Artikkelit

Onko asevelvollisuus todella haasteen edessä?

Risto Sinkko

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta (MTS) on kiitettävän aktiivinen maanpuolustukseen liittyvien seminaarien ja tapahtumien järjestäjä. Syyskuun 20. päivänä oli aiheena ”Asevelvollisuus haasteen edessä?” (linkki MTS:n sivulle).

Avaus

Lisäsin tämän kolumnin otsikkoon sanan ”todella”. Seminaarissa istuessani alkoi tuntua siltä, että vanha sähkömies taisi olla oikeassa sanoessaan, että ei kannata korjata sellaista, joka toimii.

Ensimmäisessä puheenvuorossa puolustusvoimien koulutuspäällikkö, prikaatikenraali Jukka Sonninen selvitti varusmieskoulutuksen uusia suunnitelmia ja kehityskohteita (linkki esitykseen). Vuonna 2020 uudistettu koulutus ulottuu kaikkiin kouluttaviin joukko-osastoihin. Sonninen muistutti kuulijoita myös MTS:n vuotuisesta kyselystä, jonka mukaan yli 80 prosenttia suomalaisista kannattaa nykyistä asevelvollisuusjärjestelmäämme. Tuo osuus on koko 2000-luvun ajan kasvanut.

Prikaatikenraali Sonnisen mukaan 1987 syntyneiden ikäluokasta 70 prosenttia miehistä suoritti aseellisen palveluksen ja siviilipalveluksen käyneiden osuus oli 6 prosenttia. Nykyisillä koulutettujen määrillä saavutetaan 15 vuodessa nykyinen sodan ajan joukkojen vahvuus eli 280 000 sotilasta, kun vanhimpien ikäluokkien sodan ajan sijoitukset purkautuvat.

Seminaarin paneelin osallistuneet eduskuntapuolueiden kansanedustajat olivat hyvin yksimielisiä leikkimielisissä äänestyksissään antamalla ”vihreää väriä” nykyiselle järjestelmälle.

Mitkä sitten ovat järjestelmän haasteet?

Tohtoripromootio – ei pelkästään seremonia seremonian vuoksi

Risto Sinkko

Maanpuolustuskorkeakoulun tohtorikoulutus kasvaa ja kehittyy. Syyskuun 6.-8. päivinä juhlittiin järjestyksessään toista korkeakoulun tohtoripromootiota. Kunniatohtoreiksi kutsuttiin (linkki) kuusi ansioitunutta henkilöä – joukossa Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö – ja tohtoreiksi vihittiin (linkki) 22 tutkinnon suorittanutta.

Ryhmäkuva

"Mentorin merkintöjä 13": Sotilas – aktivistinen humaani anarkisti

Kurvinen Pekka

 

KTT, majuri evp Pekka Kurvinen tarkastelee tällä kerralla artikkelisarjassaan "Mentorin merkintöjä" yhteisölliseen menestykseen pyrkivän sotilaan dikotomiaa – ”kahtiajakoa”.

Sotilas – aktivistinen humaani anarkisti

Patikoin hellekesässä Vöyrin Maksaman Västerössä kohteenani englantilaisen rahtihöyryalus Equityn etappipisteen muistomerkki. Laivalla kuljetettiin loppusyksyllä 1917 aseita Saksan Danzigista Suomen länsirannikolle salaa, pimeässä, jottei venäläinen sotaväki huomannut kuljetusta. Västerön Storsandvikenissä paikalliset kalastajat ja paikalle lähetetyt jääkärit purkivat aluksesta noin 80 tonnia aseita ja ampumatarvikkeita, jotka piilotettiin hajautetusti ja toimitettiin myöhään syksyllä salareittejä suojeluskuntalaisille. He riisuivat Mannerheimin määräyksestä 27. tammikuuta 1918 venäläisten vartiopaikat aseista Maalahdessa ja Oravaisissa. Seuraavana päivänä hyökättiin venäläisten varuskuntaan Vaasassa. Vapautussota, kuten muistotaulussa selkkaus nimetään, oli saanut alkunsa.

Muistokivellä mieltäni kiehtoo yhteisölliseen menestykseen pyrkivän sotilaan dikotomia: yhtäältä hänen pitää olla valmis annettujen käskyjen ja määräysten järkähtämättömään noudattamiseen – toisaalta taas oltava valmis hyvin riskisiin sekasortoa lietsoviin, normistosta piittaamattomuuttakin omakohtaisiin ratkaisuihin. Liiketaloustieteilijänä pohdin, että menestykseen kuuluu riski, useimmin kaaoksessa tehty valinta, joka aina on myös tappion mahdollisuus, voimassaolevien auktoriteettien ja suurten tarinoiden kyseenalaistaminen, häilyvyys hulluuden ja nerouden rajamailla.

Sata vuotta Vapaudenristejä

Antti Matikkala 2

 

 

 

 

 

 

  

Vapaudenristin ritarikuntaa on hyvällä syyllä kutsuttu Euroopan monimutkaisimmaksi ritarikunnaksi. Vuosisadan aikana sen kunniamerkkiluokat, niiden ulkoasu ja antamisperusteet ovat vaihdelleet sekä säännöstömuutosten että poikkeustapausten kautta. 

Suomen senaatti perusti Vapaudenristit (VR) ja Vapaudenmitalit (VM) 4. maaliskuuta 1918 ylipäällikkö Mannerheimin aloitteesta. Mannerheimin sanoin Vapaudenristi perustettiin ”ilmaisemaan ja palkitsemaan sotilaan urotekoja taistelukentillä sekä sitä uhrautuvaa työtä”, jota oli suoritettu ”pohjan laskemiseksi maamme vapaudelle”.

Yksi Vapaudenristin tehtävistä oli Mannerheimin mukaan niiden eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvien lämminsydämisten miesten ja naisten palkitseminen, jotka olivat tehneet uhrautuvaa työtä ”verenjanoisten vihollisten ahdistamien kannattajiemme pelastamiseksi”.

Valtionhoitajana Mannerheim totesi Vapaudenristin täyttäneen tehtävänsä ja päätti lopettaa sen jakelun 28. tammikuuta 1919. Samalla hän ilmoitti Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan perustamisesta.