Artikkelit

Verkkolehden artikkeli- ja blogiarkisto

 
facebook 0420copy       twitter-bird-blue-on-white

Artikkelit

Sotilaalta vaaditaan sekä kestävyyttä että voimaa

Kirjoittaja kapteeni Jussi Mussalo palvelee yksikön varapäällikkönä Panssariprikaatissa. Hän on sotatieteiden maisteri, joka opiskelee ergonomiaa Itä-Suomen yliopistossa ja jatkaa sotatieteellisiä opintojaan tohtoriohjelmassa Maanpuolustuskorkeakoulussa.

Sotilaan kunto 7

Haavoittuneen hätäsiirto on yksi sotilastehtävistä, johon jokaisen taistelijan pitää pystyä. Aiemman tutkimuksen perusteella haavoittuneen hätäsiirto vaatii auttajalta suurta lihasmassaa, anaerobista suorituskykyä sekä koko vartalon maksimivoimaominaisuuksia. Sotatieteiden maisterin tutkinnon pro gradu -tutkielmassani selvitin, miten sotilaallisen harjoituksen aiheuttama voimakas fyysinen rasitus muuttaa suorituksen luonnetta.

Operaatioissa sotilaat tekevät fyysisesti vaativia tehtäviä jopa 80 prosenttia palvelusajastaan. Naton selvityksen mukaan tyypillisimpiä työtehtäviä ovat siirtyminen taisteluvarustuksessa, kaivaminen ja taakkojen käsitteleminen lihasvoimin. Etenkin länsimaissa on tehty paljon tutkimusta eri työtehtävien asettamista fyysisistä vaatimuksista, joiden avulla on pyritty optimoimaan sotilaiden testaamista ja harjoittelua.

Yhdysvaltojen kansallisen liikuntajärjestön, National Strength and Conditioning Association (NSCA), asiantuntijapaneeli on pisteyttänyt yksittäisten työtehtävien asettamia fyysisiä vaatimuksia. Niiden perusteella tärkein elementti yksittäisissä työtehtävissä vaikuttaa olevan maksimivoima. Lisäksi moni sotilastehtävä on suoritettava kovalla teholla, jolloin vaaditaan anaerobista suorituskykyä. Aerobisen kestävyyden merkitys vaikuttaisi kuitenkin yksittäisissä työtehtävissä olevan vain keskinkertainen.

Mussalo

Operaatiot kuluttavat

Sotilas joutuu työskentelemään moninaisissa tehtävissä ja toimintaympäristöissä. Yksittäiset työtehtävät vaativat edellä kuvattuja fyysisiä ominaisuuksia, mutta kokonaisuus on paljon monitahoisempi. Henkilökohtaisen varustuksen kantaminen aiheuttaa jatkuvaa fyysistä stressiä ja lämpökuormaa etenkin kuumissa olosuhteissa.

Vallitsevat olosuhteet voivat myös vaihdella kovista pakkasista helteisiin ja kaatosateesta äärimmäiseen kuivuuteen. Operaatioiden jatkuessa pitkään energiankulutus saattaa kohota 7 000:een kilokaloriin vuorokaudessa, jolloin syntyy huomattavaa energiavajetta. Kun tähän yhdistetään vielä univajeen kasautuminen, voidaan puhua kokonaisvaltaisesta fyysisestä ja psyykkisestä stressitilasta. Käytännössä hyvällä aerobisella kestävyydellä sotilas kykenee kuitenkin palautumaan riittävästi operaatioiden aikana.

Vaikutus fyysiseen toimintakykyyn

Sotilaan fyysisessä toimintakyvyssä tapahtuu negatiivisia muutoksia yksittäisten työtehtävien aiheuttaman fyysisen rasituksen ja erilaisten stressitekijöiden summana. Stressin vaikutuksia sotilaan fyysiseen toimintakykyyn on tutkittu sotilaallisten harjoitusten, kuten selviytymisharjoitusten, avulla.

Käytännössä tutkimuksissa on keskitytty selvittämään muun muassa sitä, miten tutkittavien kehon koostumus, kestävyys- ja voimaominaisuudet muuttuvat esimerkiksi seitsemän vuorokauden harjoituksen aikana. Tutkimustulokset ovat melko yhteneväisiä seuraavista asioista: lihas- ja rasvamassa vähenee ja anaerobinen suorituskyky ja maksimivoimatasot alentuvat. Aiemmassa tutkimuksessa ei ole paljoakaan tutkittu sitä, miten yksittäinen sotilastehtävä muuttaa luonnettaan pitkäkestoisemman rasituksen vaikutuksesta.

