Artikkelit

Sata vuotta Vapaudenristejä

Antti Matikkala 2

 

 

 

 

 

 

  

Vapaudenristin ritarikuntaa on hyvällä syyllä kutsuttu Euroopan monimutkaisimmaksi ritarikunnaksi. Vuosisadan aikana sen kunniamerkkiluokat, niiden ulkoasu ja antamisperusteet ovat vaihdelleet sekä säännöstömuutosten että poikkeustapausten kautta. 

Suomen senaatti perusti Vapaudenristit (VR) ja Vapaudenmitalit (VM) 4. maaliskuuta 1918 ylipäällikkö Mannerheimin aloitteesta. Mannerheimin sanoin Vapaudenristi perustettiin ”ilmaisemaan ja palkitsemaan sotilaan urotekoja taistelukentillä sekä sitä uhrautuvaa työtä”, jota oli suoritettu ”pohjan laskemiseksi maamme vapaudelle”.

Yksi Vapaudenristin tehtävistä oli Mannerheimin mukaan niiden eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvien lämminsydämisten miesten ja naisten palkitseminen, jotka olivat tehneet uhrautuvaa työtä ”verenjanoisten vihollisten ahdistamien kannattajiemme pelastamiseksi”.

Valtionhoitajana Mannerheim totesi Vapaudenristin täyttäneen tehtävänsä ja päätti lopettaa sen jakelun 28. tammikuuta 1919. Samalla hän ilmoitti Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan perustamisesta.

"Mentorin merkintöjä 12" - Taistelijan intuitiivinen mieli

Kurvinen Pekka  

 

KTT, majuri evp Pekka Kurvinen tarkastelee tällä kerralla artikkelisarjassaan "Mentorin merkintöjä" asevelvollisten jo ennen palvelukseen astumista hankkiman, puolustusvoimien toiminnan kannalta arvokkaan osaamisen entistä parempaa hyödyntämistä. 

Puolustusvoimain komentaja kenraali Jarmo Lindberg totesi Puolustusvoimain Lippujuhlan päivän paraatissa Seinäjoella 4.6.2018, että Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut viime vuosina epävakaammaksi ja ennustamattomammaksi. Komentajan mukaan emme elä Suomessa tyhjiössä vaan Suomi ylläpitää toimintaympäristön kehitykseen suhteutettua puolustuskykyä ja valmiutta jatkuvasti.

Yhtäältä puolustushallinnon taloudellisten resurssien niukkuus ja toisaalta erityisosaamisen vaatimukset yhdistyneinä reservin kokoon näyttäisivät lisäävän sotilasjohtamisen ja -kouluttamisen painopisteen siirtämistä yhä vahvemmin taistelijan jo ennen palvelukseen astumista hankkiman, puolustusvoimien toiminnan kannalta arvokkaan osaamisen hyödyntämiseen. Kehityksessä huomioitavia tekijöitä ovat ainakin yksilön siviilikoulutuksen huomioiminen, motivaatiotekijät sekä sotilaallisen varusmies- ja johtajakoulutuksen keston pituus ja painotukset.

Sotilasjohtamisen menestyksen kalliopohja rakentuu periteisesti yhteisöllisyydelle, sosiologiselle ajattelu- ja toimintatavalle, jota leimaavat ihmisten keskinäinen vuorovaikutus – sosiaalinen toiminta yhteisörakenteissa. Yksilöä ryhmän jäsenenä puolestaan tarkastelee sosiaalipsykologia. Se on kiinnostunut myös sosiaalisen ympäristön vaikutuksesta yksilöön, yksilön vaikutusta ympäristöönsä sekä ryhmien sisäisiä ja niiden välisiä prosesseja psykologian ja sosiologian välimaastossa. Puolustusvoimien kouluttaja- ja johtamiskoulutuksessa yksilön pään ja mielen sisäisten prosessien tunteminen ja ymmärtäminen näyttäisivät korostuvan aiempaa enemmän. Sotilassosiologiassa voitaneen puhua siirtymästä yksilökeskeisen sosiaalisen konstruktivismin suuntaan. Tällöin on syvennyttävä yksittäisen arjen draamaan yksittäisen taistelijan tulokulmasta ja ongelmista, hänen elämänsä aikana kerryttämästään yksilöllisestä ja sosiaalisesta tarinavarannosta ammentamiinsa näkemyksiin – kokemuksesta, sisäisestä näkemyksestä ja ymmärryksestä.

Maanpuolustustahto – vanha käsite voimissaan

Risto Sinkko

 

 

 

 

 

 

 

Valtiota kiinnostaa aina, onko tarpeellinen määrä sen kansalaisia kouluttavissa sotilaiksi mahdollisen aseellisen kriisin torjumista varten. Yhtä tärkeää on, löytyykö kansalaisten joukosta riittävää tukea taistelijoille ja yleensäkin aseellisen voiman käytölle. 

