten kielenkäyttöön olivat pesiytyneet alatyyliset ilmaukset. Kannattaako kehityksestä olla huolissaan, onko kielenkäytöllä saati oikeakielisyydellä johtamistoiminnan itseisarvoa? Onko kielen ja yleisten käytöstapojen muuttuminen hyväksyttävä, kansainvälisten sekä ennen kaikkea sosiaalisen median muassaan tuomat vaikutteet nieltävä?

Vapaussodan 1918 muistoa taltioimassa

Ville Veikko Kirvesmies

 

 

 

 

 

 

 

 

Kolme ja puoli kuukautta kestäneen Suomen vapaussodan traagisia tapahtumia tutkitaan edelleen. Sodan muistoihin ja tulkintoihin ovat voimakkaasti vaikuttaneet eri vuosikymmeninä vallinneet poliittiset ilmapiirit. Vapaussodan muistoja pitäisi kuitenkin voida taltioida ja vaalia ilman kiihkoa tai poliittista painolastia, totuudenmukaisesti. 

”Pieni nelivuotias tyttö ei ymmärrä, miksi isä on mennyt vintille piiloon ja miksi äiti kielsi kertomasta sitä vieraille pyssymiehille, jotka olivat tulleet etsimään isää. Tyttö katsoo ihmetellen tuvan ikkunasta siskojensa kanssa, kuinka naapuritalon isäntä ja tämän pojat kävelevät sukkasillaan samojen pyssymiesten saattamina pellon reunaan. Miehet tuupataan ojaan ja sitten kuuluu useita paukahduksia.”

Oli helmikuu 1918, ja tämä pikkutyttö oli isoäitini Elli Klingstén.

Ritarikunnat isänmaan palveluksessa

 Antti Matikkala

 

 

 

 

 

 

 

Vapaudenristien ja Vapaudenmitalien perustamisesta tuli kuluvan vuoden maaliskuun alussa kuluneeksi sata vuotta. Suomen poliittisia ja sotilaallisia suhteita on hoidettu ritarikuntien kunniamerkeillä niin sodan kuin rauhankin ajan moninaisissa käänteissä.

Suomalaisten sodanajan sotilasansioita on palkittu pääasiassa Vapaudenristin ritarikunnan kunniamerkeillä. Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkit ovat olleet keskeisin väline, jolla valtionpäämies on rauhan aikana palkinnut sekä ansioituneita kansalaisia että ulkomaalaisia henkilöitä.

Vapaudenrististä Suomen Valkoiseen Ruusuun

Suomen senaatti perusti Vapaudenristit ja Vapaudenmitalit ylipäällikkö Mannerheimin aloitteesta 4. maaliskuuta vuonna 1918. Kunniamerkkien ensimmäinen vaihe jäi varsin lyhyeksi. Talvisodan aikana uudelleen käyttöönotettuina niistä muodostettiin pysyvä Vapaudenristin ritarikunta vasta joulukuussa 1940.