Haavoittuneen hätäsiirto mittarina

Jokaisen joukon on varauduttava toimimaan tilanteessa, jossa yksi tai useampi oma taistelija haavoittuu. Taisteluteknisesti oikein suoritettuna haavoittuneen hätäsiirto lähimpään suojaan toteutetaan ryhmänjohtajan käskystä tuliylivoiman tai muun suojaavan elementin turvin ilman lisätappioita. Lähimmän taistelijan tai lähimpien taistelijoiden on kyettävä haavoittuneen hätäsiirtoon.

Monet asevoimat, muun muassa Kanada, Norja ja Yhdysvallat, ovat käyttäneet haavoittuneen hätäsiirtoa yhtenä työkyvyn mittarina. Aikaisemman tutkimustiedon valossa haavoittuneen hätäsiirron toteuttaminen vaatii auttajalta erityisesti suurta lihasmassaa, kykyä työskennellä anaerobisesti korkealla teholla sekä hyviä koko vartalon maksimivoimaominaisuuksia.

Haavoittuneen hätäsiirtoa on kuvattu yhdeksi fyysisesti haastavimmista sotilastehtävistä. Tämän vuoksi selvitin pro gradu -tutkielmassani juuri haavoittuneen hätäsiirron avulla, miten suorituksen luonne muuttuu taistelutilannetta simuloivassa rasituksessa ja kuinka haastavaksi se lopulta muuttuu.

Fyysisen toimintakyvyn testaaminen

Tutkimuksessani mitattiin monipuolisesti kehon koostumusta, lihasvoimaa, lihaskestävyyttä sekä anaerobista ja aerobista kestävyyttä. Testien avulla saatiin kokonaisvaltainen kuva tutkittavien fyysisestä toimintakyvystä.

Puolustusvoimien kuntotestaajan käsikirjan ohjeistuksen mukaisesti mitattiin tutkittavien pituus, paino ja vyötärönympärys. Lisäksi järjestettiin 12 minuutin juoksutesti ja lihaskuntotesti, johon sisältyivät vauhditon pituushyppy, istumaan nousu ja etunojapunnerrus.

Puolustusvoimien käyttämiä testejä täydennettiin testeillä, joilla tutkittavien kehon koostumuksesta, anaerobisesta suorituskyvystä ja maksimivoimatasoista saatiin tarkempaa tietoa. Kehon koostumusta arvioitiin bioimpedanssimittauksella, jonka avulla kyettiin määrittämään muun muassa tutkittavien lihas- ja rasvamassan määrä. Lisäksi anaerobista suorituskykyä testattiin 30 sekunnin maksimaalisella polkupyöräergometritestillä, niin kutsutulla Wingaten testillä.

Lihasvoimaa arvioitiin alaraajojen ja ylävartalon sekä puristusvoiman osalta dynamometrien avulla. Alaraajojen maksimivoimaa mitattiin isometrisesti jalkaprässillä ja ylävartalon maksimivoimaa penkkipunnerruksella istuen. Puristusvoimaa testattiin siihen tarkoitetulla dynamometrillä.

Testaaminen väsyneenä

Tutkittavien kykyä toteuttaa haavoittuneen hätäsiirto mitattiin testillä, joka oli kehitetty kyselyn pohjalta osana tätä tutkimusta. Testissä simuloitiin tilannetta, jossa auttaja joutuu aluksi raahaamaan haavoittunutta matalana noin 24 metrin matkan. Tämän jälkeen auttaja voi nousta pystyyn maaston antaman suojan turvin ja raahata haavoittunutta pystyssä noin 20 metrin matkan.

Mussalo 4

Testi toteutettiin voimistelusalissa taisteluvarustuksessa ilman asetta. Haavoittuneena käytettiin taisteluvarustukseen puettua nukkea, joka painoi noin 80 kiloa. Suorituksesta mitattiin kulunut aika. Suoritustekniikka oli vapaa, mutta raahaaminen matalana oli suoritettava kokonaisuudessaan alle metrin korkeudessa.