Maanpuolustustahdon käsitteen käytölle on monia lähtökohtia. Niistä keskeisimpiä ovat kokemukset viime sodista ja sotien jälkeisestä ajasta. Kokemukset Karjalan kannaksen torjuntataisteluista vuonna 1944 saivat tutkivat upseerit kiinnittämään huomiota taistelutahdon ja -kunnon psykologisiin piirteisiin.

Sodan jälkeinen aika koettiin traumaattiseksi. Se sai silloisen kapteeni Jaakko Valtasen valitsemaan Sotakorkeakoulun diplomityönsä tutkimuksen kohteeksi miesväestön maanpuolustustahdon. Hän ei ollut ensimmäinen asiaa käsitellyt tutkija, mutta voidaan katsoa, että hänen työnsä vuodelta 1954 vakiinnutti käsitteen käytön.

Pekka Kauhasen Talvisodan kansallinen muistomerkki "Valon tuoja" - Pitkä tie ajatuksesta toteutukseen

Maatalous- ja metsätieteiden tohtori, professori Matti Palo ja hänen hyvä ystävänsä everstiluutnantti Erkki Erkinheimo käynnistivät aktiivisen keskustelun 2000-luvun alussa talvisodan kansallisen muistomerkin saamisesta Helsinkiin. Tämän tuloksena perustettiin syyskuussa 2009 Talvisotayhdistys ry (linkki) Se lähti viemään hanketta juridisena toimijana eteenpäin ja muistomerkin suojelijaksi lupautui ministeri Jaakko Iloniemen aloitteesta presidentti Martti Ahtisaari.

Toisena ajatuksena oli perustaa Talvisotamuseo, mutta tästä ajatuksesta luovuttiin nopeasti ja sen sijaan päädyttiin kokoamaan talvisodan tietopankki internetin kautta tarkasteltavaksi. Sovittiin, että se sijoitetaan Helsingin Suomalaisen Klubin ylläpitämään ”Suomen kansan sähköiseen muistiin”. Hankkeen vetäjäksi valittiin yhdistyksen varapuheenjohtajaksi valittu eversti Ossi Kettunen.

Jotta molemmat hankkeet olisivat saaneet riittävää julkisuutta, ryhdyttiin kirjoittamaan eri lehtiin artikkeleita sekä järjestämään seminaareja, joissa on pidetty lähes 100 esitelmää. Osittain niiden pohjalta on professori Henrik Meinander koonnut kirjan ”Historian kosto: Suomen talvisota kehyksissään”.

Alusta alkaen oli selvää, että muistomerkkihankkeeseen tarvitaan mukaan sekä valtio että Helsingin kaupunki. Ylipormestari Jussi Pajuselle lähetettiin asiaa koskeva kirjelmä 3.9.2010 ja myöhemmin tavatessamme hänet, hän teki päätöksen, että kaupunki on mukana hankkeessa. Lokakuussa 2010 tapasimme puolustusministeriössä kenraaliluutnantti Arto Rädyn, joka suhtautui hankkeeseen erittäin myönteisesti alusta alkaen. Hankkeelle saatiin kipeästi kaivattu uskottavuus ja luotettavuus, mutta vielä tarvittiin valtio mukaan. Pääministeri Kataiselle lähetettiin asiaa koskeva muistio syyskuussa 2010, mutta se ei aluksi johtanut kaivattuun tulokseen, tarvittiin vielä eduskuntaryhmät mukaan. Kävimme eri kokoonpanoissa eduskunnassa tapaamassa kaikkien eduskuntapuolueiden johtoa. Eduskunnassa olimme lobbareita mitä parhaimman määritelmän mukaan! Helmikuussa 2012 valtioneuvoston kansliassa yhdistys esitteli muistomerkkihanketta saaden sille lopulta vihreää valoa. Huhtikuussa kansliasta tuli opetus- ja kulttuuriministeriölle kehotus muodostaa yhteistoiminnassa puolustusministeriön kanssa Muistomerkkitoimikunta. Siinä olivat edustettuina valtioneuvoston kanslia, OKM, PLM, veteraaniliittojen yhteinen valtuuskunta, Talvisotayhdistys ry, pääesikunta, Suomen Rahapaja Oy sekä Helsingin kaupunkia edusti taidemuseo HAM. Toimikunnan puheenjohtajaksi nimitettiin OKM:n ylijohtaja Riitta Kaivosoja ja sihteeriksi kutsuttiin everstiluutnantti Ilkka Kouri.