Mussalo 3

Haavoittuneen hätäsiirtoa mittaava testi toteutettiin ilman edeltävää rasitusta ja välittömästi noin 20-tuntisen aliupseerikurssin ryhmätaitokilpailun jälkeen. Taisteluvarustuksen paino oli hieman yli 30 kiloa. Ryhmätaitokilpailu koostui vajaan 40 kilometrin siirtymisestä, jonka aikana suoritettiin tehtävärasteja.

Tutkimuksen tulokset

Haavoittuneen hätäsiirron suoritusaika kasvoi huomattavasti 20-tuntisen harjoituksen jälkeen. Ilman edeltävää rasitusta suoritusaika oli keskimäärin 87 sekuntia, ja harjoituksen jälkeen se oli 126 sekuntia. Kun tutkittavilta kysyttiin rasituksen jakautumista kehon eri osien välillä, jalkojen sanottiin rasittuneen eniten.

Ilman edeltävää rasitusta tehtynä testin aikainen syke oli hyvin korkea, kuten myös veren laktaattipitoisuus, joka kuvastaa tehdyn anaerobisen työn määrää. Sotilaallisen harjoituksen jälkeen sekä syke että veren laktaattipitoisuus olivat huomattavasti alhaisemmat. Tutkittavat eivät kyenneet työskentelemään yhtä suurella teholla kuin ilman edeltävää rasitusta.

Testin suoritusajan yhteyksiä kehon koostumukseen sekä kestävyys- ja voimaominaisuuksiin selvitettiin tilastollisella analyysillä. Ilman edeltävää rasitusta toteutetussa testissä korostuivat tärkeysjärjestyksessä anaerobinen suorituskyky, lihasmassan määrä sekä koko vartalon maksimivoimaominaisuudet. Aerobinen kestävyys jäi huomattavasti vähäisemmäksi.

Noin 20-tuntisessa harjoituksessa tilanne kuitenkin muuttui huomattavasti. Aerobinen kestävyyskunto osoittautui selvästi tärkeimmäksi tekijäksi lihasmassan ohella. Lisäksi jalkojen maksimivoima oli keskeistä. Sen sijaan ylävartalon maksimivoimaominaisuuksilla ja anaerobisella suorituskyvyllä ei ollut niin suurta merkitystä.

Suorituksen luonteen muuttuminen

Noin 20-tuntinen sotilaallinen harjoitus aiheuttaa odotetusti negatiivisia muutoksia taistelijan fyysisessä toimintakyvyssä. Tehdyn tutkimuksen tuloksia voidaan selittää kahdella asialla. Ensimmäinen seikka liittyy maksimivoimatasoihin. Henkilökohtaisen varustuksen kantaminen yhdistettynä fyysisesti rasittaviin sotilastehtäviin 20 tunnin ajan aiheuttaa lihasvaurioita ja hermostollista väsymystä, mikä taas johtaa etenkin jalkojen maksimivoimatasojen alenemiseen.

Tutkittavien kyky raahata 80-kiloista nukkea heikkeni etenkin niillä taistelijoilla, joilla ei ollut riittäviä maksimivoimaominaisuuksia. Koska suurin osa haavoittuneen hätäsiirron aiheuttamasta rasituksesta kohdistui erityisesti jalkoihin, on loogista, että jalkojen maksimivoimaominaisuudet olivat erityisen merkittävät. Taistelijan hyvät maksimivoimaominaisuudet varmistavat sen, ettei suorituskyky fyysisen rasituksen jälkeen romahda voimatasojen alenemisen vuoksi.

Taistelija, jolla on hyvä aerobinen kunto, pystyy työskentelemään matalammalla sykkeellä verrattuna heikkokuntoisempiin. Hyväkuntoinen taistelija pystyy käyttämään elimistön rasvavarastoja hyvin hyödyksi. Heikko aerobinen kunto johtaa siihen, että syke on korkeampi ja kuormittuminen suurempaa.

Käytännössä heikon aerobisen kunnon omaava taistelija kuluttaa koko ajan kovatehoisissa suorituksissa tarvittavia anaerobisia energialähteitä. Kun taistelija, jolla on heikko aerobinen kunto, joutuu esimerkiksi raahaamaan haavoittunutta, hänellä ei ole kykyä nostaa suoritustehoa selvästi anaerobiseksi, ja hätäsiirto kestää huomattavasti kauemmin kuin levänneenä. Jatkuvan palautumisen turvaamiseksi myös aerobista kestävyyttä on oltava riittävästi. Tutkimustulosteni ja aiemman tutkimustiedon valossa noin 2 600 metriä 12 minuutin juoksutestissä on vähimmäisvaatimus.

Koulutetaan ja testataan

Sotilaan on oltava monipuolisesti hyvässä fyysisessä kunnossa. Niin voimalla, anaerobisella suorituskyvyllä, lihaskestävyydellä kuin aerobisella kunnollakin on keskeinen merkitys erilaisissa tilanteissa.

Puolustusvoimissa testataan tänä päivänä asevelvollisten lihaskestävyyttä ja aerobista kuntoa testataan. Vauhdittomalla pituushypyllä arvioidaan jalkojen maksimivoimaa suhteessa omaan kehon massaan, mutta tulos ei kerro riittävästi absoluuttisesta maksimivoimasta. Siksi fyysisen toimintakyvyn testistömme ja fyysinen koulutuksemme kaipaa täydennystä maksimivoiman ja anaerobisen suorituskyvyn mittaamiseen. Puolustusvoimissa kehitetäänkin tällä hetkellä tehtäväratatestiä, jolla voidaan mitata anaerobista suorituskykyä.

Sotilastehtävien vaatimusten tiedostamisen ja testaamisen lisäksi on itsestään selvää, että samoja asioita on koulutettava. Tutkimustulosteni ja aiemman tutkimustiedon perusteella sotilaan voimaominaisuuksien harjoittaminen riittävälle tasolle on tärkeää yksittäisten työtehtävien, kuten haavoittuneen hätäsiirron, ja vammojen ehkäisyn kannalta. Aerobista kestävyyttä ei kuitenkaan saa unohtaa, jotta sotilas pystyy palautumaan vaativissa ja pitkäkestoisissa operaatioissa.

Koulutus 2020 -ohjelma tuo uusia tuulia myös fyysiseen koulutukseen. Taistelijan keho -ohjelma pyrkii kehittämään sotilaan kestävyyttä ja voimaa unohtamatta anaerobista suorituskykyä ja maksimivoimaa. Suunta on oikea poikkeusolojen tehtävien asettamien vaatimuksiin vastaamiseksi. Tulevaisuuden haasteena onkin tähän mennessä tehtyjen pilotointien ja suunnitelmien saattaminen käytäntöön – tarkoituksenmukaisella tavalla.

Mentorin merkintöjä 21: "Jos minut asetetaan esimiesasemaan, tahdon olla alaisiani kohtaan oikeudenmukainen…"

Kurvinen Pekka

Sotatieteiden kandidaattien johtamisen perusopinnoissa ihmisten johtamisvalmiudet syvenevät teemapäivässä. Siinä tutustutaan mentorien johdolla Puolustusvoimien monitahoisiin, kolmen sektorin sidosryhmiin vierailemalla kohdeyhteisöissä, joihin oppijat perehtyvät etukäteen ja valmistautuvat opintojakson painopisteiden mukaisin kysymyksin. Kohteina ovat moninaiset yksityiset yritykset, julkishallinnon toimijat sekä aatteelliset yhdistykset. Yhteisenä nimittäjänä on kumppanuus Puolustusvoimien kanssa.

Teemapäivän anti koostetaan, jaetaan ja arvioidaan puolen päivän purkutilaisuudessa, jossa korostuvat niin (liike-)taloudelliset kuin henkilöstökysymykset kuin upseerikasvatuksellisetkin periaatteet.

Yhteisötapaamisissa jotkin havainnot painottuvat vuodesta toiseen: Tällaisia ovat organisaatiorakenteen ja -kulttuurin merkitys henkilöstöjohtamisen ja siten tuloksentekokyvyn kannalta, monitieteinen osaaminen, yhteisöllisyys, yksilön huomioiminen sekä työssä jaksaminen sekä kokemuksellisuus. Tarkastelen tässä kirjoituksessa näitä tekijöitä peilaamalla niitä erityisesti tuoreeseen, monitieteiseen tutkimukseen sekä upseerikoulutuksen ja -kasvatuksen hyveisiin.

Krista Kohtakangas tutkii (2019) väitöskirjassaan yrittäjiä ja yrittäjiä itselleen armollisen johtamistavan sekä johdettavista ja muista sidosryhmistä välittävän johtajuuden kokemuksellisista näkökulmista. Hänen tutkimuksensa pureutuu työtä ravistelevien vastoinkäymisten käsittelyyn ja niistä selviytymiseen. Hallintotieteistä ja psykologiasta ammentava tutkimus on Puolustusvoimienkin hyödynnettäväksi mitä ajankohtaisin tilanteessa, jossa Puolustusvoimat 2020 -koulutus painottaa kehon ja mielen, itsetuntemuksen ja ryhmäkiinteyden merkitystä. Kohtakangas näet toteaa, että alati muuttuvassa työelämässä ihmisistä välittävä johtaminen sekä inhimillisten kokemisprosessien ymmärtäminen ovat merkittäviä koko organisaation toimintakyvylle.

Tutkijan mukaan itseohjautuvuuteen nojaavat työprosessit tarvitsevat tuekseen läsnä olevaa ja rohkeasti kohtaavaa johtamisymmärrystä. Itsensä johtamiseen näkyy tarvittavan lisää oivallusta vastoinkäymisten herättämien tunteiden johtamisesta sekä kärsimyksen kohtaamisesta organisaatioissa.

Kokemuksen armollinen käsitteleminen selviytymiskyvyn vahvistajana

Poikkeusoloissa erityisesti soturien henkinen kestokyky on taistelukentän oloissa koetuksella. Kriisin päättyessä kokemukselliset takaumat seuraavat. Näitä tuntemuksia Kohtakangas valottaa yritystoiminnan lopettamisen sekä palaamisesta takaisin työelämään kerronnassa: yritystoiminnan lopettaminen käy esimerkkinä haastavasta ja kärsimystä aiheuttavasta vastoinkäymisestä. Näyttäisi siltä, että yhteisöllinen kokemusten käsitteleminen sekä kokemus- että ammatillisten asiantuntijoiden ohjauksessa olisi omiaan vahvistamaan ryhmäidentiteettiä, selviytymistä myöhemmistä kriisitilanteista sekä luomaan selviytymisen pusureiksi voimaa ja toivoa.

Kohtakangas lisää ymmärrystä itsensä johtamisesta ja itsemyötätunnosta niin selviytymisessä kuin sen jälkeisessä toiminnassa sekä hyödyntää tätä kokemusnäkökulmaa välittävän johtamiskäyttäytymisen muotoilussa.

Selviytymisprosessissa näyttäisi olevan keskeistä oppia aktiivisesta rauhoittumisesta surutyöhön löytämällä järkiperusteisen tulkinnan avulla kokemukselle mittasuhteet uuden tasapainon rakentamiseksi. Selviytymiskokemuksen ytimessä on Kohtakankaan mukaan armo itselle ja myötätunnon osoittaminen muille yhteisöllisen kokonaishyvinvoinnin ja jaksamisen edellytyksinä.

Ina Juva puolestaan pohtii (2019) kasvatustieteiden väitöskirjassaan normaaliuden ja koulun välistä yhteyttä. Hän muistuttaa, että koululla on tärkeä rooli normaaliuden rakentamisessa ja ylläpitämisessä. Juvan mukaan normaalius käsitteenä tarkoittaa keskiarvon sijaan ideaalia, jollainen ihmisen tulisi olla.

Juvan tutkimuksessa koulun normaalius rakentuu ideaalin oppilaan tai ihmisen oletuksesta. Tähän ideaaliin sisältyy myös ajatus siitä, millainen oppilas on suomalainen, tai millaisella oppilaalla on kontekstissaan ”oikeanlaiset” sosiaaliset taidot. Osoittautuu, että suomalainen identiteetti on osa ideaalin oppilaan rakentumista. Törmäyksiä näyttäisi syntyvät tilanteessa, jossa suomalainen normaalius kohtaa muun kuin suomalaisen identiteetin.

”Oikeanlaisiksi” sosiaalisiksi taidoiksi Juva nimeää muiden muassa oppijan sopeutumiskyvyn kouluun ja yhteiskuntaan sekä taidon olla aiheuttamatta ongelmia taikka haastamatta virallista ja epävirallista koulua. Osana ”oikeanlaista” käytöstä oppilaiden oletetaan pystyvän tunnistamaan ”oikeiden” sosiaalisten taitojen rajat.

Upseerikoulutuksessa Juvan löydökset näyttäytyvät perinteissä sekä Yleisen palvelusohjesäännön määrityksissä, näkyvän sekä ennen kaikkea kokemusperäisen, hiljaisen tiedon siirrännässä. Jälkimmäisessä mentoroinnilla on eritoten upseeriuran perusopintojen alkuvaiheessa keskeinen jatkuvuuden varmistamisen ja arjessa selviytymisen rohkaisemismerkityksensä.

Juva pohtii myös kiusaamista. Aiemman yksilöiden väliseksi ongelmaksi mieltämisen sijaan tutkija laajentaa käsitteen myös opettajan toimiin roolissaan. Osoittautuu, että oppilaan luokitteleminen ”ei-normaaliksi” muodostaa riskin, että oppilas voisi joutua kiusaamisen kohteeksi.

Opettajat eivät tutkijan mukaan tunnista ”ei-normaaliksi” luokiteltua oppilasta kiusaamisen uhriksi, minkä vuoksi näiden oppilaiden katsotaan ansaitsevan muita niukemmin apua ja huolenpitoa. Kiusaamisen katsotaan tutkijasta olevan yksi tapa estää oppilaita poikkeamasta normeista ja normaaliudesta. Normaalius heijastaa yhteiskunnan poliittisten taloudellisten, ideologisten ja kulttuurin rakenteiden odotuksia. Näin ollen kiusaamisessa ei ole kyse yksittäisen oppilaan ”ei-normaaliudesta”, vaan se sisältää myös kysymyksiä yhteiskunnan normeista ja ideaaleista.

Linjajohtamisesta vastuulliseen vertaisoppimiseen

Upseerikoulutuksemme nojaa perinteisiin, hierarkiaan sekä sotakokemuksiimme. Puolustusvoimien tutkimus ja kehitys kuitenkin elävät ajassa, jolloin poikkitieteellisyys sekä muiden kuin sotilaiden hyödyntäminen asiantuntijuuden syventämisessä ovat arkipäivää. Yhteiskunnallinen kehitys globalisaatioineen digitalisaatioineen sekä demografiakehityksineen muokkaavat ja vahvistavat yliopistojen, tutkimuslaitosten sekä arjen yhteistyökumppaneiden hyödyntämistä johtamisessa, koulutuksessa sekä kasvatuksessa arvo- ja etiikkapohjan säilyessä.

Ihminen johdettavana -opintojaksolle muiden tieteenalojen oppijat tuovat uusia näköaloja yliopistojen välisen joustavan opiskeluoikeuden ansiosta. Meneillään olevalla jaksolla muualta tulevia oppijoita on kaksi; esimerkiksi oikeustieteisiin ja julkishallintoon suuntautuvan oppijan vertaisilleen tuoma lisäarvoa ei voi korostaa liikaa. Yhä useammalla mentoreistakin on sotatieteellisen osaamisen rinnalla muun tieteenalan opintoja. Ja Puolustusvoimien monimuotoiset tehtävät tuovat nekin kansainvälisyydessään ja kumppaniuksissaan viljalti kokemuksellista lisäarvoa: muutokseen osataan varautua ja se nähdään voimavarana.

Sotilasvala

Sotilasvala (2000) asettaa vannojalleen yhteisön pitkäjänteisen menestyksen tavoitteelliselle sitoutumiselle vankkumattomat vaatimukset:

”Joukkoa, johon kuulun sekä paikkaani siinä, en jätä missään tilanteessa, vaan niin kauan kuin minussa voimia on, suoritan saamani tehtävän loppuun.”… ”Jos minut asetetaan esimiesasemaan, tahdon olla alaisiani kohtaan oikeudenmukainen, pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan, hankkia tietoja heidän toiveistaan, olla heidän neuvonantajanaan ja ohjaajanaan sekä omasta puolestani pyrkiä olemaan heille hyvänä ja kannustavana esimerkkinä.”

Säädösteksti luo perustan johtamiskäyttäytymiselle, joka ei perustu ainoastaan annettujen käskyjen ja määräysten järkähtämättömään noudattamiseen vaan ennen kaikkea yksilön vilpittömälle halulle tehdä oma osuutensa joukkonsa ja sen myötävaikutuksessa itsensä kaikkinaisen menestyksen puolesta. Valassa turvallisuuskäsitys laajenee aineellisesta aineettomaan, johon eivät kuulu kiusaaminen saati simputus missään oloissa. Upseerius johtamiskäyttäytymisineen ponnistaa ihmistuntemuksesta, motivoinnista, mahdollisuuksien luomisesta, ohjaamisesta, sparraamisesta ja – mentoroinnista.

Karsiutuneesta simputuksesta tasavertaisuuden painottamiseen

Muiden muassa Leinonen et al. (2012) painottavat, että simputtaminen liittyy selkeästi esimiesaseman väärinkäyttöön. Näyttää siltä (Leskinen 2012), että simputus on jokseenkin harvinaista, sillä saapumiserien 1/2011–1/2012 varusmiehistä 70 prosenttia ei ollut kokenut sitä kertaakaan. Vanhatalo (2008) toteaa sotatieteiden maisterin pro gradu -tutkielmassaan, että kadettien koulutuksestakin simputus on kytkeytynyt pois.

Pääesikunnan viestintäosasto huomauttaa (2014) raportissaan, että vuodesta 2009 varusmiesten peruskoulutuskaudella ja johtajakoulutuksessa ovat olleet tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta käsittelevät oppitunnit sekä aiempaa painokkaammat kiusaamisen ja simputuksen ehkäisemiskokonaisuudet. Yleisessä palvelusohjesäännössä käsitellään simputuksen ja kiusaamisen ehkäisyä sekä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta käsiteellään niin ikään aiempaa laajemmin. Tavoitteena on, että opettajamaisen yksisuuntaisen julistamisen sijaan oppiminen voisi tapahtua dialogina, jolloin varusmiesten oma kokemuksellinen aktiivisuus korostuisi ja toisi ohjesääntötekstiin syvää ymmärrystä.

Yhdenvertaisuuskoulutusta voidaan järjestää sekä henkilökunnalle että varusmiehille. Koulutuksen tarve ja sisältö kummallekin ryhmälle herätti osin ristiriitaisia näkemyksiä. Tasa-arvotuntien pito varusmiehille on haastava asia, koska nuoret voivat suhtautua valistustunteihin välttämättömänä pahana. Luentojen sijaan haastateltavat pohtivat erilaisia vuorovaikutteisia työpajamenetelmiä, joissa kysymysten avulla nuoret joutuisivat pohtimaan, mitä yhdenvertaisuus merkitsee varusmiespalveluksessa ja heidän joukko-osastossaan. Näin varusmiehet olisivat itse aktiivisessa roolissa oppitunnin aikana. Huomautettiin myös, että haasteena on saada alokkaat sisäistämään, mitä yleisessä palveluohjesäännössä sanotaan tasavertaisuudesta tai yhdenvertaisuudesta.

Aktiivinen, monisuuntainen sidosryhmäyhteistyö näyttäisi teemapäiväkokemuksissakin murtavan ennakkoluuloja, virhekäsityksiä sekä rakentavan luottamusta. Asioita saadaan tapahtumaan vain ihmisten avulla ja välityksellä, mikä asettaa jatkuvan palautteen saamisen sekä antaminen – joka tason vuorovaikutuksen – ensiarvoiseen asemaan. Tasaveroinen suhtautuminen kumppaniin hierarkiaa painottamatta luo pohjan ihmistuntemukselle, joka murros- ja äärimmillään kriisitilanteessa avaa oven oikeiden ratkaisujen löytämiseksi kulloinkin oikeimman henkilösuhteen ansiosta. Koulutus ja johtaminen kulkevat erottamattomina käsi kädessä arvojen kehystäessä yhteisöllistä selviytymistä.

 

Kirjallisuutta

Juva, I. (2019). Who can be ‘normal’? Constructions of normality and processes of exclusion in two Finnish comprehensive schools. Helsinki: Helsingin ylipisto. Osoitteessa https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/306212/Whocanbe.pdf?sequence=1&isAllowed=y . Luettu 15.11.2019.
Kohtakangas, K. (2019). Välittävä johtajuus ja armollinen itsensä johtaminen konkurssin tai alasajon tehneiden yrittäjien kokemuksissa. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Osoitteessa https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/63925 . Luettu 15.11.2019.
Leinonen, M., Nikkanen, R. & Otonkorpi-Lehtoranta, K. (2012). Sukupuolten tasa-arvo puolustusvoimissa - Kehittämistarpeiden näkökulma asepalvelusta suorittavien ja henkilöstön kokemuksiin. Tampere: Tampereen yliopisto.
Leskinen, J. (2012). Havaintoja varusmiesten loppukyselyistä 2011–2012. Seminaariesitelmä Asevelvollisuuden tulevaisuus Suomessa -seminaarissa. Helsinki: Suomen Sotatieteellinen Seura ry.
Puolustusvoimien pääesikunnan viestintäosasto (2014). Eri tausta, sama tahti – monimuotoisuus puolustusvoimissa. Osoitteessa https://puolustusvoimat.fi/documents/1948673/2267766/PEVIESTOS-Eri-tausta-sama-tahti-monimuotoisuus-puolustusvoimissa.pdf/ce53ce23-ff93-4bab-9e40-6e0beb99688a/PEVIESTOS-Eri-tausta-sama-tahti-monimuotoisuus-puolustusvoimissa.pdf . Luettu 15.11.2019.
Vanhatalo, T. (2008). Kadetin elämismaailma – Sisäoppilaitosmaisen korkeakoulun haasteet. Helsinki: Maanpuolustuskorkeakoulu. Osoitteessa https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/92566/SM508.pdf?sequence=2&isAllowed=y. Luettu 15.11.2019.
Valtioneuvosto (2000). Valtioneuvoston asetus sotilasvalasta. Helsinki: Valtioneuvosto. Osoitteessa https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2000/20000741. Luettu 15.11.2019.

 

Kirjoittaja, KTT, majuri evp Pekka Kurvinen työskentelee itsenäisenä johdon konsulttina ja valmentajana sekä tietokirjailijana.
kurvisen.pekka(at)gmail.com, Twitter: (at)PKurvinen

Sodan sosiaalisesta luonteesta

Purhonen Jouni

Carl von Clausewitzin mukaan sodan peruselementtejä ovat väkivaltaisuus, vihollisuus ja alisteisuus politiikalle. Sota on sotapäällikön ja armeijan, maan hallituksen ja koko kansan asia. Artikkelissa tarkastellaan, millaisia ovat suomalaisten kadettiupseerien sosiaalinen sodan kuva ja siihen sisältyvät arvot ja asenteet eri toimijoita kohtaan.

Artikkeli perustuu yleisesikuntaupseerikurssilla laatimani diplomityön "Sosiaalinen sodan kuva – upseerien käsityksiä sodan sosiaalisesta luonteesta" tuloksiin. Opinnäytetyön tavoitteena oli ymmärtää turvallisuuden viitekehyksen ja arvoteorian kautta upseerien mielissä vallitsevaa sosiaalista sodan kuvaa, jossa keskiöön nousivat sodan eri osapuolten väliset suhteet ja niiden laatu.

Koska sota ymmärretään poliittisten ryhmien välisenä äärimmäisenä ja organisoituna väkivaltana, on tutkimusasetelma heti ajatuksia herättävä. Miten äärimmäisen väkivallan konteksti värittää siviilien, turvallisuusviranomaisten, valtiovallan ja vihollisen välisiä suhteita?

Purhonen FB kuva

Mentorin merkintöjä 20: "Kansallisen turvallisuuden johtaminen kumpuaa kansalaisten maanpuolustussuhteesta"

Kurvinen Pekka

Kasvatustieteen maisteri Jarkko Kososen sotilassosiologian tutkimusalaan lukeutuva väitöskirja "Kansalaiset sotilaina ja maan puolustajina - Asevelvollisten sitoutuminen maanpuolustukseen ja sen eri tehtäviin (linkki)" tarkastettiin Maanpuolustuskorkeakoulussa 27. syyskuuta 2019.

Artikkeliväitöskirjassaan Kosonen tutki asevelvollisten maanpuolustus- ja taistelutahtoa sodanajan olosuhteita jäljittelevässä taisteluharjoituksessa. Haastatteluilla selvitettiin asevelvollisten kansalaisten suhdetta hyvinvointivaltioon, kansalaisten oikeuksiin ja velvollisuuksiin sekä maanpuolustukseen. Keskeisenä tuloksena on kansalaisten maanpuolustussuhde-käsite ja sitä kuvaava malli.

Jarkko Kososen mukaan maanpuolustussuhde koostuu asenteista ja osaamisesta. Siihen kuuluvat luottamus ja oma toimijuusrooli maanpuolustuksen kokonaisuudessa. Maanpuolustussuhdetta määrittää tutkijan mukaan myös se, minkä kokee uhkaavan Suomen turvallisuutta, miten uhkiin on varauduttu, mikä on oma osa yhteiskunnassa ja kokeeko maansa puolustamisen arvoiseksi.